elokuun vaavit 09

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja caania
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Heips,
 
Tulin "kuokkimaan" tänne ihan mielenkiinnosta, kun ootte jo vähän pidemmällä tässä mahan kasvatuksessa [:)]
 
Niin Mutrulle: En tiedä ootko jo tietoinen, mutta jos haluu ottaa vakuutuksen ennen lapsen syntymää (jotta se kattais mahdollisesti jo synnytyksessä havaittavatkin jutut) niin paperit tulis jättää viimeistään 3 kk ennen laskettua aikaa. Ei oo siis kauheesti enää aikaa.
 
Meillä on tuttu tyyppi töissä Fenniassa, ja vakuutukset on kaikki sieltä. Otetaan myös vauvan vakuutus samasta paikasta. En oo ihmeemmin vertaillu, onko niissä sisällöllisesti eroja, luotan tähän meidän vakuutus-kaveriin, et sanoo rehellisesti, mitä mieltä on.
 
Moi taas kaikille [:)]
 
Täällä myös huomenna ensimmäinen valmennustunti ja kyllä mukava nähdä muitakin saman kunnan odottajia [:)]
Mulla myös tuota närästystä ilmennyt, mut onneksi on vielä lievää että yhdellä Renniellä pärjää päivän [:)] Nyt on van ilmaantunut pakotusta pohkeeseen, Viime viikolla huomasin. Ei mitenkään häiritsevää, mutta huomaa kyllä jos tekee istumahommia niin sen jälkee pohje jäykkänä ja pientä pakotusta havaittavissa. Täytyy tarkkailla ettei vaan ala pahenemaan, laskimotukos tästä vielä puuttuisikin [&:]
 
Mulla nuo potkut ja nyrkkeilyt sijoittuu edelleen mahan sivuille, ni vielä ainakin säästynyt kylkiluihin ja rakkoon kohdistuneilta iskuilta, Mutta kyllä siellä välillä sellainen pyöriminen käy, ettei mitään tietoa miten päin Kaveri mahassa asustelee [:D]
 
Oli tuo sokeriseuranta ja viikon aikana arvot olivat loistavia, ni nyt ei sitten tarvitse kuin 2kertaa viikossa enää mittailla. Kunhan vaa pysyvät hyvinä loppuun asti, niin ei tarvi mitää insuliinia alkaa vielä piikittämään.
 
Mua alkanut pikku hiljaa jännittämään synnytys ja kaikki mikä siihen liittyy. Mutta huomisen jälkeen ollaan miéhen kanssa viisaampia kun sieltä valmennuksesta pois tullaan [:)]
 
Kaikille hyvää vointia ja nautitaan nyt auringosta kun vielä ei ole liian tukalat oltavat [:)]
 
Hei kaikille![:)]

En olekaan kerinnyt kirjoitella tänne aikoihin, vaikka oonkin lueskellut entiseen malliin teidän muiden kokemuksista ja tuntemuksista. [:)] Jos nyt sitten vähän päivityksiä omiin juttuihin..

Sokerirasituksessa kävin viime viikon alussa ja peloistani huolimatta selvisin yllättävän hyvin siitä, ilman erityistä nälän tunnetta ja huonoa oloa. Arvotkin oli hyvät, joten onneksi ei tarvii ruveta niitä seurailemaan, saati piikittelemään..[&:]
Muutenkin on odotus sujuillut hyvin, ilman kipuja ja särkyjä. Ainoa mikä on välillä vaivannut, on yölliset suonenvedot ja siitepöly allergiasta tukkoinen olo. Suonenvetoihin on kyllä avittanut tyyny jalkojen alla, mutta tuohon siitepöly allergiaan en oo mtn ottanut, ainakaan vielä. Saapi nähdä sitten jos äityy vielä pahemmaksi..
Lenkkeillessä tuntuu, että vauhti on hidastunut edelleen. Välillä tunnen itseni ihan huono kuntoiseksi kun pahimmillaan saan kesken mäen nousun ruveta välillä istumaan ja huilaamaan[:D] Ei voi mtn, kun hengästyttää ja tuntuu ettei mitenkään jaksa!
Välillä mietinkin kauhuissani, että entäs sitten kun/jos on 30 astetta hellettä ja vielä isompi maha!? Sitten tämä mamma saa varmaan unohtaa lenkkeilyn..[X(]

Hammaslääkärissäkin kävin, vihdoin ja viimein. Yksityiselle piti mennä, kun oma hammaslääkäri aika olis ollut vasta vauvan syntymän jälkeen, eikä täällä pääse raskaana olevat(kaan) jonon ohi..[>:] Saldo oli kaksi reiän alkua, joista toinen paikattiin. Joudun menemään vielä toiseen kertaan paikkaukseen + hammaskiven poistoon. Hirvittää vähän millainen lasku sieltä sitten lopulta tulee..[:o]

