BBT - basal body temperature

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja mannikka
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
@Kuuttituutti kiitos kysymästä, hyviä ja huonoja uutisia sain. Hyvää se että letrot oli toimineet, huonoja se että väärään aikaan. 🥲 ovis oli tullut kesken vuodon, kp4. Lääkäri totesi että edellisen kierron letrot toimineet hyvin hitaalla viiveellä, ja terot aloitettu siihen päälle koska vasteultrassa todettiin että mitään ei kasva. Kroppa on ollut terolutista aivan sekaisin, ja pukannut oviksen kesken vuodon.
Keltarauhasen tilalle oli kasvanut vähän isomman golfpallon kokoinen keltarauhaskysta. Urheilukieltoa tuli kaksi viikkoa, koska kyseessä sen verran iso kysta että lääkärin huolena että poksahtaa. Ja nyt vuodon alkaessa ultrataan, että onko kysta hävinnyt. Ei ihme, että on ollut pirullisia kipuja. On sattunut jopa kävellessä ja istuessa munasarjaan viimeisen viikon.
Hyvä uutinen kuitenkin oli se, että ovis oli tullut, letroista saattaa sittenkin olla apua ellei ollut taas tuuria mukana. Ja seuraava kierto alkaa todennäköisesti itsellään jo viikon päästä, eli kp17.

Huoh.

Ja todettakoon vielä että raskaus poissuljettu verikokeella, eli ei ole mahdollinen. Ei sielä myöskään olisi voinut mitään kiinnittyä vuodon aikana.
Aikamoista vuoristorataa nyt kyllä teillä! 😱
Aivan uskomatonta!
 
@Kwv voi ei mikä tuuri 😩 selittää kivut, mullakin kävi mielessä kysta oireiden perusteella mut ei oo niistä mitään kokemusta. Toivotaan että se sieltä poistuu nyt!

Täällä tuli taas tänään punanen piste.

Screenshot_20230706-230133.png
 
@Nurppu Mulla oli eilen myös tossa dpo2 kohdalla tuo punainen piste. Kai se merkitsee sitä, että lämmöt noususuunnassa ja odottaa ovulaation varmistamista? Sillä tänään se punainen lähti pois, kun ovulaatio varmistui? 🧐 tai sitten tulkitsen ihan väärin koko asian 😂
View attachment 123648
Siltä vaikuttaisi! Aika samoissa siis mennään, tänään dpo 5 🥰 Oon koko ensi viikon mökillä, ajattelin olla rohkea ja lähteä pakkaamatta r-testejä mukaan. 😆 Menkkojen pitäisi alkaa viikon päästä perjantaina, ja kotiin lähden sunnuntaina sitten.
 
Seurailen teitä rakkaat kanssamittaajat edelleen, harmittavasti tää ei näytä aina uusia kommentteja niin välillä reagoinnit tulee tooosi myöhään. Harmille edelleen onnea plussasta ja myös Nurpulle karvaisesta nelijalkaisesta, muillekin mittaajille paljon tsemppiä ja jaksamista yritystaipaleelle, toivon kaikille plussaa asap ♥ Ja Däumeline, arvostettava pudotus, tuo armollisuus itseä kohtaan on hyvä muistaa aina! :Ok Hand Sign:

Meillä oli tänään rakenneultra vihdoinkin. On ollut vähän jänniä hetkiä, kun neuvoloissa ei ole kuulunut sykettä ja oli pitkä aika, ettei nähnyt toista ruudulla. Tai ainakin ikuisuudelta se tuntui. Pieni epäusko hetkittäin kalvanut edelleen, mutta uskomatonta mutta totta, sydän sykkii edelleen ja rakenteellisestikin todettu nyt että kaikki hyvin! :red-heart: ja 100% varmasti poika tulossa, mikä olikin salainen toive! 😍🚼
View attachment 123600
Oi että mitenkä ihana kuva pojasta 😍 Ja hienoa, että rakenneultrassa oli kaikki hyvin! Onpa kyllä aika mennyt nopeasti kun sulla on raskaus jo puolivälissä 🤩

Kerron nyt täältä puskista sen verran, että mulla on käynnistys 11 päivän kuluttua 🫢 Alkaa mennä jännäksi nämä loppumetrit.
 
