Onneksi et Sirriäinen langennut niihin alkoholittomiin viineihin!! Maistoin yhtä pääsiäisenä ja kyllä meni lähes kuus euroa viemäristä alas!! Kamalaa kuraa. Paristi olen ottanut alkoholitonta siideriä, mut ne on ihan ihme imeliä allötyksiä, vaikka muuten makeita siidereitä juonkin. Olen kyllä mieliteon iskiessä ottanut rukalusikallisen ihan tavallista viiniä, onhan se alkoholitonkin oikeasti 0,01%, eli ei ihan kokonaan alkoholiton. Mut siis todellakin vain lusikallisen, en kaipaa humalaa, vaan esim. joidenkin ruokien kanssa kuuluu saada punaviiniä. Tosin ei se pihvi kyllä ole pihvi, kun pitää kypsäksi asti paistaa, mutta lihan kanssa en ole ottanut riskiä.
Meillä laskettu vasta 16.8. ja ensimmäinen joko joko tuli jo 2.8. Ja ihan takuulla kysyjä tiesi lasketun ajan. Kun on vielä lapseton mieshenkilö kyseessä, niin luulis, että he odottaisivat laskettuun aikaan, ennen jokojokoa? Toinen kyselijä oli miehen veli, tosin vasta eilen, eli viikko ennen laskettua ja heillä tiedetään et toivotaan, että jotain tapahtuis jo.
Muuten läheiset (yhtä mun tätiä luukuunottamatta) ovat pitäneet mölyt mahassaan. Eikä tuokaan täti sitä jokojokoa, vaan kaikkea muuta tyhmää, kuten mik olo, mitä kuuluu? Tai no, mun siskolta oli kummitäti udellut, että joko on syntynyt, mutta mulle ei ole tullut ja parempi niin. On ihan riittävän stressaavaa laskea päivien kulumista ja laskea vauvan painonlisäystä, että kohta menee synnytysoptio... sektioaika varataan huomenna.
Onneksi tänään ollut kiva päivä, hiustenleikkaus yms. niin ei just nyt kauheasti stressaa. Ja onneksi kaikki tänäänkin tavatut ihmiset ovat puhuneet muustakin kuin meidän tulevasta vauvasta!! Selvisi minullekin viimein, että ukin sisarukset olikin 5 poikaa + kaksi tyttöä, eikä 7 poikaa

Heistä viimeinen on tosin siirtynyt ajasta ikuisuuteen 1986, ettei mulla niin vahvaa muistikuvaa voi ollakaan.