Eilen aamulla säikähdin pahimman kerran, kun epämääräistä verensekaista vuotoa alkoi tulla.[:(] Eipä siinä sitten auttanut muu, kun keskeyttää mökkireissu ja lähteä Kys:iin, vaikkei mtn kipuja tms. ollut, mutta arveltiin ettei saada hetkenkään rauhaa jollen mennä saman tien. Onneksi päästiin suoraan synnärille, eikä tarvinnut jonottaa. Kivuliaitten sisätutkimusten tuloksena selvisi että kyseessä olikin -vaan- hiivatulehdus, johon sain lääkekuurin. Nasulla mahassa oli kaikki kunnossa. Huoh! [:)] Samalla saatiin tietää että vaavi on kasvanut normaalisti ( jo n. 970 g [;)] ! aika paljon viikkoihin 26+5 nähden, ja siihen että miun maha onkin suht pieni verratessa muihin samoilla viikoilla oleviin.) ja kovasti se liikuskeli siellä, niin kuin olen viime päivinä huomannutkin. [:)] Välillä mietin, että näinköhän Nasu nukkuu siellä ollenkaan?![:D] Potkuja satelee vuoroin molempiin kylkiin, ylämahaan ja aivan virtsarakon tuntumaankin. Varsin kivuliaita nuo liikkeet ei kyllä ole, mitä nyt välillä herättää kesken yöunien.

Mahan muodoista täällä oli myös puhetta..Miun maha on aika pyöreä, pieni, siro ja tuossa aika alhaalla. Takaapäin katsottuna raskautta ei erota, eli maha ei ole levinnyt sivuille. Monet onkin kummastelleet, että onpas pieni maha ja laskettu aika jo elokuussa! [:-] Omasta -ja lähimpien ihmisten- mielestä miun maha on kyllä kasvanut aina viikossa-parissakin lisää. Sitä todistaa varmaan parhaiten viikossakin pieniksi jääneet vaatteet.

Meidänkin pitäisi tehdä listaa vielä puuttuvista vauvan tarvikkeista.. Raskaus dementia tahtoo Sunnyn tapaan vierailla täälläkin..Tuntuu että jos ei heti tee jtn muistamaansa niin sitten se unohtuu ja välillä pälkähtää mieleen yks kaks että sekin ja sekin on vielä ostamatta.. ja toisaalta on enää hurjan vähän aikaa..! Äkkiä se vaan menee.. Täälläkin on alkanut jo vähän synnytys mietityttämään ja jännittämään. Varsinkin nyt eilen kun päästiin Kys käynnillä vähän kurkkaamaan sitä synnytys osastoa..[&:] Mutta toisaalta on taas turvallinen ja luottavainen olo kun tietää ettei tarvi olla yksin siinä outojen ihmisten keskellä, vaan mies on mukana tukemassa [:)] Ehkäpä tuo on sellaista positiivista jännitystä ja odottavaista kutinaa tulevasta.[;)]

Mutru, me otettiin Nasulille vakuutus Tapiolasta. Ei kyllä sen kummemmin vertailtu hinta-eroja muihin, mutta tuli varmaan edellisimmaksi kun meidän muutkin vakuutukset on sieltä samaisesta paikasta.

Kelaltakin tuli soitto ja vielä vajaat kaksi viikkoa saapi ootella äityspakkausta. Kovasti jo tekisi mieli päästä niitä tarvikkeita hiplaamaan ja vaatteita pesemään..[:)] mutta eiköhän sitä vielä kerkiä.. Nyt kuitenkin pakko lopettaa ja alkaa tehdä ruokaa.
Nasun liikuskelu on sitä luokkaa, että sekin on jo varmasti nälkäinen! [:D]

Aurinkoista odotusta ja alku viikkoa kaikille! [:)]

Terv. Tinskuli ja Nasu 26+5 rv La 19.8.
 
Unohtui vielä kysyä, että heidinen, puhuit jotain valmennuksesta..? Joko teillä nyt on synnytysvalmennusta, vai mitä?[:-] Miä oon ymmärtänyt, että vasta joskus rv 32 olis se..?? Ainakin täällä..

-Tinskuli & Nasu
 
Aurinkoinen tervehdys taas kaikille!
Hassua miten eri paikkakunnilla menee eri tahdissa nuo valmennukset kun meillä on tänään jo toiseksi viiminen kerta ja ensi viikolla viimeinen. Sitten synnytyksen jälkeen on vielä viitisen kertaa vauvan kanssa tapaamisia..

Mekin saatiin äitiyspakkaus tuossa viime viikolla, ei mennyt kuin parisen viikkoa siitä kun paperit sain laitettua. Olihan niitä kiva hypistellä..[:)] Pitäs vaan vielä jaksaa kierrättää pesukoneen kautta kaappiin.

Nukkuuko kukaan muu yhtä huonosti kun minä täällä??! Yöt on melkoista potkurumbaa, kolme tuntia varmaan ihan maksimi mitä saan nukkua putkeen. Sitten kun on vielä tämä vuorotyön ihanuus kun illalla oot kotona puoli kymmenen ja aamulla kello soi viideltä- niin alkaa joinain aamuina huumori loppua..[&:]

Onneksi ke on neuvolalääkäri, meinasin siellä ottaa puheeksi tämän työn tekemisen..alkaa olla melko mahdotonta jo nostella ja siirrellä noita potilaita tuolla työmaalla.. Supistuksia melko lailla, ainakin raskaimpien työvuorojen jälkeen. Kävellessäkin niitä ollut jo pidempään, on siirtyminen paikasta toiseen kävellen kyllä hidastunut puoleen[;)]

Mutta nyt nautin vapaapäivästä ja illalla kuuntelemaan valmennukseen kuinka parisuhteesta tullaan perheeksi..[:)]
Aurinkoista viikkoa kaikille mammoille ja voikaahan hyvin!
Terv. Kristalli + poju LA 25.8.
 
Hei!

Sunny ja piupau! Mulla oli myös mekko-ongelma. Löysin mama liciouksen kautta kivan mekon. Mama liciousta myy bebes ja veromoda, sekä stokka. Niiden kesä kataloogissa on muutama tosi kiva kesäjuhlamekko, hinnat on kohtuulliset ja tilata voi myös nettikaupan kautta.
Yritän laittaa tähän kuvan... Jos ei onnistu niin netissä on hyvät kuvat mama liciouksen omilla sivuilla. Kannattaa ottaa sieltä collection´s ja sieltä summer ja whats new osiot.

Tosta vakuutuksesta... Me kilpailutettiin useampi vakuutusyhtiö ja tultiin siihen tulokseen ettei oteta vakuutusta. Eroja oli vakuutusehdoissa, vuosimaksuissa, korvattavuuksissa ja omavastuissa... Laskin suhteessa vuosimaksuihin että pidemmässä juoksussa on aikas kallista suhteessa hyötyyn. Kela korvaa kaikille joka tapauksessa sairasvakuutuslain perusteella lääkkeitä hyvin ja lääkekaton täyttymisen jälkeen lääkekohtainen kulu on 1,5eur. Sairaalamaksuja koskee katto asiakasmaksulaista ja tietyn määrän jälkeen sair.päiviä ei enää laskuteta. Matkakuluja ja kolmannen henkilön menetyksiä vakuutukset eivät pääsääntöisesti korvanneet ja vanhempien ansionmenetys on yleensä se suurin kulu pitkäaikaisissa sairauksissa. Tällöin mukaan tulee kuvioon myös kelan etuudet, hoitotuet ja vanhemman työstä poissaolosta maksettavat erityishoitorahat. Matkoja voi hakea myös kelasta ja niissäkin on katto, jonka jälkeen matkat korvataan ilman omavastuuta. Vakuutuksissa oli myös usein ehtona että ensin tulee hakea muun lain nojalla myönnettävät korvaukset, esim tuo kela ja sitten vasta korvaus yhtiöstä. Tosin etuna olisi se että lapsen voisi kiikuttaa yksityiselle, eikä joutuisi jonottamaan päivystykseen, mutta vuosimaksuillakin kattaa aika monta yksityistä lääkärireissua. Kannattaa myös tarkistaa missä vaiheessa vakuutus maksaa ns pysyvän haitan korvausta, jos kyseessä olisi sairas/vammainen lapsi. Usein vasta vamman vakiinnuttua, johon saattaa kulua aikaa vuosia kun kehitystä seurataan. Tällä ajalla tulee kuitenkin maksettavaksi nuo vuotuiset vakuutusmaksut.
Joten kaiken em. ja muun pohdiskelun jälkeen päädyimme olla ottamatta vakuutusta ja mennä julkisilla palveluilla, sekä kelan etuuksilla, jotka suomessa on kuitenkin aikas hyvät.

Itse olen tällä hetkellä saikulla ja lepäilen. Yritän vielä palata töihin, mutta saas nähdä. Mua vaivaa levottomat jalat, jotka on tosi kiusalliset. Vaikka pitää tukisukkia ja yrittää rauhoittaa jalat illalla viileällä suihkulla, sekä rasvauksella on nukkuminen aika haasteellista, jalat kutiiaa ja on kipeet. 4h yöunilla ei meikä jaksa olla töissä...

Kävin myös sokerirasituksessa, joka meni hienosti ja arvot oli hyvät. Hyvällä mielellä täällä muutenkin odotellaan, viime viikolla rva 26+1 oli kaverilla ultran mukaan painoarvio reilun kilon verran. Muutenkin ultra tutkimus näytti että tällä erää kaikki olisi hyvin.

Jaksamisia kaikille masuille!

Inna





 
Hei!

Juu tiesin kyllä, että vakuutus paperit pitää jättää 3 kk ennen laskettua aikaa (meillä siis tämän viikon perjantaina [8|]) eli kiire tulee. Rupes kyllä mietityttään ku luki tuon Innan jutun, että kannattaakohan sitä ees ottaa.. APUA! Tää aika on menny niiiiin nopeesti. Tuntuu, että just itte vasta selaili kesämassujen sivuilla ja huokaili kuinka pitkällä ne jo on ja itte vasta ihan alkutaipaleella. Nyt on tosiaan "enää" se 3 kk jäljellä.. [8D]

Tänään sain viimeinki jätettyä Kelan paperit ja nyt innolla ootellaan päätöksiä. Tulis nyt se pakkaus jo niin mäki pääsisin hypistelemään [:)][:)] Ja jotain listaa pitää varmaan munki alata väsäämään puuttuvista tavaroista. Meillä ku on vasta vaunut ja jotain vaatteita. Tai no, aika paljon vaatteita.. [8|] kun joka paikas on kaikkea ihanaa tarjolla! [:D]

Mä luulin, että mullakin olis pian ollu lääkärineuvola, mutta neuvolassa sanottiin että kesän lääkäriajoista on pulaa niin saan sitte ajan ehkä lähitulevaisuudessa. Mutta siä kyllä sanottiin, et ku oon muutenki ravannu kaikenmoisis tutkimuksis niin sen lääkärin voi suosista jättää loppuraskauteen. Ens neuvolan jälkeen ajatki alkaa vissiin olemaan useemmin. Loppua kohti mennään! [;)]

Ihania kesäpäiviä kaikille!
 
