Ei tää voi olla näin vaikeeta!

Jes lisää kuppikeskustelua! :grin Mun eka kuppi oli DivaCup, pienempi koko. Se on pidempi ja kapeampi kuin Lunette. Ostin uuden, kun se oli yksinkertaisesti niin monta vuotta vanha ja tummunut. Nyt käytössä isompi Lunette runsaan vuodon takia. Jos kuppi kiinnostaa, kannattaa käydä Kuukuppikunnan nettisivuilla. Siellä on paljon hyödyllistä tietoa ja myös foorumi missä voi kysellä. Ite pesen kuppia menkkojen aikana saippualla. Ph pitää olla matala, ja saippuan tietty hajustamaton. Esim. Lactoline tai Lactacyd on hyviä, saa isoista ruokakaupoista ainakin. Kerran kuussa myös keitän kuppini. Oon tosin huomannut, että tummentumat saa kaikista parhaiten pois alkoholilla. Lunette myy kuppipyyhkeitä, joita oon käyttänyt esim. retkeillessä tai mökillä, mutta kotona oon putsannut joskus ihan haavanpuhdistusalkoholilla.
Alussa mä sotkin kupin kanssa paljon, mutta nyt saan sen ulos läikyttämättä vaikka olis melko täynnä. Raotan vähän reunaa sormella, jotta kuppiin pääsee ilmaa, ja sitten ujutan sen varovasti pois. Istumisesta, mäkin mietin häiritseekö ratsastaessa, mutta ei ole tuntunut yhtään eikä pyöräillessä myöskään.
 
Viipsukka harmi että meni pitkälle, mutta pian se aika menee. :)

Irvikissa, mäkin yhdyn siihen että toivoa on vielä! :)

kukka pahoittelut menkoista. On kyllä outoa jos noin on kierto lyhentynyt. :sad001 Vaikka onhan se niinkin, että parempi kai se kuin ylipitkä kierto.

Haikaranyytti, hän on ihan ylisöpö! :Heartred

Mymmelisti, kannattaa tosiaan kattella kuukuppikunnan tai Luneten sivuilta eri taitteluohjeita, jos onnistuis paremmin. Ja ehkä se kuppi vähän lötkistyy käytössä. Mä oon ymmärtänyt että tapista voi tosiaan vetää kuppia lähemmäs että siihen yltää, loppu vaan pitää tehdä sormilla kun kupissa on alipaine ja sattuis vetää se ulos, ilman että on päästänyt ilmaa sisään reunasta.

Junttura kiva että loma meni hyvin, ja tosi hyvältä kuulostaa teidän ajoitus oviksen kannalta. :)

Pauliina, just pari sivua sitten Larissas kirjoitti jotain myöhään kypsyvästä munasolusta, itse en nyt muista tarkemmin.

Mami pahoittelut menkoista. :sad001 Mutta kiva että koulu on lähtenyt hyvin rullaamaan.
 
Ei mua siis sattunu ja sain sinne reunasta painettua ilmaa mutten vaan saanut siitä kiinni ennen kun olin vetänyt sen alas. Kyllä mä vielä opin! Mun on pakko kun en voi käyttää tamppooneita ja siteet on ihan hirveitä ja tähän asti vaan sinnitelly ja käyttäny niitä! Tänää tai huomenna taas uusiks kokeilee :)
Ihanaa et ootte tukena kuppi asioissakin!!!! <3

Menkka krampit vaivaa vieläki ja ollu nyt maanantaista asti :(

Mymmelisti kp 29/30 yk 36
 
Kupista vielä... Miten kun leikkasin tappia lyhemmäksi, en tunne sitä, mutta se on jotenkin melko terävä niin voiko se aiheuttaa nirhaumia alakertaan?:D
 
Mymmelisti, miulla on se koko1. Kyllä senkin kanssa sai muutaman kerran vääntää ett sain sen sisälle, kun meinas aueta just kun oli puoliksi sisällä :D mutta en lannistunut, mutta poisottamisen kanssa meinasin kyllä lannistua ja sanoinkin jo miehelle, ett "jos tää kirottu hehtaarimuki ei nyt ulostaudu, mie lähen akuuttiin!" :D
Ja just niinku joku sanoikin, täytyy vähän pinnistää, vähänku "kakkais" ni sit se tulee alaspäin, eikä tartte vetää antennista ett saa molemmilla sormilla kiinni :)
Ite käytän Lactolinea ja lisäksi keitän aina ennen käyttöönottoa, eli kerran kuussa :)
Miulla antenni tuntuu vähäsen sen jälkeen kun olen laittanut sen paikoilleen, mut sitten se kiipeää "varmaan kohtuun asti", eikä tunnu enää ollenkaan :D
Missä kohdin sen kupin muuten oikeasti kuuluis olla? Koska laitan sen mielestäni oikeaan kohtaan, mutta sitten se nousee niin ylös ett joskus joutuu oikeesti ettimään sitä antennia, vaikken oo katkassu sitä..?

Pauliina, muistaakseni larissa sanoi siitä myöhäisestä oviksesta ettei se ole kovin hyvä juttu, koska limis "vanhentuu" eikä siihen ole alkion helppo kiinnittyä. Jotain muutakin oli, mutten enää muista mitä... Olisikohan myös se itse folli sitten vähän "vanhentunut" eikä siten ole enää optimaalisin hedelmöittymisen suhteen..
 
kukka, on kyl ihmeen lyhyt kierto, jos vaan 24 päivää ja muulloin ollu pidempi. Mut tosissaan on lyhyt kivempi ku ylipitkä, tai toisaalta, mun on huono sanoa kun ei oo ku pitkiä ollu. Voisin olla toista mieltä jos ois ihan liian lyhyitä, ettei mahdollinen raskaus ehtis tapahtuakaan lainkaan. Mut kai toi on vielä kohtuullisen rajoissa toi 24? :dummy1::dummy:


Irvikissa, hitsi, en kyl nää noissa mitään. Mut niin ku itse totesit, ehkä kuvan laatu ei oo tarpeeks hyvä. Odota päivä tai pari ja sit uusiks! Sit luulis jo näkyvän jos on jotain näkyäkseen. Ehkäpä on!! :smiley-angelic001


Haikaranyytti, aivaaaaaaaan ihana kissanpentu. Ai että. En kestääää. Mäki haluisin, mut allergiaa… :cat:cat:cat

Junttura, hyvältä kuulostaa et limat ja pupuilut ajoittu hyvin. :sex Mitä muuten luulet, onko ovis ennen vai jälkeen vai limojen aikana? Netistä löyty taas miljoona variaatiota siitä. Ite voisin järkeillä sen niin, että jos on vaan yks limapäivä ni se ois öbaut just sillon, koska se limahan auttaa uimareita eikä siitä enää oo hyötyä jos se on tullu jo pois?? Eli ovis vois jopa olla just edellisenä päivänä limoista.

Onko jollain muulla kokemusta/tietoa tästä? Limat ennen, jälkeen vai oviksen aikana? :sign17:sign19:sign17:sign19:sign17

Tytsyy, onpa ärsyttävää ku kierto venyy venymistään. Ja hei, ota neuvosta vaari, kuukuppi käyttöön ni uimisetkin onnistuu hyvin. :glasses9 Tietty toivotaan, ettei tarttis kuppia enää aikoihin. ++++++++++++


Kuukuppikeskusteluun, mä jouduin leikkaamaan sen antennin kokonaan pois, ihan juuriaan myöten kun muuten se hiersi. Aiheuttiko jopa hiivaa tai vastaavaa ärtymystä joskus.

Ja sitten vinkki kaikille: joskus käy niin että keittämisestä huolimatta kuukuppiin jää esim. just hiivapöpöjä tai vastaavia niin keittää etikkavedessä ja sit normivedessä ni kuolee loputkin hötöt pois. :brushteeth:angryfire

Ja siitä paikalleen asettamisesta ni en usko et se voi liian ylös mennä, että siitä haittaa ois, mut liian alhaalla ollessaan se saattaa tuntua ja hiertää eli parempi et se on ylhäällä ja kunnolla, pitää vuodonkin paremmin. :cool05

Ja Mymmelisti, oon kans kerta jos toinenkin meinannu luovuttaa, varsinkin jos tollain ennen vuotoa harjottelee ni sen on hankalaa. Vuodon aikana se sujahtaa liukkaammin paikalleen ja tulee uloskin helpommin. Tsemppiä vain! Ja sit varovasti ulos just ettei jää teurastuksen jälkiä. :violent006 Välillä myös on helpompia päivä ja välillä haastavampia kuppipäiviä. Mutta et ehkä tarvi kuppia lainkaan. ++++++++++++ :blob6:blob6:blob7:blob8:blob9:blob10:blob5:blob3

Minni, yritä siistiä leikkausjälki vaikka pienillä kynsisaksilla. Ei se hyvää varmaan tee, jos nirhailee. Ei nyt varmaan suurempaakaan tuhoa mut jos vaan onnistuu, ni tasota.


