Lumihiutale: Niin miullakin oli ja siihen ne ultrat jäi joten pidä huoli että nostavat annosta jos ei pelita ja ultraavat joka kerta kun annosta muutetaan :) Letroil sama homma ku pääsen alottamaan niin ulraavat ja loppukierrosta verikoe mutta jos ei vastetta ole saavat muuttaa ja ultrata + verikokeet ottaa uudelleen niin kauan kun ovis ja follit kasvaa :) mei polilla vaan aina selitellään että on nii tiukassa ajat, siihen kun on näköjää helppo vedota
Tyttötiikeri: ei oikee auta kun odottaa ja katsoa mihin suuntaan kaikki menee
Minni ei hyvin mene sullakaan

oon yhen kp jäles mut plussataan yhes
Kohta tieni käy yövuoroon vaikka en tiiä mitä siitä tulee jo viikon ollu etovaolo, huimaa, kylmä/kuuma ja oon va niin niin väsynyt. Toivottavasti on helppo yövuoro ja kaikki nukkuu kiltisti

On mennyt monta kuukautta siitä kun luin ekan kirjan ja se järkytti kovin mutta uskon että vihdoin olen valmis alottamaan seuraavan kun näitä tuli tilattua sillon :D seuraavaksi vuorossa - Ei kenenkään äiti.
" Lapsettomuus kietoutuu elämään kuin mustekala: ei ole paikkaa eikä hetkeä, johon sen lonkerot eivät ulottuisi. Edes hedelmöityshoidot tai adoptioprosessiin lähteminen eivät takaa sitä, että jonain päivänä lastenhuoneen pinnasängyssä nukkuu tuhiseva käärö. Pariskunnat ja yksin lasta toivovat joutuvat pohtimaan, mihin kaikkeen he ovat valmiita saadakseen oman lapsen. Voiko elämän tarkoitus ylipäätään löytyä muualta kuin iltasatuhetkistä tai lapsiperheen lauantaisaunasta? Onko kyseessä enemminkin piinaava pakkomielle, josta voi opetella päästämään irti? Entä mitä tapahtuu, jos unelmasta tulee totta – mutta todellisuus onkin ihan jotain muuta kuin on kuvitellut?
Ei kenenkään äiti -kirjassa lapsettomuudestaan kertoo viisitoista eri-ikäistä suomalaisnaista ja -miestä. Kirjoittajia yhdistää sama kohtalo, yksi elämän käsittämättömimmistä epäoikeudenmukaisuuksista, mutta sen äärellä jokainen heistä on päätynyt omanlaiseensa ratkaisuun.
”Se on mukana töissä, kotona, lähikaupassa, lomamatkoilla, häissä ja hautajaisissa – vuoden jokaisena päivänä. Sen takia minua nöyryytetään osallistumaan sätkynukkeleikkiin, jossa puikoissa on milloin lääketiede, milloin sosiaaliviranomaiset – ja minun pitää vain olla onnellinen, että saan ruotia elämääni pohjamutia myöten, vaikka oikeasti mieleni tekisi potkaista jokaista vastaantulevaa pallomahaa.” <- voin samaistua jo nyt joihinkin sanoihin vaikka kirjaa en ole viellä aloittanut, varmasti monta kyyneltä vierii tätäkin luettaessa!
Haikaranyytti kp 39 yk 29