Elokuun 2016 mammojen tutustumiset

Keskustelun 'Laskettu aika elokuussa 2016' aloitti lucky87, 27 marras 2015.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. lucky87 Naimisissa foorumin kanssa

    Heips! Tuli plussattua :) eli olen 28v. Mieheni 32 vuotias. Pohjois-savossa asustelen. Yhdessä miehen kans vaihtelevalla menestyksellä kuljettu 9/2009 alkaen. Esikoisen sain 12/10. Esikoinen sai alkunsa terolut ensimmäisestä kierrosta.

    Pitkän ajan vauvakuumeen jälkeen mieheltä lupa 9/13 toiselle lapselle, ei ehkäisyä tähän asti.

    12/13 ensimmäiset tutkimuksen jotta saan kierrot pelaamaan. Käyttöön terolut. Vuoden 2014 alussa lähete perhesuunnittelun polille. Diagnoosina monirakkulais tyyppiset munasarjat. Polilla luget väärällä ohjeella. Sain aikaan valeraskauden noilla vaan. Soittoa lääkärille. Sain clomit. Söin 2 kiertoa epävarmana toimiiko ne edes niinkuin pitää. Talletuksia tehty 1-2xkierto kp 15 paikkeilla. No sitten pistin clomit tauolle 1 kierroksi ja vaadin oman neuvolan kautta folliultran. Sain sen ja ovis osoittautuikin myöhemmäksi kiertoa kp 19-21 :) sitten se riemu repesi kun löysin kaksoishormooni testeillä ihka oikean oviksen! Plussasin heti siitä kierrosta joka meni rv 6 kesken ja viimeinen clomi kierto myös plussa mutta keskeytyi jo 4 päivää menkkojen alkamis päivän jälkeen.

    Pyysin clomit vaihdettavaksi letroihin hinnan takia ja koska joka kiertoa ei pystytä hyödyntämään kun ukko töissä. Olisi letrot siihen paremmat. Nyt toinen letro kierto menossa ja ovis oli ilmeisesti kp 20 11.11. Progesteroni koe oli dpo 3 arvo 17.1. Sai keltarauhasen tueksi lugesteron. Aloitin sen dpo 5. Plussasin haamun dpo 8, dpo 9 jo viiva. Dpo 10 viivan perusteella. myönsin ettei testeissä voi olla vikaa kun viiva edelleen tummunut. Dpo 12, 13, ja tänään 14. Viivat melkein saman vahvuiset kuin kontrolli. Ar ultra aika 9.12. Onneksi ei enää pitkä aika.

    Nyt sitten pelko miten tämä päättyy. Luotto kuitenkin aika kova aikaisen plussan vuoksi ja väri tummunut tasaisesti. Pikkujoulut olisi myös lauantaina joten 3 työkaverille olen sanonut ettei ne ala utelemaan miksi en juo. Auttavat mua myös salaamaan tiedon keksimällä hätä valheita :D

    Anteeksi pitkä esittely.

    Onnea muillekin plussista! Nyt liimaa ja teippiä että meidän papuset pysyy kyydissä sinne elokuulle 2016!!!

    Mitenkähän käy joko heinäkuussa tulee mulle lähtö kuin esikoisella la 7.1 mutta syntyi viikkoa ennen :D
    • Tykkää Tykkää x 6
  2. Yxvaan Ihastunut foorumiin Elomammat 2016 Marraskuunmammat 2014

    Pitkä matka on teillä takana Lucky, onnea plussasta ja hirveästi vauvaliimaa mukaan! :)

    Täällä toinen pohjois-savolainen, asumme maalla miehen kotipaikalla. Yhteiseloa meillä on ollut 10/10 saakka, minä olen 23 ja mies 29.

    Esikoinen syntyi 12/14, sen kummemmin yrittämättä, annettiin vain vauvalle lupa tulla. Silloin en osannut pahemmin hermoilla raskauden kulusta, plussasinkin vasta rv 4+4 (kukapa uskoisi :D).

    Toisen kohdalla tjottailu aloitettiin 11/15 ja hämmennys olikin suuri, kun 25.11. plussa pärähti testiin! Tällä kertaa pelkään keskenmenoa moninkertaisesti, mutta ei kai se auta kuin yrittää mennä luottavaisin mielin eteenpäin - enhän minä ainakaan asiaa auta murehtimalla. Vieläkään nyt rv 4+0 ei tullut kunnon leffaviivoja testiin, mutta rivistö on kuitenkin tummenemaan päin välillä dpo 10-14 (minäkö muka himotestaaja..). En ymmärrä, miksi vouhkaan tällä tavalla, mutta jospa sieltä ne tasavahvat viivat vielä tulisivat ja osaisin huokaista edes hieman :).

    Varovaisen toiveikas olen elovauvan suhteen ja toivotan kaikille onnellista odotusaikaa! :)
    • Tykkää Tykkää x 5
  3. JN89 Ihastunut foorumiin Marraskuunmammat 2014

    Moikka täältäkin. Parin viikon päästä 26v toista odottaja. Esikoinen syntynyt 11/14. Miehen kanssa oltu yhdessä 03/08 ja naimisissakin ehditty olemaan 02/12 lähtien.

