Erityisherkät vanhemmat

[Vargynja]

Meillä on käynyt kotipalvelu ja ollaan joskus käytetty vähän myös MLL-lastenhoitajia. Ensiksimainittuun voi saada palvelusetelin ja jälkimmäistäkin voi joissain tapauksissa saada niin että kunta maksaa. En vaan tiedä mitkä on tarkalleen kriteerit. Kotipalvelusta ainakin voi kysyä neuvolasta. Kummastakin on hyviä kokemuksia. Vaikka kotipalvelun palveluseteleistä päättävä muisti aina muistuttaa että on sitten yhdessä tekemistä eikä kotipalvelu siivoa puolesta. Lasta voivat hoitaa. Mutta on silti ollut apua.

Oksentamisesta, lapsena tosi usein oksensin, jos olin vaikka yökylässä. Ehkä sekin liittyy tähän. Varmaan tajuamattani rasituin tai jännitin niin paljon.

 

[VäriSointu]

Ihana kun löysit tänne ja et todella ole nynny, sitä vaan on aika vaikea itse hyväksyä että itsellä on rajoitteita jotka estävät jaksamasta samalla tavoin kuin muut. Taistelen itse tuon ajatuksen kanssa joka päivä, mutta muistan kyllä jo lapsuudessa miettineeni monesti mikä minussa on vikana kun tunne olevani heikompi kuin kaverini. Saan herkästi myös migreenin, oksennan helposti yms ja olen ne liittänyt tähän erityisherkkyyteen.. liekö muilla samaa?

Eniten ahdistaa kun olen nyt vauvavuoden ajan joka päivä valittanut asiasta lähipiirille, miehelle ja omalle perheelle sekä jopa kertonut tästä erityisherkkyydestä mutta monesti saan kuulla että et ole ainoa äiti maailmassa vaan on muillakin rankkaa. Olen käynyt lääkärissäkin mutta siellä sai vaan masennus diagnoosin ja mahdollisuuden lääkkeisiin vaikka tiedän ettei tämä sitä ole. Joka toinen päivä kadun että lähdin tähän puuhaan jossa oma terveys meinaa pettää, vaikka lasta tietysti rakastan yli kaiken.

On ollut kuitenkin huojentavaa ymmärtää, että erityisherkkä myös rasittuu helpommin sekasotkusta ympärillä. Eli sekin vie voimia kun koti on jatkuvasti pommin jäljiltä kun ei ehdi ja jaksa siivota, mutta mies ei ole tästä moksiskaan joten hän ei ota stressiä asiasta. Eli tässä ollaan nyt siinä pisteessä että tiedetään mikä ja mitkä asiat rasittavat sekä mitä täytyisi tehdä että oma olo helpottaisi. Mutta itse kun ei pääse vauvasta pitkäksi aikaa irti niin tuntuu mahdottomalta saada muutoksia aikaan. Ehkä ainoa keino olisi ulkopuolinen lastenhoito ja siivousapu? Onko kellään kokemuksia näistä?

Tunnistan täysin tuon, että sekasotku rasittaa! Minusta tulee levoton ja ärtyisä. Mutta kuitenkin olen luonteeltani ja tavoiltani sellainen, etten oikein osaa laittaa tavaroita käytön jälkeen paikoilleen. Jo lapsena ja nuorena olin sellainen, että siivosin aina urakalla ja sitten sotkua aina kertyi ennen seuraavaa urakkaa. Ja nyt sellainen urakkasiivoaminen ei onnistu, ei vain ole aikaa. Ja kuitenkin sitä sotkua kertyy koko ajan hirmuista tahtia. Ja tottakai kahden lapsen huushollissa sitä tulee vielä enemmän kuin yksin asuessa. Ja kuitenkin olo on hyvä ja seesteisempi nimenomaan silloin, kun koti on siisti.
Itse olen tosi huono ottamaan vastaan vierasta apua. Jotenkin vaikealta tuntuu ajatus, että joku tulisi järjestelemään meidän omaa kotia. Kaverillani käy joku neuvolan/seurakunnan kautta saatu kotiapu, joka vie lapset ulos siksi aikaa, että äiti saa tehdä jotain yksin. Se on auttanut heitä.

 

[Tähtisadetikku]

Tunnistan täysin tuon, että sekasotku rasittaa! Minusta tulee levoton ja ärtyisä. Mutta kuitenkin olen luonteeltani ja tavoiltani sellainen, etten oikein osaa laittaa tavaroita käytön jälkeen paikoilleen. Jo lapsena ja nuorena olin sellainen, että siivosin aina urakalla ja sitten sotkua aina kertyi ennen seuraavaa urakkaa. Ja nyt sellainen urakkasiivoaminen ei onnistu, ei vain ole aikaa. Ja kuitenkin sitä sotkua kertyy koko ajan hirmuista tahtia. Ja tottakai kahden lapsen huushollissa sitä tulee vielä enemmän kuin yksin asuessa. Ja kuitenkin olo on hyvä ja seesteisempi nimenomaan silloin, kun koti on siisti.
Itse olen tosi huono ottamaan vastaan vierasta apua. Jotenkin vaikealta tuntuu ajatus, että joku tulisi järjestelemään meidän omaa kotia. Kaverillani käy joku neuvolan/seurakunnan kautta saatu kotiapu, joka vie lapset ulos siksi aikaa, että äiti saa tehdä jotain yksin. Se on auttanut heitä.

Mulla on ihan sama juttu! Rakastan siistejä koteja, mutta omaani en vaan osaa pitää kauaa sellasena... tahtoa on mutta ei kykyä. Ja sekasotku stressaa erityisesti sen takia, koska tiedän, että jos minä en sotkua siivoa niin todennäköisesti sitä ei kukaan muu tee. Mieheni nimittäin, vaikka ihana onkin, on vielä huonompi siivoamaan kuin minä... siinä mielessä ei olla ihan paras yhdistelmä . Ollaan mietitty tässä juurikin myös tuota siivouspalvelua, mutta niin kuin mainitsit itsekin, olen sitä kauan vastustellut, koska minusta tuntuu myös epämukavalta antaa vieraan ihmisen kajota kotiini. Mutta oman mielenterveyden ja hyvinvoinnin kannalta olen nyt todennut, että kyllä sen kestää ja varmaan siihen myös tottuu, kunhan olis siistimpää vähemmällä vaivalla! Minulla on myös tässä projekti hankkiutua eroon mahdollisimman paljon kaikesta ylimääräisestä niin, että kodin ylläpito olisi mahdollisimman helppoa :)

 

[Tähtisadetikku]

Ihana kun löysit tänne ja et todella ole nynny, sitä vaan on aika vaikea itse hyväksyä että itsellä on rajoitteita jotka estävät jaksamasta samalla tavoin kuin muut. Taistelen itse tuon ajatuksen kanssa joka päivä, mutta muistan kyllä jo lapsuudessa miettineeni monesti mikä minussa on vikana kun tunne olevani heikompi kuin kaverini. Saan herkästi myös migreenin, oksennan helposti yms ja olen ne liittänyt tähän erityisherkkyyteen.. liekö muilla samaa?

Eniten ahdistaa kun olen nyt vauvavuoden ajan joka päivä valittanut asiasta lähipiirille, miehelle ja omalle perheelle sekä jopa kertonut tästä erityisherkkyydestä mutta monesti saan kuulla että et ole ainoa äiti maailmassa vaan on muillakin rankkaa. Olen käynyt lääkärissäkin mutta siellä sai vaan masennus diagnoosin ja mahdollisuuden lääkkeisiin vaikka tiedän ettei tämä sitä ole. Joka toinen päivä kadun että lähdin tähän puuhaan jossa oma terveys meinaa pettää, vaikka lasta tietysti rakastan yli kaiken.

On ollut kuitenkin huojentavaa ymmärtää, että erityisherkkä myös rasittuu helpommin sekasotkusta ympärillä. Eli sekin vie voimia kun koti on jatkuvasti pommin jäljiltä kun ei ehdi ja jaksa siivota, mutta mies ei ole tästä moksiskaan joten hän ei ota stressiä asiasta. Eli tässä ollaan nyt siinä pisteessä että tiedetään mikä ja mitkä asiat rasittavat sekä mitä täytyisi tehdä että oma olo helpottaisi. Mutta itse kun ei pääse vauvasta pitkäksi aikaa irti niin tuntuu mahdottomalta saada muutoksia aikaan. Ehkä ainoa keino olisi ulkopuolinen lastenhoito ja siivousapu? Onko kellään kokemuksia näistä?

