Ensimmäistä odottavien vertaistuki!

Carnie- Mina teen hypnosynnytysharjoituksia (rentoutusta) iltaisin ja ne kylla auttaa nukkumaan. Olen tehnyt rentoutusta vuosia ja esim stressaantuneena kuunnellut rentoutusmusiikkia seka tehnyt itsehypnoosia eli syvarentoutusta.

Synnytyssuunnitelma auttaa informoimaan katiloita hypnosynnytyksesta ja mun toiveista, jotteivat turhaan hairitse mua kun yritan olla rentoutuneessa tilassa. Taalla tulee synnytyssuunnitelmaan tai toiveisiin laittaa esim. Miten toimitaan k-vitamiinin suhteen, aikooko imettaa, napanuoran viivytetty katkaisu jne. Loppujen lopuksi mennaan luottavaisin mielin etta mita sitten tapahtuukin niin taytyy vain menna mukana ja niin sanotusti go with the flow. :-)
 
Minulla oli tarkoitus osallistua viime viikolla odottaville äideille suunnatulle joogakurssille työväenopiston kautta, mutta kurssin vetäjä oli unohtanut tulla paikalle, joten jäi sitten sekin oppi saamatta :) Seuraava mahdollinen kurssi osuukin niin lähelle omaa laskettua aikaa, etten taida uskaltaa sinne ilmoittautua. Tämän kurssin oli tarkoitus olla minulle se synnytysvalmennus, jota neuvolalta ei ole saanut eli hengitysharjoittelua ym. Nooooooooh, kaipa se hengitys kulkee ihan itsestäänkin ilman kursseja:grin

Musta muutenkin tuntuu, että sen lisäksi, että itse en ole juurikaan valmistautunut synnytykseen, mun kroppakaan ei ole. Tässä vaiheessa kai kun kivuttomia harjoitussupistuksia olisi pitänyt tulla vaikka millä mitalla ja rinnoista tihkua esimaitoa kropan valmistautumisen merkkinä. Mutta ei. Harjoittelemattomuus tekee mestarin? Toivottavasti :)
 
Syksyinen: minullakin ihan sama tilanne että en ole mitään kursseja käynyt kun niille olisi pitänyt ilmoittautua jo ajat sitten ja mies on pihalla kuin lumiukko :) no hän on ainakin koonnut sikarikokoelmaa ja järjestellyt taloa minun kanssa ja kaipa hän omalla rauhallisella tavallaan valmistautuu tulevaan. Puhuin eilen viimeksi hänelle että voitaisiin alkaa harjoittelemaan jotain selän hierontaa että osaa sitten auttaa synnytyksessä. Onneksi olen harrastanut joogaa ja taijia niin niistä opeista on varmasti apua synnytyksessä. En pienistä säikähdä yleensä niin luotan siihen että tästä kyllä selviän. Luin eilen epiduraalista ja siitä että se kannattaa ottaa ajoissa että ei vielä sätki tai liiku rauhattomasti niin että neula saadaan laitettua turvallisesti. Lisäksi jos sen ottaa liian myöhään niin saattavat antaa isomman annoksen joka lamauttaa niin että kaikki tunto menee.
Minullekin suuri mysteeri on tuleeko sitä maitoa ja milloin? Mutta olen kyllä ihan kiitollinen jokaisesta lisäpäivästä jonka saan vielä odotella pikkumiestä.
Eilen sain senkin tietää yhdeltä hebammelta/kotisairaanhoitajalta että pientä ei saisi kuljettaa kantorepussa ennen kuin paino on vähintään 3,5kg vaikka reppu olisi tarkoitettu vastasyntyneelle kuten meidän storchenwiege tai manduca merkkiset. Joten meidän aikomus kantaa pikkuinen kotia kantorepussa sairaalasta ei ehkä onnistukaan ellei tämä maha-asukki tästä vielä kasva enempää. Pitää siis hankkia autoon menevä kantokoppa että voi tulla taksilla kotia. Mies sanoi vaan että tuodaan se sylissä S-bahnilla mutta hirvittää kyllä se ajatus.
 