On. Kosteus lisääntyny ja vähän jotain tuntemuksia alavatsalla mutten enää todellakaan halua tehdä o-testiä kun rupeis vaan v*tuttamaan kun en kuitenkaan pääsis hyödyntämään reissun takia. Että elän yhä siinä toivossa, että ovis oli ja meni jo viime viikonlopun/ tän alkuviikon aikana. Voikohan noi primot lisätä vv:tä? :confused005

Maggie kp 18/27-28(82?) (Jouduin Larissalta kurkkaamaan, mikä kiertopäivä meillä olikaan menossa kun kimpassa matkataan :grin)
 
Muokattu viimeksi:
Minni, jos on vaan pieni karhea kohta, voitko tasoittaa sitä kynsiviilalla?

Komppaan maggieta etikassa keitosta, sitä vaimokin on harrastanut meidän kuppien kanssa joskus (ahkerampi kun on).
Kupin paikasta, mä en koskaan varsinaisesti mieti mihin kohtaan se menee, se on siinä mihin se sattuu. Tosin mulla taitaa olla vähän lyhyet paikat, koska en edes saa sitä kovin ylös.
 
Kuukupista on tullutkin jo hyviä vinkkejä :) sen oikea paikka ei ole aivan "pohjalla" kohdunipukan luona, mutta ei ihan niin matalallakaan että se tuntuisi. Eli kun sen saa sisälle ja aukeamaan niin vielä alipaineistaa raottamalla kupin reunaa, jolloin kuppi ei pääse kiipeämään liian ylös.

Poistaessa istun yleensä pöntöllä, jotta ei tule verilöyly-efektiä vessaan :D Ensin voi ponnistaa jotta saa kupin alemmas, painettua kupin reunaa sormella sekä päästettyä lisää ilmaa kuppiin. Sitten voi ensin vetää antennista ja samalla ponnistaa, jotta kupin saa vielä lähemmäs kunnes kupin pohjasta saa kiinni ja vedettyä kupin ulos. Antenni voi olla tosi liukas ja siitä on hankala saada otetta, joten olen niksinä ensin vetänyt sitä vasemmalla kädellä alas ja ottanut siten oikean käden sormilla otteen wc-paperia apuna käyttäen, jolloin ote pitää. Mutta paperia en siis tunge toosaan sisälle ;) :D Ja pelkästään antennista vetämällä kuppia ei kannata yrittää poistaa vaan aina pitää puristaa kupin pohjasta. Muuten paine ei hellitä ja poistoyritys voi olla hankalaa ja kivuliasta.

Itse olen lyhentänyt antennia ja pyöristänyt kulmat ettei se voi hangata. Jos aamulla ei heti herättyä kupin poisto tunnu onnistuvan niin kannattaa odotella rauhassa esim. 20 min ja suorittaa muita aamutoimia. Kuppi laskeutuu luonnostaan alemmas ajan kanssa, yön aikana se on saattanut hetkellisesti "karata" ylös.

Harjoittelu kannattaa tehdä silloin kun on menkat ja kunnon vuoto! Itse en ainakaan uskalla laittaa kuppia ennen menkkoja, sillä etenkin tota isompaa kokoa on TOSI hankalaa yrittää kaivella ulos kuivasta alakerrasta, jos menkat ei olekaan alkaneet! :'D

Pauliina, mulle juuri kertoili lääkäri aukkarissa myöhäisen oviksen mahdollisia huonoja puolia. Eli munasolu saattaa olla hitaasti kypsynyt ja näin ollen jo irrotessaan "liian vanha" ja huonolaatuinen. Sama juttu myös limiksen kanssa eli se saattaa olla jo liian vanha myöhäisessä vaiheessa kiertoa, jotta munasolu pystyisi kiinnittymään. Eli siksi pitkiä kiertoja saatetaan yrittää lyhentää etenkin jos ollaan hoidoissa.

Maggie, mulla saattaa olla runsaat limat (egg white-tyyppiset) jo yli viikon ajan ennen ovista. Päivä oviksen jälkeen on kuivaa ja sitten taas saattaa olla runsasta valkovuotoa ja jopa kirkasta limaa vaikka ovis onkin ohi! Mutta nämä on niin yksilöllisiä juttuja. Aamulämmöt on mulle olleet paras tapa varmistaa se, että ovis on todella tapahtunut. Ps. Hihi ollaan kierto-kamuja :)

Sorry, muillekin piti vastailla mutta en muista että kelle ja mitä!
 
