Elokuun eloisat keskustelut! :)

Hei kaikki!
Minä shoppailin eilen sellaisessa kaupassa kuin kids & mothers, se oli ainut kauppa mistä löysin tarpeeksi PIENET farkut, paitoja en edes kokeillut kun kaikki alkoivat S:stä ylöspäin.. ilmeisesti meitä pieniä odottajia ei sitten niin kauheasti ole =/

Ihanaa kuulla etten ole ainut seksihaluista kärsivä :DD meilläkin se kyl menee melki aina niin että minä teen aloitteen, mutta mä en valita, kunhan saan sen mitä lähdin hakemaankin ;D ja mieskin tykkää ku teen aloitteen, ei pistä laisinkaan pahaksi! Argh, nyt jäitä hattuun taas ja ajatukset iltaan :D

Pian pitäis raahautua töihinkin, mutta kun selkä on niin pirun kipeä, että istuminenkin sattuu!

Mulla on hiukset ainakin paljon kiiltävämmät, eikä irtohiuksia ole melkein ollenkaan. Tukka rasvoittuukin paljon hitaammin kuin aikaisemmin!

Mietin, ovatko nämä minun mahassani tuntuvat "pulpahdukset" tai "perhosen" liikkeet oikeasti vauvan liikkeitä? Niitä tuntuu päivä päivältä enemmän, nytkin ne alkoivat ruokailun jälkeen ja ovat kestäneet jo muutaman tunnin.. välillä on hetken hiljaista ja sitten se alkaa.. tajuton kutitus sisältä päin !! tekis mieli rapsuttaa mahaa, mutta eihän se mitään auta kun tuntemus tulee sisäpuolelta... onko nämä nyt niitä???? :O

Tää lähtee töihin, kääks, ONNEKSI ON JO KESKIVIIKKO!!!! :)
 
Kirjoitellaan nyt itsekkin..

Vaipoista: Meillä oli ensimmäisellä vähän 50-50. Käytettiin kumpiankin, välillä enemmän kestiksiä ja välillä enemmän kertiksiä. Kyllähän siinä kovasti säästää, varsinkin, kun itse ompeli vaipat. Netistä saa tosi helposti tarvittavat välineet ja kaavat! Tälläinen tumpelokin selvisi ompelusta!
Hoitopöytä; meillä on kosinhoitohuoneessa sellainen taso pesukoneen päällä ja siinä on vaavi hoidettu ja siinä hoidetaan seuraavakin. On vesipiste likellä. Eli ei olla mitään erillistä osteltu, kun oli tälläinen mahdollisuus.
Vatsa täällä turpoaa ja on kyllä ihan nähtävissä jo! Rakenneultraa odotellen...
Pesänrakennusvietti pompsahti jostain ja tänään haalin jo lastenhuoneeseen uudet tapetit! Eli ei kun repimään vanhoja irti ja kittaamaan ja hiomaan... Ihanaa saada jotain uutta. Saa nähdä miten sitä jaksaa töiden ohella projektoida!
 
Heippa kaikille! 

Ensimmäistä kertaa täällä. Hauskaa päästä rupattelemaan muidenkin tammimammojen kanssa. 
Täällä ollaan viikolla 17+6, ensimmäinen lapsi matkalla perheeseen, johon kuuluun itseni ja mieheni lisäksi kaksi koiraa. 

Vauvan liikkeet, täälläkin tunnettu pulpahduksia ja kevyitä töytäysyjä. Kyllä niiden on pakko olla niitä liikkeitä. :) Huvittaa kun kaikki tuntuvat kyselevän joko tunnen vauvan liikkeet ja aina mietin että miltä niiden pitäisi tuntua. :D Kohta voin kertoa, että kyllä, liikkeitä havaittavissa!

Mammavaatteita täytyisi alkaa katselemaan. Ajattelin ensin käydä muutamalla kirpparilla, jos sieltä löytyisi jotakin ensihätään.

Ensiviikolla neuvola ja  24.pvä rakenneultra. Niitä odotellessa. :)
 
Jospa jotain taas nukkumaankin vois toki fiksuna mennä.