Onks FF appi rikki? 😭 Ei toimi mulla enää, ja tänään aamulla oli lämmöt noussut enkä pääse nyt merkkaamaan kun sovellus ei aukene lainkaan
 
Onks FF appi rikki? 😭 Ei toimi mulla enää, ja tänään aamulla oli lämmöt noussut enkä pääse nyt merkkaamaan kun sovellus ei aukene lainkaan
Voi ei 😟 mulla toimii tänään kyl... Mul on android, onks sul iOS?

Raportoin että kolmas kohonnut päivä vahvisti ovulaation ja punaset pisteet poistu. Ihan kiva uus feature minusta nuo punaset pisteet! :)

Screenshot_20230708-095326.png
 
Moi! Voisin liittyä tänne mukaan, jos sopii 😊 Oon ketjua seuraillut pidempään, kun lämpöjen seurailu on kiinnostanut. En ole aiemmin kuitenkaan sitä tehnyt kun oon ajatellut, että se on kovin vaivalloista ja PCOS:n takia on usein anovulatorisia kiertoja. Ja ennen raskautta käytiin OI-hoidoissa, jolloin ovis varmistettiin Ovitrellella.

Nyt kuitenkin synnytyksen jälkeen (helmikuinen) on ollut kahdet kuukautiset, ja viime kierron lopulla kävin gynekologilla pidempään jatkuneiden alavatsakipujen takia. Syytä kivuille ei löytynyt, kaikki kunnossa, ja tuli lähete lantionpohjan fyssarille. Mutta ultrassa yllätyksekseni näkyi keltarauhanen, eli olin ovuloinut! Pari päivää myöhemmin alkoi menkat. Kierto oli pituudeltaan 42 päivää. Tasan 2 viikkoa ennen menkkoja oli ollut kramppeja, joita silloin ihmettelin. Jälkeenpäin mietin että se varmaan oli oire oviksesta. Ei ole ennen ollut sellaista, mutta synnytyksen jälkeenhän voi moni asia muuttua 😊

Joten nyt kiinnostaa seurailla lämmöillä ja ovistesteillä, että saisinko seuraavan oviksen itse kiinni. Ennen helmikuista ovistestit oli itselle turhia, kun ne näytti usein positiivista vaikkei munasarjoissa tapahtunut mitään. Mutta katselen nyt, olisiko tilanne muuttunut tai olisiko pelkkä lämpöjen seurailu riittävä keino 😊 Oma kierto oli ennen helmikuista tosi epäsäännöllinen PCOS:n takia, joskus 28 päivää ja joskus jopa 90 päivää. Ja koska täysimetän vauvaa, niin varmasti sekin voi vaikuttaa jollain tavalla kiertoon.

Raskaus olisi toivottu, mutta toistaiseksi ei ole mikään kiire, kun esikoinen täyttää vasta 5kk maanantaina ❤️

Nyt ovistestit olleet tosi haaleita, ja lämmöt olleet kolmena aamuna peräkkäin 36,1. Käytän perus kuumemittaria ja mittaan kainalosta. Ilmeisesti olisi parempi hankkia kahden desimaalin mittari, ja mitata lämpö suusta?

1688809973941.jpeg
 
@Misa tervetuloa joukkoon ! Suosittelen hankkimaan kahden desimaalin tarkkuudella olevan mittarin ja tosiaankin mittaus suusta (aina samalta puolelta kielijännettä) on tarkin. Siihen on myös olemassa omat kikat miten muokata arvoa jos herääkin eri aikaan 😊

@Kwv ei oo todellista 😫 siellä kyllä käy kaikki mahdollinen ja mahdoton kiertojen kanssa. Toivon todella että pääsette ens viikolla seuraavaan kiertoon ja että sitten tulis ovulaatio aikaan jolloin se voidaan hyödyntää.
 
Kylläpä nyt ärsyttää mistä tää lämpöjen epätasaisuus johtuu, jos keskenmenon jälkeen pitäisi olla hyvät mahdollisuudet niin ei se ainakaan meillä näy (nyt toinen kierto kemiallisen jälkeen). Selkeesti on ollut oireet ovikseen ja kerrankin on saatu talleteltuakin muutenkin kuin kahdesti kierron aikana, yritetään aktivoitua enemmän mutta kyllä tuntuu että itse olen se joka ehdottelee sitäkin joka kerta. Ei se auta kuin odotella vaan. Parempi varmaan, kun lopettaisi tämänkin seurannan kokonaan.