Tinskuli: Meillä täällä Nastolas on tosiaa huomen ensimmäinen synnytykseen liittyvä valmennus, aiheena hengitys ja rentoutuminen sekä synnytyskipu. Ja ens viikol käsitellään synnytyksen eri vaiheita. Ja sen jälkeen on vielä kaksi valmennusta, ponnistaminen sekä imetys/äiti(meillä mies pääsee "luistamaan" tästä kun lähtee edellisel viikol Kreetalle nauttimaan lämmöstä[:)].) ja viimeises on vastasyntynyt lapsi ja sen hoito. Eli viimeinen valmennus kerta on täällä kesäkuun puolessa välissä. Kovin taitaa nuo valmennukset vaihdella kunnittain.
 
Mulla tuo selkä myös alkanut reistailemaan, mutta työpaikkalääkärin(MIES) mielestä siihen auttaa panadol ja töissä olo(töissä joudun kantelemaan kaikkea, kumartelemaan ja olemaan hyvin epä-ergonomisissa asennoissa) joten ei auta muuta kuin kestää tässä. Onneksi ensi viikon jälkeen alkaisi kesäloma [:D]
 
Heidi+masu-Kaveri [:)]
 
Moippista!
 
Eilen oli ensimmäinen valmennuskurssi ja oli kyllä paljon tulevia äitejä ja isiä mukana(ja kävihän siellä esittäytymässä oikein teeveestä-tuttu lääkärikin[;)]) [:D] Ja vetäjä todella mukava ja rento [:D] Ainoa huono puoli illassa oli, kun jouduin kesken kaiken lähtemään kotiin koko päivän kestäneen päänsäryn takia ja jotenkin siellä illassa olo ja särky vaan paheni ja lopulta oli pakko poistua takavasemmalle ja vessaan vatsan tyhjennykseen [:'(] [:'(] Yöllä sitten vasta särky helpotti ja nyt aamusta alkaen taas ollut pientä tykytystä ohimolla. Tänään lääkäriin käymään jos sais selvyyttä, että onko normaalia kovempaa päänsärkyä vai pitääkö alkaa epäilemään migreeniä(kun säryn lisäksi ilmeni eilen myös silmissä sumenemista ja sormien ja huulten puutumista). Toivottavasti ensi viikolla parempi vointisena valmennustunnille [:D]
 
Heidi+masu-Kaveri
 
Heipä hei jälleen!
 
Tosiaan, eilen oli ensimmäinen valmennus kuten heidiselläkin. Olin vähän pettynyt illan jälkeen, kun toivoin saavani jotain enemmän [8|] En oikein osaa sanoa edes mitä, mutta jotain. Ihan hyviä juttujahan ne oli mitä sielä käytiin ja uutta tietoa niissäkin valtavasti, mut ehkä jotain konkreettisempaa olisi saanut olla. Nyt jäin lähinnä pähkäilemään kipulääkityksien kanssa, että pitääkö mun tuon perusteella tosiaan itse tietää mitä haluan??! Apuva.
Muuten olen tänään taas ihan täpinöissäni [:)] En ole hirveesti perehtynyt mihinkään vauva-kamaan tai muuhunkaan ja tänään sit ruokatunnilla pistäydyin läheisessä vauvatarvikeliikkeessä. No sekaisinhan sielä meni. Aloin oikein miettimään et mitä KAIKKEA sitä tarvii hankkia. Pyörittelin ihmeissäni tutteja, tuttipulloja, leikkimobileja ja muuta sälää. Miesmyyjä vähän naureskeli et taitaa olla ensimmäinen tulossa, kun silmät pyöreinä hipelsin kaikkia tavaroita... Ostinkin kyllä yhden pehmolelun, aivan ihana! [:D] Et kyllä sitä tässä pikkuhiljaa alkaa jo oikeesti odottamaan pikkuisen tuloa ja tunteet tuntuu nousevan pintaan: musta on ihan oikeasti tulossa äiti! IHANAA! Voi sitä onnenpäivää, kun tapaamme Laten kasvotusten ekan kerran synnytysosastolla....... [:)] Sniif.
 
Ihania odotushetkiä kaikille masunkasvattajille!
Toivottaa Eppu&Late, rv 25+6, LA 27.8.
 
Juuh, miekin käväisin pikavisiitin eilen siellä valmennuksessa, ensi viikolla sitten paremmin. Mun on pakko myöntää että en kokenut mun jutuksi tuota valmennusta jostain syystä... Tuli vain tuskastunut olo ja asiat tuntuivat "itsestään selviltä", mikä lienee johtuu siitä että nuo lääkitysasiat ym olen käynyt anestesiologian luennoilla... Minusta siis piti tulla sairaanhoitaja, otin vähän mietintäaikaa kun ala ei tuntunut sopivalta.
 
