Moikka taas!
Anastasia: Hienoa, onnea matkaan! Kirjottelehan sitten kuulumisia että miten se 4D meni ja miten vaikutti[:)]
Käsittääkseni vko 27 on ihan ok, ja jos näkyvyys on hyvä niin saatte ainakin nähdä pullean palleron siellä.
Kela korvaa lääkärinpalkkiosta mutta ei 4D-kuvauksesta. Syy: Aivan oikein, kun kunta antaa odottaville äideille kokonaiset kaksi ultraa niin ylimääräiset tutkimukset jos sellaisia haluaa saa maksaa omasta pussista. Mutta varautukaa siis että noin 200 euroa se maksaa about. Jos näkyvyys on huono eikä 4D onnistu kunnolla esim.kasvokuva niin lasku on pienempi(näin hän sanoi ainakin meille). Sirkka Liukkonen on persoonallisuus, ja oikein mukava sellainen, vauhdikas mamma. Kova puhumaan niin ettei meinaa puheenvuoroa saada. Kertoo kyllä aika yksityiskohtaisesti kaikkea samalla kun tekee tutkimusta. Ja kun menette odotushuoneeseen niin tohtoritäti saattaapi olla myöhässä, itse odotimme puolisen tuntia. Mutta asiantunteva hän on, ensimmäisiä lääkäreitä Suomessa jotka alkoivat tekemään 4D-ultrauksia, 80-luvulla oli sihteerinä Finlandiatalolla konferenssissa jossa ensimmäisen kerran 4D-laite esiteltiin lääkäriyleisölle. ja pitkän liuskan saatte kuvia mukaan + sen dvd:n. Mä olen jo esitellyt meidän pikku kultaa läheisille sukulaisille ja ystäville ja kyllä on kaikki ihmeissään että miten onkaan tekniikka kehittynyt ja että miten ihmeellistä se on että tuo tirvelö tuossa kuvassa on mun sisällä!!! [:)]
Orion: Tulen aina hyvälle tuulelle noista sun kuulumisista, kiitos taas![:D] Tsemppiä sinne teitin valasperheelle, kohta pääsette aalloille kaikki vieretysten pulikoimaan. [:D] [:D][:D]
Ja mukava kuulla myös sinun kuulumisia, Anastasia, että voit hyvin!
Kivaa myös lukea teidän kaikkien kuulumisia ja vointeja, niiden avulla pystyy peilaamaan omia olotiloja ja ymmärtämään että kai tää on ihan normaalia kaikki mikä kuuluu odotusaikaan.
Mullakin on väsymyksen rinnalle tullut ihan semmonen outo ylivirittyneisyys. Herään aamulla aikaisin (kukkuu![&:]) ja vaikka olisin kuinka väsynyt(tuntuu että silmät kirjaimellisesti roikkuu poskilla) niin ylös vaan sängystä ja touhuamaan. Hyvä ajatus se jonkun teidän kommenteista että mieli jo totuttelee heräämisiin aikaisin aamulla ja myös öisin kun kohtahan se vauvan huuto kutsuu meitä kaikkia. niin se varmasti on. Esim. mä herään joka yö jos Nyyti potkii tai vaihtaa asentoa. Sit mun pulssi hakkaa ja olisin valmis tekemään vaikka mitä toimenpiteitä mut sitte tajuankin että ainiin sehän on vielä tuolla masussa, vaikerran ja vaihdan kylkeä ja yritän saada takas unen päästä kiinni. Te jotka meette 4D ultraan - varautukaa että vauvan kasvot alkaa tulemaan öisin vierailulle uniin ja pääsette hänen kanssa vaikka mihin seikkailuihin. Mulle ainakin kävi niin, mun lapsen piirteet ja ilmeet on lähtemättömästi piirtyneet muistisopukoihini ja ajattelen häntä koko ajan, yötä päivää, herkkä kun olen.[;)] Kasvokuvien myötä sisällä oleva elämä ei ole enää vain masuasukki vaan hänestä on muotoutunut todellinen persoona joka jo kuuluu perheeseen ja alitajunta käsittelee koko ajan tätä ekaa kohtaamista. Tää oli todella koko mun odotuksen kohokohta! Ja mun miehelle se oli tärkee juttu koska nyt hänkin on entistä enemmän tässä odotuksessa mukana kun tietää mikä tyyppi täällä masun sisässä on.(Ei meilläkään muuten olis ollu varaa siihen mennä mut mun isä makso viulut!) Musta tuntuu että Nyyti jo asuu meillä ja odottaa mua tuolla pinnasängyssä.[:)] En malta odottaa että saan puristaa hänet syliini. Tahtoo heti!!!
Mun masu on kans jo valtava ja kaikki tutut ihailee sitä, on kuulemma kauniin muotoinen pallo. Kovasti tulee joka suunnasta silitteleviä käsiä. Ihan hassua tämä kaikki. Sanoisin että viikossa parissa on Nyyti ottanu ihan hurjan kasvuspurtin, ja kohtu myös. Se on menoo ny!!!
Hyviä vointeja teille kaikille muumimammoille, kesää ja helteitä kohti mennään. Jos tulee hellekesä niin se jo hirvittää, mä oon ainakin valmiiks hengästynyt jo nyt![:-]
Terveisin Tellervo&Nyyti [:)][&:]