Kiitos!
Lumihiutale, neidillä on nyt myös kaksoissokkoaltistus menossa eli saattaa sekin vaikuttaa. Toisaalta mun nuorempi koira reagoi neidin mukaan tarttumiseen, mutta ei nyt. Tosin tällä hetkellä se ei saa nukkua makkarissa taaperon takia. Sinänsä mua ei tutkimukset jännitä, vaan enemmänkin just se, minkä kannan he ottaa tähän mun kilpirauhaslääkitykseen, koska joissain paikoissa on kieltäydytty hoitamasta potilasta, jos hän on käyttänyt henkilökunnan mielestä väärää lääkitystä (=jotain muuta kuin Tyroksiinia tai jotain muuta sen lisäksi). Minä kun en hyvästä lääkityksestä aio luopua. Kyseessä on oppikirjakiista hoitomuodoista, johon myös Valvira on lusikkansa pistänyt joten ihan syystäkin jännittää.
Esikoisen kanssa raskaudenseurannassa ei lääkitykseen puututtu, kun sitä aktiivisesti seurattiin muualla. Mutta raskautta seurattiin kyllä normaaliraskautta tiiviimmin, osin lääkityksen ja osin halkioriskin vuoksi. Toisaalta tää lääkitys ja sairauden muoto ei silloin ollut vielä niin tapetilla ja kiistanalainen, lähinnä tuntematon suurimmalle osalle lääkäreistä.