Sokerirasituksen kävin viime viikolla, se ok. Verenpaine oli lääkärin tarkastuksessa koholla, joten sitä sitten seuraillaan tässä. Kotona pysynyt hyvinkin alhaisina, mutta heti kun neuvolaan menee, pompsahtaa koholle [:-] Muuten elely mukavaa ja antoisaa [:D] liikkua jaksaa hyvin, olo on mitä mainioin ja pööpöttimen liikkuminenkin on ainoastaan ihanaa!
 
Katja & Pööpötin, 26+3, 22.8
 
Moi!
Mulla kans vähän samanlaisia fiiliksiä kun KatjaS:lla, ei oikein mitään uutta ja mullistavaa tullut valmennus-tuntien aikana. Vaikuttaako se sitten että nykyään on tuota tietoa saatavilla niin helposti joka paikasta jo muutenkin.. ja toki kun alalla olen niin sekin. Mutta mukavaa tietysti kuulla samassa tilassa olevien mietteitä ja kokemuksia, se kai se suurin anti tuolla on.

Koin ehkä hyödyllisimmäksi viime kertaisen, jossa oli Väestöliiton psykologi-ihminen puhumassa parisuhteesta ja sen merkityksestä/ muuttumisesta raskaus- ja vauva-aikana.. Oli kyllä ajatuksia herättelevää ja pisti miettimään omaa parisuhdetta ja sitä että miten sitä aina ajoin ajautuu pitämään kaikkea niin itsestäänselvyytenä.. ja unohtaa sen että miten tärkeää on sen toisen huomioiminen kaikin tavoin. Puhuttiin myöskin riitelemisestä ja siitä miten se jo näin raskausaikana vaikuttaa vauvan olemiseen ja tulevaisuuteen. Tosi mielenkiintoista..olisi voinut kuunnella pidempäänkin. Kai sitä näin vanhemmuuden kynnyksellä rupeaa kaikenlaisia pohtimaan, että millainen äiti/isä sitä osaa sitten tälle lapselle oikein olla... ja miten osataan olla yhdessä ne vanhemmat..
Tulipa pohdintaa..[:)]
Edelliseen viestiini viitaten, neuvolalääkäri laittoi sitten viikon s-lomalle huilaamaan supistusten ja univaikeuksien vuoksi. Esimies oli todella "mielissään", eikä sitä kyllä piilotellut..[>:]  tuli melkein paha mieli sen jälkeen kun töihin ilmoitin mikä oli tilanne.. Jotenkin sitä toivoisi sieltäkin suunnalta tukea, eikä vaan voivottelua siitä että mitenkähän nyt pärjätään sitten ilman..jne..
Pitäs vaan sulkea korvansa tuollaiselta..

Sateisin terkuin, Kristalli
 
Heissan kaikille [:)]
 
Täällä ollut taas hirmuinen potkurumba meneillään ja välillä ihan naurattaa että mitähän se pikkuinen siellä oikein touhuaa, kun maha heiluu kun pomppulinna. Kyllä välillä olisi oma ultralaite ihan huippu juttu, niin pääsisi kunnolla seuraamaan kaverin elämää kärpäsenä katossa [:D] Kovasti tulee myös mietittyä, että minkähän näköinen kaveri siellä kehittyy ja kumman näköinen tulee isompana [:D] 
 
Juuri havahduin kun rinta alkoi taas vuotamaan, mutta nyt vuoto oli verestävää!!! Pitäisikö huolestua?? Voisiko nänni olla ärtynyt, ja se aiheuttaisi sen? Tähän mennessä tullut vain kirkasta/kellertävää nestettä tai sitten maitoa, mut nyt ekaa kertaa verta mukana [&:] Tuntuu, että aina kun tulee jotain kiireellistä kysyttävää tai jokin asia huolestuttaa, niin on vkl tai muuten vaa joku pyhä päivä ettei neuvolaan voi soittaa ja sieltä kysyä
 
täällä taas pitkästä aikaa =)
nyt ois sitte se 28 viikkoa täynnä =) aika menee niin nopeesti. tuntuu että hetki sitte oli se varovainen aika että josko pääsis yli 12 viikkoo.
Ovat puhuneet neuvolassa ja äitipolilla että saatetaa aikastaa pikkasen tulo joks se kasvaa viellä kauheeta vauhtia.
mulla on tullu niitä ns harjoitussuppareitaki muutamaan otteesee.
tuosta hikasta ni minkäslaiselta se tuntuu sillee suurinpiirtein?
mites teillä on ollu että onko kauheesti ollu liitoskipuja tai jotain?
 
Hei taas mamaset!

Täällä Tellervo&Nyytiläinen! Kyllä menee aika nopeasti juu, nyt lähti mulla käyntiin 30.raskausviikko. Tukivyötä käytellessä. Selkäkin reistailee ja jalat turpoilee. Yökkäily jatkuu. Päänsärkyä ajoittain. Väsymystä. Ja pikku kiukuttelua miehelle, semmosta menkkaoikuttelun tapaista... MUTTA: on tämä ihanaa aikaa, henkisesti olen seesteinen ja onnellinen, kasvu äitiyteen on täydessä vauhdissa. Masukin sen tekee mutta jotenkin muutenkin tuntuu ihan erilaiselta kuin koskaan ennen. Ihmiset sanoo että näytän jo ihan ÄIDILTÄ! [:)] Hauskaa seurata ihmisten reaktioita. Jotkut tulee lähelle ja ovat aivan innoissaan. Toiset kiertävät vähän kauempaa ja ottavat turvaväliä...kasvava maha herättää tunteita. [;)]