Miltä muilla siellä näyttää?

Screenshot_20230710_064813.jpg
 
Hei kamut! Joka aamu olen tämän palstan lukenut ja teidän juttuja taustalta seuraillut. 🥰

Nyt on se hetki kun pitää itsekin kirjoitella, nimittäin tein juuri positiivisen raskaustestin! 😱 Maaliskuinen siis tällä tietoa 🤗

Olimme kesälomareissussa ja yhtenä päivänä tiputteli, siitä ajattelinkin että nyt menkat alkaa ja olinkin kovin mieli maassa.

No, eipä sitten alkaneetkaan, ajattelin toki tässäkin vielä että vaan reissun takia jotenkin sekaisin. Vihdoin nyt uskalsin testailla, lämmöt toki kertoi myös että jotain tapahtuu. Oireina tissit hieman arat (toki niitä koko ajan tunnustelleena en tiedä johtuuko siitä 🤣) sekä pieni paineentunne alavatsalla ja vihlaisut äkkinäisissä liikkeissä.

Tuleva tietysti pelottaa että pysyykö matkassa miten pitkään, nyt pitäisi vain osata rentoutua. 💚
 

Liitteet

  • Screenshot_20230710_080417.jpg
    Screenshot_20230710_080417.jpg
    334.3 KB · Katsottu: 98
  • IMG_20230710_075858.jpg
    IMG_20230710_075858.jpg
    2.2 MB · Katsottu: 101
@Misa tervetuloa! :) Vitsi miten aika rientää, musta tuntuu että ihan äskenhän sä vasta plussasit, ja säikähin vähän kun aloin lukee sun viestiä että eikai oo käyny mitään pahaa kun nyt ootkin tässä ketjussa 😬 mutta sit olikin vauva jo helmikuussa syntyny 😆 toivotaan että raskaus ja synnytys oliskin vähän korjannu alakertaa ja ovikset tulis säännöllisemmin nyt, ja että ehkä jopa ovistestit alkais tuottaa järkeviä tuloksia! :) Uskon että lämmöt toimii mittarina vaikka ovistestit sekoiliskin!

@anita1 voi harmi että lämmöt siellä sekoilee 😔 jos huomaat että mittailu aiheuttaa enemmän lisästressiä ku hyötyä ni sit kantsii vaan heittää mittari kaapin perukoille.

Ja otan osaa tuosta että tuntuu että itse saa aina olla se joka tekee alotteen. Se on ihan perseestä. Mut jos vaan mahdollista niin kannattaa ottaa se puheeksi sellasessa rakentavassa hengessä. Sellanen on aika yleistä pitemmissä parisuhteissa että toinen osapuoli, jolla syystä tai toisesta on halut vähän matalammalla, alkaa karttaa kaikkea läheisyyttä siksi että pelkää kaiken läheisyyden signaloivan toiselle seksiä. Sillon paras ratkaisu voi olla se, että keskustellaan ja sovitaan yhdessä että pidetään tilanteita joissa vaan ollaan lähekkäin/sylikkäin ja silitellään/pusutellaan toista ilman että on painetta seksiin. Tällänen voi palautta sen kadonneen läheisyyden, joka sit saattaa herättää myös tässä toisessa osapuolessa sen kadonneen seksihalun pikkuhiljaa. Oon ite ollu siis useammassakin parisuhteessa se joka kokee aina olevansa se ehdottelija, ja tää on ihan oman kantapään kautta opittua. Yleisempää kai tää niin on, että se on se parisuhteen nainen jolla halut on alemmat, mut kyllä sitä näinkin päin tapahtuu.

@Malttamaton145 voi ihana yllätys oli siellä odottamassa!! 😍 Toivotaan kovasti että pieni nyt jatkaa hienosti kasvua siellä ja pysyy kyydissä loppuun saakka! 🥰

Oho, unohdin omat lämmöt raportoida 😄 kiva että tässä kuussa oli selvä nousu pitkästä aikaa eikä tarvinnu epäselvää ihmetellä.

Screenshot_20230710-102208.png
 
@Malttamaton145 oi onnea kovasti tulevaan! Tiedän tunteen, kun ei uskalla niin iloita ja pelko tuntuu valtaavan mutta toivottavasti pysyt positiivisena nyt ja uskot tulevaan ❤️

@Nurppu hyvät lämmöt siellä. Kyllä mä mietin että mittailut saisi myös jäädä tauolle vaikka kesän ajaksi.