Mut niin ainaki mammavaatteista oli puhetta niin no mullahan meni se varasto kokonaan uusiksi ku painoa jonku verran vähemmän ku ekan aikana niin ne vanhat suunnilleen roikku päällä. Yhdet farkut löysin edullisesti ku niis oli muka jotain värivirhettä tms.toki en mä huomannu mitää:D Ja sit sain miehen siskolta aika kasan farkkuja et luulen ettei tarvii välttämättä enää ostella. Paitoja aatteli käyttää paljo samoja sellasia mitkä venyy niin tein viimekski.Talvitakki ehkä täytyy joku ostaa tai jos kirpparilta tms.löytyis:)

vaipoista joku puhu mä oon käyttäny ihan vaan kertiksiä mut mietin viittiskö nyt kokeilla kestoja mut saa nähdä jos kokeilen niin just kotona vaan en kyl alkaa mukana kuljettaa.

Hoitopöydästä en muista kommentoinko jo mut meillä oli esikoisen aikana ja kyllä mä siinä ne vaipat vaihdoin aina ja oli kovassa käytössä eli käyttöön tulee nytkin meillä on sellanen lipastomallinen mistä saa sit sen hoito-osan kyl pois mut on nyt veljen perheellä et sieltä sit haen takasi lähempänä. Tuon hotiopöydän aattelin laittaa alakertaan ja sit mietin jos yläketaan ostaa jonku sellasen hoitotason missä vaan hyllyt ku sielä nukutaan niin täytyy sieläki joku olla aluksi kun niitä vaippoja voi joutua jonku verran vaihtaa myös yöllä.

Liikkeitä tosiaan välillä tuntuu mut nytkää ei oo viel yhtää tuntunu ku täs sohvalla istuskellu mut jos sit ku menee makuulle.

Mut jatketaan taas:)
 
Heippa!

Mun mielestä on ihanaa kun kaikki jakaa niin avoimesti omia tuntemuksia, pelkoja, iloa ja kaikkea muuta :) Kun välillä tulee tunne et oonko mä ihan höppänä ja kukaan muu ei varmaan ajattele/tunne näin. Ja sit kun lukee täältä niin muilla on ihan samanlaisia kokemuksia./ ajatuksia yms.  Tuntuu todella helpottavalta ja ihanalta. Iso kiitos teille kaikille! emoticon

Että tällänen välikommentti. :)
 
Hoitopäöydästä, Se mun mielestä sellainen on turha, sillä sen käyttöikä lyhyt ja toisaalta vesssassa on pesupiste lähempänä. Meillä on vaipanvaihto ollut esikoisella vessassa pesukoneen ja on toiminut hyvin. Nyt sitä ei enää tule käytettyä, odottakoon siinä, kunnes seuraava tulee. En enää itse viitsi poikaa siihen nostaa. Siirryin housuvaippoihin niiden kätevyyden takia.
 
Torstai on toivoa täynnä - toivottavasti...
Mulla on ollut mieli maassa melkein koko viikon. Vatsasta ei tunnu mitään "kuuluvan" ja jotenkin ajattelen että pitäis jo tuntua, vaikkei oikeesti pitäiskään. Sitten toissa yönä sain keskellä yötä ihan järkyttävän vatsakivun ja ripuli/oksennuskohtauksen, josta tietenkin säikähdin ihan mahdottomasti - olin syönyt edellisenä päivänä mustikoita ja sorruin myös ensimmäistä kertaa sushiin (jonka tuoreudesta olen kyllä ihan 100% varma) ja tietysti sitten syyttelin itseäni että nyt sitten hankin sen listerian ja tapoin lapseni

Yöt näen painajaisia että kaikki ei olekaan hyvin ja jotenkin mun mahakin on mun mielestä pienentynyt. Mies kyllä sanoi että höpö höpö, mutta olin aistivinani hänenkin äänestään pienen huolen. Tiistaina on onneksi neuvola, joten kai mä jaksan sinne asti odottaa jos ei mitään ihmeellistä tapahdu..