    Tällä hetkellä kotiäitinä kodinhoidon tuella tuon meidän 1v tytön kanssa. Suht pienellä ikäerolla halusimme toisen ja tämäkin tärppäsi toisesta tjot-kierrosta kuten esikoinenkin.

    Odotuksia raskautumiseen tällä kierrolla ei ollut, koska mies oli yövuoroviikolla ja meillä vielä sukulainen yökylässä. Onneksi ovulaatio olikin pari päivää aikaisemmin ja yllätyksenä plussasin 25.11, kun kuukautisia ei alkanut kuulumaan. Laskettu olisikin laskennallisesti 2.8.2016
    • Tykkää Tykkää x 2
  4. Lalaa Aloittelija

    Lucky87, oletko ollut tammimammoissa 2011? :D Mietin että tuttu nimi. Kirjoitit että sulla oli la 7.1 mutta tuli viikkoa aiemmin :D
    Itse olin kans tammimammoissa 2011 kun esikoista odoteltiin. :D
    Nyt vaan mietin kuka olet :D
    • Tykkää Tykkää x 1
  5. lucky87 Naimisissa foorumin kanssa

    Lalaa: kylläpä taisin olla :D
    • Tykkää Tykkää x 1
  6. lucky87 Naimisissa foorumin kanssa

    Melkonen sattuma :D en vaan muista sun nimimerkkiä :D
    • Optimistinen Optimistinen x 1
  7. Joutsen83 Aloittelija

    Heippa

    En tiiä uskooko testejä vieläkään ja uskaltuisin pikku hiljaa tänne päin.

    Elikkä meillä siis semmoinen tarina että minä 32v ja mies 35v. Olemme antaneet vauvan tulla 2012 alkaen mutta mitään ei ole kuulunut. Hakeuduimme viime vuonna lapsettomuus kliniikalle ja diagnoosi määrittelemätön lapsettomuus. Tästä tämä homma sitten käynnistyi lukuisia pettymyksiä. Ensin yritimme lääkkeillä (ei onnistunut) sitten menimme IVF= saldona 0 hedelmöitystä. Huomattiin tässä vaiheessa että siittiöt ei mene munasolun läpi. Siirryimme Icsi hoitoihin ja tässä tulikin maagiset 8 hedelmöitystä. Tuore siirrolla ei onnistunut mut pakaste alkio toi toivotun tuloksen ja nyt raskaus testi näyttää plussaa.

    Tätä ei usko vieläkään että olisi tärpännyt eilen tein 3 erinlaista testiä kaikki plussaa. Aamulla oli olo että kaikki oli vaan unta ja tein uuden testin ja taas plussaa. Olo on niin epätodellinen. Laskettu aikaa on kummiskin vaikeeta määritellä vielä koska hormoonejen takia ne heittelee et mikä nyt olis se oikea päivä. Aikaisempia lapsia ei siis ole ja tämä olisi esikoinen
    • Tykkää Tykkää x 9
  8. lucky87 Naimisissa foorumin kanssa

    Joutsen83: tervetuloa mukaan! Toivotaan että papu pysyy kyydissä ja antaa teille viimein pitkän taipaleen jälkeen Nyytin syliin asti!!! ♡ 3 testiä on kyllä varmaan täällä päivän ennätys :D

    Käypä vielä laittaa tiedot tonne listaan ni pääset sinäkin sitten sinne salaiseen ryhmään rupattelemaan kunhan ylläpito sen sinne aukasee.
  9. kardemumma-80 Aloittelija Joulumammat 2016

    Täällä myös hedelmöityshoitoja läpikäynyt. Edellinen kierros 6 vuotta sitten 5 hoitokierroksen jälkeen toi toivotun plussan ja nyt siis meillä tuplat.
    Samoin meillä määrittelemätön syy.
    Nyt sitten syksyllä lähdettiin kerran vielä hoitoihin. Icsi ja pitkä viljely tehtiin, kopio kuin edellinen onnistunut hoito.
    Yksi siirrettiin tuoresiirtona ja pakkaseen meni 3 Blastokystia.
    Ja tämä kaveri kiinnittyi. Plussatestejä olen tehnyt lukuisia ja uskottava se on että onnistui.
    4+2 alkoi pieni tuhruvuoto ja sitä paripäivää jatkui. Ravasin vessassa kokoajan ja järki meinasi mennä. Onneksi tuhru on tänään loppunut. Mutta silti on jotenkin epätodellinen olo ja ei oikein uskalla vielä iloita tai tuulettaa yhtään..
    Neuvolaan soittelin jo ja alkuraskauden ultraan Perhe-Artelle menen parin vkon päästä.
    • Tykkää Tykkää x 4
    • Sympatiaa Sympatiaa x 1
  10. lucky87 Naimisissa foorumin kanssa

