Elokuun 2016 mammojen tutustumiset

Millanen se Fysioterapia on, onko kokemuksia?

En ole raskauden aikana käynyt fysioterapiassa, mutta erinäisten valuvikojen takia nuo ovat tulleet muuten tutuiksi. Terapeutti on yleensä arvioinut ennen jokaista kertaa, onko parempi hoitaa vai kuntouttaa. Hoidot ovat olleet hieromista, kylmä- ja kuumahauteita, sähköä lihakseen tai mikä nyt sattuu olemaan paras vaihtoehto vaivaan. Kuntoutus taas on ollut oikeiden liikeratojen opastamista ja lihaskunnon parantamista. Olen myös yleensä saanut kotitreenin mukaan: opastuksen liikkeiden oikeaan suorittamiseen ja muistilapun printattuna suositeltujen toistojen kanssa.
 
Se fysioterapia, mitä ainakin Helsingissä tarjotaan kaikille odottajille, on yksi ryhmäkäynti. Fyssari luennoi ensin raskauden aiheuttamista muutoksista kroppaan ja sitten neuvoo ja näyttää harjoituksia. Lantionpohjan lihaksia, syviä vatsalihaksia, jalkapohjan lihaksia yms. Ja sit että minkälaisia asentoja ja liikuntaa kannattaa välttää. Ihan hyödyllistä, varsinkin jos ei muuten ole ottanut noista kauheasti selvää.
 
Onko kukaan muuten ottanut raskaus-/lapsivakuutusta? Yritin tuossa vertailla vaihtoehtoja, mutta melkoinen pykäläviidakko ja melkoiset hinnat niillä.. Päädyin sitten Op Pohjolaan. Tosin en voinut täyttää sitä terveysselvitystä vielä, kun siihen tarvii tulokset sieltä perinnöllisyyspolin ultrasta. Mutta aika kattavan oloinen on tuo vakuutus, varsinki jos vaavi sattuu sairastamaan paljon.
 
Mardu me otettiin myös op.sta. Oli edullinen ja luotan siihen puljuun. Mulla on paljon kokemusta viime vuosilta heidän toiminnastaan esim lääkäri-, leikkaus-, lääke- sekä fysiokustannuksissa :) ei moitittavaa.
 
Nyt alkanu tulla taas ihme pelkotiloja ja ajatuksia. Onko ny kaikki hyvin. Onneks potkut kyllä tuntuu. Mut taas odottamista pari viikkoo seuraavaan neuvolaan et kuulee ne maagiset sydänäänet. Miksei vois vaan nauttia tästä ja olla pelkäämättä koko aikaa.
 
Me otettiin OP -pohjolasta se syntymättömän lapsen vakuutus :) Meillä on kaikki muutkin vakuutukset keskitetty sinne ja ollaan bonus-asiakkaita, niin vakuutuksen hinta tipahti parilla sadalla eurolla vuodessa, muuten olisi melkosen hintavaa ollut. On hyvin kattava ja hyvät edut! Voimassa kunnes lapsi täyttää 100 vuotta :wink
Vertailtiin monen pankin ja vakuutusyhtiöiden vakuutuksia ja niiden kattavuutta. Hirveästi on pikku porsaanreikiä, kannattaa olla tarkka. Fennialla mm. täytyy omavastuu maksaa jokaisesta sairaudesta/lääkärikäynnistä/lääkkeistä erikseen vuoden aikana. Kun taas OP:ssa ja olikohan Tapiolassa omavastuu pitää maksaa vain yhdestä kerrasta vuodessa.
 
Me otettiin esikoiselle Op Pohjolasta, koska meillä on muutenkin kaikki vakuutukset+asuntolaina sitä kautta. Eli eiköhän me oteta vakuutus sieltä myös tulevalle vaaville ja ennen syntymää...
 
Me myös päädyttiiin OP-pohjolan vauvavakuutukseen. Mielenkiintoinen huomio muuten; Jos hammasvakuutuksen omavastuun laskee nollaan, se ei muuta vuosimaksua kuin euron. Oletuksena omavastuu on 100 euroa... :)

Vaihtanemme myös muut vakuutukset sinne, sillä LähiTapiolan vakuutukset ovat täynnä kumoavia lausekkeita, jolloin korvauksia ei tarvitse maksaa yhtään mistään. Muistakaa lukea myös pikkupräntit. :)
 
Muokattu viimeksi:
Mä en tiedä yhtään mitään vakuutus jutuista :/ Noloo. Ellei mies paneudu asioihin, niin meen tekee niinkuin teki :D
 
Mä olin laittanu edunsaajaksi vakuutetun puolison ja lapset :P Pitänee käydä muuttamassa ku haluan tietty mut ja miehen edunsaajaksi, en sen syntymättömän lapsen puolisoa ja lapsia :D
 
Luksisin kanssa tuon tänään ja meinataan ottaa tuolta op:sta kun muutkin vakuutukset on sieltä :)
 
