EloliirumLaarumit

Huomenia!

Kättärillä käynti oli ihan ok. Parasta reissussa oli ehdottomasti 1,5 vuorokautta vanha Tahvo[:)] Kovasti oli pikkuisella nälkä, kun äiti esitteli suloista ruttunaamaa ja kertoi synnytyksestä. Lopuksi pikkuisella tuli ihan itku, kun ei sitä tissiä kuulunut, vaikka kuinka lipoi huulia, käänsi päätä tissille ja tunki nyrkkiä suuhun[:)] Kaikenlaista siellä käytiin läpi: Epiduraalit ja muut puudutusvaihtoehdot, imukuppi tuli nähtyä, eikä se ollutkaan sellainen, millä avataan viemäritukoksia, niinku oon luullut[8|][:D] Kovasti kiinnostuin ammeesta ja sinne synnyttymäisestä, mutta taitaapi olla, että näin ekalla kerralla en uskalla, mutta jos ammehuoneen saan kivunlievitystä varten, niin todellakin sinne meen. Imetyksesta+ lapsivuoteesta/kenguruhoidosta kovasti puhui ja korosti niiden hyviä puolia. Kenguruhoitoa ja imetystä oon aatellut, mutta ollaan miehen kanssa yhtämieltä siitä, että perhepetiä meille ei oo tulossa, vaan imetys tapahtuu vauvanhuoneeseen tulevalla vierasvuoteella öisin. Näin ainakin ajattelen. Sellainen kokonaisvaikutelma jäi, että olisin voinut samantien jäädä pykäämään pikkuruisen pihalle[:D]

Mitäs mieltä te muut ootte perhepedistä?

PojanÄiti: sehän siinä unessa on hassua, kun tiedän, ettet kahvista niin perusta[:D] Ja kyllähän tuo mies keittää ne sumpit montakin kertaa päivässä, niin aina saan sen oman kuppini jostakin annokesta. Oikein mukavaa minilomaa ja hotelliaamiaista[8D]

Stressistä: nooh.. eilen heräsin 8 peseen lattian, kun miehen joku työkaveri tuli meille johonkin palaveriin[:D][&:] Stressiä.. no on edelleen. Ja stressaaan kanssa jo ristiäisistä. Pahin stressi on siitä, kun miehen sukulaisia on tulossa käymään tässä, en oo niitä tätejä koskaan aiemmin nähnyt, niin mitä tarjota ja onko riittävän siistiä[:@] Ehkä otan tuon PojanÄidin ajatuksen käyttöön ja kattelen ympärilleni, että sotkua on, väistelkää[;)] Mihinkään konditoriisiin mestarisuorituksiin en todellakaan veny, ostan ehkä kaupasta valmiina. Itse synnytystä en stressaa, vaan ennemminkin toivon ja odotan, että se tapahtuisi pian, että sen pääsisi kokemaan ja palkintona saisi tuon masumönkijän sylkkyyn. Aattelin alkaa valitsemaan vähän musaa, mitä ottaa sinne synnärille, kun näytti olevan cd-soitin siellä synnytyshuoneessa.

Milamariaa: onneksi olo helpotti! Näillä raskausviikoilla oon ajatellut, että pikkuinen on kuitenkin jo melkoisen valmispakkaus, että ei nyt enää mikään mullistava ja kovasti kehitystä häiritsevää voi tapahtua. Ja kai se stressaaminen lapsen terveydestä on osa vanhemmuutta, eikä lopu koskaan[;)]

Kyllästyin tähän mursuoloon eilen illalla. Nyt loppu sitten herkuttelu. Piste. Tänään aamulla on jo jumpattu ja joogattu. Naapureina Madridissa (maailman paras ohjelma mammalomalla[;)]) jälkeen lähden kävellen hakeen meidän turvakaukalon tuosta parin kilsan päästä, niin saan samalla hyvän kävelylenkin (melkosta vaappumislyllertämistähän se kävely on, mutta liikkumista kuitenkin). Turvakaukalo piti tosiaan tilata erikseen, kun oli ihan pakko saada samanvärinen kuin vaunut, eli punamusta, ei maksanut enempää kuin kaupan vakioväri, niin halusin sitten sen[:-]

Sellaista tällä kertaa..
Makoisaa päivää!
 
Huomenia täältäkin..

Purri Ruandaan ne taitaa taas olla lähdössä. Olivat siellä viime vuonna 4 kk , jonkinlaista humanitääristä duunia kun tekevät. Pistin taas meillä vähän pimun kaappeja siivoamaan ja vinkkasin kavereille että jos on ylimääräisiä pehmoleluja ja pikkuleluja niin niitä ihan mielellään ne mukaan ottaa. Niillä lapsilla siellä kun ei sisällissodan jälkeen ole oikeasti mitään. Oli ihan mieletöntä kavereiden viime reissulta saada kuvia missä ne niitä leluja lapsille antoi, voi sitä onnen määrää. Siinä jäi joulupukki heittämällä kakkoseksi.