Vaunut on nyt hankittu ja kyllä ne on aivan ihanat!!! Oliivinvihreät, ihanat pehmoiset. Brion yhdistelmävaunut on tosi laadukkaat ja vakaat. Ja lisävarusteet on oikein laadukkaita. Mutta, kyllä oli hommien homma koota ne, hikeä pyyhkiessä otsalta, ja saatiinhan me  siinä hyörinässä jo perheriitakin aikaiseksi ... kunnes mies joutui myöntämään että olinkin oikeassa! [:D] (pyysi oikeen anteeksi juu!). HIH, kyl me ollaan sekoa sakkia. Riidellä ny jostain lastenvaunuista. No, mut saatiin me ne kasattua ja ollaan jo cruisailtu pitkin pihoja ja mantuja ja hyvin kulkee.

Sit pitäis hankkia se turvakaukalokin. Kumpaa suosittelette: Brio vai Britax. Molemmat on saanu testeissä hyvät arviot mutta Britax on testivoittaja(ja tietty kalliimpi). Kertokaa jos on kokemusta.

Äitiyspakkauskin tuli ja olen OIKEIN TYYTYVÄINEN. En tajua mitä jotkut valittaa. Laadukkaita vaatteita ja tarpeellisia välineitä ja väritkin ihan ok. Olen myös iloinen niistä ekovaipoista, aion kyllä ottaa käyttöön ja kokeilla sitä aitoa alkuperäistä vaipparumbaa, pestä itse ja uusiokäyttää.

Kaikki komerotkin on nyt siivottu. Ja lastenvaatteet+lakanat ym. pesty ja kuivatettu ja viikattu kauniisti hyllyille. Oli kova homma juu. Heitin kaikkea turhaa pois ja nyt on meidän vaatekaapissakin paremmin tilaa ja Nyytin huoneen kaapit vain Nyytin käytössä. Samalla tuli koko koti siivottua ja järjesteltyä. Ihanaa kun on tilaa. Kyllä sitä turhaa krääsää ja rompetta olikin kerääntyny vuosien varrella. Sit olis vielä ikkunoiden pesu mitä en vieläkään oo saanu aikaseks. Ja ulkokukkien laitto. Uuuuuh.

Kuulin että eka äitiysraha maksetaan vasta päivää ennen laskettua aikaa, tiedättekö pitääkö tieto paikkansa? Eli jos jäät 30 pvää ennen laskettua aikaa äippälomalle niin kuukauden saat kitkuttaa ennenkuin äitiysraha alkaa pyörimään. Mä ny vieläkin harkitsen että jos jäisin sittenkin töistä kesälomalle vasta kesäkuun lopussa ja ottaisin osan kesälomasta rahana. On niin paljon yhtä ja toista hankittavaa vielä ja mä inhoon semmosta penninvenytystä ettei mitään voi tehä eikä mihinkään mennä kun jos rahaa ei ole ja syömistenkin kanssa penniä venytetään (kaurapuurolinja?) mutta kai se sit on sitä lapsiperheen arkea mistä oon vielä ihan kuutamolla.... ??? Miten te aiotte tehdä äippälomien kanssa?

Hei Orion, samoin täällä; Nyyti nukkuu tätänykyä tosi kiltisti kun äippä on unten mailla mutta heti kun herään, hänkin herää ja aloittaa venytykset. Mutta jos päätänkin jatkaa unia, Nyytikin vaihtaa kylkeä ja jatkaa unia!!! Ihana lapsi! [:)] Tänään soitti miehen kelloradio aamuherätyksen ja Nyyti heräs siihen. [:D]

Hei kertokaa miten 4 D meni heti kun ootte käyny. Kiinnostaa kuulla muidenkin fiiliksiä että miten teillä meni!

Oikein ihania kesäpäiviä teille kaikille, toivottavat
Touhu-Tellervo&Nyyti [:)][8|]
 
Pilvistä päivää kaikille täältä Nastolasta [:)]
 
Tällä mammalla alkoi eilen sairasloma selästä, ei kestä enää töissä kumartelua ja kantamista. Ja suoraan saikulta siirrynkin kesäloman viettoon [:D] Sitten olisi kyllä vielä 2viikkoa töitä ennen äitiysloman alkamista, mutta eikähän sekin mene sairaslomaksi. Meidän firmassa menee tuo palkan maksu niin, että kun jään äitiyslomalle, firma maksaa palkan vielä 48arkipäivältä ja siltä ajalta se saa sen äitiysrahan. Eli mulla alkaa äitiysraha tulemaan vasta syyskuussa, vaikka itse äitiysloma alkaakin jo heinäkuussa.
 
Ensi viikolla saisin varmaan hakea äitiyspakkauksen, ihanaa [:D] sitten alkaisi kunnon pyykkäys urakka ja vaatehuoneen järjestely. Täytyy hoitaa raivaaminen miehen näkemättä, niin ei tule sanomista jos jotain herran tavaraa menee "vahingossa" roskiin [;)]
 
Me saatiin vaunut myös tällä viikolla haettua ja kyllä siinä oli kokoamista, meinasi muutama ärräpää päästä, mutta loppujen lopuksi sain sen kasaan(miestä en päästä kokoamaan mitään, sillä ei hermot kestä jos jokin menee pieleen tai istu heti ensi yrittämällä. Yleensä johtuu siitä, kun mies heittää kokoamisohjeet ensimmäisenä roskiin, kun niitä ei kuulemma tarvitse[:D] sen takia meidän perheessä, minä hoidan kaikkien huonekalujen kasaamisen [:D])
 
Tällä mammalla on maha kasvanut ihan hirveästi viimeisen 2viikon aikana. Ja muoto on muuttunut. Aikasemmin maha oli "alapainotteinen", mutta nyt maha lähtee tuosta rintojen alta ja jatkuu isona pallona alas asti. Painoa on tähän mennessä tullut 10kg(APUA!!!!!). Onneksi alkoi lomat niin pääsee joka päivä kunnon kävelylenkille, jos tuo painon nousu pikkaisen tasaantuisi. Ihan hirvittää minkälaiseksi tässä kasvaa, kun vielä kuitenkin jäljellä melkein 3kk [&:]
 
Tänään olisi toinen valmennustunti, jos nyt selviäisi loppuun asti, ettei migreeni iske taas. Ja kiva nähdä muitakin  tulevia mammoja jälleen [:)]
 
Heidi+pikku-Kaveri LA 19.8
 
Hei kaikki!

Täällä ollaan kans saikulla.. Nämä kintut on kamalat, levottomat ja kipeät, mutta ei kuitenkaan turvoksissa. Nyt on yöt menneet siten että ensin nukkuu pari tuntia, sitten valvoo ja tepastelee huushollissa muutaman tunnin enemmän ja aamusta saa taas nukuttua pari tuntia. Poikkeuksena viime yö kun sain  nukuttua aamulla piiitkään. Nyt onkin ihan virkeä olo. Tuntuu että jokaisella on vähän oma ristinsä näiden raskausajan vaivojen kanssa, kellä selkää, pahoinvointia tai turpoilua. (Missä muuten menee Marjuska vointiensa kanssa?) Onko kellään muulla RLS eli nämä levottomat jalat? Jos on niin kuinka ootte saanut niitä hillittyä? Täällä on kokeiltu tukisukkia, rasvausta, kylmiäkääreitä, koholla pitoa ja magnesiumia, olisko vielä jotain muuta?

Tuo palkan maksu on työantaja ja käsittääkseni myös tes kohtainen. Itselleni työantaja maksaa palkkaa ekat 3kk ja työantaja saa tällä ajalla kelan äitiysrahan. Tämän jälkeen sitten siirryn suoraan kelan "leipiin". Takautuenhan nämä etuudet maksetaan, eli Tellervo, kun siirryt äitiyspäivärahalle, maksetaan se 1kk jälkikäteen (ihan kuin yleensä palkkakin tulee kuun lopussa tai puolivälissä tehdyn työn jälkeen). Mikä on työantajasi velvoite, oletko tarkistanut?

Kuulostaa ihan hassulta kun kerrotte vaunujen kokoamistalkoista.. Me ajettiin valmiilla kalustolla ulos kaupasta ja laitettiin autoon kyytiin. Tellervon kärryt kuulostaa hyvältä. Mekin käytiin katsomassa Brion kärryjä, mutta kuten jo aiemmin tuumasin meillä hissin koko(pienuus) vaikutti valintaan. Mutta hyvät kärryt hankittiin. Itseasiassa lähes ainoita uutena hankittuja on nämä vaunut ja kantoliina. Muuta ollaan sitten saatu kierrosta tai osteltu kirpparilta.

Minne teillä vaavit pääsee sitten nukkumaan; suoraan pinnasänkyyn, Kelan tarjoamaan kehtoon, perhepetiin vai jonnekin muualle? Meille tuli makkariin nököttämään rottinkinen perintökierrätys vauvankori. Ompelin siihen vain uuden verhoilun ja katosverhon. Nyt sitten vaan kun saadaan masukaveri sinne äheltämään :)

Turvaistumista/kaukalosta ollaan täällä myös puhuttu. Vielä ei olla hankittu. Toi Britaxin tietty kiinnostaisi, kun on testivoittaja, mutta on se kalliskin. Eilen oli radiossa juttua turvaistuinten testauksesta ja mielenkiintoista että mikään malli ei ole saanut testauksissa arvosanaa kiitettävä. Kaikki ovat jääneet puutteelliseksi sivutörmäyssuojassa. Vain muutama malli oli luokiteltu tyydyttäväksi, muut sitten siihen hyvään ja erinomaiseen. Ajattelin katsoa kaukalo meille siitä vinkkelistä missä on hyvät ja helpot turvavyöt vauvalle, joissakin on sellaiset muoviset rihvelit ja osassa taas sellaiset "pelataan ensin palapeliä ja yritä sitten lukita" tyyppiset ratkaisut. Ja toisena kaukalon kiinnittäminen autoon tulisi olla helppoa, ettei joka kauppareissulla saa hikeä omaan tai miehen otsaan. Plussaa olis myös adapteri (pehmusteet) vastasyntyneen käyttöön. Täytyy lähteä kauppaan katsomaan ja testaamaan livenä näitä asennusjuttuja. Tällaisia ajatuksia ja kriteereitä täällä. Mites muut?

Ihanaa aurinkoista päivää :)

Inna 
 
Heibatihei!