Oon vaan niin huolissaan ja jotenkin surullinen...eikä oikeasti ole mitään järkevää syytä - vain omat tuntemukset ja fiilikset. Enkä saa töissäkään mitään aikaiseksi. Ajattelin että pitäiskö saikuttaa huominen - ei tarvitsisi pomoa nähdä. Plaah. Viikonlopuksi lähdemme pohojanmaalle miehen mummalaan, täytyykin varata kilo lehtiä ja ristikoita täytettäväksi mukaan

Voi kun tiistai tulisi nyt äkkiä ja saisin varmuuden että pienellä on kaikki hyvin.

Äh ja pöh.
 
Sikkuriini, noi sun tunteet on aivan normaaleja just tässä vaiheessa raskautta. Mulle neukkutäti sanoi esikoista odottaessani että nää viikot 13-20 on just semmosia että helposti rupee miettimään onko kaikki hyvin. Kun mitään oireita ei välttämättä ole enää eikä masu vielä näy eikä liikkeet tunnu. :)
Hyvää reissua teille ja äkkiä se tiistai sieltä tulee. :)
 
Täällä myös "masennusta" ilmassa... tänään aamulla sai miesraukka päivän ensimmäiset valitukset niskaansa, vaikka ei ollu edes silmiään vielä avannut =/ harmittaa vietävästi, mutta nyt vaan ketuttaa!! Meidän oli tarkoitus eilen illalla lähteä käymään anoppilassa (olisin tavannut yhden miehen siskoista, jota en ole vielä koskaan aikaisemmin nähnyt..), mutta menin sitten illasta vielä päikkäreille, joista heräsin aamulla seitsemältä!! Mies ei ollut viitsinyt mua herättää, ja ilmoittanut anoppilaan ettei tulla. Nyt ne varmaan siä kuvittelee et oon joku inhottava bitch, joka ei jaksa vaivautua edes sovittuun tapaamiseen.. itku tuli =(
 Mä edelleen myös valitan tästä mun mahan koosta, en tajua mikä tätä vaivaa, liikkeitä silti tunnen (jos nämä niitä ovat) ja sydänäänet saan kuuluviin (joskus siihen kyllä menee aikaa!) joten kai tuolla kaikki on hyvin. Aamulla sain taas pitkästä aikaa oksentaa ja selkää ja jalkoja särkee niin vietävästi!! Työt ei kiinnosta, tv:stä ei tuu mitään eikä täällä netissäkään jaksa koko aika hillua! Neuvolakin vasta 23pvä ja ultrakin vasta 9.9.
Hyvää reissua teille Sikkuriini !! Täällä murehditaan myös, joten et ole ainakaan ainut! :)
 
no toivotaan!! kärsivällisyys loppuu :D
mä oon ainakin niin herkkis nyt ja sit harmittaa todella kovaa ku oon tuohtunu jostain. Mies vielä yrittää kaikkensa ja on ruvennu oikein tsemppaamaan; kehuu, rakastaa, halailee, pussailee, pitää hyvänä, tuo aamiaista, tekee ruokaa, pitää päivisin puhelimen kautta huolta musta, silittelee, remontoi, raataa hulluna töidensä kanssa jotta olis sit talvella aikaa olla, tai ihan mitä muuta vain! ja palkaks saa sit joko mut onnellisena ja iloisena TAI naama toisinpäin ja vmäisenä!! aamullakin se yritti pyydellä anteeksi ja sanoi, ettei viitsinyt millään herättää mua kun olin ollu illalla NIIIIIN väsynyt... ja sit mä suutun siitä, et se yrittää olla ihana. KYYNEL.
 