Mulla ei maitoa oo tullut rinnoista mutta nestettä kyllä, kirkasta vähän. Huomasin yks ilta kun kattelin soffalla telkkaa et mitä hittoa, paita oli kostee! Jotain pikkutippamääriä on tullut, ei nyt suojia tartte onneks vielä käyttää. :)
 
Syksyinen - mun hypnosynnytyskirja neuvoo etta ekan vaiheen, avautumisen aikana hengitys olisi sisaan nenan kautta laskien 15 ja suun kautta ulos laskien 20, siis todella hidasta hengittamista. Mina en ole ihan noihin lukemiin paassyt mutta harjoituksen myota hengitys on parantunut ja auttaa rentoutumaan. Toisen vaiheen eli tyontovaiheen aikana hengitys olisi nenan kautta sisaan laskien 10 ja ulos 15. Naita kannattaa harjoitella etukateen. Hengitysta ei pida pidattaa missaan vaiheessa, jotta lihaksiin ja vauvalle kulkee happea.

Mmmustikka - imetysvalmentaja sanoi, etta alkumaitoa pitaisi alkaa tulla hyvin pian synnytyksen jalkeen, silla istukka saatelee sita. Tosin esimaitoa tulee hyvin pienia maaria ja eka imetys olisi ideaalitilanteessa ensimmaisen tunnin aikana. Mita useammin imettaa (jopa 16 kertaa ekojen paivien aikana) niin se viestittaa keholle etta tarvetta maidolle olisi enemmankin. Maitoa alkaa tulemaan yleensa kolmantena paivana ja tuolloin on kuulemma myos noin 80% aideista itkupaiva, kun hormoonit heittaa haranpyllya. Eli ei kannata huolestua. :-)
 
Ai niin sita piti sanoo viela etta alkuun vauvan paino laskee hieman, kun silla on ollut jatkuva ruokinta istukan kautta. Painon pitaisi palautua noin 10-14 paivaan mennessa.
 
Minulla oli tuo synnytyssuunnitelma, vaikkakaan ei se mikaan suunnitelma sinansa olekaan, vaan pikemmin toivelista "ideaalista" synnytyksesta ja siihen liittyvista toiveista, jotta katilot ja muu henkilokunta tietavat, mita synnyttaja toivoisi mahdollisuuksien mukaan. Koin, etta omalla kohdallani siita oli valtavasti hyotya, koska kun supistuksia tuli parin minuutin valein, siina oli muutakin mielessa kuin luetella, etta haluaisin nain ja nain. Ja lisaksi oli todella hyodyllista keskustella eri Tokikaan kaikkia toiveita ei voitu toteuttaa, tietenkaan, mutta suurin osa kylla. :)

mmmustikka, kylla se epiduraalin laittaminen onnistuu myos tiheiden ja kovien supistusten aikana - kokemusta on :wink - mutta toki se on varmasti paljon miellyttavampaa, jos se laitetaan aiemmin.

Ja maidon nousemisen kylla huomaa - rinnat ovat kuin silikoni-implantit olisi laitettu. :D Tai siis en ole koskaan kylla kokeillut implanttirintoja, mutta voisin kuvitella, etta talta ne tuntuvat.

Taalla opetellaan vauva-arkea. Vauvani on minusta maailman kaunein, suloisin ja todella tyytyvainen tahan asti. Tahtoa kylla loytyy ja draaman tajua - taitaa olla minuun tullut... :cool:
 
Libra: ihana kuulla palautetta synnytyksestä ja että olet päässyt jo imetyksen makuun. Minusta tuntuu, että nyt ihan viimeisinä viikkoina minun mieskin alkaa olemaan enemmän mukana odotuksessa. Synnytys tulee olemaan varmasti tosi koskettava hetki. Tällä hetkellä olo on niin hyvä että en yhtään osaa ennustaa miten kauan vielä pitää odotella. Tuntuu ihanalta kun tulee mieleen aina välillä tulevaisuuden visioita meistä perheenä.
 