PojanÄiti Juu nyt on kunnon Mammalook [:D] mun hovikampaaja laittoi lyhyttä kehiin kun ymmärsi yskän että kohta ei oikein ehdi tukkaa laittelemaan. Mä kokeilen jos pääsisin ylihuomenna koeajamaan tästä tukasta kunnon rokkimallia kun lähetään kuuntelemaan sitä Lauri Tähkää =)

HaniMami Mä kyllästyin kanssa tähän valasteluun, ja tilasin itelleni kunnon piikkarit ja minimekon. Totesin ukolle et noi vedetään sit pikkujouluihin päälle, becelillä tai ilman. Voi jestas mä HALUAN mun oman vartalon takaisin. Kuolasin salin syksyn jumppakalenteria missä oli Bodybalancea, chiballia, selän hyvinvointia, zumbaa, venyttelyjä ja vaikka mitä kivaa. Voi ku pääsis edes pari kertaa viikossa ku vauva syntyy niin sekin olis jo jotain [:)]

Jalkojen kutina mulla on ruvennu kutkaamaan jalat ihan pirusti, ihan niinku oisin saanu niihin hyttysenpistoja. Mitään patteja en vaan oo löytäny. Darn, pitää mennä kaapista kaivamaan jos löytäisin niihin jotain rasvaa. Onko muilla ollut tälläistä?

Tänään pitäis hakea tuleva IsoMummi meille kyläilemään ja kaffittelemaan ja tässä olis hommaa vielä vaikka ja kuinka. Aattelin et jos vaikka mansikkapiirakan puuhais ja vähän coctailpiirakoita paistelis. Voi olla et munavoihin ei ehkä taivu vaikka sitä mieli tekis kyl kans.. Saas nähdä jaksaako sitä siivota ja puuhata vai sanonko et juodaankin kahvit pihalla.. heheheh [:D]

Tänään viikkoja läjässä 34 aika hurjaa.. Vauvahan vois tulla ihan milloin vain. Voi kun sais itse valita mikä päivä sen vois puskea maailmaan ni ois jotenkin helpompi olla kun tietäis et sit mennään ja hoidetaan homma himaan. Mä jotenkin oon huolissani siitä et mitä jos tulee äkkilähtö esim yöllä. Enää ei oikein kotooltakaan mihinkään pitkälle viitsi lähteä kun aattelee et mitäs jos..

No joo, kai Onni tulee kun on tullakseen.. Luultavasti vasta syyskuun lopussa. Lasi voi olla hyvinkin mahdollista että kuittaat ipanapan ennen mua [:D] Selailin tossa kalenteria ja mietin et 10.09.10 ois hiano syntymäpäivä.
 
Minzkuli: kutiaako jalkapohjat? Jos kutiaa, niin kantsii soittaa neuvolaan, ettei ole se hepatoosi, vai ehkä jotakin muuta. Itsellä kutisi kanssa pari päivää, mutta meni sitten ohitse. Nimenomaan jalkapohjien/kämmenien/ vatsan kutina on sen hepatoosin merkki, jos pohkeissa tms. niin ei taida täsmätä siihen oireeseen. Ja kutinan pitää kuulemma tuntua ns. ihon alla. Muuten mulla kyllä kutiaa iho, kun on toi atopia, öljyä ja perusvoiteita vaan.

Jumpista: Kanssa odotan kovasti, että pääsisi. Oon jo miehelle sanonut, että ostan sellaisen 10kerran kortin ja käyn kerran viikossa ja se on sitten mun omaa aikaa. Tavoitevaatteeksi oon asettanut, että jos noihin vanhoihin farkkuihin ym. mahtuisi vielä tänä vuonna, niin olisi kiva.

Juu ja virallisesti mulla on huomenna 36rv täynnä, vaikka tuo tickeri näyttää vähän muuta. Aikas hurjaa. Enää maks. n. 5vkoa, niin meillä on nyytti kainalossa, vaikka menisikin yli ajalle. Joka päivä vaaville sanon, että elokuun 19. päivästä eteenpäin saa tulla. Itse oon miettinyt, että 080910 olisi kanssa oikein kiva numeroyhdistelmä syntymäpäiväksi[:D]
 
Sataa sataa ropisee..... [;)]

Minzkuli: Ruandaan? Okei, no onneks tietävät mitä on odotettavissa [:)] Aattelin jos "kylmiltään" lähtevät sinne, ni saattaapi olla aika järkytys [:D]

Perhepedistä: ei meille. En rupee koko yötä nukkumaan muksun kanssa samassa sängyssä. Ei me olla itekään broidien kanssa saatu vanhempien sängyssä nukkua.. jos ollaa nukahdettu sinne, ni äiti/isä on kantanu meiät omaan sänkyyn ja loppuyö nukuttu omassa. Tai jos ollaa painajaisia nähty, ni ollaa käyty herättää vanhemmat ja ne on sit saattanu takas sänkyyn.

Hanimami: ei meille vaa kättärillä näytetty mitää imukuppeja!

Nyt sain uuden pyykkitelineen! Ja sit tuleva mummi kustans vauvalle kylpyammeen.. oli 3e Ikeassa [:D] Värejä ei tosin ollu ku sininen, oisin valkosen halunnu, mut menee se tossakin oikein hyvin [:)]

Jumpista: Kaverini kertoi et ainaki Elixialla on olemassa lapsiparkki, jonne ottavat hoitoon 2kk->, et jos lähistöllä on Elixian sali, ni kannattaa käydä kysäsemässä[:)] Ite sitä mietin kanssa et vois sinne sit liittyä, jos niillä on jotai hyviä jumppia tai vastaavia, ni ei tartte kavereille laittaa lasta hoitoon.

Ja laitetaas tähän loppuun sit vielä noista popoista, mistä jo Hanimamin kans ollaa keskusteltu: Elikkä myyn pois upouudet vaaleanpunaiset Aino-kengät kokoa 20 hintaan 25e. Pääkaupunkiseudulla voin kiikuttaa minne vaan ne, mut pidemmän matkan päässä olevat, jos voisivat sit postikulut siihen vielä maksaa, ni ois kiva [:)]
 
Nyt tulee pelkkää omaa napaa, mutta jänskättää niin mitä tää pieni aikoo ettei oikeen voi keskittyä lukemaan..