Kiitos kiitos! En ole ikinä oikein ollut foorumi-ihmisiä, mutta tämän ketjun nähtyä tuli tarve älähtää

Tuo on kyllä yksi juttu kanssa tuo, että kun yrittää avautua jollekulle siitä miten rankkaa on lapsen kanssa, niin vastaan tulee kommenttia siitä, että miten se kuuluu asiaan ja no mutta semmostahan se on ja jaadijaa.. Minulle sitä ei olla sanottu mitenkään pahoilla aikomuksilla, mutta se ei poista sitä vähättelyn tuntua, joka siitä tulee. Ihan niinkuin en muka tietäisi, että lasten kasvattaminen on rankkaa On harmillista, että kun yrittää saada vastakaikua ja empatiaa, niin ladellaan tuollaisia mitäänsanomattomia latteuksia, jotka eivät lohduta tippaakaan Kumma kyllä, minulle ainakin kaikki ne, jotka ovat niin sanoneet, ovat itse vanhempia ja vanhempaa sukupolvea kuin itse olen Samanikäisiltä äideilta olen saanut melkeinpä pelkästään tukea ja ymmärrystä, samoin kuin vielä sinkuilta kavereilta. Lieneekö tämä jokin ikäluokkaeron sivutuote?å

 

[MinnaM]

Ihana kun löysit tänne ja et todella ole nynny, sitä vaan on aika vaikea itse hyväksyä että itsellä on rajoitteita jotka estävät jaksamasta samalla tavoin kuin muut. Taistelen itse tuon ajatuksen kanssa joka päivä, mutta muistan kyllä jo lapsuudessa miettineeni monesti mikä minussa on vikana kun tunne olevani heikompi kuin kaverini. Saan herkästi myös migreenin, oksennan helposti yms ja olen ne liittänyt tähän erityisherkkyyteen.. liekö muilla samaa?

Eniten ahdistaa kun olen nyt vauvavuoden ajan joka päivä valittanut asiasta lähipiirille, miehelle ja omalle perheelle sekä jopa kertonut tästä erityisherkkyydestä mutta monesti saan kuulla että et ole ainoa äiti maailmassa vaan on muillakin rankkaa. Olen käynyt lääkärissäkin mutta siellä sai vaan masennus diagnoosin ja mahdollisuuden lääkkeisiin vaikka tiedän ettei tämä sitä ole. Joka toinen päivä kadun että lähdin tähän puuhaan jossa oma terveys meinaa pettää, vaikka lasta tietysti rakastan yli kaiken.

On ollut kuitenkin huojentavaa ymmärtää, että erityisherkkä myös rasittuu helpommin sekasotkusta ympärillä. Eli sekin vie voimia kun koti on jatkuvasti pommin jäljiltä kun ei ehdi ja jaksa siivota, mutta mies ei ole tästä moksiskaan joten hän ei ota stressiä asiasta. Eli tässä ollaan nyt siinä pisteessä että tiedetään mikä ja mitkä asiat rasittavat sekä mitä täytyisi tehdä että oma olo helpottaisi. Mutta itse kun ei pääse vauvasta pitkäksi aikaa irti niin tuntuu mahdottomalta saada muutoksia aikaan. Ehkä ainoa keino olisi ulkopuolinen lastenhoito ja siivousapu? Onko kellään kokemuksia näistä?

Mä oon sellanen ihminen, johon vaikuttaa kans tosi paljon ympäristön kaaos. Paras päätös ikinä oli nyt hommata ulkopuolinen siivousapu. Ei tarvi stressata sitä hirveetä sotkua ympärillä, kun tietää, että parin viikon välein säännöllisesti joku muu tulee siivoamaan kunnolla. Ollaan perheen kanssa otettu käyttöön iltaisin myös siivousvartti (joka käytännössä vie todellisuudessa joku 5-10minsaa) eli kokoonnutaan yhdessä siivoamaan (viedään lojuvat tavarat paikalleen, siivotaan keittiö, kerätään lelut jne.) Enää ei pääse syntymään sitä kaaosta niin herkästi ja mulla säilyy mielenrauha.

 

[Lavendel]

Mä oon sellanen ihminen, johon vaikuttaa kans tosi paljon ympäristön kaaos. Paras päätös ikinä oli nyt hommata ulkopuolinen siivousapu. Ei tarvi stressata sitä hirveetä sotkua ympärillä, kun tietää, että parin viikon välein säännöllisesti joku muu tulee siivoamaan kunnolla. Ollaan perheen kanssa otettu käyttöön iltaisin myös siivousvartti (joka käytännössä vie todellisuudessa joku 5-10minsaa) eli kokoonnutaan yhdessä siivoamaan (viedään lojuvat tavarat paikalleen, siivotaan keittiö, kerätään lelut jne.) Enää ei pääse syntymään sitä kaaosta niin herkästi ja mulla säilyy mielenrauha.