Maalaankohan piruja seinille, mutta olen tahan mennessa yllattynyt eniten siita, miten hyvin kaikki on mennyt. Ajattelin, etta olen paljon kipeampi ja vasyneempi, imetys tekee kipeaa ja on vaikeaa ja etta vauva itkee kokoajan. Mutta vauvani nukkuu kuin tukki ja maitoa tulisi vaikka kahviin asti.:wink En kertakaikkiaan voi valittaa ja tama ensimmainen viikko on ollut aivan lumoavan ihana.:)
 
Me ei olla käyty miehen kanssa yhdessäkään perhevalmennuksessa tms
enkä ole saanut varattua tutustumiskäyntiä Kätilöopistolle, kun siellä ei vastata puhelimeen :mad:
Jää kaikenlaiset synnytysvalmennukset yms siis käymättä ja mennään sitten synnyttämään suoraan vaan..
Noi synnytysneuvotkin on jotenkin sekavia mulle. En voi kun luottaa vaistoihini h-hetkenä.

Onneksi sentään mies on tullut aina mukaan neuvolaan, kun mahdollista.
Hän omien sanojensa mukaan olisi halunnut käydä noissa perhevalmennuksissa, mua ne ei ole niin kiinnostanut, kun olen lukenut sieltä täältä kaikkea, mutta miehen kanssa olin valmis menemään. Ne valmennuskerrat on sitten vaan mennyt ohitse, muutto ja unohdukset..
Mies taas ei ole lukenut paljon mitään.Mutta en usko sillä lukemisella olevan merkitystä kauheasti, sitten kun joutuu tositoimiin opettelemaan kaikkea uutta sen vauvan kanssa arjessa. Sitten pitää vaan kysyä neuvoa muilta, jos on sormi suussa.
Miehelle ja mulle vanhemmuus on ihan uusi ja outo asia.. toiseen maailmaan astuminen.
 
Libra - mun yks kaveri, joka synnytti noin 3 viikkoo sitten sanoi, etta han haluaisi tehda kaiken uudelleen kun mainitsin laukkujen pakkaamisesta. :) Valitettavasti niita ikavia taistelutarinoita kuulee enemman, mutta on ihanaa kuulla onnellisia ja mukavia synnytystarinoita. Niinpa olen googlettanut ja lukenut mukavia synnytystarinoita, kun niista on enemman hyotya itselle, kun se aika tulee.
 
Mulle tuli kans sellanen rauhallinen fiilis -vaikken mä onneks oo ehtinyt pelkäämään vaikkakin jännittää- niin Libran tekstistä. :)
... ettei pelkkiä kauhukuvia mielessä kun kaikki on uutta eikä tiedä mitä odottaa... :)

Jee, meijän Papun vaunut ja turvakaukalo kotiutui eilen! Askel lähemäpänä taas ollaan... :love7
 
Mekään ei olla käyty valmennuksissa tai tutustumassa sairaalaan. Sanoin asiasta neuvolassa, jossa omahoitaja sitten tokaisi, ettei ne valmennukset ainakaan täälläpäin ole kovin suosittuja (vähän osallistuja, vain murto-osa). Sain sitten vähän extrakäyntejä neuvolaan (siis esim tälle viikolle) et ehditään vähän keskustelemaan synnytyksestä ja imetyksestä yms. asioista, jotka askarruttaa.

Pakko myöntää, et mua on alkanut vähän hermostuttaa... päivä päivältä enemmän. Ei se synnytys - tiedän, että vaikkei kaikki meniskään täydellisesti niin oon osaavissa käsissä ja kyllä siinä sitten toipuu. Mutta kun oon niin epä-äidillinen ihminen ollut ennen tätä... oon muuttunut ihmisenä niiiiiiiin paljon viimesten kuukausien aikana. Miten nyt sitten kun se nyytti on sylissä, oon varmaan niin sekaisin ja hormoonihuuruissa että...
Toivon siis todella, että luonto hoitaa hommansa ja äitiys alkaa suht mutkattomasti. Onneksi on tukiverkostoa, et turhaa kai stressailemaan, mutta takaraivossa jyskyttää kuiteski kokoajan et entä jos en osaakaan olla äiti ):

Hoh, huomen neuvolapsykologi ja pääsen taas avautumaan... (:
 
Täälä jännittää myös miten vauvan kanssa oikein pärjään. Olen ollut tosi paljon lasten kanssa tekemisissä, hoitanut vauvoja koko pienen ikäni ja ollut jonkin aikaa esim keskolassa töissä, mutta silti jännittää kun se vauva on oma.. On vastuussa 24/7 siitä pienestä ihmisestä! Koskaan ei ole esim tarvinnut miettiä mitä pienelle pukee päälle. Yhtäkkiä sitä tajusi että kuinka paljon sitä on opittavaa ja epäselvää. Toivottavasti asiat kuitenkin sujuvat luonnostaan vauvan kanssa. Mulla on helposti taipumusta asettaa itselleni paineita asioista etukäteen. Nyt jo stressaa imetysasiatt yms..

Perjantaina vauva viimeistään on jo sylissä ja todellisuus edessä :) Jännittää.
 
Jännittää myös että kuinka sitä sitten pärjää kun se nyytti on tosiaan oma ja se on siinä sen 24/7... :) mutta toivottavasti asiat juu alkaa luonnostaan sujumaan, sitä toivon myös.

Tsemppiä meille kaikille! Jännitys kuuluu asiaan, kelle isommin, kelle riittää vähän pienempikin jännitys mutta uskoisin että kaikki jännittää tavallaan! Jotenki hurjaa sekin ellei ollenkaan jännittäisi? Näin esikkojen kohdalla varsinkin kun kaik on uutta. :)
 
ccix samanlaiset ajatukset. En ollut ennen edes vilkaissut lastenvaateosastoa päin, enkä ikimaaimassa myöskään ole voinut kuvitella itseäni semmoisen taapertajan viereen. En ole ikinä hoitanut vauvaa (pari kertaa 15-vuotiaana kaverin lapsia katsoin illan perään), mua pelottaa että pudotan vauvan tai katkon siltä niskat jotenkin, että pääsee repsottaa..
Jotenkin tuntuu silti siltä, että mut on tarkoitettu äidiksi .. :D .. niin luonnollista se on.
 
Heh, meidän sisarusparvesta oon ainoa hyvin suurella todennäköisyydellä, joka lisääntyy. Eli ei kokemusta sisarusten lapsista. Nämä muutamat kaverit, joilla nyt on lapsia, niin en oo ollut tekemisissä vauva-aikoina (ollut omat intressit ja menot) - onneksi nämä ihmiset on kuitenkin mun tukena, vaikka itsekkäästi en itse osallistunut heidän odotusajan huoliin (toki kohteliaasti kyselin jaksamista). Tuolloin oli varmaa, että ei lapsia - ikinä :D

Yhden kerran oon ollut vauvan kanssa samassa huoneessa ja vauvan äiti halusi et tuen, jos nousee seisomaan. Noh se taapero sitten kaatui. Olin siis ala-aste ikäinen itse. Jokseenkin jäi traumat, kun vauvan äiti alkoi mulle huutamaan...

Koska mulle talvella ei ollut edes varmaa, että pidänkö lapsen - kuitenkin tämä raskaus oli yllätys ja oli pakko puntaroida tarkkaan se, olenko valmis vanhemmuuteen. Päätin ottaa riskin ja kylläpä kannatti. Jotenkin elämä oli kokoaja tyhjää... siis paljon oon elämässäni saavuttanut, nähnyt, kokenut, mutta aina jokin asia tuntui puuttuvan. Hyvä parisuhde ja rakkautta, kavereita, töitä/koulua... Nyt tuntuu, ettei multa puutu enää mitään ja elämällä on oikeasti syvempi tarkoitus. Eli kai munkin oli tarkoitus tulla äidiksi, vaikka pidin sitä todella epätodennäköisenä vielä viime tammi-helmikuun vaihteessa. Oli se kyllä shokki kuulla labratuloksista, et "tää yksi testi näyttää positiivista", duunipaikan kahvihuoneessa sit itkee tirauttelin ja varasin jo lääkäriajan (keskeytykseen). Onneksi mun ohjaava kemisti sit kertoi oman tarinansa äidiksi tulemisesta ja tavallaan rohkaisi mua ajattelemaan sitä mahdollisuutta, että musta tulisi äiti. Kiitos siis hänelle.

En tiedä, miksi avauduin näin... mut oon viime päivät pyöritellyt hirveästi päässä näitä asioita ja varsinkin sitä, että jos oisinkin valinnut toisin. Luojan kiitos, että otin tän riskin, ja päätin kerrankin toimia epäitsekkäästi.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top