RV19 meneillään täällä.
Nyt on ollut toista päivää mammafarkut jalassa. On ne kyllä mukavat kun vertaa normifarkku-hiuslenksu-napinreiässä-virityksiin tähän asti. Ostin vaan alesta kokoa liian isot farkut ja vielä kun maha ei ole niin iso, meinaavat tippua jalasta. Ratkoin itse vähän saumaa siitä mahaläpykkeestä ja pujotin toisen kuminauhan sisälle, nyt pysyy sekin ylhäällä ja voi sitten löysätä mahan kasvun mukaan.
Nyt eivät enää töissä voi mitenkään väittää etteivät ole huomanneet, niin miesvaltaisella alalla kun olenkin. Mun mielestä maha möllöttää jo ihan selvästi, etenkin kun toi housujen kaistale tulee siihen paidan alle. Se on muuten ihanaa kun maha ja selkä on lämpösenä, mulla on kudottuna jo kaksi putkiloa lämmikkeeksi kun ilmat alkavat viiletä.

Mörmeli mörmeltää kovasti mahassa, viimesen viikon aikana on otteet ronskistuneet ja mieskin on muutaman kerran tuntenut mahan läpi Mörmön potkimiset. Villeintä on juuri ennen nukkumaan menoa, pohdinkin jo miehelle että tässä vaiheessa tää on vielä jännää ja söpöä mutta parin kuukauden päästä olen varmaan jo toista mieltä!

Hoitopöytää ollaan mietitty, meillä on molemmat vessat niin pieniä ettei sinne mahdu hoitotasoa. Alakerrassa on runsaasti keittiötasoa missä voi vaippaa vaihtaa tai sitten sohvalla. Yläkertaan meinataan hankkia lipasto+irroitettava hoitotaso ja käydä sitten vaan pesulla lavuaarilla.

Nyt tuli joku ihme innostus että täytyy saada sienisalaattia, laitoin juuri viime syksynä keräämäni suolasienet likoamaan ja nyt pitää matkata kermaostoksille! emoticon
Muuten ei ole ollut epätavallisia mielihaluja ruuan suhteen. Nälkä on ja tulee helposti ja silloin on parempi olla edes jotain syötävää, muuten ei ole kellään kivaa. Töissäkin on hirveät varastot banaaneja ja jugurtteja, pitää syödä ainakin yhdet välipalat ruokailujen välillä.
 
tappuraa: Aivan sama täällä, petyin todella h&m:n mammavaatevalikoimaan! Onneksi on tallessa muutamat housut. Käytin viimeksikin ihan tavallisia pitkiä venyviä paitoja. OZ Babyn alennusmyynneistä ostin paksun mammaneuletakin (10€)  talveksi sekä  mama licious farkut (5€).

Pelot varmaan kuuluu raskauteen ja äitiyteen emoticon . Itse en ole niinkään huolissani masuasukista mutta nykyään pelkään että vauva syntyy liian aikaisin... Ja pelkään myös tulevaa synnytystä, tai oikeastaan niitä kipuja. Sinänsä hassua sillä ensimmäinen synnytys oli helppo (jos mikään synnytys on helppo) eikä siitä jäänyt mitään traumoja. Kyllähän se sattui ihan vietävästi mutta kuitenkin. Kaipa tää menee ohi.

Viikonloppu edessä ja vilinää riittää. Koko viikonloppu koiranäyttelyssä töissä ja lauantaina vielä ystävän häät. Ihanaa mennä häihin, omat häämme oli toukokuussa ja nyt osaan arvostaa juhlia ihan erilailla kun ennen. Järjestämisessä on hirveästi hommaa. Nyt pääsee vain nauttimaan.

Hyvää viikonloppua mammat!
 
Hemppa: Mie en jotenkin osaa edes ajatella et Piiperö syntyis tän vuoden puolella. Onhan se toki mahdollista, mut esikon kanssakin kun meni 10päivää yli lasketun, niin jotenkin suuntaan ajatukseni jo nyt siihen ylimenemiseen. Ne viimiset viikot oli kyl sen verran tuskaista odottaa, et TULIS JO! et mielummin tää toinen sais tulla ees hieman aiemmin! :)