Ai että toi siivousvartti kuulostaa loistoidealta! Täytyykin keskustella, josko meillekin otettas sellainen käyttöön. Myös toi siivousapu kiinnostaisi, mut miehen mielestä se on turhaa ja hän hommasi robotti-imurinkin sitä varten et helpottaisi elämää. No joo-o, mutta kun ne tasot pitää edelleen pyyhkiä, vessat pestä yms yms että ei se robotti kaikkea tee!

 

[Lavendel]

Kiitos kiitos! En ole ikinä oikein ollut foorumi-ihmisiä, mutta tämän ketjun nähtyä tuli tarve älähtää

Tuo on kyllä yksi juttu kanssa tuo, että kun yrittää avautua jollekulle siitä miten rankkaa on lapsen kanssa, niin vastaan tulee kommenttia siitä, että miten se kuuluu asiaan ja no mutta semmostahan se on ja jaadijaa.. Minulle sitä ei olla sanottu mitenkään pahoilla aikomuksilla, mutta se ei poista sitä vähättelyn tuntua, joka siitä tulee. Ihan niinkuin en muka tietäisi, että lasten kasvattaminen on rankkaa On harmillista, että kun yrittää saada vastakaikua ja empatiaa, niin ladellaan tuollaisia mitäänsanomattomia latteuksia, jotka eivät lohduta tippaakaan Kumma kyllä, minulle ainakin kaikki ne, jotka ovat niin sanoneet, ovat itse vanhempia ja vanhempaa sukupolvea kuin itse olen Samanikäisiltä äideilta olen saanut melkeinpä pelkästään tukea ja ymmärrystä, samoin kuin vielä sinkuilta kavereilta. Lieneekö tämä jokin ikäluokkaeron sivutuote?å

Voi hyvin olla tuo ikäluokkien välinen ero! Olihan ennen kaikki paremmin ja äidit hoitivat aamu- ja iltalypsyt sekä 10 lasta siinä sivussa.. (heh ). Mutta oikeesti, kuvitella millaista olisi ollut olla erityisherkkänä edellisten sukupolvien aikaan kun ei koko käsitettä vielä tunnettu lainkaan..

 

[VäriSointu]

Mä oon sellanen ihminen, johon vaikuttaa kans tosi paljon ympäristön kaaos. Paras päätös ikinä oli nyt hommata ulkopuolinen siivousapu. Ei tarvi stressata sitä hirveetä sotkua ympärillä, kun tietää, että parin viikon välein säännöllisesti joku muu tulee siivoamaan kunnolla. Ollaan perheen kanssa otettu käyttöön iltaisin myös siivousvartti (joka käytännössä vie todellisuudessa joku 5-10minsaa) eli kokoonnutaan yhdessä siivoamaan (viedään lojuvat tavarat paikalleen, siivotaan keittiö, kerätään lelut jne.) Enää ei pääse syntymään sitä kaaosta niin herkästi ja mulla säilyy mielenrauha.

Minäkin taidan yrittää lanseerata meille tuon siivousvartin, tosi hyvä idea!

 

[VäriSointu]

Mulla on ihan sama juttu! Rakastan siistejä koteja, mutta omaani en vaan osaa pitää kauaa sellasena... tahtoa on mutta ei kykyä. Ja sekasotku stressaa erityisesti sen takia, koska tiedän, että jos minä en sotkua siivoa niin todennäköisesti sitä ei kukaan muu tee. Mieheni nimittäin, vaikka ihana onkin, on vielä huonompi siivoamaan kuin minä... siinä mielessä ei olla ihan paras yhdistelmä . Ollaan mietitty tässä juurikin myös tuota siivouspalvelua, mutta niin kuin mainitsit itsekin, olen sitä kauan vastustellut, koska minusta tuntuu myös epämukavalta antaa vieraan ihmisen kajota kotiini. Mutta oman mielenterveyden ja hyvinvoinnin kannalta olen nyt todennut, että kyllä sen kestää ja varmaan siihen myös tottuu, kunhan olis siistimpää vähemmällä vaivalla! Minulla on myös tässä projekti hankkiutua eroon mahdollisimman paljon kaikesta ylimääräisestä niin, että kodin ylläpito olisi mahdollisimman helppoa :)

Joo meilläkin mies on samanlainen kuin minä. Ja menee osittain vielä niin, että ne, missä minä olen onnistunut luomaan rutiineja, hänellä niitä ei ole, ja toisinpäin. Ja häntä ei sekasotku haittaa ollenkaan niin paljoa kuin minua. Toki hänkin tykkää et on siistiä, mutta ei sotku hänen mielialaansa vaikuta.

