Vastavirrassa, kiitos tarinastasi ja tsempistä! :)
Teillä ollut todella rankat ajat yrityksen aikana, mutta aivan mahtavaa kun sait apua ja lopulta paljon odotetun ja toivotun lapsen❤
Muistatko missä lukemissa siun prolaktiiniarvot huitelivat?
Kiitos vinkistä, täytyykin muistaa vaatia lisätutkimuksia ja lääkkeitä arvojen laskuun normitasolle! :)
Mymmelisti plussaaaa! :)
Niemja, kiitos myös siulle tarinastasi! Tuo todella herättää ajattelemaan ettei todellakaan se ensimmäinen plussatesti ole varma ja lopullinen onni, vaikka onhan täällä muutammalla muullakin samankaltaista taustaa.
Onneksi sait pysyvän plussan loppujenlopuksi, toivottavasti kaikki menee loppuun asti hyvin ja saatte terveen pienen ihmisenalun❤ :)
Larissalla muuten ihanan näkösiä kasviksia siellä salaattitarpeina! :)
Halimamille hali ja jaksamista odottamisen odottamiseen❤
Haikaranyytti, tiedän myös miltä siusta tuntuu. Toki täällä lyhyempi yritysaika, muttei silti yli puoleentoista vuoteen plussan plussaa. Tää on ollut todella raskasta aikaa, kuin sumussa oltaisiin kuljettu. Tuntuu ettei miussa ole kuin vikaa, kun en maailman luonnollisimpaan asiaan pysty; saamaan lasta.
Mie kävin psykalla juttelemassa ja hän auttoi ymmärtämään ettei syy ole oikeasti miussa. Tai niin lähinnä, etten siitä itse ole vastuussa, jos tiedät mitä tarkoitan. En voi itse asialle tehdä mitään, eikä miun tarvitse siitä itseäni syyttää. Se auttoi paljon, mutta aion ensiviikolla soittaa uuden ajan että pääsen taas juttelemaan.
Miekin tunnen kateutta ja jopa vihaa kun kuulen jonkun raskautuneen. Etenkin sellaisen joka on vasta 3kk aiemmin eronnut eksästään ja 1kk aiemmin muuttanut miehen luo ja käyttänyt ehkäisyä ja vielä katumuspillerin hakenut. Siis mitä v***ua?! Mie oisin voinut saada sen ihanan asian, mutta taas oli jonkun toisen vuoro... Ahdistaa kun ei ikinä ole oma vuoro, vaikka kuinka yritän vain hiljaa odottaa sitä. Olisi kiva saada edes plussa, jotta tietäisin ett miun on ees ylipäätään mahdollista raskautua! (anteeksi teille jotka olette kokeneet km, en todellakaan tarkoita loukata teitä tai vähätellä tein menetyksiä! Toivottavasti ymmärrätte mitä haen tällä takaa).
Turhauttaa kun pitäisi onnitella muista iloisista raskausuutisista, mutten vaan pysty siihen. Mie vaikenen ja itken sisälläni verta, tunnen kuinka maailma romahtaa ja petyn itseeni kerta toisensa jälkeen, kun menkat alkavat ja toiset kertovat uutisistaan. Toisinaan olen vain niin loppu itseni kanssa, vaikkei toisten onni miulta olekaan pois. Kai oon vaan niin katkeran kateellinen ihminen ja itken sitäkin kuinka voin olla niin kamala ihminen kun reagoin niin "ilkeesti" toisten onneen. Muttakun miekin tahdon kokea sen onnen joskus!
Anteeksi taas purkautuminen, tuntuu taas vaan niin pahalta kun ovis (jos edes ovuloin) on tässä käsillä ja tiedän ettei siitä ole mitään hyötyä kuitenkaan..
Teillä ollut todella rankat ajat yrityksen aikana, mutta aivan mahtavaa kun sait apua ja lopulta paljon odotetun ja toivotun lapsen❤
Muistatko missä lukemissa siun prolaktiiniarvot huitelivat?
Kiitos vinkistä, täytyykin muistaa vaatia lisätutkimuksia ja lääkkeitä arvojen laskuun normitasolle! :)
Mymmelisti plussaaaa! :)
Niemja, kiitos myös siulle tarinastasi! Tuo todella herättää ajattelemaan ettei todellakaan se ensimmäinen plussatesti ole varma ja lopullinen onni, vaikka onhan täällä muutammalla muullakin samankaltaista taustaa.
Onneksi sait pysyvän plussan loppujenlopuksi, toivottavasti kaikki menee loppuun asti hyvin ja saatte terveen pienen ihmisenalun❤ :)
Larissalla muuten ihanan näkösiä kasviksia siellä salaattitarpeina! :)
Halimamille hali ja jaksamista odottamisen odottamiseen❤
Haikaranyytti, tiedän myös miltä siusta tuntuu. Toki täällä lyhyempi yritysaika, muttei silti yli puoleentoista vuoteen plussan plussaa. Tää on ollut todella raskasta aikaa, kuin sumussa oltaisiin kuljettu. Tuntuu ettei miussa ole kuin vikaa, kun en maailman luonnollisimpaan asiaan pysty; saamaan lasta.
Mie kävin psykalla juttelemassa ja hän auttoi ymmärtämään ettei syy ole oikeasti miussa. Tai niin lähinnä, etten siitä itse ole vastuussa, jos tiedät mitä tarkoitan. En voi itse asialle tehdä mitään, eikä miun tarvitse siitä itseäni syyttää. Se auttoi paljon, mutta aion ensiviikolla soittaa uuden ajan että pääsen taas juttelemaan.
Miekin tunnen kateutta ja jopa vihaa kun kuulen jonkun raskautuneen. Etenkin sellaisen joka on vasta 3kk aiemmin eronnut eksästään ja 1kk aiemmin muuttanut miehen luo ja käyttänyt ehkäisyä ja vielä katumuspillerin hakenut. Siis mitä v***ua?! Mie oisin voinut saada sen ihanan asian, mutta taas oli jonkun toisen vuoro... Ahdistaa kun ei ikinä ole oma vuoro, vaikka kuinka yritän vain hiljaa odottaa sitä. Olisi kiva saada edes plussa, jotta tietäisin ett miun on ees ylipäätään mahdollista raskautua! (anteeksi teille jotka olette kokeneet km, en todellakaan tarkoita loukata teitä tai vähätellä tein menetyksiä! Toivottavasti ymmärrätte mitä haen tällä takaa).
Turhauttaa kun pitäisi onnitella muista iloisista raskausuutisista, mutten vaan pysty siihen. Mie vaikenen ja itken sisälläni verta, tunnen kuinka maailma romahtaa ja petyn itseeni kerta toisensa jälkeen, kun menkat alkavat ja toiset kertovat uutisistaan. Toisinaan olen vain niin loppu itseni kanssa, vaikkei toisten onni miulta olekaan pois. Kai oon vaan niin katkeran kateellinen ihminen ja itken sitäkin kuinka voin olla niin kamala ihminen kun reagoin niin "ilkeesti" toisten onneen. Muttakun miekin tahdon kokea sen onnen joskus!
Anteeksi taas purkautuminen, tuntuu taas vaan niin pahalta kun ovis (jos edes ovuloin) on tässä käsillä ja tiedän ettei siitä ole mitään hyötyä kuitenkaan..