Mammavaatteista: Mie kävin tällä viikolla ostamassa HM:stä mammafarkut. Ärsyttää vaan kun ne on himpun liian lyhyet! Mie kun oon tällainen pitkäsäärinen, niin pitäis kaikki housut ostaa pitkinä malleina, et ne ois hyvät. No noi oli sentään siedettävät! :) Viime raskaudessa hommaamani mammahousut oli liian isoja nyt. Tosiaan kun oon sen 10kg kevyempi kuin silloin.. Ostin myös yhden pitkän mammapaidan, mut muuten valikoima oli kyl aika tylsä. Viime raskaudessa hommatut paidat sentään käy vieläkin, joten ei tässä hätä ole. Joku mammahuppari ois kiva löytää. Viime raskaudessa yhden normihupparin venytin masun kanssa ja nyt oon yhtä normihupparia käytellyt vielä, mut en haluis pilata sitäkin venyttämällä sitä.. :/

Aibhlin: Kyl ne pulpahdukset aika varmasti liikkeitä on! Voimistuvat sit vaan viikkojen kuluessa! :D

Vaipoista: Meillä esikon kanssa kestoiltiin alussa todella ahkerasti, vain reissussa oli kertikset. Nyt kun tuo on isompi, niin ollaan käytetty lähes pelkästään kertiksiä, kun tykästyin noihin housuvaippoihin. Varmaan koitetaan Piiperönkin kanssa kestoilla mahdollisimman paljon alkuun. Vähentää huomattavasti sitä vaipparoskan määrää, etenkin kun alussa se pieni kakkaa sen n.10 kertaa päivässä!! :D

Tuli tosta kakkaamisesta mieleen, et tänää just miehen kanssa päiviteltiin tota määrää, kun esikon kanssa tulin vaipanvaihdosta ja jotain päivittelin sitä kakkashowta mikä oli vessassa ollut, niin mies vaan tuumas, et kohtahan se oikea kakkashow taas vasta alkaakin!! :D Ei sitä tosiaan muistanutkaan enää mitä se aluksi on! :P

Mielialanvaihtelut
raskauden aikana on tosiaan kivoja! :/ Ja miehillä on kestämistä! Onneksi tuo oma mies aika hyvin nää ymmärtää ja ihan silloin alkuraskaudessa totesikin jo jonkun äksyilyn seurauksena, et "tää on taas tätä!" :D

Mitäs muuta.. Meillä remppa etenee aika hyvin. Mies on ollut lomalla niin ollaan saatu hyvin hommia tehtyä. Just alkaa laminaatti olla käytävän lattiassa asennettuna ja kohta siis listoja pitäis alkaa laittamaan paikalleen.. :) Tilasin alkuviikosta uudet verhot olkkariin ja ruokahuoneeseen, sekä tulevaan yläkerran makkariin päiväpeiton ja verhot.. :D En malttais odottaa et pääsen sisustamaan! :P
 
Heissan!
Raskausajan vaatetuksesta ajattelin kirjoitella...Laitoinkin tuonne 'painajaisia?' -osioon jo, että eksyin puolivahingossa Kampin ostoskeskuksessa bebes -äitiystarvikeliikkeeseen, ja mukaan tarttui pari ihania tummia, tiukkoja mutta HYVIN joustavia farkkuja, ja sitten toiset ihanat jätin vielä kauppaan harkintaan, kun oli kuitenkin vasta mun eka äitiysvaatehankintakerta ja halusin vähän vielä kotona sovitella ja tunnustella. Seuraavana päivänä lähdettiinkin tulevien isovanhempien luo, ja en oo vielä ehtiny sitä toista paria hakea, mutta aion kyllä, olivat niin pehmoiset ja hyvät. Ihastuin kyseisessä liikkeessä myös 'vaippakassi' -tarjontaan, nahkaisista laukuista löytyi kaikki pullonkylmentäjät ja vaipanvaihtoalustat ja paljon sisätaskuja, mutta ne näytti ihan käsilaukuilta! Eikä siis ollenkaan sellasilta yli-isoilta, kankaisilta, vaunumerkkisiltä, muodottomilta säkeiltä. Hillitsin vielä itseni ja päätin siirtää hankinnan myöhemmäksi, ettei sitä joudu sitten säilyttelemään kuukausitolkulla vaatehuoneen nurkassa, jossa on muutenkin jo kaikenlaista rojua. Suosittelen lämpimästi kyseistä liikettä, palvelu oli myös erinomaista! Stockan äitiysvaatevalikoima täytyy myös katsastaa jossain vaiheessa, kun talvitakki täytyy ainakin hankkia. En ajatellut venyttää kaikkia kivoja paitoja muodottomiksi, koska elämää luulisi olevan raskauden jälkeenkin, ja silloin etenkin täytyy olla vaatekaapin sisältö kunnossa, ettei tule annettua itsen ihan rupsahtaa ja kulkea verkkareissa!!! (kauhukuvani)