 

[Lavendel]

Miten jakselette, muut erityisherkät, perhe-elämäänne?

Meillä ei mene kovin vahvasti tämän yhden mutta sitäkin rakkaamman vauvan kanssa. Oma jatkuva univaje yhdistettynä kovaääniseen ja paljon huutavaan vauvaan on täyttä koettelemusta päivästä toiseen. Toki taustalla myös tyhjät rautavarastot. Olen aivan poikki ja pelkään jatkuvasti, onko minusta perheenäidin rooliin ollenkaan. Tarvitsen omaa rauhaa ja unta 8h yössä että jaksan töissäkään, vauvan hoidosta puhumattakaan. Vielä yhtäkään päivää 8kk aikana ei ole siltä tuntunut, että tästä vielä noustaan. Aino mikä on pitänyt pinnalla on ollut kuitenkin toivo paremmasta. Mies palaa huomenna kesälomalta töihin, oikeasti pelkään tulevia päiviä yksin vauvan kanssa. Vertaistukea, vinkkejä?

 

[Felidae]

Heippa kaikille! Kylläpä kuulostaa tutulta kaikki nämä tilanteet mitä kuvaatte, ja rehellisesti uskoin tulevani hulluksi kun lapsi oli puolen vuoden ikäinen. Kaduin koko projektia ja olin katkera siitä, etten pysty nauttimaan siitä ihanasta vauvakuplasta. Lohdullista tietää, etten ole yksin näiden fiilisten kanssa. Erityisherkkyydestä olin lukenut ja sellaiseksi itseäni epäilin. Läksin sitten lääkäriin, ja tutkimusten jälkeen sainkin diagnoosit Aspergerin oireyhtymästä ja ADHD:stä. Se vähän löi ällikällä, mutta nyt kun olen niihinkin perehtynyt, moni asia on saanut selityksen.

Nyt on jo seesteisempää, kun lapsi on isompi ja arki sujuu paremmin. Uhmaikää odotellessa Ja kun tietää mistä omissa reaktioissa on kyse, oppii hiljalleen niitä käsittelemään.

En tiedä, ei mulle nyt oikein tule mieleen erityisiä vinkkejä. Itselle oli ratkaiseva hetki, kun lapsi meni päiväkotiin ja palasin osa-aikaisesti töihin. Sain enemmän omaa aikaa. Mutta eipä se vauvan vanhempia lohduta. Käytin paljon korvatulppia ja sain onneksi apua terveydenhuollosta. Jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut lähteä enemmän ulos ihmisten pariin, mutta se tuntui jotenkin niin vaikealta ja koronakin oli vielä kovasti tapetilla.

 

[VäriSointu]

Minulla myös haasteita jaksamisen kanssa. Ja tällä hetkellä loppuraskauden hormonien kanssa. Itken/suutun/ärsyynnyn ihan tosi pienistä asioista. Lapsille olen joutunut sanomaan, että äiti tosi herkillä nyt raskauden takia ja joskus äiti reagoi liian herkästi.

Jotenkin huomaa, että tarvitsisi vielä enemmän hiljaisuutta ja yksinoloa kun synnytys lähestyy (2kk vielä jäljellä). Ja tuntuu siltä, että normaalistikin tarvitsen sitä enemmän kun perhe-elämässä olisi mahdollista.

Lavendel kuulostaa tutulta. Muistan itkevän puolivuotiaan kanssa sen jotenkin ansaan joutuneen tunteen. Onko sinulla mitään sellaista mielenkiinnon kohdetta, johon pystyisit kotona keskittymään välillä? Itse huomaan, että haasteet sietää paremmin kun on joskus saanut pienen hetken keskittyä johonkin, mikä on mielenkiintoista ja omaa. Vaikeus tietysti on siinä, jos oma tekeminen keskeytyy koko ajan. Miten teidän pieni nukkuu päivällä? Voi olla että olet sen kertonut, mutta en jaksa ruveta etsimään.

 

[Aaltokukka]

Miten jakselette, muut erityisherkät, perhe-elämäänne?

Meillä ei mene kovin vahvasti tämän yhden mutta sitäkin rakkaamman vauvan kanssa. Oma jatkuva univaje yhdistettynä kovaääniseen ja paljon huutavaan vauvaan on täyttä koettelemusta päivästä toiseen. Toki taustalla myös tyhjät rautavarastot. Olen aivan poikki ja pelkään jatkuvasti, onko minusta perheenäidin rooliin ollenkaan. Tarvitsen omaa rauhaa ja unta 8h yössä että jaksan töissäkään, vauvan hoidosta puhumattakaan. Vielä yhtäkään päivää 8kk aikana ei ole siltä tuntunut, että tästä vielä noustaan. Aino mikä on pitänyt pinnalla on ollut kuitenkin toivo paremmasta. Mies palaa huomenna kesälomalta töihin, oikeasti pelkään tulevia päiviä yksin vauvan kanssa. Vertaistukea, vinkkejä?

Meillä menee ihan ok! Onneksi vauva ei ole itkevää sorttia!
Oma ääniherkkyys väistyy, kun keksin leikkiä vauvan nukkuessa lentokonetta. (paikka jossa itse nukun mitään kuulematta)

Toivottavasti olet saamassa apua matalaan rautavarantoon!
Älä jää yksin vauvan kanssa kotiin ! Yritä hakeutua ulos ihmisten pariin elämän eriskuumallisuuksia sivusta katselemaan.
Selvitä saisitko esim.neuvolan kautta kotipalvelun tulemaan pienen kanssa olemaan 2-3h/ viikko. Asutteko sattumoisin pks:lla?

 

[Lavendel]

Olen niin kateellinen teille joilla vauvat on rauhallisempaa sorttia hyviä ideoita täällä, vaikka noita osin jo tuleekin toteutettua. Silti vain uupumus painaa. Mutta apua yritän jatkuvasti etsiä, olen sellainen että jos jokin asia ei ole hyvin niin yritän se korjata. Vauvan kanssa tämä on vain ollut jotenkin erityisen vaikeaa.

Ihana kuulla sinun kokemuksia @Felidae , se luo toivoa paremmasta. Ja toivotaan että pääset uhmaiän helpolla @VäriSointu voin vain kuvitella loppuraskauden olon - toivottavasti saat tarvitsemasi levon. Montako lasta sinulla olikaan ennestään? Meillä nukutaan päivisin vaihdellen, tällä hetkellä yleensä 30min + 30-75min + 30min. Viimeinen lepo yleensä rattaissa, aika hankalasti nukahtaa sisällä silloin. Ja juuri tuo että tekeminen keskeytyy jatkuvasti on niin rasittavaa.

 

[VäriSointu]

Olen niin kateellinen teille joilla vauvat on rauhallisempaa sorttia hyviä ideoita täällä, vaikka noita osin jo tuleekin toteutettua. Silti vain uupumus painaa. Mutta apua yritän jatkuvasti etsiä, olen sellainen että jos jokin asia ei ole hyvin niin yritän se korjata. Vauvan kanssa tämä on vain ollut jotenkin erityisen vaikeaa.

Ihana kuulla sinun kokemuksia @Felidae , se luo toivoa paremmasta. Ja toivotaan että pääset uhmaiän helpolla @VäriSointu voin vain kuvitella loppuraskauden olon - toivottavasti saat tarvitsemasi levon. Montako lasta sinulla olikaan ennestään? Meillä nukutaan päivisin vaihdellen, tällä hetkellä yleensä 30min + 30-75min + 30min. Viimeinen lepo yleensä rattaissa, aika hankalasti nukahtaa sisällä silloin. Ja juuri tuo että tekeminen keskeytyy jatkuvasti on niin rasittavaa.

Meillä 7- ja 5-vuotiaat. Se on hyvä, että ovat sen ikäisiä, että ovat toisilleen seurana. Asutaan maalla ja löytävät tekemistä yhdessä ulkona. Esikoinen on todella seurallinen ja ilman nuorempaa veljeä haluaisi hän koko ajan aikuisen seuraa.
Meillä esikoisen päiväunien katkonaisuus ja arvaamattomuus ja nukahtamisen vaikeus helpotti siinä vaiheessa kun siirtyi yksiin päiväuniin n. 1v 3kk iässä. Silloin alkoi nukkua sen n. 1,5h putkeen. Sitä ennen oli hankalaa päiväunien kanssa. Kun siirtyi yksiin uniin sain yhden pitemmän yhtäjaksoisen hiljaisen oman hetken.