Muokattu viimeksi:
Maggie itekin luin noista ovislimoista netin ihmeellisestä maailmasta, mutten löytänyt oikein mitään kunnon vastausta... Mutta pupuiltu on viime päivinä muutenkin ahkerasti :) Eli oli ovis sitten noiden sitkeimpien limojen aikaan tai aikaisemmin (tai vaikka vasta huomenna) niin pitäis olla jotain siimahäntiä valmiina :)
 
Vau mitä kuukuppi -infoa täältä saa! :D pitääpä laittaa vakavaan harkintaan! Mä lähden tänään perjantaina reissuun mun kahden kaverin kanssa viikonlopuksi! Oon niin fiiliksissä! Joten tää täältä hiljenee pariksi päivää , ihanaa viikonloppua! :)
 
Hihii, se vilkkuu :)!!
(Eilen ei, eli en epäile virhettä)

Hyvää ja aurinkoista päivää!
ImageUploadedByVau Foorumi1439519499.633523.jpg


Kp 11/26-30 yk since forever
 
Huomenta taas ketjuun. Tännehän on tullut paljon asiaa :)

Limoista mäkin osaan sanoa jotain, sen takia että se jos jokin toimii mulla kuin oppikirjasta. Kuukautisten jälkeen on pari päivää kuivaa kautta ja sitten valkovuotoa tulee. Kun ovulaatio lähenee, vuoto tulee läpinäkyväksi ja venyväksi, eli jos otat kohdunsuulta limaa sormiin, voit venytellä sitä sormien välissä. Tällaista läpinäkyvää limaa on jotain 3-4 päivää mulla ja jos oikein muistan (nyt saattaa mennä väärin, älkää siis luulko että tämä on aukoton totuus)niin liman viimeisenä päivänä ovulaatio tapahtuu. Mutta siis näissä limoissa siittiöt voi elää 3-5 päivää.

Sitten vuoto vaihtuu taas valkeahkoksi ja alkaa hiipumaan kohti kuukautisten tuloa.
Joita täällä odotellaan edelleen :/.

Pahoittelut niille joille täti tuli ja onnea hymynaamoista (mitä ne muuten merkitsee?)

Lähden tästä jännittämään menkkojen tuloa hetkeksi pedin puolelle. Leppoisaa perjantaita kaikille!
 
täällä pikaisesti omanapailen eli kp 21/28-32 ja dpo 5 eilen ja tänään kylkeen pistänyto_O:grin ja rintoja kihelmöiny mutta niin... taas loppukierrosta alkaa seurailemaan tarkemmin tätä kehoaan ja nipistyksiä:laughing021
itsekin välillä tuota kuppia miettinyt mutta tuntuu kuitenkin jotenkin hankalalta viikko sohlata sillä joten taidan siteillä edelleen jatkaa :rolleyes::)
 
Huomenta kaikille!!
Mäkin oon harkinnu aikasemmin tota kuukuppia, pidän sen ekologisuudesta ja siteisiin verrattuna halpuudessa.
Mut mun menkat on niukentunu ihan hirveesti. Ennen oli 5pv täysillä hanat auki, nykyään menkat kestää 3pv joista 2 on runsaampaa vuotoo, et en tiä onks kuppi huono niukkaan vuotoon??? Kokemuksi??
Voikohan toi menkkojen niukentuminen muuten vaikuttaa raskautumiseen? Onko limakalvo jotenkin liian ohut, vai voiko siitä päätellä mitään?

Mun tarvii varmaan alkaa tarkemmin seuraan omia limoja ku en niistä osaa sanoa mitään...
 
Ilpuri, hyvää matkaa! Nauti! :)

Katjusha, onnea hymynaamasta. :) Jeee!

Halimami, niukkaan vuotoon kuukuppi on just oivallinen kun se ei kuivata, toisin ku tamponit. Ja sen voi laittaa jo menkkoja odottamaan kun luulee niitten alkavan ja pitää loppuvuodon tiputtelun vaik ei tuu enää juur mitään.

Ja jotkuthan käyttää kuukuppia simppojen keräämiseen, tai siis sisällä pitämiseen. :) :) Oon joskus tainnu itekin siihen sortua. Ei kyllä sillä kertaa tuottanu tulosta.

Ja siitä vuodon runsaudesta, ni kyllä se jotain kertoo limakalvojen paksuudesta ja vaan 1-2 pv vuoto ois varmasti liian lyhyt mut se 3-4 rupee olemaan jo parempi. Korjatkaa joku jos oon väärässä. :) Mulla on kyllä yks tuttu, joka on kertonu ettei menkkoja juuri nimeksikään koskaan oo tullu mut kolme lasta hänellä kuitenkin.

Ja jos jollain on vielä kokemuksia siitä eggwhite-limojen ja oviksen ajoituksista niin kuulisin mielelläni vastauksia. :)

Maggie kp 19/27-28(82?)
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top