Ei enää niin ensisynnyttäjät ;)

unohdin tämän: kolmen vrk iässä käytiin vielä lääkärintarkastuksessa, koska alle 2vrk:n ikäisten vauvojen sydäntä ei vielä pystytä kuuntelemaan luotettavasti, tai siis ilmeisesti niin että sieltä voi ihan pikkuisilla kuulua vielä ilmeisesti ylimääräisiä ääniä.
 
Liitynpä tähän ketjuun minäkin :) Kuten muissa keskusteluissa olen jo sanonut, niin meillä on ennestään 6-v ja pian 4-v pojat ja Turussa asustellaan.

Tuosta synnytyksestä, että itse en uskaltaisi synnyttää kotona tai pyrkiä polikliiniseen synnytykseen. Poikien kanssa on ollut aikanaan käynnistymisvaikeuksia, esikoiselta murtui solisluu ja tuli keltaisuutta jonka takia joutui sinivalohoitoon. Nuoremmalle tuli synnytyksessä reikä keuhkoon ja tulehdusarvot nousi, minkä vuoksi häntä hoidettiin eka viikko teholla tarkkailussa. Lisäksi kuopus oli myös keltainen ja joutui pari-kolme kertaa sinivalohoitoon ennen kun helpotti. Uskaltaako toivoa että kolmannen kans menee paremmin ? :)
 
Meillä ennestään joulukuussa 3v.täyttävä neiti ja tammikuussa 2v. täyttävä poika.Ensimmäinen synnytys oli rankka kokemus.Käynnistelyjä 2 päivää,synnytys kerkes olla sit päivän käynnissä kunnes päädyttiin kiireelliseen sektioon. Sektio sen vuoksi kun synnytys ei enää edennyt.Neiti syntyi rv42+2.Poika syntyi sektiolla päivän varoitus ajalla.Eivät uskaltaneet käynnistellä koska riskinä oli että sama tapahtuisi kuin esikoisen kohdalla.Poika syntyi rv 42+1. Huhtikuussa koin keskenmenon,joka paljastui ensimmäisessä ultrassa.Raskaus oli mennyt kesken n.rv7.Ja tähän raskauteen suhtaudun pienellä varauksella mutta toivottavasti kaikki menee hyvin. :) Ens keskiviikkona ois sitte ensimmäinen ultra
 
Tuntuuko teistä muista, että tämä raskaus menee tosi nopeasti? Nyt kun on työt ja esikoinen, niin viikot vaan juoksee ilman että ehtii tajuta. Tavallaan hassua, kun ajatuksena oli "nauttia" tästä raskaudesta, kun todennäköisesti jää viimeiseksi, mutta eihän tässä edes ehdi tajuta olevansa raskaana... :happy118
 
Minusta tuntuu et menee hitaasti tää alku, ku on niiiiiin huono olo iltasin. Tuntuu et heti kun se alkaa, niin mä vaan toivon et olis jo ilta et voi mennä nukkumaan... Mut toisaalta ku miettiin et kohta on jo neljäs osa takana, niin sitä ajatellen on menny nopeesti. Meille tää on vasta toinen, mut tän pahanolon takia oon ruvennu miettimään et joskos olis sittenkin myös viimenen.. Ärsyttää ku ainut "hyvä olo" kuluu töissä.. (vali vali)
 
Minäpä ilmoittaudun kanssa tähän porukkaan kun uskaltauduin mukaan kirjoittelemaan kun ensimmäinen ultra onnellisesti takana :)
Esikoinen on 1,5v. poika ja raskaudet tähän mennessä olleet sinänsä samanlaisia, et tää pahoinvointi on riesana tälläkin kerralla. :/ Tosin tällä kerralla ollut ihan huomattavasti helpompaa! Mut viime kerta olikin niin kamala, etten tuon esikoisen kanssa vastaavasta enää ehkä selviäis järjissäni.. Lapsille siis tulossa ikäeroa reilu 2v.
Synnytyksestä jäi käynnistyksesä huolimatta viimeksi hyvä mieli, nyt tietty oon varma ettei yhdelle ihmiselle voi osua kahta niin mahtavaa synnytystä :D
 
Elä MammaLiini semmosta murehdi :) Mulla on ollut jo kolme ihanaa synnytystä, vaikka yksi olikin käynnistys, ja uskon ja luotan ja toivon että tämä neljäs tulee myös olemaan :)
 
Eihän niitä sais pohtia ja turhaakin se on kun menee niinku menee! Voihan olla et mä vaan oon luontainen synnyttäjä ;) ;) Mut niin liikaa kuulee pelkkiä kauhutarinoita synnytyksistä, et on ihan etuoikeutettu olo kun oikeesti oli hyvä kokemus kaikessa kamaluudessaankin! Älkää siis kuvitelko, et mulla sentään kivaa siellä oli :D


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Muokattu viimeksi:
Mulla ei muuten näy iPhonella laitetut hymiöt tossa tekstissä.. Mahtaako näkyä muilla?!


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Aiotteko muuten hankkia sisarusrattaita / onko kokemuksia niistä? Meillä tulee ikäeroa esikoiseen 2 v 1 kk, joten sisarusrattaille tulee varmaankin käyttöä.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Meil on Carenan double swing-merkkiset rattaat.Ensin oli Emmaljungat mut ne oli niin raskaat lenkkeillä ja niidenkaa hankalaa matkustaa bussissa ja asioida kaupoilla.Mä niin rakastan noit carenan rattait ku voi yhdel kädel niit ohjata,kääntyy paikoillaan ympäri,kevyet,helppo kasata ja avata.Vaikka niis kääntyvät etupuörät,menee hyvin talvellakin eteenpäin :) Jopa paremmin kuin emmaljungat.Meil tällä hetkel opel vectra jossa tilava takapaksi,ei tartte autookaan vaihtaa ku tuplat mahtuu sinne paksiin.Emmaljungii ei voitu ikinä pakata autoo kun olivat niin raskaat ja ois joutun takapenkit kaatamaan taikka hankkii suuremman auton.En sit tahton rattaiden takii alkaa autoo vaihtamaan.ja carenat hyvät kun niissä erilliset paikat kummallekin lapselle kun erilliset kuomut.Emmaljungissa esikoinen hakkas tätä toista lasta jatkuvast kun olivat vierekkäin,eikä ulkoilust tullu samaan aikaan mitään :(
 
Meiltä löytyy jo Oran tuplat ja olen tykännyt niistä. Mietin tässä,että pitääköhän tuolle vanhimmalle pikkuiselle hankkia sitten seisomalauta, kun sekin on vauvan syntyessä kuitenkin vasta vajaa 2½ vuotta. Eihän semmoinen jaksa kamalasti kävellä, mutta jaksaako seistäkkään? Sen näkee sitten, mutta kolmosten rattaita en siltikään meinaa hankkia :D
 
Meiän on hommattava varmaan tuplat, tähän asti ollaan menty emmaljungilla ja meillä on ihan pikkuauto nissan almera ja ihan hyvin on konttiin mahtunut, tuplatkin tarttis olla semmoset et ne saa sinne konttiin tungettua. Vielä en oo kauheesti jaksanu uhrata ajatustakaan niihin tupliin :D
 
Me kans just vaihdettiin isompaan autoon, kun ei enää meidän farkkuun olis mahtunut koko ryhmä rämä vauvan syntymän jälkeen :) Nyt mahtuu kun on 9 paikkanen minibussi ja tuplatkin ja kaikki mahtuu kyytiin hyvin :)
 
Meiltä löytyy valmiiksi Carenan double swingit ja Gracon stadium duot. Molemmat mahtuu hyvin farkun takakonttiin. Enemmän oon tykänny noista Gracoista, kun ne on peräkkäin istuttavat ja takapenkkiin meni kaukalo kiinni. Tosin meillä käyttö on ollut lähinnä satunnaista kaupoissa pyörimistä, jolloin ei esimerkiksi ole väliä onko isot renkaat vai ei. Carenat meillä onkin jäänyt oikeastaan käyttämättä, mutta ne saatiinkin vasta muutamia kuukausia sitten. Ja no, eipä noille Gracoillekaan oo ollu käyttöä viimiseen puoleen vuoteen...
 
Meillä on hyvin aina pärjätty ykkösvaunuilla, mutta pienin ikäero onkin ollut "jopa" 2v. Riippuu kyllä paljon elämäntyylistä millaiset vaunut tarvii - itse liikun kauppaan pääosin autolla, ja siellä kaupan kärryillä (es vauva kaukalossa kärryosassa ja taapero istumassa) pihalla mennään lähialueilla kävellen, ei vaunulekkejä kokoporukalla enää ensimmäisen jälkeen - lenkeilyt siis hoitunut vasta ku kaksi aikuista talossa eikä koko sirkusta tarvitse mukaan. aika pian alkaa pienimmät kuitenkin kiskoa pyörällä eteenpäin. ja perusvaunuun saa vaikka kolme istumaan jos alkaa viimemetrit väsyttää (kun ottaa koko tilan pituudeltaa käyttöön).. ei ole meidän lapset suostuneet istumaan vaunussa juurikaan kahden ikävuoden jälkeen. tulee elävästi mieleen yksi päiväkodin kevätreissu patikointireitille - neljävuotias istui laiskana vaunussa ja 2-v käveli koko kolmekilometriä..
 
Meilläkin tuplat hommattava ku ikäeroo tulee 1v3kk. Jotku oran/emmaljungan/brion kunnon jousitetut tuplat tarttee ku asutaan maalla missä teitä ei heti aurata ja käyn välillä kaupassa/mummulassa kävellen. Toisaalta easywalkerin tuplat ois ollu kivat ku meillon samanmerkkiset ykkösvaunut joihin hommataan koppa, nii ois sama koppa käyny mut ei ne kule maastossa missä pitäs. Mummulaan menee mettäautotie mistä pitäs kans päästä kulkemaan.. Onneks noita kerkee miettiä vielä puolivuottta.
 
Mulla on yks tupla mamma tuttu joka taas on ylistäny ihan hirmusesti easywalkereita ja he asuvat syrjemmällä
 
Niin ja iso pulkka/ahkio on ollut meidän juttu talviaikaan - kaukalo, taapero, luistimet eväät yms sinne taljojen sekaan niin on hyvin päässyt umpihangessakin:) vaikka meren/metsän poikki..! no joo, lopetan yksinkeskustelun aiheesta, on ne tuplat varmaan ihan käteviä :p!
 
Täytyy miettiä myös noita easywalkereita. Voi kuitenki olla et tuplia joudutaan kuskaan mukanaki joskus kun ei 1v vielä kauheesti kävele, toivottavasti kerkeää oppia edes. Mummulaan tosiaan menee oikoreitti pellon poikki ja epäilen et kulkeeko easywalkerin tuplat sellasta kinttupolkua.. Ainakaa noi easywalker junet (muistaakseni) ei siinä kulkis vaikka tosi kätevät muuten onki.
 
Takaisin
Top