Eilen illalla tuli n. 6h ajan supistuksia ihan parin minuutin välein. Suihkussa käynnin jälkeen tuntu, että hetkeks rauhottu, mutta muuten tuntu tulevan 2-4min välein. Kipeetä ei varsinaisesti tehny, mutta kyllä lopussa alko olemaan jo tosi ikävän tuntusia ja hirvee paineen tunne haaroissa supistusten väleissäkin..[&:][&:] Sitten onneks sain nukahdettua [:)] Aamulla supisteli taas tiheeseen, muttei tuntunu niin pahalta kun eilen. Nyt heräsin justiinsa päikkäreiltä ja pitäis koiria lähteä ulkoiluttamaan, katotaan kuinka eukon käy [:D]

Onko kellään ollu vastaavaa? Oon luullu, että tollaset parin minuutin välein tulevat supistukset on sitten vasta tosi paikan juttu..
 
35+0, hui! Viikonloppuna pitäis vielä heittää yks yönyli-reissu ja istua (onneksi ilmastoidussa) autossa kaikkiaan sellaiset 350 km... Edelleen asutaan erillään ja tänään alkoi sitten mammaloma. Olen sitkeesti päättänyt, että vaikkei olekaan oikein jaksua ja fiiliksiä (sokeriongelmat ja anemia ja iso väsy, torkun vähän väliä enkä saa mitään tehtyä) niin tänään pesen vauvanvaatteet ja huomenna laittelen kokojärjestyksessä kaappiin, jonka tyhjennän tavalla tai toisella. Meidän piti hankkia Ikeasta uusi vaatekaappi meidän vaatteille, jotta vauvan kamoille ja vaatteille tulis tilaa. Nyt ei oo varaa eikä vissiin aikaakaan hankkia sitä vaatekaappia, joten mun täytyy vaan tunkea ne lakanat ja pyyhkeet ja omat vaatteet sieltä vauvan aiotusta kaapista vaan jonnekin.

Synnytysvalmennuksesta: Täällä oli neuvolassa sellainen parin tunnin sessio, jossa neuvolantäti kertoi jotain perusjuttuja, mitään uutta, jota ei olis tullut muualta jo luettua tai tiedettyä ei selvinnyt. Ohjeet sairaalaanlähdöstä olivat: "Kyllä sen sit tietää, kun on aika. Sitten kun ette vaan enää pysty olemaan kotona, niin lähdette." Hmm, jos eilistä Iltalehteä on uskominen, niin ei se vaan kaikilla niin mene: siellä oli tahattomasti kotiin tai sairaalareissulle synnyttäneiden mammojen kertomuksia. Lehdessä oli myös synnytyslääkärin kommentti, että hänen mielestään pitäisi lähteä mahdollisimman varhain sairaalaan! Yksi jutussa mainituista äideistä oli kaksi kertaa käännytetty (ilmeisesti) Salon sairaalasta ja synnyttänyt sitten jonnekin parkkipaikalle. Nice.

No, asiasta kukkaruukkuun: Muuta synnytysvalmennusta ei siis ole ja tutustumista sairaalaan ei ole lainkaan. Sairaala on mennyt rajoituksissaan jopa niin pitkälle, että sitten synnytyksen jälkeen kun on osastolla, vain isä ja perheen muut lapset saavat vierailla siellä klo 10-20 ja lapsen isovanhemmille on yhden tunnin kestävä vierailuaika kerran päivässä. Kukaan muu ei saa vierailla sairaalassa! Omituisen tiukka linja, oikeasti.

Perhepedistä: Ei oikein innosta. Aluksi kyllä pidetään sängyn vieressä äitiyspakkauslaatikossa ja ulottuvilla ja sit jossain vaiheessa myöhemmin siirto omaan pinnasänkyyn ja sen jälkeen oma peti omaan huoneeseen.

Kelasta: Mulle tuli äitiysrahapäätös tosi äkkiä ja onneks verotuksen mukaan koska tulot oli viimeisessä verotuksessa suuremmat kuin nyt, mut sairauspäiväraha vaan viipyy ja viipyy...! Jäin jo kesäkuussa saikulle ja eilenhän se loppuikin jo ja päätöstä ja rahoja ei vaan kuulu! [:@]

Opiskelusta: Täällähän oli muitakin opiskelevia mammoja jos oikein muistan? Mites olette aikoneet tehdä? PIdättekö äitiys- ja vanhempainvapaat ihan ilman kouluja vai käyttekö kursseillä myös? Itse olen ilmoittautunut kouluun lukuvuodeksi ja lopputyötä on pakko yrittää vääntää jo syksyllä ja paljonkin. Kyse on tilaustyöstä, josta mulle maksetaankin tulevaisuudessa ja sopimus on sopimus. Onneksi sitä voi tehdä kotona, mut en laske sen varaan että ehtisin sitä vääntämään kahdestaan pojan kanssa, vaan lasken sen varaan että isänsä on kotona huolehtimassa pikkuisesta sitten ne hetket, kun minä naputtelen. Ja siksikin tää asumistilanne rassaa. Voi olla, ettö joudun myös käymään seminaareissa syyskuun lopusta alkaen kerran viikossa, mutta sekin lienee järjestelykysymys. Marras-joulukuussa isä jää kokonaan kotiin hoitamaan lasta eli pitää vanhempainvapaat. Siitä lähtien pitäis kouluhommien olla vähän helpommin järjestettäviä.
 
annie: Mulla on ollut tuollaisia öitä aiemmin ja viimeksi noin viikko sitten. Todella sai miettiä, että tuleeko lähtö. Kova paine haaroissa, joka säteili reisiin ja lapsen pyllykin näkyi puolivälissä mahaa, kun yleensä näkyy ihan palleassa kiinni. Ja supistelut jatkuvia ja kivuliaita. Sitten vaan yks kaks se loppui ja muksu siirtyi takaisin palleaan kiinni. Edelleen supistelee enimmäkseen öisin, muttei enää niin kovin ja tiheesti. Tuntuu tilanne aika rauhalliselta nyt.  
 
Huuuuh, tätä tekstimäärää, joka on ehtinyt tulla. Mammat kovia pulisemaan [:D]

annie: koko tän viikon oon supistellut jatkuvasti. Mutta ne on sellasia puristavia supistuksia, eli ei vielä semmosia järk-lähtee-kipeitä. Muistuttavat kuukautiskipuja, inhottavaa kun välillä on vaikea olla seisaalla tai tehdä mitään kun supistaa. Neuvolassa sanottiin, että hyvä jos supistaa, koska nämä treenisupistuksetkin jo valmistelevat kohtua synnytykseen. Tsemppiä suppareiden kestämiseen!

Pippula: TYKSissä samat vierailuaikahommelit (en muista, missä sun on aikomus synnyttää...[8D]). Vierailuaikoja taidettiin tiukentaa silloin sikalenssun aikaan, mutta sitten äitien toiveesta on jatkettu samalla linjalla. Vierailut on kuitenkin mammoille suht raskaita, joten äidit ovat halunneet mieluummin pitää vierailuajat minimissä. Ite se tunti per päivä isovanhempien vierailuille kuulostaa vähältä... luultavasti mun tarttee kutsua jotkut turvamiehet paikalle heittämään oma äitini osastolta ulos, koska sitähän ei saa tulevan lapsenlapsensa läheltä muuten lähtemään [:D][:D][:D] Myös vähän harmittaa, kun TYKSiin ei enää pääse tutustumaan etukäteen. Onneksi sisään mennään samasta ovesta kuin ultriinkin, eli se sentään on itelle jo tuttu paikka. Ei tartte hortoilla ettimässä oikeaa ovea, kun h-hetki koittaa [;)]

Opiskelusta: Yritän paraikaa raapia gradua edes jonkinlaiseen kuntoon, jotta syksyksi jäisi vaan pelkkää kieliasun hiontaa ynnä muuta pientä hienosäätöä. Olisipa kätevää tietää etukäteen, että onko tuleva mukula helppo vai vaikea tapaus, niin voisi sen mukaan jättää opintoja syksylle... Jos vaavi vetelee tirsoja 20 tuntia per päivä, niin mikäs siinä tutkimusta tehdessä samalla. Mutten uskalla jättää lopputyötä kauhean kesken, kun voihan olla, ettei mukulan synnyttyä jaksa/viitsi tehdä enää mitään opintojen eteen... [8|][8|] Muutama opintopiste pitää gradun lisäksi raapia kasaan tentillä tai kurssilla, jotta voin valmistua. Tentti voisi toimia parhaiten, etenkin jos sen sais ajotettua miehen lomiin. Mites muilla? Meinaatteko mennä vauva kaukalossa luennoille? Ite tekis mieli koettaa, jos tulee eteen joku mielenkiintoinen kurssi. Saattais päätyä itkukatastrofiin [;)]

Tiko: Hui, täällä olen jo peukut pystyssä ja ihan täpinöissä sun puolestasi! Päivät tuntuu vaan suhahtavan ohi nopeasti. Toivotaan synnytyksen menevän hyvin ja mieti, sulla ois jo ihan pian kaksi kaunista nyyttiä sylissäs [:)][:)][:)] Ihanaa!

Tulevalle täti-Purrille suuret onnittelut!

Väsymys ja hormoonit: Huojentavaa huomata, etten taida olla ainoa, joka on yhtenä päivänä aurinko ja toisena päivänä voisin näyttää persettä kaikille ja kaikelle. Välillä nukuttaa koko päivän, välillä jaksan jopa siivoilla yms. Vähän on ollut supistusten vuoksi pakko rauhoittua ja jättää suurin osa kotitöistä miehen kontolle. Se on kyllä urhoollisesti passannut mua [:)]
Onko muille aamut jotenkin erityisen vaikeata aikaa? Meinaan aamuisin pillahtaa itkuun ilman syytä, eikä sängystä viitsisi nousta kun ei aamupalakaan maita. [&:][:(]

Neuvolassa katottiin, että paikat on vielä kiinni. Muksu on vielä melko ylhäällä vatsassa ja meinaankin pakahtua kylkiluihin osuviin potkuihin. Kyllähän vauveli voisi jo kohta alkaa tulla ihmisten ilmoille...

Joku aiemmin kirjoitteli kissoista. Mulla on kans kisuja ja ne ovat olleet nyt TODELLA huomionkipeitä ja oikein syliin tunkijoita. Veikkaan, että ne aavistaa jotain... Täytyy vaan antaa niille huomiota ja rapsutteluja nyt sekä vauvan tulon jälkeenkin. Mies on jo nikkaroinut pinnasänkyyn ja vaunukoppaan kissaesteet, sillä muuten katit ovatkin pyrkineet koko ajan niihin nukkumaan. Taitavat olla liian pehmoisia ja mukavia nukkumapaikkoja, mutta täytyy kattien vaan tottua, etteivät ne ole heitä varten.
 
Juu-u, täällä viileni ja viikonloppuna taas helteet alkaa uudestaan [:@]

Annie^: Alkaa varmaan jo kunnon harjoitukset olemaan synnytystä varten [:)] Ellei tosissaan enteile jo itse synnytystä.

JURPUTUSTA AGAIN:

Käväisin tänään neuvolassa ja alkoi kesätuuraaja tyrkyttämään mulle psykologia [:D] Olin v. 2008 masentunut ja nyt viime syksynä söin uudestaan pari kuuria masennuslääkkeitä ja kun tulin raskaaksi niin olin vielä lääkityksellä, jonka sitten lopetin kokonaan ja hyvin olen pärjännyt elämän töyssyistä huolimatta, enkä aina edes muista että olen joskus syönyt niitä.. Niin alkoi vaan ärsyttämään "kannattaisi jo nyt käydä juttelemassa ennen vauvan tuloa?" haha ja se onkin tae siintä, kun on ollut kerran masentunut että olisi aina ja saisi juosta loppuelämän psykologeilla [:D] Yksinkertaisesti, sekin kun puuttuu sisältö ja tekeminen elämästä masentaa.. No sittenpähän näkee, mutta en mene kyllä vielä mihinkään kun ei ole masentanut kertaakaan ja jaksan paremmin elämää kuin koskaan aiemmin. Ei se juttelu paranna miestä psykooseistaan tai muuta tosiasioita, jotka olen jo kertaalleen käsitellyt ja hyväksynyt. HOHHOIJJAA.
Alkoi pikkasen ärsyttämään, vaikka huolehtiahan se täti varmaan vaan yritti.

Sydänääniä kuunneltaessa pikkuinen on varsin nopea liikkeinen, yritti niin kovalla vauhdilla pyrähtää läpi kohdunseinien, että pelästyi pieni varmaan itsekin [:D] <3

Olisikohan huomenna jo sellainen olo, että pääsisi pyörän selkään ja jumppaamaan..
 
Onkohan nyt yleinen syyskuulaisten suppariviikko? [:D]
Viime yön nukuin kuin tukki,ihanata! Suppareita on ollut pitkin päivää, ihan myös niitä mukavia reisissä asti tuntuvia. Mä vaan olen ja mietiskelen välillä että saanko anopin hereille keskellä yötä jos lähtö tulee.
Hieman stressaa miten tuo esikoinen hoitaa karvakamut jos ja kun...toinen mukelo on reissussa kaverin mukana... tässä on nyt muutoman tunnin ajan mukavasti nippaillu, parin minuutin välein, mutta ei tunnu siltä että minnekkään pitää lähteä. Alhaalla tämä napero on jo ihan kivasti, eipä ole kylkiluut kipeinä niinkuin kahdesta aikasemmasta, mutta häpyluu on sitäkin enemmän.
Sen kyllä huomaa, kun ne OIKEAT tulee HUH!Se on sitten ihan koko vatsa tulessa ja kivikovana, ja lisänä voi olla vielä "mukavat" selkäpoltot. Mutta jos nyt kuitenkin pakkaisin nuo kassit valmiiks tässä vaiheessa, ettei tarvi anopin tai muiden kaivella meikäläisen alusvaatteita [:)][;)][:D]

(YliAjan Menee Kuitenkin!)
 
Mukava kuulla, että muitakin supparit vaivaa [:D] Toivottavasti nää nyt enteilis lähestyvää synnytystä, ettei ihan hukkaan menis kärsiminen!

Ahistaa kyllä kun ei nyt tiiä miten pitkälle kotoota uskaltaa lähteä.. Eilen olin sopivasti Jumbossa yksinäni shoppailemassa kun noi alko.. Motarilla paahtaminen supparit kaverina ei ollu kovin kiva kokemus.. [&:] Ja täällä maalla kun asutaan niin mihinkään en pääse ellen uskalla ite lähteä ajamaan.. [:@]

Kai se sairaalakassi pitäis kohta pakata, mutta sen suhteen musta on tullu taikauskonen! Tuntuu, että jos pakkaan sen ajoissa niin sitten ainakin menee yliajalle.. Oon kyllä vähän keräilly kamppeita kasaan, mutta en "uskalla" laittaa niitä kassiin [:D]

Pippula meillä myös P-HKS:ssä samat säännöt vierailuiden kanssa. Toisaalta oon ihan ilonen ettei sinne voi sitten kaikki tunkea, mutta toisaalta olisin kyllä halunnu, että mun sisko olis voinu tulla käymään..

Ja perhehuoneita ei tuolla oo ollenkaan :( Olis ollu niin ihanaa, jos olis sellaseen päässy ja mies olis meidän kanssa saanu koko ajan olla..
 
Juu.. Sade tuli ja sade meni, sit tuli taas kuuma[:'(]

Purri: Imukupin tosiaan esitteli+ sellaisen härvelin, jolla puhkaistaan kalvot+ laitetaan vaavin päähän, että sillä voidaan seurata sydänääniä tarkemmin. Sitten esitteli herneen kokoisen pallon, joka on kuulemma vaavin masun koko syntymähetkellä ja sitten vähän isomman palluran (ehkä n. peukalon pään kokoisen), joka vastaa vaavin vatsan kokoa kotiin lähdettäessä.

Jumpista: Elixialla oon käynyt joskus aikoinaan useammankin vuoden, mutta en oikein jaksa innostua noista saleista, johon on pakko liittyä min. vuodeksi. Ostan tosiaan, varsinkin syntymän jälkeen sellaisen 10kerran kortin, ettei tarvii maksaa useita kymmeniä euroja joka kuukausi, jos ei jaksa/ pääse salille. Muuten kyllä tykkäisin käydä elixialla, mutta hinnat ei miellytä..

Hui! Alkaa supisteluja olemaan yhdellä jos toisella! Nyt vähän jo jännittää, että kuka se ensimmäisenä poksahtaa. Tikolla tosiaan enää muutama hetki, että prinsessat on maailmassa. Mää varmaan vielä syyskuun puolessa välissä oon ihan yhtenä kappaleena[;)]

Sairaalavierailut: Sama tunnin vierailuaika täälläkin on, paitsi tukihenkilö saa olla inhimilliseen aikaan asti paikalla, jos siis ei ole perhehuone vaan 2 äidin huone. Perhehuoneen jos päättää ottaa, niin sieltä ei kuulemma sitten lähdetä ennen kuin vasta kotiin, töissä ei saa välillä käydä tms[&:][:D] Oon kyllä ihan kiitollinen, että on tuo tunnin rajoitus. Ajattelin, että korkeintaan amerikanmummu saa tulla sairaalaan, jos on vielä suomessa, kun syntyy, mutta muut vierailijat otetaan vastaan sitten jonkun ajan päästä kotona.

Opiskelusta: Sain tosiaan perusopinnot tuossa valmiiksi, vielä muutaman kurssin arvostelut tulematta. Saattaa olla, että joutuu vielä esseitä hiomaan ennen syntymää/ syntymän jälkeen. Mutta sitten oon kyllä koko lukuvuodeksi ilmoittautunut poissaolevaksi. Ja aion vaan olla ja elää perhe-elämää ensi vuoden toukokuulle. Sitten vuoden päästä syksyllä mietin koulua vasta seuraavan kerran.

Ainiin.. Mammalle on pitänyt kommentoida, että rättiä täälläkin pitää käyttää, varsinkin jos lähtee kotoa pois, niin vuotoa on+ ne aivastus lirahdukset ja välillä tulee sellaisia iskujakin rakkoon, että lirahdus siitä seuraa.

Milamariaa: sama psykologijuttuhan mullekin tuli vastaan, siitä tuonne neuvolaosioonkin laitoin jotakin. Kävin siis tällä viikolla sijaisella, kun oma täti on lomalla, niin sijainen teetti testin ja raja-arvon takia laittoi psykologille. Olo on myöskin ollut mitä mahtavin raskauden ajan, ei masennusta eikä uupumusta, vaikka mies onkin sairastanut aivokasvaimen+ omat raskausoireet. Jotenkin tuntui, että ajatus siitä, että tarvisi mennä psykologille masensi enemmän kuin ennen sitä ajatusta, kun on aatellut, että kaikki sujuu ihan hyvin. Ja kait nää mielialavaihtelut ja väsymys nyt kuuluu ihan normaaliin raskauteen ja muutenkin sen lisäksi miehen sairastelun ja meidän muuton takia on stressipisteet ihan luonnostaan koholla. No voihan siellä käydä juttelemassa pari kertaa. Valitan vaikka miehen haluttomuudesta siivota, kun viimeksi tein niin, sain diagnoosin, että vaativa persoonallisuus[:D]

Koskas Kaikalla oli se ultra? Mitenkäs Celina on jaksellut viimeisiä hetkiä töissä?

Tänään taas paistaa aurinko näissä hormonimyrskyissä[:D] Tuli leivottua jopa sämpylöitä, joista osan laitan kohta pakkaseen+ pannaripitsaa ja mustikkapiirakan. Saa nähdä millainen päivä huomenna on, kun oon aatellut yrittää vaan oikeasti levätä koko päivän, lukea kirjaa, katsoa telkkaria ym.. en vaan oikein osaa olla paikallani[:-]

Mukavaa iltaa!
 
Hanimami: Todellakin, alkoi minuakin kummastuttamaan ja aloin heti tarkkailemaan itseäni ja ajatuksiani "OLENKO MASENTUNUUUUT?" :--DDD
Ja tällä hetkellä itselläni ei ole mitään ongelmaa missään osa-alueella, joten en vaan halua alkaa selittämään taas uudelle psykologille lapsuudesta, äidin ja isän alkoholiongelmista tms, jonka olen jo aikoinaan purkanut ulos. Menneet ovat menneitä ja elämässähän tarkoitus on mennä eteen päin..
[:D]"Vaativa persoonallisuus" [:D] Kiinnostaisi tietää onko noille psykologeille opetettu, että sitten kun tulee asiakas niin vaikka olisi kuinka terve, niin pitää vaan kaivaa ja kaivaa sieltä pääkopan sisältä joku traumaattinen kokemus (tai vähemmän traumaattinen) ja sen perusteella sitten pistää leima otsaan [:D]

Suppareista: Täällä on heti hellittänyt ne yölliset, kun olen pari pv:ää vaan joutunut lepäämään..

Todellakin, mukavaa iltaa kaikille! Ja pitäkää pääkopistanne kiinni! [;)]
 
Täällä taas... Täs huonon voinnin takia en oo jaksanut istuu koneella. Pahoinvointia on ollut taas ja sitten tuntuu että mukula änkee yläkautta ulos musta. 33+2 olis nyt. Tikolle muuten paljon onnee maanantaille[:)]
Pojan kaa tultiin mun isä luo kylään ja sunnuntaina lähetään täältä sitten+samalla vien pojan tampereelle mistä isovahemmat hakee. Oma isänsä ei oo kun pari kertaa hakenut ja tuonut poikansa[:@]
Tekeekin mulle hyvää taas olla viikko ilman tota kiukku/hulivili lasta. 16.8 mennään sitten 4v neuvolaan ja sitten varmaan tutustuu pojan uuteen päiväkotiin. Ens viikolla pitääkin soitella aikaa ja hoitopäivät. Sen verran energinen ja huomiota vaativa lapsi, niin ei tulis mitää jos kotona olisi päivät pitkät.

Mä en oo vieläkää saanut äippäpakkausta, kun en muka ollut täyttänyt sitä kohtaa hakemuksesta,vaikka olin. No laittoi kiirrellisenä sen menemään kun kävin eilen kelassa. Palkkatoimistosta ei oo tullut loppui laskelmia mun palkasta, niin eivät oo tehneet mun äityispäivä rahahakemuksesta päätöstä.

Sairaalareppua en oo kokonaa pakannut.

Nimiäisistä/ristiäisistä puhuttiin silloin joskus aikoinaan viime kuussa, niin meil on nyt semmoinen päätös että ne pidetään meillä ja vain omat vanhemmat+sisarukset+kummit kutsutaan. Kaverit saa tulla myöhemmin tai sitten seuraavana päivänä. Minä en jaksa isoja juhlia järjestää ja jos jollekkin ei käy meidän aikataulu, niin sitten saa jäädä tulematta. Kuitenkin hyvissä ajoissa ilmoitetaan päivä ja emme ala sitä muuttamaan.
 
kaikki asiat on niin kesken tai ainakin siltä tuntuu..aargh!! piti miestäki hieman valaista että tän mahan kaa en vaan pysty kaikkee tekeenja näytin uuden tekniikkani ---miten lattialta saa nostettua roskia pois (mies repesi
nauruun) varpaiden avulla tietysti nostaa käteen!!! mitäköhän kaikkee ihminen oppis jos jotenkin ei vaan pystyis tekeen asioita enää samalla tavalla. huomasin kanssa että paljon sellasia pieniä asioita tekee toisella tavalla , helpottaakseen siivousta yms. varmaa hassun näköstä:) niinku on tää liikkuminenki

on ruvennu kyllä  mietityttään nuo miehen työajat aamu vuoro alkaa n.klo 02.00 yöllä ja ikinä ei tiedä koska se pääsee taas ilta venyy joskus myöhäänkin. ennen ei niin ole haitannut reissumiehen työajat mutta sitten vauvan kanssa varmaan rasittavaa kun ei tiedä koska tulee tai menee tai ylipäätänsä. miehen pomokin oli nauranut isyyslomille että:pyh, ei tuollaisia ollut sillon ja minun muija se yksin synnytti!!! aargh...mikä äijän käppänä

Milamariaa:sama homma tuon sijaisen kanssa ...siinä sitten lässytti että apua saa kyllä ja muita lorinoita. iste nuo asiat monta kertaa kuuleneena ja nyt todella hyvin voivana  ärsyynnyin jälleen. hyvähän se on että apua saa ja sitä tarjotaan mutta aina ei jaksa kuunnella tuota saa tarinaa ja sitten kun odotetaan että kerron jollekkin tuntemattomalle sijaiselle koko elämänkaaren. alkoholisti perheestä tulleena ja isän kuoleman jälkeen masennuin mutta siitä selvisin, thank god!!!
tuon äiten kanssa on vieläkin hankalaa koska pahasti myös mielenterv. ongelmainen ja alkoholisti(tosin nyt n.2kk selvisteklly) niin suhde on vaikea. minä äiti ja äiti lapsi![:(][:(]   nyt kun koskaan kaipaisi sellaista tukea ja juuri omalta äidiltään eikä miltään psykologilta tai lääkkeistä! tiedänpähän ainakin mitä en tee oman lapseni suhteen!

suppareista: sen veren vuodon jälkee oon ottanu iisistä ja mitään poikkeavaa ei ole tapahtunut! nyt rv34 ! joskus kyllä ottaa niin tuolta mahasta mutta jos nyt ainakin 2vkoo pysyis tulla turvassa niin hyvä olisi[:)]
mutta jos nyt syntyisi niin tietääkö kukaanmitä tapahtuisi (  riippuu varmaan kyllä vaavelista) mutta olisiko sillain vaaraa kehitykselle tai muille jutuille?

siinä kaikki kai tällä kertaa....kirjottelemisiin ja hyvät voinnit mammoille[:D][:D]
 
Hyvvee iltaa!

Mä tein sen! Pakotin itseni lähtemään helsinkiin ystäviä tapaamaan.
Hyvää teki- ja varsinkin he olivat iloisia, että näkivät etten mä ihan rikkipoikki ole..
Mä niin toivon, että tää mun raskaudenaikainen masennustila korjaantuu synnytyksen jälkeen..

Mulla olisi ultra huomenna aamulla- jee! Ihanaa, että tutkivat istukan- saapahan varmuuden mahdollisista riskeistä synnytyksessä.

OPISKELU: Mä olen syyslukukauden pois ja menen takaisin kursseille keväällä 2011- olisko 15 op keväältä tulossa. Tosin syksyllä jo itseopisken ihan omasta halusta (joo, mä olen outo[8|][8|])..

SUPISTELUT: Täälläkin supistellut tänään normaalia kipakammin- meitsi on ihan fiiliksissä..en ole vielä lähtöä ollu tekemässä, koska NE OIKEET supparit [&:][&:] kyllä erottaa, niin kuin Mamma tossa mainitsikin jo..

Mutta nyt täytynnee mennä iltapuuhiin, etten nukahda meikit silmissä sohvalle.
 
Heissan kaikille! Täällä kans supistellut vähän tänä iltana ja kamala painon tunne alhaalla. Todella vaikea kävellä. Torstaina lääkäri, niin saa sitten tietää missä mennään. [:)]
Vielä en ole saanut asuntoa valmiiksi vauvaa varten, joten yritän sille sanoa että ei ihan vielä syntyisi. Nuorimmalla pojalla on synttärit tossa 22.8, joten saisi vauva ainakin siihen asti pysyä mahassa. Sen jälkeen voi vaikka tullakin.[:)]
En ole vielä minäkään pakannut tuota kassia valmiiksi, olen vasta miettinyt mitä kaikkea tarvitsen. En halua muutenkaan olla tuolla sairaalassa kovin montaa päivää. Jos kaikki menee hyvin, niin ei varmaan tarvitsekaan.[:)]
Mulla tuli rv35 täyteen eilen ja tänään alkoi äippäloma. Nyt vain valmistaudutaan tulevaan.[:)]
 
eikös ensisynnyttäjän pidä vähintään olla se 3 päivää, ja te kellä on jo aiempia lapsia niin voi olla, et pääsette jo seuraavana päivänä? 
 
lasi: Aivan niin. Onko sinun miehesi vanhemmat kuitenkin mukavia ihmisiä ja mukana raskaudessa? Itseäni on paljon jeesannut nuo miehen vanhemmat, oma äitini kun ei voi tässä maailmassa koskaan ikinä ajatella ketään muuta kuin itseään ja on kyllä omalla kohdalla toivo mennyt jo viisi vuotta sitten siihen ihmiseen :/
Ja onpas tollo sinun miehesi pomo [:D]

Aikaisesta syntymästä: No jo syntyisi rv 34 niin tuskin siinä mitään hirveästi kehitykselle tapahtuisi.. Koko olisi pienempi, happijuttujakaan ei ilmeisesti enää tavrita tuossa vaiheessa (?). Siskoni syntyi kuukauden ennen aikojaan eikä hänessä mitään häikkää ollut/ole [:)] Kyllä ne sisällä varmaan vielä yrittäisivät pitää, jos jotakin tapahtuisi [:)]

Kaika: Jaksamisia matalien fiiliksien kanssa! Toivotaan, että se lapsen syntymä pyyhkäisee pahat pois ja tuo hyvät tilalle [:)]

Jousimies äiti: Hyvää ja rentoa lomaa! [:)]

Omaa: Hemmetti tämä flunssa on niin edes-takas sahaavaa.. Meinaa ensin yskä tulla päälle-ei tulekkaan, tuntuu kuin kuume nousisi-ei nousekkaan.. Kurkkukipukin hellittaa aina pariksi tunniksi ja sitten palaa asteittain takaisin. Outoa [:D] Olisi ihanaa, jos ei tarvitsisi istua kotona sisällä ja haluaisin niiiin pyöräillä ja jumpata jo.
 
Tervehdys pitkästä aikaa!

Olen ollut nyt totaalisella kesätauolla enkä ole kirjoitellut tännekään. Olen kyllä välillä käynyt lukemassa kirjoituksianne.

Mistähän oikein aloittaisikaan... Kesä meni nopeaa ja oli aika rankka. Kyllä tuo kuumuus vain vei voimat totaalisesti... Selkä on ollut huonossa kunnossa, enkä ole voinut kävellä paljoakaan. Nyt olen ollut taas viikon töissä kesäloman jälkeen ja meinaa selkä sanoa sopimuksen irti pelkästä istumisestakin... Lisäksi minua ahistaa aika lailla ja on hengenahdistusta/happivajetta. Vauva on edelleen perätilassa ja se lisää tuskaista oloa kun pää painaa keuhkoja ja palleaa. Aika väsynyt olen tähän olotilaan... Supistuksia ei ole ollut vielä yhtään minkäänlaisia. Harjoitussupistukset olisivat ilmeisesti ihan hyvästä, mutta ei ole vielä kuulunut sellaisiakaan. Laskettu aika on tosin vasta syyskuun lopussa, mutta jo nyt tuntuu, että yli menee aivan varmasti. Vielä kaksi viikkoa töitä ja sitten alkaa äippäloma.


Vierailukäytäntö synnytyslaitoksella:Täällä Pohjanmaalla on sellainen käytäntö, että sairaalaan saa tulla vauvaa katsomaan ainoastaan vauvan isä ja mahdolliset sisarukset tai vaihtoehtoisesti äidin tukihenkilö, joten isovanhemmat eivät saa tulla sairaalaan edes sen tunnin ajaksi, miten jossain muualla oli.

Olemme koonneet pinnasängyn, mutta muuten esimerkiksi pyykkirumpaa en ole vielä edes aloittanut. Sairaalakassia en ole vielä miettinytkään. Odotan nyt jotenkin sitä äitiysloman alkua, että sitten voisin hoitaa noita asioita kun kesälomahelteillä ei jaksanut ja nyt taas töissä ollessa on iltaisin niin väsynyt että ei jaksa.

Minä en ole muuten kertaakaan saanut minkäänlaista arviota vauvan koosta... Ensi viikon neuvolassa th ilmeisesti voi varmistaa vauvan asennon ultralla ja mikäli edelleen on perätilassa (kuten ainakin vielä tällä hetkellä) niin ilmeisesti sitten saan lähetteen keskussairaalaan käännytykseen... Ehkä ne toivottavasti sitten voisivat arvioida myös sitä vauvan kokoa, että jos pysyy perätilassa niin mahtuuko synnyttämään vai joudunko sektioon.

Tällaista nyt aluksi... Onpas jotenkin "väsynyttä" tuo minun teksti... No jotenkin olen näin perjantaina jo väsynyt... Ehkä viikonloppu vähän piristää olotilaa.
 
Takaisin
Top