Mulla on ihan samanlaisia tuntemuksia, siis kun kaikki on jotenkin kesken kotona vauvaa ajatellen, ja ihan todella mullakin on sellainen tunne, että aivot on pehmenneet aivan tyystin! Asioita unohtuu helpommin kuin normaalisti, vaikka melkoisen hajamielinen olen kyllä muutenkin. Hankintalistalla on vielä vaikka mitä tarpeellista, ja perjaintaina tullut tili oli ja menikin jo melkein
Välillä rahaa jää hyvin, sitten puskee taas vakuutus- ja vesimaksuja niin että hyvä kun tili riittää. Nyt oli just taas sellainen kuukausi, että tuli ns. ylimääräisiä laskuja.
Eilen just mietin, että mitä ihmeen vaatetta osaan ottaa vauvan kotimatkaa varten mukaan, kun en yhtään tiedä herran kokoa :O Ajattelin ensin, että heitän kaikki talossa olevat vauvanvaatteet jätesäkkiin ja otetaan se auton peräluukkuun jo hyvissä ajoin, on sitten kaikki koot mukana :D Mutta ehkä sekin asia sitten selkenee kun aika on.
Itsellä on myös tuo suhteen luominen vauvaan aivan hakusessa. Olen jotenkin ollut hirveän varautunut katastrofiin koko raskausajan, enkä ole ehkä uskaltanut antaa itselleni lupaa kiintyä millään lailla tähän uuteen pieneen elämään, joka kasvaa mun sisällä. Pieniä hetkiä on ollut, jolloin vauvan liikkuessa on ailahtanut lämmin tunne omassa sydämessä. Mutta suurimman osan ajasta tuntuu kuin se olis vaan joku ulkopuolinen, joka tullessaan ulos häviää johonkin. Tietenkin toivon, että kaikki menee hyvin ja rakkaus pieneen syttyy, jos nyt ei aivan samalla sekunnilla synnytyksen jälkeen, niin piakkoin kuitenkin.
Omaa jaksamista mietin kyllä usein, kun olen jo kuitenkin sen verran iäkäs ensisynnyttäjä. Sitten kuitenkin ajattelen asiaa niinkin, että muu elämänkokemus auttaa varmaan monessa asiassa. Harmittaa vaan oma kokemattomuus, mutta toisaalta luotan siihen, että tuleva lapsi opettaa mua matkan varrella toimimaan toivottavasti parhaalla tavalla.
Miitu, mä olen aivan varma, että pärjäät mainiosti