 

[summerlemon]

Vauva on nyt 5 kuukautta ja musta tuntuu nyt vasta siltä, että voin todella nauttia vauvasta ja meidän ajasta yhdessä. Vauva ottaa enemmän kontaktia ja on ollut todella rauhallinen, vaikka hankaliakin öitä on ollut. Hammasta purren olen hengitellyt syvään ja ajatellut että huomenna on taas uusi päivä ja voin nauraa huonolle illalle. En tosin tiedä vaikuttaako masennuslääkitys mielentilaani, kun sen aloitin pari kuukautta sitten ja lopetin hormonaalisen ehkäisyn kohta kuukausi sitten.
Nyt olen oppinut pyytämään apua enemmän mieheltä, tai enemmänkin vaatinut sitä Laitan vauvan vain miehen syliin ja sanon, että hengähdän nyt. Huomenna mies palaa lomalta töihin, joten nyt pitää jaksaa taas enemmän. Mutta suunnitelmissa on viedä vauvaa mummolaan, niin siellä saa myös hengähtää hetken.

Kovasti toivon että osaisin antaa hyviä neuvoja. Rautavarastot on kyllä tärkeä sinun @Lavendel saada kuntoon. Se jo auttaa väsymykseen todella paljon.

 

[Felidae]

Niin, onneksi lapsi on ollut sillä lailla helppo, että on perusterve ja noudattanut tarkkaa päivärytmiä varmaan puolivuotiaasta. Toisaalta on hyvin aktiivinen ja menee pitkin seiniä ellei pääse pihalle, ja mulle se ulkona olo on jotenkin järkyttävän vastenmielistä, kun ei ole mitään kiinnostavaa tekemistä. Jos yritän vaikka perata kukkapenkkiä, lapsi tulee myös repimään. Tai on muuten hankkiutumassa hankaluuksiin. Leluja ja hiekkalaatikko on, mutta isin työkoneet olisi paljon kiinnostavampia

Päiväunista sen verran, että meillä kova vastustus oli aina merkki siitä, että yhdet saa jättää pois. Kaksiin siirryttiin jo alle puolen vuoden, ja silloin loppui se koko päivän jatkuva kyttääminen, väkisin nukuttaminen ja kesken herättäminen. Alkoi nukkua 2-3 h putkeen ja sain itse hengähtää. Toiset jäi pois vähän alle vuoden iässä.

Netin palstat ja ohjeet on ollu mulle vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta oikein hyödyllistä saada tietoa kun sitä ei ennestään ole. Toisaalta hajottavaa, kun oma lapsi ei mahdukaan samaan muottiin johon yrität häntä survoa, "kun pitää nukkua x:t päiväunet y:n ikäiseksi".

 

[VäriSointu]

Niin, onneksi lapsi on ollut sillä lailla helppo, että on perusterve ja noudattanut tarkkaa päivärytmiä varmaan puolivuotiaasta. Toisaalta on hyvin aktiivinen ja menee pitkin seiniä ellei pääse pihalle, ja mulle se ulkona olo on jotenkin järkyttävän vastenmielistä, kun ei ole mitään kiinnostavaa tekemistä. Jos yritän vaikka perata kukkapenkkiä, lapsi tulee myös repimään. Tai on muuten hankkiutumassa hankaluuksiin. Leluja ja hiekkalaatikko on, mutta isin työkoneet olisi paljon kiinnostavampia

Päiväunista sen verran, että meillä kova vastustus oli aina merkki siitä, että yhdet saa jättää pois. Kaksiin siirryttiin jo alle puolen vuoden, ja silloin loppui se koko päivän jatkuva kyttääminen, väkisin nukuttaminen ja kesken herättäminen. Alkoi nukkua 2-3 h putkeen ja sain itse hengähtää. Toiset jäi pois vähän alle vuoden iässä.

Netin palstat ja ohjeet on ollu mulle vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta oikein hyödyllistä saada tietoa kun sitä ei ennestään ole. Toisaalta hajottavaa, kun oma lapsi ei mahdukaan samaan muottiin johon yrität häntä survoa, "kun pitää nukkua x:t päiväunet y:n ikäiseksi".

Komppaan tuota muottiin mahtumista. Meillä esikoinen ei ole käytännössä koskaan nukkunut niin paljoa, kuin hänen ikäiselleen sanotaan tarpeelliseksi tai sopivaksi määräksi. Poislukien ehkä ekat 2 viikkoa ja eskari-iästä eteenpäin. Vauvana piristyi pienestäkin autotorkahduksesta niin, että ei kertakaikkiaan suostunut nukahtamaan taas pariin tuntiin. Hän myös on herkkä nukkuja ja helposti herää aamulla liian aikaisin. On aina ollut sellainen.