Hyvää odotusta kaikille!
 
mä löysin ihme kyllä, henkkamaukalta (nettikaupasta) kapeat mustat treggingsit, joiden mahaosio sopii jo nyt, vaikkei toi mun maha vielä ihan hirveän iso olekaan :) mun ei oo paljoa tarvinnut hankkia vaatteita, koska sain miehen veljen vaimolta säkillisen vaatteita, jotka sopii mullekin, koska ollaan samanpituisia :) vein viikko sitten mun omat housut varastoon (meidän vaatekaapit on niin onnettoman pienet) odottamaan aikaa sopivampaa ja jätin vain jotain housuja, jotka vielä mahtui.

mulla ei tunnu vielä mitään, jollei nyt sit laske joitain yksittäisiä tönäisyjä ja eilistä koko ajan samaan kohtaan osunutta tökkimistä, joista kumpikaan vaihtoehto ei tunnu miltään ilmakuplalta tai perhosen siiveltä :) oon miettiny, josko ne on vain jotain mun mahan muita liikkeitä, esim. ruoansulatusta tms. välillä sitä edelleen miettii, et jos noi ei ole niitä vauvan liikkeitä, niin onkohan tuolla sittenkään ketään? (rakenne)ultraan aikaa vielä viikko ja sitä odotellessa.

yritin lähes onnistuneesti aikaistaa mun nukkumaanmenoa tällä viikolla, mut ei ihan mennyt putkeen. olin sängyssä klo 22.30 ja luin sit jotai kirjaa/lehteä vielä puolituntia. pitäs yrittää selvitä jo kympiltä sänkyyn ja lukee sit jos jaksaa. mun aikaisempi nukkumaanmenoaika on ollut klo 23-23.30 ja aamulla pitää herätä klo 5.40, joten vähäiseksi ovat unet jääneet ja päiväunitarvetta on ollut.

hermot olleet ainakin tänään kireällä, eka sain aamulla pojan 8v. kiinni luvattomasta taskulampun valossa tapahtuvasta yölueskelusta, jonka seurauksena hän on väsynyt aamuisin (ja koulu alkaa ylihuomenna). takavarikoin ensi töikseni taskulamput pojan huoneesta ja pidin sitten tiukkasävyisen puhuttelun aiheesta yöllä nukutaan ja päivällä voi sit lukee jne. koiralenkki ei rauhoittanut ollenkaan ja sit seuraavaksi räyhäsin miehelle eilisestä kaljottelusta (meni vähän pikkutunneille ja herra nukkui aamuyöllä musiikkivideon tahtiin sohvassa). nyt oon jo vähän rauhallisempi
 
Nella81: Hyvä valinta city crossit ;) Meillä värin kanssa arvotaan vielä... Ehkäpä charleston tai sitten joku muu nahkaväri. Täytyy odotella vielä nähtäväksi syksyn uudet värit. Kopaksi tulee quadrolift, vie vähemmän tilaa autossa, matkustelemme paljon ja meillä on myös iso koira. Huomasin että mietit niiden kahden välillä tuolla hankintoja ketjussa.

Hemppa: Kiitos alustavista poika-onnitteluista :) Supistelut ovat nyt onneksi vähentyneet, kun lepäilin kotosalla viikon, toivottavasti pysyvätkin vähempinä ja mielellään poissa kokonaan :)

Tuosta rasvauksesta, en minäkään osaa sanoa auttaako, mutta ainakaan haittaa siitä ei ole :) Aika näyttää...

