@Kwv Kiitos kysymästä
Rehellisesti, mä en enää tiedä edes mitä kirjoittaisin, koska ollut pari niin käsittämätöntä päivää takana et olen ihan sanaton..
Keskiviikkona oli meidän uuden gynen tapaaminen.
Ensinnäkin, tämä lääkäri ei ollut saanut sairaalasta niitä dna-tuloksia, ei tiedetä miksi ja missä ne viipyy. Ei siis olla yhtään fiksumpia sen suhteen, mutta tämä uusikin lääkäri sanoi ettei tiedä tapausta jossa trisomia toistuisi ja on varma et oli vain huonoa tuuria. Pitäisi kai silti soitella sairaalaan ja kysyä tulosten perään, mut juuri nyt ei ole siihen voimavaroja. Tämän meidän uuden lääkärin vastaanotto oli todella omituinen. Kerrotiin hänelle tuosta edeltäneestä raskaudesta ja edellisen lääkärin virheistä (jotka myös muut meistä kopin ottaneet lääkärit tuomitsivat selvinä virheinä).
Tässä kohtaa tämä uusi lääkäri meni ihmeellisesti puolustuskannalle. Hän sanoi, ettei hänkään tule kaikkea näkemään laitteillaan ja moni on tullut hänelle jälkeenpäin sanomaan, että hänen olisi pitänyt huomata jotain. Hän sanoi, että pelkää meidän olevan hankalia asiakkaita ja että traumani takia syytettäisiin häntä, jos jokin menisi jälleen pieleen. Sanoi, että trisomiat on vain jäävuorenhuippu siitä mitä voi tapahtua, paljon pahempaa voi tapahtua ja kaikkia asioita ei voi edes diagnosoida kuin vasta syntymän jälkeen. Että meidän täytyisi ensin hankkia psykologista apua, ennen kuin yritetään uudestaan jotta voin tulla tämän lääkärin luokse rentoutuneena ilman pelkoa. Ettei mulla tule menemään sukset ristiin hänen kanssaan sen takia, että en koe luottoa häneen.
Oltiin miehen kanssa siinä hieman hämmentyneenä ja sanattomina, mitä ihmettä..?
Koitettiin sanoa, että tiedetään kyllä riskit, kaiken kokeman jälkeen. Ja että kaiken tämän trauman jälkeen osataan kyllä ottaa uudetkin pettymykset vastaan eikä me ketään syytellä ilman syytä, luotan kyllä edelleen lääkäreihin. Kerroimme ymmärtävämme, ettei näillä (raskauksia seuraavien) naistenlääkärien laitteilla kaikkea näe ja ollaan sen takia menossa kaikissa tulevissa raskauksissa myös sairaalan nt-ultraan omakustantaisesti. (Saksassa tosiaan NIPT-testi on kaikille ilmainen, nt-ultra ei ole). Meillä kun nyt on hyvät kontaktit päteviin ultralääkäreihin edellisen raskauden jälkeen.
Tämä keskustelu tuntui niin oudolta, me oltiin kuitenkin ihan rauhallisina siinä kokoajan. Onhan se vaikeaa selittää nopeasti englanniksi kaikkea tapahtunutta, niin en tiedä olettiko hän siksi meidän olevan edelleen jotenkin kiihtyneitä tapahtuneesta. Mieheni kuitenkin yritti vielä saksaksi saada meidän ajatusta perille.
Lopulta todettiin, että olemme päättäneet muutenkin pitää parin kuukauden taukoa yrittämisestä, toki muista syistä (esikoisen päiväkodin aloitus jne.) eli eiköhän se riitä meille hengähdystauoksi.. Huoh.
Nyt vaikuttaa kuitenkin et meidän yritystauko pitenee tuostakin..
Eilen käytiin meidän esikoisen kanssa ortopedillä. Hänellä oli vauvana valjashoito lonkkaluksaatioon ja viimeksi vuosi sitten röntgenissä kuultiin, ettei kaikki ole vielä kunnossa. Meitä käskettiin menemään röntgeniin uudelleen 2,5-vuotiaana, koska tilanne voisi vielä parantua kasvun myötä.
Nyt eilen oli siis tämä käynti:
Tilanne ei ole parantunut ja tuli tuomio. Esikoinen tarvitsee molempiin puoliin lonkkaa leikkaukset. Reisiluita täytyy lyhentää ja palat sijoitetaan uudelleen lonkkamaljaan. Joudun olemaan esikoisen kanssa sairaalassa (45min ajomatkan päässä kotoamme) kaksi viikkoa, koska ensin operoidaan vain toinen puoli ja viikon päästä toinen. Ja noiden kahden viikon jälkeen esikoisemme lonkka on kipsissä vielä viisi viikkoa kotona. Eli seitsemän viikkoa kipsissä, jolloin esikoinen pahemmin ei voi liikkua. Operaation ajasta ei ole vielä selvyyttä, onko pian vai vasta puolen vuoden päästä. Tämä sekoitti pakan täysin, koska esikoisen päiväkodin aloitussuunnitelmat menee nyt uusiksi, eikä mun kannata raskautua, koska olisi raskasta pitää huolta esikoisesta hänen ollessa taas täysin toimintakyvytön.
Eilen itkin et miten voi olla näin vaikeaa synnyttää terveitä lapsia, vaikka ei tuolla trisomialla ole mitään yhteyttä esikoisen diagnoosiin. Kauhean syyllinen olo näistä tunteista, koska esikoisen ongelma voidaan operoida pois toisin kuin jotkut muut ongelmat muiden lapsilla. Meidän esikoinen on muuten täysin terve ihana tyttö ja on jopa ikäisiään ketterämpi fyysisesti, vaikka tämä diagnoosi.
Miten itsekästä multa itkeä tätä, meillä kuitenkin on lapsi ja monilla muilla ei edes sitä. Nyt kaikki on vaan liikaa liian lyhyessä ajassa. Koitan kuitenkin ajatella positiivisesti.. Onneksi olen yhä vaan kotona enkä työelämässä niin voin olla esikoisen kanssa sitten sairaalassa.
Ovulaatio-kysymykseen: Eilen testi rupesi tummumaan, tänä aamuna oli tummin, muttei vielä vastaa ihan niitä viivoja, joita olen ovulaation huipun aikana saanut. Varmaan illalla taas tummemmat eli ovis huomenissa.