Me saimme ensimmäisen käyntiajan tutkimusten aloitukseen parin viikon päähän, lääkäriaika menee syyskuulle sitten. Tuolla kai vain sovitaan labrat ja jutellaan.
 
Kiitos @Kuuttituutti ja @Nurppu ! 😊 Tilasin kahden desimaalin mittarin, pitää sitten katsoa kun se tulee, että voisinko jotenkin muokata jo tehtyjä mittaustuloksia siihen sopiviksi vai vaihdanko mittaria vasta ensi kiertoon.

Ja joo, aika menee niiin nopeasti! Etenkin vauvan kanssa päivät ihan kiitää. Enää 3 kk äitiyslomaa, tuntuu että 6 kk on mennyt ihan hujauksessa 😭

@Malttamaton145 paljon onnea plussasta! 😍❤️

@anita1 samaa mieltä kuin Nurppu, kannattaa kyllä poistaa ylimääräiset stressitekijät. Pahoittelut myös menetyksestä 😔💔

Täällä ei tapahdu toistaiseksi oikein mitään, mutta eipä ole varsinaisesti yllätys. 🙂 Mutta mittailen ja testailen nyt päivittäin, josko jossain vaiheessa jotain tapahtuisi. Ainakaan nyt toistaiseksi ei ole tullut vääriä plussia ovistesteihin!

IMG_5895.jpeg


IMG_5896.jpeg
 
@anita1 hyvä että saitte ajan tutkimusten aloitukseen, niin ainakin asiat etenee. Harmi että lämmöt tuolta tippui 😞 Nuo tallettelut näyttää kuitenkin hyvältä, toivotaan tärppiä ✌️

@Nurppu hieno käppyrä 😍 olisipa itselläkin kerran edes noin selkeä ovis!

@Malttamaton145 onnea 🩷 ja paljon tarrasukkia!

Kiitos kaikille myötäelämisestä ja tsempeistä. Täällä ei oikeen mitään raportoitavaa, siksi hiljaiseloa. Kivut on kyllä hellittäneet munasarjasta, että toivottavasti golfpallo olisi sieltä alkanut sulamaan pois! Uutta kiertoa odotellessa. Nyt on kyllä ollut neljä päivää putkeen ihan menkkamaista kramppailua ja kipua, mutta vielä toistaiseksi vuoto ei oo alkanut. Toivottavasti alkaisi viimeistään perjantaina. Sitten vielä ultraan tsekkaamaan munasarjat ja sitten toivottavasti saadaan lupa aloittaa letrot taas.
Ja nyt on onneksi lähete lapsettomuuspolille mennyt! Syksyllä ehkä siellä ensitapaaminen 👌
 

Liitteet

  • IMG_7945.jpeg
    IMG_7945.jpeg
    618 KB · Katsottu: 39
Huh, meillä on ollut viikon ystävien koira ja vähän on mennyt aamurytmit ja muutenkin ajatukset jumissa koko viikon 😅 Nyt jäätiin miehen kanssa kahdestaan ja ollaan lähdössä pariksi päiväksi reissuun. Tein jo kp 8 nollatestin digiin (niihin liiloihin joidenka pitäis näyttää 4 hedelmällisintä päivää) no seuraavan digin tein kp 10 ja kp 11 ja molemmat tyhjiä ympyröitä. Tänään kp 12 tulikin jo pysyvä hymynaama. Sunnuntaista asti on ollut selkeitä eggiksiä ja sanoinkin miehelle että mitäs vattua taas. Olin alkukierrosta siinä kamalassa oksennustaudissa niin mietin että oisko se vaikuttanut letrojen imeytymiseen ja sitten pidentänyt kiertoa mutta ei näköjään onneksi 😊 Jos oletetaan että ovis on huomenna niin meillä on arvonnassa mukana dpo -5, dpo -4, dpo -2, dpo -1 lipukkeet ainakin. Katsotaan miten onnetar toimii tällä kertaa.

Ihan hurjasti tsemppiä kaikille piinailijoille ja @Nurppu lle toivon heinäkuun ihmettä viime vuotisen tapaan, nyt toki eri lopputuloksella.
 
Takaisin
Top