    Kardenumma-80: toivotaan että vuoto oli harmitonta ja varmasti olikin kun loppui jo :D pitkään kun on yritystä taustalla ja km ym. Niin ei sitä vaan meinaa luottaa ennenkuin sen sykkeen sieltä monitorista näkee. Sit on pakko jo hellittää. Johan se olisi ihan höpöä vauhkota koko raskaus aika että onko siellä elämää vai ei...onneks on noita ultria joilla voi käydä moikkaamassa :D
  11. Joutsen83 Aloittelija

    Kardenumma-80: uskalsit soittaa sentää neuvolaan. Itse pyörittelen ajatusta et käyn yksityisellä varmistamassa et siellä edes on jotain
  12. JN89 Ihastunut foorumiin Marraskuunmammat 2014

    Onnea teille pitkän matkan tehneille ennen tätä odotettua plussaa, toki myös muille :) Toivotaan, että kaikki päästään turvallisesti sinne heinäkuun loppuun elokuulle. Mäkin soittelin jo neuvolaan, jotta sain ensi käynnin heti esikoisen tehosterokotusajan perään. Ja näkyy sitten heidän järjestelmissään tieto, jos jotain tässä käy ennen ensimmäistä neuvolaa.
    • Tykkää Tykkää x 2
  13. lumihiutale. Tuttu foorumilla

    Kaippa mäkin tänne tuun, en kyllä tiedä kuuluisinko tonne heinäkuisiin kun laskurilla laskettuna LA olisi 30.7. Tai 31.7. Mutta tuun tänne :)

    Eli oon 22v satakunnasta ja esikoinen ollut toiveissa 10/14 lähtien. 12/14 oli varhainen km ja olemme olleet lapsettomuuspuolella tutkimuksissa ja ensi kierrosta piti aloittaa clomifen lääkkeet koska lapsettomuuden syynä oli mun ovuloimattomuus , mutta yllätyksekseni teinkin positiivisen testin 21.11. :) olen tässä viikon sisään tehnyt varmaan 10 testiä ja eilen testiviiva oli yhtä vahva kuin kontrolli että kai se täytyy uskoa. Ar ultra on 14.12. Jännittää tosi paljon että kaikki ei olekaan hyvin koska viimeinen vuosi on ollut todella raskas kun olen pelännyt saanko koskaan omaa lasta.. Toivo niin että tämän pikkuisen saisin syliin asti :Heartred
    • Tykkää Tykkää x 5
  14. lucky87 Naimisissa foorumin kanssa

    Lumihiutale: sulla on erilainen kierto ku mulla ni siks antaa noin eri päivät :D mihinkähän minä lopulta päädyn :D vai plussasitko sä jo aiemmin ku minä :)
    • Tykkää Tykkää x 1
  15. lumihiutale. Tuttu foorumilla

    Lucky ku mun kierto voi heittää 22-40 niin en osaa yhtää sanoo koska olis LA :DD ajattelin että tuun ny tänne ku säki tulit :D kai oon parin viikon päästä viisaampi..
    • Tykkää Tykkää x 1
  16. lucky87 Naimisissa foorumin kanssa

    Ja minä 15 viikon päästä :) mut onko tuo sun edellisistä menkoista laskettuna heinäkuun la?
    • Tykkää Tykkää x 1
  17. lumihiutale. Tuttu foorumilla

    Lucky juuu on edellisistä menkoista jotka alko 24.10. :) kui sulla noin myöhään on ultra? :eek:
    • Tykkää Tykkää x 1
  18. lucky87 Naimisissa foorumin kanssa

    Sähly minä kun ei enää jaksa keskittyä kirjoittamaan. 9.12 eli 1,5 viikkoa :) no mun menkat Alko 23.10 ja ovis oli kp 20 ehkä :D
    • Hauska Hauska x 1
    • Optimistinen Optimistinen x 1
  19. Hetu92 Peruskäyttäjä

    Täällä 23v nainen Keski-Suomesta! Ensimmäistä lasta miehen 26v kanssa toivotaan. Yritetty ei oikeastaan olla. Pillerit lopetin vain 2kk sitten. Luulin jotenkin ettei kiin monen vuoden syömisen jälkeen tärppäisi näin äkkiä:happy:
    :joyful: Jotenkin tuntui, että kuulusin mielummin tänne kuin heinäkuuryhmään! Laskettuaika olis 31.7.16
    Muutama päivä sitten ensin testistä kaksi viivaa ja seuraavana aamuna digistä 2-3 :) Tänään ois niinku 5+0. Jännittää ja pelottaakin. Tyhmänä lukenut netistä keskenmenoista yms.. Se olis niin iso pettymys kun ollaan niin innoissamme! Kuluisipa aika nopeammin. !
    • Tykkää Tykkää x 5
    Last edited: 30 marras 2015
  20. lumihiutale. Tuttu foorumilla

    Hetu92 tervetuloa :)! Ompa kiva kuulla että tärppäsi noin nopeasti! Oletko jo varannut neuvolaa tai ultraa?

Jaa tämä sivu