Kaverilla lapset nukkuivat joskus 4- ja 2-vuotiaina yöllä lähes kellon ympäri ja vielä 1,5 tunnin päiväunet. Meillä esikoinen 4-vuotiaana ehkä 10 tuntia yöllä eikä päiväunia.

 

[Felidae]

Komppaan tuota muottiin mahtumista. Meillä esikoinen ei ole käytännössä koskaan nukkunut niin paljoa, kuin hänen ikäiselleen sanotaan tarpeelliseksi tai sopivaksi määräksi. Poislukien ehkä ekat 2 viikkoa ja eskari-iästä eteenpäin. Vauvana piristyi pienestäkin autotorkahduksesta niin, että ei kertakaikkiaan suostunut nukahtamaan taas pariin tuntiin. Hän myös on herkkä nukkuja ja helposti herää aamulla liian aikaisin. On aina ollut sellainen.

Kaverilla lapset nukkuivat joskus 4- ja 2-vuotiaina yöllä lähes kellon ympäri ja vielä 1,5 tunnin päiväunet. Meillä esikoinen 4-vuotiaana ehkä 10 tuntia yöllä eikä päiväunia.

Joo niinpä. Mä kuulemma jätin päiväunet pois melko pienenä, joten kunhan tämä päättää sen tehdä, annan suosiolla periksi. Nyt 2-vuotiaana jättää silloin tällöin unet välistä ja pärjää iltapäivällä jonkun aikaa, mutta hulabaloo alkaa viimeistään viiden maissa. Onneksi päiväkoti on osoittautunut oikein rennoksi ja maalaisjärkiseksi paikaksi.

Miten jakselette, muut erityisherkät, perhe-elämäänne?

Meillä ei mene kovin vahvasti tämän yhden mutta sitäkin rakkaamman vauvan kanssa. Oma jatkuva univaje yhdistettynä kovaääniseen ja paljon huutavaan vauvaan on täyttä koettelemusta päivästä toiseen. Toki taustalla myös tyhjät rautavarastot. Olen aivan poikki ja pelkään jatkuvasti, onko minusta perheenäidin rooliin ollenkaan. Tarvitsen omaa rauhaa ja unta 8h yössä että jaksan töissäkään, vauvan hoidosta puhumattakaan. Vielä yhtäkään päivää 8kk aikana ei ole siltä tuntunut, että tästä vielä noustaan. Aino mikä on pitänyt pinnalla on ollut kuitenkin toivo paremmasta. Mies palaa huomenna kesälomalta töihin, oikeasti pelkään tulevia päiviä yksin vauvan kanssa. Vertaistukea, vinkkejä?

Anteeksi, oon nyt vähän kipeä enkä jaksa oikein keskittyä enkä muista onko asiasta ollut puhetta aiemmin ketjussa, mutta onko vauvan itkuisuutta tutkittu tarkemmin? Jos taustalla olisi jotain terveydellisiä syitä? Jos sinulla on nyt tyhjät rautavarastot, ne ovat ehkä olleet sitä jo raskauden aikana, ja se voi vaikuttaa syntyvään lapseen. Toivottavasti saat apua! Ulkoilua kyllä suosittelen, se rytmittää päivää, parantaa ruokahalua ja voi rauhoittaa lapsen oloa ja unia. Ja aika kuluu nopeammin kun pukee ja riisuu jne

 

[VäriSointu]

Joo niinpä. Mä kuulemma jätin päiväunet pois melko pienenä, joten kunhan tämä päättää sen tehdä, annan suosiolla periksi. Nyt 2-vuotiaana jättää silloin tällöin unet välistä ja pärjää iltapäivällä jonkun aikaa, mutta hulabaloo alkaa viimeistään viiden maissa. Onneksi päiväkoti on osoittautunut oikein rennoksi ja maalaisjärkiseksi paikaksi.

Meillä toinen lopetti päiväunien nukkumisen 2-vuotiaana. Ei vain suostunut yrittämäänkään nukahtamista, istui ja leikki tunnin sängyssä. Sen kesäloman jälkeen ei päiväkodissakaan nukkunut kuin satunnaisesti. Minkä siinä oikein teet kun toinen ei vain nukahda.