Liikkeitä täällä odotetaan edelleen... Ensimmäinen kun on ei ole kuulemma tavatonta ettei tunne niitä vielä :) Malttamattomana vaan täällä :)
 
Empä oo viikonlopun aikaan mitään kirjotellu kun on semmonen vaihe ettei oikeen mitään tapahdu. :D Ootetaan vaan niin paljon ensi viikon keskiviikon ultraa. :)

Mies tokaisi viikko sitten:
"kulta, sä oot paksuuntunu"

Ja veli sanoi lauantaina äitille:
"H**** on lihonut hirveesti. Viime viikonloppuna katoin että ompa tullut herkuteltua mut nyt vasta muistu mieleen et sehän on paksuna"

Hauskoja noi miehet...
No jos lähtis aamukahvin keittoon! Mukavaa viikkoa kaikille tammimammoille!
 
Onko kukaan muu kokenut ihmeellisiä oireita?

Sain eilen elämäni ensimmäisen allergisen reaktion johonkin mystiseen asiaan. Töiden jälkeen huomasin, että jaloissa oli ihme paukamia ja 5 minuuttia myöhemmin nuo oli levinneet koko sääriin ja käsivarsiinkin. Ja kutina tietty ihan älytön!
Kävin sitten päivystyksessä kun en omin voimineni uskaltanut oikein ottaa lääkkeitä enkä ollut siis varma että turpoaako mulla seuraavaksi kurkku tukkoon tai jotain.
No oireet hävisi sitten ajan ja lääkkeiden kanssa, mutta lääkärikin ihmetteli voimakasta reaktiota. Ja totesi ettei raskauden pitäisi altistaa millekään - niin kai se sitten on.
Mitään uutta vaatetta/pesuainetta/ruokaa en ole syönyt, ehkä tämä oli stressireaktio helpotukseen, että vauvalla on kaikki hyvin - ellen sitten ole allerginen ultrausgeelille, jota eilen neuvolassa käytettiin. Olisin varmaan ensimmäinen laatuani!

Mutta että onko kellään muulla ihme oireita?

 
Moi!

Sikkuriini: Hyvä kun kysyit.. mä en ois ees tajunnu laittaa tätä tänne, mut siis noin toukokuun puolivälistä saakka oon yskiny kauheesti aina välistä tulee sellanen yskäkohtaus johon ei yleensä liity nuhaa.. välillä saattaa vähän nenäkin vuotaa. En usko et on perus nuha kyseessä.. eka aattelin et ois allergia tai jotain mut ei mul ole koskaan todettu esim siitepöly tai heinäallergioita. No sit rupesin kelaamaan et mähän hedelmöidyin just toukokuun puolivälissä et liittyskö tää jotenkin raskauteen!?

Mut kuten just kerroit, et ei se raskaus altista millekään. Joku kaveri kyl vitsaili (eihän se välttämättä tota faktaa tiedä) et se lapsi ois allerginen jollekin mille nyt mä yskin tän raskausajan... hmmm.........................................?
 
Sanovat että toka raskaudessa tunnistaa vauvan liikkeet jo paljon aikaisemmin kun tietää miltä ne tuntuu, no ainakin nyt täytyy tätä kompata vaikka onkin käynyt  mielessä voiko ne nyt ihan näin alussa sentään vielä tuntua. Perjantaille mulle varattiin niskapoimu-ultra vaikka se on  aivan liian aikaisin, ilmeisesti ajat on niin kortilla  tai sitten se vaki nvla-tätin sijainen ei vaan osannu hommaansa, noh eipä ole mun ongelma, saavat sitten antaa mulle uuden ajan jos nyt ei näy mitään vielä.  Omien laskujen mukaan ja kotitestinkin oisin  vasta 6+5 perjantaina!?? Että tämmöstä ihmettelyä täällä, noh pääsenpäs moikaamaan uutta tulokasta jo varsin varhaisessa vaiheessa... ja toivon että kaikki menis loppuun asti hyvin tietenkin... =)
 
Takaisin
Top