BBT - basal body temperature

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja mannikka
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Täällä näyttäis alkukierto lähteneen tasaisesti liikkeelle. Raudan aloituksen jälkeen menkat kestää vähän pidempään ja on vuoto on paremman oloista. Viime kierrossa oli sitä siksakkia kierron alussa. Juttelin vielä eilen uudestaan miehelle simppojen tarkistuksesta ja sanoin että oikeestaan hän voi ihan itselleen tilata sen tutkimuksen ja voi mennä yksityiselle jos haluaa, en tiedä kuinka nopeasti julkisen kautta pääsee. Ensi viikon aikana olisi hyvä saada hoidettua ennen seuraavaa ovista ja jos on jotain tuloksissa niin ehditään niitäkin miettiä hetki, kun mulla se ovis tulee niin myöhään aina. Haluaisin hyödyntää tämän kierron kun tiedän että seuraavassa kierrossa saattaa osua just siihen hetkeen kun ei olla samaan aikaan saman katon alla pariin viikkoon.

Nyt ajattelin pitää pienen breikin foorumista pääsiäisen yli ja nauttia minilomasta. Hyvää pääsiäistä ja tsemppiä kaikille odotuksiin, raskauteen, oviksen etsintään, mittailuihin ja ylipäätään nykyiseen tai uuteen kiertoon 🐣

Screenshot_20230406_075052.jpg
 
@Summerwalk Jee vilkkuvalle hymylle ja tummeneville testeille, ja jep on kyllä nyt kiva että tulee pääsiäisvapaat! 🤩 Eiköhän se ovis+ sieltä pian putkahda! 🤞

Täällä sekä hyviä että huonoja uutisia. 😁 Lapsi alkoi tänään oksentaa joten siinä taisi mennä meidän kivat pääsiäissuunnitelmat, oltiin sovittu lapsen viemisestä hoitoon että oltais päästy kahdestaan syömään + myöskin sovittu kaverin vastasyntynyttä katsomaan meneminen. 😭😭😭😭😭

No mutta ne hyvät uutiset sitten. Ovistestit pärähti plussaksi tänään kertaheitolla. 🤩🤞 En tiedä miks tohon easy@home testiin jäi kuivuttuaankin värikertymä. Pitää tehdä uusi vähän myöhemmin.

Toivottavasti jaksetaan tänään miehen kanssa talletella vaikka nyt menikin sairastupameiningiksi.
 
Liitteet

  • Screenshot_20230406_090644.jpg
    Screenshot_20230406_090644.jpg
    601.8 KB · Katsottu: 73
  • Screenshot_20230406_090618.jpg
    Screenshot_20230406_090618.jpg
    423.5 KB · Katsottu: 70
  • 20230406_090027.jpg
    20230406_090027.jpg
    846 KB · Katsottu: 74
@Summerwalk niinhän se varmasti on että testi ei välttämättä enää hirveästi tummu, mutta yritän metsästää sitä dye stealeriä silti ja katotaan tapahtuuko vaiko ei 😅 mut lupaan tän viikonlopun jälkeen lopettaa liuskojen uittamisen ja koettaa pärjätä sen kanssa että ei oo koko ajan jotain mitä mittailla ja ihmetellä! Ja joo toi premom on tosi kätsy, toivottavasti fiilikset siellä paranis ja tallettelu rupeis sujumaan ❤️

@anita1 tosi hyvä jos puolisosi pääsee käymään yksityisillä niissä testeissä, saa joitain vastauksia lisää! Hyvää pääsiäistä 🐣

@Oikku95 voi ootko vieläkin kipeenä! Toivottavasti paranis pian, mutta kivaa kun pääset nyt piinailemaan ❤️

@Magnoliae en ollut varma minkä reaktion laittaa mut päätin mennä positiivisen kautta 😅 voi kurjuus että nyt iski tautia päälle, toivottavasti menis helpolla ja tallettelu sujuisi niin mahikset olisi aivan priimaa ❤️
 
@Magnolia Tota vatsatautia on ihan hirveesti liikkeellä! Meilläkin kiersi kaikki läpi, ite selvisin ilman oksentamista, mutta muuten oli hirvee olo ja lämpöä.

Kyllä se ovis oli, eli tänään dpo 2, saa nähä riittääkö noi tallettelut. Yövuorot vähän haittaa tätä projektia, ku ei aina jaksais käydä kattomassa onko kuivausrummussa vikaa. 🤨
Nyttekään en huomenna saa mitattua lämpöjä kirotun yövuoron takia. 😅
Vertailin käyrää plussakiertoon ja samanlailla hitaasti nousee lämmöt. 🤞🏻
 
Liitteet

  • Screenshot_2023-04-06-09-54-10-883-edit_com.tamtris.fertilityfriend.jpg
    Screenshot_2023-04-06-09-54-10-883-edit_com.tamtris.fertilityfriend.jpg
    458.2 KB · Katsottu: 57
@Summerwalk toi premom on kyllä kätevä appi kun sinne saa kaikki allekkain, eikä tarvii itse tihrustella. Hyvä että olo alkaa paranemaan, toivotaan parempia talletteluja ja että lämmöt sieltä pompsahtaa oviksen jälkeen 🌈