Tilattiin Brion Primo turvakaukalo+jalusta, väri harmaa/musta syystä että meillä on harmaa auto! Ja harmaa kissa! [:D]. Kiitos vinkeistä, olen ihan samaa mieltä että se kiinnitysrumba kannataa tehdä itselle mahdollisimman helpoksi ja stressittömäksi eli kun jalusta on jo autossa valmiiksi penkkiin viritettynä niin turvakaukalon päivittäinen käyttö, irrotus ja kiinnitys, onnistuu vaivatta yhdellä näpsäytyksellä eikä tarvii taistella turvavöiden kanssa joka parkkipaikalla. Lisäksi tuo Brio on ihan laadukas merkki ja vähän halvempi kuin Britax joka on kyllä turkasen kallis.

Mulla on laskettu aika 11.8 eli äitiysloma alkaa 30 pvää ennen, siis 10.7. Mä pidän myös kesäloman sitä ennen. Onneksi lomat ja palkat ym on työnantajan kanssa helposti neuvoteltavissa kun mun työpaikan toimitusjohtaja on mun appiukko! [:D] Olen töissä perheyrityksessä. Sen ansiosta ei mun tulot putoa euroakaan. Eli Kelan äitiysrahan lisäksi työnantaja maksaa mulle palkan erotuksen joka kuukaudelta. Eli tulot pysyy samana. Sanoivat Kelassa että tämmöinen on erittäin harvinaista että semmosia työnantajia löytyy aniharvoin. Hyvä näin.

Mulla on kanssa selkä tosi kipee. Jos joudun seisomaan pidempiä aikoja tai kävelen pitkään, selkä rasittuu ja kipu säteilee jompaankumpaan jalkaan. Olisko niin että Nyyti painaa mun issiashermoa?

Oletteko jo nimeä miettineet? Me ollaan kovasti nimiä veivattu ees taas ja nyt alkaa Nyytin nimi jo muotoutumaan, lopullinen päätös tehdään tietty vasta sitten kun nähdään hänet kasvoista kasvoihin ja mikä luonne on. Mutta J:llä alkava se etunimi varmasti on koska meidän molempien vanhempien nimet alkaa J:llä ja myös sukunimen eka kirjain on J. Millaisista nimistä pidätte? Tykkäättekö erikoisista? Me halutaan Nyytille semmonen nimi joka toimii myös ulkomailla, helppo ääntää maassa kuin maassa, kielellä kuin kielellä. Mutta suomeks saa olla vähän erikoinen mut ei kuitenkaan niin erikoinen että kiusataan sen takia koulussa. Kaikkea tämmöistä tulee mietittyä jo nyt etukäteen.

Nyt hyvää yötä! Terv. yökyöpelit Tellervo&Nyyti [:)]
 
Aurinkoista aamupäivää!
 
Kivuista on ollut puhetta ja kyllä tääläkin jo eletään siinä rajamailla selkäkivun kanssa. Teen istumatyötä ja tää istuminen aiheuttaa alaselkäkipua. Siihen sitten on auttanut liikunta, mutta liiallinen liikunta taas aiheuttaa kamalan määrän supistuksia... Alkuviikko menee ihan hyvin töissä, mutta sitten keskiviikko alkaa jo olla selkä jumissa ja torstai-perjantai toivoo vaan pikaista viikonloppua. Hassua sinänsä, että istuminen voi aiheuttaa jotain kipuja, kun itse olen pelännyt eniten kaikesta etten pääse liikkumaan [:D] Nyt sitten liikkuminen tuntuu hyvältä ja jopa auttaa. Kohtuudella siis, koska muuten alkaa supistelut vaivata. Ensi viikolla on taas neuvola, täytyy sielä kysyä ensiapua tilanteeseen vai joudunko liittymään sairaslomalaisten joukkoon..[8|] Olen jäämässä kyllä juhannuksesta kesälomalle ja sitten suoraan äitiyslomalle, joten ei olisi enään kuin kolme viikkoa kestettävänä.
 
Me ostettiin turvakaukalo+jalusta helpon kiinnityksen takia. Tosiaan en halua menettää hermoja joka kerta autoilun yhteydessä, kun ensin ähelletään sitä kiinni ja sitten pois autosta [8D] Merkiltään tämä oli Graco, joka ilmeisesti on kaukaloiden "halpiksia". Uskoin kuitenkin myyjää kaupassa niitä ihmetellessäni, kun vakuutti et on turvallinen. Kaukalossa oli mielestäni hyvänoloiset  pehmustetut valjaat sekä pienelle vauvalle selkä- ja sivupehmusteet erikseen, että on sopivan kokoinen jo vastasyntyneelle. Minulla ei siis ollut tämän parempia perusteita kaukaloa hankittaessa [:)] 
Ja tuo kaukalo on ainoa, jonka olemme ostaneet uutena, muut tarvikkeet on hankittu käytettynä (vaunut, pinnasänky ja hoitopöytä). Äitiyspakkausta odottelen innolla, että saa penkoa laatikon sisältöä [:D] Sen saatuani ajattelin pestä kaikki siihen mennessä tulleet vaatteet. Kesäpäivän ratoksi jotain puuhastelua tiedossa [:)]
 
Hyviä vointeja kaikille!
Eppu&Late, la 27.8. rv 27+0
 
Takaisin
Top