Tarkoittaakohan tuo lapsen terveysvakuutus, sitä lapsivakuutusta yleisesti (sairaus/hoitokulu/tapaturmavakuutusta)? Kuulostaapa ihanilta uutisilta :) Täytyykin soitella pankkiin ja kysellä vähän lisää ( mm.saako nuo edut vaikka sen vakuutuksen on ehtinyt jo ottaa ennen äitienpäivää, vaikuttaako asuntolainan ''vapaavuosi'' lainanlyhennyskuukausiin niin muuten ym... toivottavasti noin noin hyvä jutttu kun mitä antaa ymmärtää :happy:
 
Me otettiin OP -pohjolasta se syntymättömän lapsen vakuutus :) Meillä on kaikki muutkin vakuutukset keskitetty sinne ja ollaan bonus-asiakkaita, niin vakuutuksen hinta tipahti parilla sadalla eurolla vuodessa, muuten olisi melkosen hintavaa ollut. On hyvin kattava ja hyvät edut! Voimassa kunnes lapsi täyttää 100 vuotta :wink
Vertailtiin monen pankin ja vakuutusyhtiöiden vakuutuksia ja niiden kattavuutta. Hirveästi on pikku porsaanreikiä, kannattaa olla tarkka. Fennialla mm. täytyy omavastuu maksaa jokaisesta sairaudesta/lääkärikäynnistä/lääkkeistä erikseen vuoden aikana. Kun taas OP:ssa ja olikohan Tapiolassa omavastuu pitää maksaa vain yhdestä kerrasta vuodessa.

Mulla on vakuutus Fenniassa, ja siinä omavastuu täytyy maksaa jokaisesta sairaudesta kerran. Eli esim. kun mulla meni polvi reilu vuosi sitten, jouduin maksamaan sen omavastuun olikohan noin 130€ jonka kattoi kaikki yksityislääkärillä käynnit, magneettikuvat ym. Olen ollut siihen tosi tyytyväinen. En toki ole vielä perehtynyt lapsivakuutuksiin, joten en tiedä onko niissä joku eri käytäntö...
 
Vuosi sitten miehen veli kyseli lapsivakuutusta Fennialta kun niille oli syntymässä lapsi ja silloin vielä oli ainakin että piti jokaisesta kerrasta maksaa sen vakuutuksen kohdalla, mutta voihan olla että käytäntö on muuttunut (toivottavasti):joyful:
Saa kyllä olla tarkkana kaikkien porsaanreikien kanssa kaikissa vakuutuksissa. Meillä koiran vakuutuksen kanssa tuli pikku yllätyksiä kun luultiin tekevämme kattava vakuutus, että kattaa tietyt ja tietyt asiat mutta kappas, kun haettiin korvausta yhdestä vaivasta eikä vakuutus muka kattanut sitä, niin kierrellen ja kaarrellen lukikin pikkupränttinä että kun kyseessä on se ja se ja se ja vamma syntynyt niin ja niin ja niin, vakuutus ei kata ym. huoh.. vaikeita asioita :wacky:
 
Onko muilla ollut jalkojen turvotusta? Mulla nyt viikot 23+0 ja jalat on ku pallot. Toista päivää nyt jatkuu: pitänee huomenna soittaa neuvolaan, jos ei hellitä.. Oisko mitään vinkkiä, millä sais pois tuota nestettä?
 
Muokattu viimeksi:
Mulla nilkat ja jalat turvonneet kyllä. Kengät puristaa..
 
Vuosi sitten miehen veli kyseli lapsivakuutusta Fennialta kun niille oli syntymässä lapsi ja silloin vielä oli ainakin että piti jokaisesta kerrasta maksaa sen vakuutuksen kohdalla, mutta voihan olla että käytäntö on muuttunut (toivottavasti):joyful:
Saa kyllä olla tarkkana kaikkien porsaanreikien kanssa kaikissa vakuutuksissa. Meillä koiran vakuutuksen kanssa tuli pikku yllätyksiä kun luultiin tekevämme kattava vakuutus, että kattaa tietyt ja tietyt asiat mutta kappas, kun haettiin korvausta yhdestä vaivasta eikä vakuutus muka kattanut sitä, niin kierrellen ja kaarrellen lukikin pikkupränttinä että kun kyseessä on se ja se ja se ja vamma syntynyt niin ja niin ja niin, vakuutus ei kata ym. huoh.. vaikeita asioita :wacky:

Joo, voihan se olla, että vakuutusehdot ovat suurestikin muuttuneet, koska tää mun vakuutus on tehty kauan sitten :)
 
Joo täälä kans iltasin jalat turvoksissa. Varsinki jos on kävely enempi päivällä tai sitte istunu satulatuolissa työpäivän ajan. Nyt on 26. viikko menossa. Vähä hirvittää millanen kesä tulee turvotusten suhteen.
 
Takaisin
Top