@anita1 varmasti pikku tauko foorumilta tekee hyvää, toivottavasti saatte selvyyden ja varmistuksen pian myös miehen tuloksista! Ymmärrän niin hyvin ton fiiliksen kun haluaisi pelata kierrot varman päälle ja tehdä kaiken tarvittavan ennen ovista! 🙊

@Oikku95 hyvä että FF siirsi oviksen 👌 varmasti juuri tuo mittauspaikan vaihto vaikutti alkuun! Jännittävää piinailua. Siellä näyttää tallettelutkin onnistuneen hyvin joten toivotaan tärppiä. 🌈

@Magnoliae harmi että siellä sairastellaan, toivottavasti menee pian ohi. Huippua että ovis bongattu. Pääsee myös siellä piinailemaan 🙈🌈

@NM90 onpa jännä että venähti ovis noin pitkälle, mutta hyvä että sieltä tuli kuitenkin 🤞

Täällä ei oikeen mitään raportoitavaa, letropäivä 3 menossa, kp5. Vielä en oo ainakaan huomannut mitään sivuoireita mikä on iso +!
Apple watch hommattu ja nyt se mittaillut viimeiset 3 yötä lämmöt, kunnon dataa siitä alkaa saada vasta parin päivän päästä. Siksi tuolla noita kolmioita enemmänkin kun päivitin FF:lle watchin mittaukset.
 
Liitteet

  • D1642D7C-1043-40E8-A432-57B77159D292.jpeg
    D1642D7C-1043-40E8-A432-57B77159D292.jpeg
    491.9 KB · Katsottu: 49
Jaa jaa.. Meitä sattuukin taas iso lössi suunnilleen samoille päiville piinaileen.. 😃
Meillä oli tänään punktio, eli ovispäivä. 😅

Saaliiksi saatiin 20 follia, joista 11 sisälsi munasolun! Siis ihan huippusaalis meille!!!
(Eka ivf: 3 follia -> 1 munasolu,
Toinen ivf: 9 follia -> 3 munasolua )
Huomenna biologi soittelee aamupäivällä, että miten hedelmöittymisen kanssa käy. Ja nyt mennään sitten icsi menetelmällä..
 
Oi ihana kuulla, että nyt tuli kunnon saalis!! Pidetään sormet ristissä ❤️❤️
 
Jaa jaa.. Meitä sattuukin taas iso lössi suunnilleen samoille päiville piinaileen.. 😃
Meillä oli tänään punktio, eli ovispäivä. 😅

Saaliiksi saatiin 20 follia, joista 11 sisälsi munasolun! Siis ihan huippusaalis meille!!!
(Eka ivf: 3 follia -> 1 munasolu,
Toinen ivf: 9 follia -> 3 munasolua )
Huomenna biologi soittelee aamupäivällä, että miten hedelmöittymisen kanssa käy. Ja nyt mennään sitten icsi menetelmällä..
Ihan mieletöntä!! Kaikki peukut pystyssä hedelmöittymiselle 🌈❣️
 
Jaa jaa.. Meitä sattuukin taas iso lössi suunnilleen samoille päiville piinaileen.. 😃
Meillä oli tänään punktio, eli ovispäivä. 😅

Saaliiksi saatiin 20 follia, joista 11 sisälsi munasolun! Siis ihan huippusaalis meille!!!
(Eka ivf: 3 follia -> 1 munasolu,
Toinen ivf: 9 follia -> 3 munasolua )
Huomenna biologi soittelee aamupäivällä, että miten hedelmöittymisen kanssa käy. Ja nyt mennään sitten icsi menetelmällä..
Mahtavaa 🤩🤩

@Kwv On siis keskenmenon jälkeinen kierto, joten sen takia venähti. ☺️
 
Muokattu viimeksi:
Jaa jaa.. Meitä sattuukin taas iso lössi suunnilleen samoille päiville piinaileen.. 😃
Meillä oli tänään punktio, eli ovispäivä. 😅

Saaliiksi saatiin 20 follia, joista 11 sisälsi munasolun! Siis ihan huippusaalis meille!!!
(Eka ivf: 3 follia -> 1 munasolu,
Toinen ivf: 9 follia -> 3 munasolua )
Huomenna biologi soittelee aamupäivällä, että miten hedelmöittymisen kanssa käy. Ja nyt mennään sitten icsi menetelmällä..

Onnittelut, onpas tosiaan iso ero tuloksissa! Jos saa kysyä (kun IVF ehkä itselläkin edessä), erosiko tää hoitokierto jotenkin edellisistä?
 
Onnittelut, onpas tosiaan iso ero tuloksissa! Jos saa kysyä (kun IVF ehkä itselläkin edessä), erosiko tää hoitokierto jotenkin edellisistä?
Ei pitäis varmaan kertoo, mutta pistin enemmän Pergoveristä, kuin mitä lääkäri oli määränny.. 😬 Muuten ei eroa edelliseen hoitoon.
En siis mitenkään hirveesti, mutta kun oli määrätty 300iu/pv, niin pistin 325iu/pv. Ja näköjään kannatti. Hyi minua. 😶
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top