Emilia, meillä oli ensimmäisen lapsen syntyessä hyvin ihana ja rauhallinen boxeri narttu. Mitään ongelmia ei koskaan ollut eikä tullut. Lapsesta ja koirasta ei sen kummemmin kuitenkaan kavereita tullut, koska koira oli enemmänkin arkaa sorttia ja katsoi parhaimmakseen väistää lasta, aina. Pieni rakas koiramme pääsi vihreämmille maille 1.5 vuotta sitten[:(]. Mutta lapsi muistaa koiran vielä hyvin ja kaipaa sitä.
Silloisen mieheni siskolla oli vähän "kulmikkaaksi" luonnehdittu koira. Siellä kyläillessämme pidin lasta ja koiraa hyvin tarkaan silmällä ja erillään toisistaan. Mutta kun lähdön hetki tuli ja keräsin tavaroitamme yläkerrasta oli silloin 1,5 kk ikänen poikani saanut reijät molemmin puolin päätänsä. Toiset ylähampaista toiset alahampaista!!![:@] Koira oli Grey eli sellainen iso vinttikoira, jolla suuta riittää. Kulmikkaaksi luonnehdittu koira pysyi kulmikkaana ja sai jatkaa elämäänsä melkein vuoden tapahtuman jälkeen. Silloin sanoin, että jos omistajat ovat vähäänkään vastuullisia he kertovat kaikille jotka ovat lastensa kanssa tulossa heille kylään, että koira on tehnyt tälläistä. saavat sitten vanhemmat itse päättää ottavatko riskin koiran suhteen. Minä sanoin, että meitä ei tässä talossa näy niin kauan ku koira siellä on.
Eli jos on epäilystä siitä miten koira suhtautuu lapsiin ja varsinkaan tiedossa tuollaista epäilyttävää käytöstä, minä en riskiä ottaisi. Kerran asiaa kokeilleena.
Yleisesti ottaen mielipiteeni koirien ja lasten suhteen on positiivinen. Molemmat opettavat toisiaan ja saavat toisiltaan paljon. Aina täyty kuitenkin muistaa, että koira on koira ja lapsi lapsi, eikä ihan pientä lasta, joka ei vielä ymmärrä koiran kohtelusta tuon taivaallista voi jättää keskenään koiran kanssa.
Nyt meillä ei koiraa ole mutta joskus myöhemmin sellainen varmasti tulee olemaan.