Ääh, mua tympii. Kivaa olla joo kotona eikä sairaalassa osastolla makaamassa, mutta kun ei pysty/jaksa mitään tehdä. Lääkäri sanoi, että olon mukaan saan vähän puuhastella, mutta heti jos paineet nousee tai olo muuten muuttuu, niin lepoa. No, paineet pysyy lääkityksellä hyvänä, kunhan vain lepään. Eli makaan vuoroon sohvalla tuijottamassa tv:tä ja tietokonetta ja kun tämä alkaa särkeä päätä, niin menen pimeään makkariin päiväunille. En oikeasti voi mennä minnekään kävelylle tai edes leipoa mitään. :/ Tylsää ja tympeää. Alkaa pikkuhiljaa pää puuroutua.
Toivon vaan, että alkaisi mystisesti supistelemaan tai tapahtuisi edes jotain, että kohdunkaula kypsyisi, jos on tässä jossain kohtaa tarve käynnistää, niin onnistuisi helpommin... Mutta ei. Ei niin mitään! Tai kipuja on. Varmaan kaikkea muuta kuin supistuskipuja. Itku melkein pääsee kylkeä kääntäessä ja jalkaa nostaessa, kun on lantionseutu ja alaselkä ja alavatsa ihan arkana.
'' Eikä tää makaaminen ja lepääminen hirveesti auta asiaa. Vauvakin niin ylhäällä, että voisi luulla, että se kuvittelee pääsevänsä yläkautta tuolta pois sitten joskus...
Huomenna sitten taas tosiaan tuolla osastolla käymään ja katsotaan taas pissat, verikokeet, käyrät, paineet ja muut mahdolliset. Näen myös lääkäriä ja vissiin ultrataan, että onko virtaukset ok. Mies tulee mukaan ja kysellään vielä siitä tiiviistä suolesta minkä viimeksi bongasi ja muutenkin taas sitten arvioidaan jatkoa. Päivä kerrallaan ja silleen. Ei tässä voi enää muuta kuin olla kotona ja odottaa, että pääsee käymään sairaalassa ja saa ehkä taas lisätietoa jatkosta, tai sitten vaan seuraavan ajan, ja sit taas odotellaan...
Anteeksi avautuminen, mutta nyt on jokseenki vaan niin täynnä tätä odottamista. Rv 36+2, että joo vauvan kannalta hyvä, jos vielä hetki mennään eteenpäin, mutta pärjäisi se jo nytkin, jos vaan haluaisi pois. Ei vaan murunen halua ja äitin pää lahoaa. :D Mutta nauttikaa te, ketkä voitte jotain tehdäkin! :)