SilenceSing
Satasella mukana keskusteluissa
@Mustikkatäplä lopetin e-pillerit nelisen vuotta sitten, niitä olin ehtinyt syödä sen 10 vuotta ennenkuin päätin että haluan lopettaa ne hyvissä ajoin ennen lapsiyritysten aloittamista. E-pillereiden aikaan kuukautiskivut olivat ns normaalin rajoissa ja siedettäviä, ja nämä kovat kivut alkoivatkin noin puoli vuotta pillereiden lopettamisen jälkeen... Siinä ollutkin taas yksi hyvä syy epäillä endometrioosia, jonka tehokkain hoitomuoto on hormonihoito, mutta jos sitä ei tutkimuksissa löydy niin ei sitä sitten varmaankaan ole. Tuon lopettamisen jälkeen en siis ole mitään hormonivalmisteita ottanut kuukautisia auttamaan, eli ihan särkkärillä mennään. Pitää miettiä tilannetta uudelleen jos ja kun joskus tässä sen esikoisen saa.
@Misa pahoittelut, että homma vaikuttaakin nyt kemialliselta täällä varmasti kaikki on toivonut ja odottanut tilanteen etenemistä. Onhan noissa selvästi vahvistumista kuitenkin tapahtunut. Kerro sit, mitä mieltä poli on jatkotoimista
Tervetuloa uusille @kaihotar ja @Itsellinen !
Minäkin olen noita ovistestejä laittanut kahdelle eri välilehdelle premomissa, ja pientä heittoa lukemissa välillä on. Luulen että se on aika pienestä kiinni että miten ja mistä kohtaa viivaa tuo sovellus lukee niitä sävyeroja ehkä vähän turhaa tuplatyötä, tässä kierrossa ajattelin laittaa vaan e@h välilehdelle.

Muokattu viimeksi: