AMH-arvo

Moi, vanha aloitus mutta asia on mulle erittäin ajankohtainen. Amh mitattiin ja arvo oli 1.14, lapsettomuuslääkärin mielestä yli 2 olisi ollut hyvä. "Harmaalla alueella liikutaan". Lisäksi toinen munajohdin ei tuottanut tulosta aukiolotutkimuksessa, ja hänen mielipide oli se että koeputkihedelmöitykseen mennään noin vuoden sisällä jos ei luomusti tule onnistumisia. Minulla on siis vuosi aikaa, ja vuoden hän antoi minulle aikaa, jotta saisin painoani alas. BMI on lihavan puolella, ja se on nyt minun haamurajani. En ole koskaan ollut näin motivoitunut laihduttaa, joten toivon että saan tämän tehtyä reippaasti mutta terveellisesti! Aloitin 5.4 ja noin 6 kiloa olen saanut pois, tämä on hyvä alku mutta varmaan triplasti pitäisi vielä saavuttaa, että olisi paremman mahdollisuudet raskauteen.

Olen periaatteessa antanut periksi. En oikein usko luomuraskauteen enää. Pelottavia ja jännittäviä aikoja edessä. Olkaa onnellisia jos onnistutte ilman tällaisia masentavia testituloksia! :nailbiting::wink Täytyy vain mennä eteenpäin sillä mitä minulla nyt on!
 
Moi StellaMom ja muutkin! Mulla myös todettiin matala AMH nyt keväällä (jotain 0,5 luokkaa, ikää mulla 34 v. joten on alle viitearvojen). Ultran perusteella ei ilmeisesti kuitenkaan näyttänyt ihan niin huonolta kuin mitä tuo arvo olisi antanut olettaa. Muuta hedelmällisyyteen vaikuttavaa ei ole tutkimuksissa meistä löytynyt, paitsi subkliininen hypotyreoosi joka alkaa olla korjaantunut tyroksiinilla.

Tuon AMH-tuloksen jälkeen meille sanottiin, että kannattaa nyt kokeilla pari kertaa ovulaation induktio + inseminaatio -yhdistelmää, mutta jos ei tärppää niin siirtyä sen enempää viivyttelemättä koeputkihoitoihin. Siispä tällä viikolla on (toivottavasti) toinen inssiyritys, ja kesätauon jälkeen tarkoitus aloittaa IVF:llä.

Mullekin matala AMH oli kova isku, jotenkin järkytti ajatus siitä, että IVF voi olla meille ainoa mahdollisuus saada lapsi. Nyt kun asiaa on ehtinyt sulatella, on paljon positiivisempi olo - nyt asia on tiedossa ja sen mukaan voidaan toimia, ja IVF ON mahdollinen tapa saada lapsi! (Toki aina on kaikki muukin mahdollista.) Ei siis luovuteta StellaMom, ja kovasti tsemppiä sulle terveelliseen painonpudotukseen! :happy:
 
Mulla on ikää 39 ja AMH 9,6 ilman viitteitä PCOS:sta. Silti ollaan jo IVF-hoidoissa, munasolukeräyksestä tuli kahdeksan, joista lopulta yksi tuoresiirrolla ja kaksi on pakkasessa. Eli ei tämä toiseenkaan suuntaan tuo onnea.
Suosittelen tarttumaan IVF mahdollisuuteen varsin nopeasti, se on kuitenkin todennäköisyyksien puolesta tehokkain hoito.
 
Mulla oli AMH-arvo vuosi sitten 37-vuotiaana 3.3 eli kuulemma tosi hyvä. Silloin saatiin 18 munasolua, joista 8 blastoa pakkaseen. Nyt 38-vuotiaana arvo oli vain 1.1. Kuulemma yli nelikymppisen arvo ja ei paljon toivoa saada yhtä paljon munasoluja. Saatiin 13. Eli en ihan luottaisi noihin mittauksiin!! Älkää masentuko huonoista arvoista. Ja syökää Q10:ä, sen on todettu nuorentavan hiirien munasarjoja.
 
Mä olen yli 40 ja arvo oli vuosi sitten 2,02. 1.IVF:stä 10 hedelmöittyneest vain 1 blasto. Aloin syödä Q10 n.6kk ennen 2.IVF:ää ja tuloksena 9 hedelmöittynyttä mutta 6 blastoa. Uskon että osa tästä tuloksesta on Q10 ansiosta. Osa myös siitä että 3kk ennen 2IVF:ää olin raskaana ja elin todella terveellisesti. Että arvo ei aina korreloi tuloksia! Mullakin olisi ensimmäisellä IVF kierroksella pitänyt olla parempi tulos blastoja arvon mukaan.
 
Tulin tänne toisesta ketjusta antamaan toivoa. Mulla todettiin amh 0,17 ja fsh oli koholla ja estrogeeni ekalla mittauksella melkein mittaamattomissa. Aloitin kovan googletuksen. Mulla tutkittiin deet ja muutama muu juttu yleislääkärin toimesta samaan aikaan. D-vitamiinilla on vahva yhteys amh arvoon. Aloitin ottamaan soijan isoflavonoideja ja tuin loppukierron vitexillä. Kahvi minimiin. Seuraavassa ultrassa oli jo follikkeleita, fsh ja estrogeeni viitteissä. Välimerellinen ruokavalio ja ubiqinoli plus iso kasa muita vitamiineja ivf kierrokselle. Kierroksella ei saatu kuin yksi solu, kuitenkin päästiin siirtoon asti. Ivf sairaalasta saatiin sitten suositus 3kk dhea kuurille ennen seuraavaa ivf kierrosta. Aloitin kuurin ja söin pienellä annoksella isoflavonoideja. Sekä mm ubiqinolia. Alkoi pukata luomu-oviksen oireita ja otin pari päivää isompaa isoflavonoidi annosta. Otin hormonihuipun aikaan aamulämpöjä, että nään nouseeko progesteroni. Laiskasti nousi, joten aloitin soijan lopetettua vitexin taas. Dpo 7 tuli ihan yllärinä haamuviiva tikkuun. Siltä haamulta löytyi eilen syke ja viikkoja vastaava pää-peppu mitta. It Starts with the Egg on ihan huippukirja ja siellä ihan tutkimusviitteitä. Tsemppiä jokaiselle ja plussatuulia!
 
Mulla oli amh-arvo 4,75. Ikää 39v. AFC vuosi sitten tarkemmin laskettuna 6-7 per puoli. Tänä keväänä ivf-suunnittelussa vaan vilkaistiin että hyvin näkyy antraalifolleja. Mulla kierto on säännöllinen 26 päivää, oviksen oon saanut tikutettua silloin kun olen tikutellut. Miehellä siittiöt normaalit. Yritystä 04/20 alkaen, nolla tärppiä. Varmaan munien laatu on sitten kuraa jo.

Ens kierrosta ivf. Gonal-f alkaa nyt maltillisella 175 annoksella ton amh-arvon takia. Voi olla et sitä joudutaan nostamaan sit hoidon edetessä.
 
Kysytään nyt täällä kun alkoi ahdistamaan :tears: Lueskelin IVF ketjua, ja siellä puhutaan "hiipuvista" munasarjoista, tai alhaisesta AMH:sta vielä paljon suuremmilla arvoilla kuin omani :Weary Cat Face: Ikää on siis 31 ja AMH 1,39. Naistenklinikalla päädyttiin aloittamaan hoidot insseillä ja monella muulla "huono-AMH:lla" suoraan IVF. Lääkäri ei sanonut tuosta arvosta yhtään mitään! Ultrassa munasarjat näytti ok:lta, kummassakin 8 antraalifollikkelia. Ovulaatiot ovat säännöllisiä, mutta onko niiden munasolujen laatu sitten kuitenkin ihan kuraa ja insseillä tuhlataan vaan arvokasta aikaa :Crying Cat Face:
 
mulla oli AMH vajaa vuosi sitten jotain 1,5 (olen 33v) ja siitä lääkärit oli montaa mieltä (toisen mielestä ihan ok ja toisen mielestä hieman alhainen) ja yksityisellä puolella aloitettiin insseillä, niitä tehtiin neljä. maksimissaan tuon verran oli mullakin folleja kierroissa näkyvissä, vähän vähemmänkin. insseistä tuli yksi kemiallinen mutta ei tosiaan pysynyt matkassa. sellainen kokemus itsellä, mutta ei tosiaan mitään lääketieteellistä näkemystä aiheesta...
 
Kysytään nyt täällä kun alkoi ahdistamaan :tears: Lueskelin IVF ketjua, ja siellä puhutaan "hiipuvista" munasarjoista, tai alhaisesta AMH:sta vielä paljon suuremmilla arvoilla kuin omani :Weary Cat Face: Ikää on siis 31 ja AMH 1,39. Naistenklinikalla päädyttiin aloittamaan hoidot insseillä ja monella muulla "huono-AMH:lla" suoraan IVF. Lääkäri ei sanonut tuosta arvosta yhtään mitään! Ultrassa munasarjat näytti ok:lta, kummassakin 8 antraalifollikkelia. Ovulaatiot ovat säännöllisiä, mutta onko niiden munasolujen laatu sitten kuitenkin ihan kuraa ja insseillä tuhlataan vaan arvokasta aikaa :Crying Cat Face:

Amh kertoo tosiaan määrästä, ei niinkään laadusta. Ja oon ymmärtänyt että amhta tärkeämpää on nimenomaan ne antraalien määrät ja sulla vaikuttaa hyvältä määrältä 8+8. Mullakaan ei amh ja antraalin määrät kohdanneet, tai että amhsta päätellen olis ajatellut et ois vähemmän. Amh voi myös vaihdella, laskea kai yleensä mutta myös nousta niinkuin mulla kävi. Eli sinänsä kun munasoluja sulla näyttäis olevan hyvin niin oletetaan että on aikaa yrittää myös kevyillä hoidoilla.
 
Tulin tänne toisesta ketjusta antamaan toivoa. Mulla todettiin amh 0,17 ja fsh oli koholla ja estrogeeni ekalla mittauksella melkein mittaamattomissa. Aloitin kovan googletuksen. Mulla tutkittiin deet ja muutama muu juttu yleislääkärin toimesta samaan aikaan. D-vitamiinilla on vahva yhteys amh arvoon. Aloitin ottamaan soijan isoflavonoideja ja tuin loppukierron vitexillä. Kahvi minimiin. Seuraavassa ultrassa oli jo follikkeleita, fsh ja estrogeeni viitteissä. Välimerellinen ruokavalio ja ubiqinoli plus iso kasa muita vitamiineja ivf kierrokselle. Kierroksella ei saatu kuin yksi solu, kuitenkin päästiin siirtoon asti. Ivf sairaalasta saatiin sitten suositus 3kk dhea kuurille ennen seuraavaa ivf kierrosta. Aloitin kuurin ja söin pienellä annoksella isoflavonoideja. Sekä mm ubiqinolia. Alkoi pukata luomu-oviksen oireita ja otin pari päivää isompaa isoflavonoidi annosta. Otin hormonihuipun aikaan aamulämpöjä, että nään nouseeko progesteroni. Laiskasti nousi, joten aloitin soijan lopetettua vitexin taas. Dpo 7 tuli ihan yllärinä haamuviiva tikkuun. Siltä haamulta löytyi eilen syke ja viikkoja vastaava pää-peppu mitta. It Starts with the Egg on ihan huippukirja ja siellä ihan tutkimusviitteitä. Tsemppiä jokaiselle ja plussatuulia!

Mahtavaa, onnea ensinnäkin sinulle ja kiitos toivon kasvattamisesta ainakin tänne yhdelle matalan - tai ehkä enemmänkin matalahkon - AMH:n omaavalle. Itse vedän aika lailla samaa cocktailia joka päivä: DHEA, ubikinoli (lisöksi uutena nyt myös gele royale vaikka ehkä lumehommaa tai huuhaata?) plus kaikenmaailman vitamiinit ml. D, joten hyvä kuulla että ainakin jollekin niistä on mahdollisesti ollut apua
 
Mulle royal jelly tuonut onnistuneita raskauksia. Mutta se taitaa riippua yksilöstä sopiiko vai ei. Tieteen mukaan ei vissiin voi enää yksiselitteisesti sanoa, että auttaa lapsettomuuteen. Ubiqinolilla ilmeisimmin myös tutkimusnäyttö. D-vitamiini olis hyvä saada kokonaisterveyden kannalta sadan pintaan. Täällä on enää 6 viikkoa, niin pieni rinsessa maailmassa. Toivon teille niin kovin plussatuulia :Purple Heart:.
 
Amh kertoo tosiaan määrästä, ei niinkään laadusta. Ja oon ymmärtänyt että amhta tärkeämpää on nimenomaan ne antraalien määrät ja sulla vaikuttaa hyvältä määrältä 8+8. Mullakaan ei amh ja antraalin määrät kohdanneet, tai että amhsta päätellen olis ajatellut et ois vähemmän. Amh voi myös vaihdella, laskea kai yleensä mutta myös nousta niinkuin mulla kävi. Eli sinänsä kun munasoluja sulla näyttäis olevan hyvin niin oletetaan että on aikaa yrittää myös kevyillä hoidoilla.

Kun itse kyselin matala(hko)sta AMH:sta lääkäriltä, hän sanoi että voi kertoa määrästä ja/tai laadusta, mutta itse arvon perusteella ei toki voi tietää kummasta. Esimerkiksi henkilöllä, jolla toinen munasarja on poistettu, AMH on loogisesti matalampi ilman että laadussa on ongelmaa. Vanhetessa taas AMH:n lasku yleensä liittyy myös laadun heikkenemiseen. Mutta ei se AMH tosiaan ole mikään absoluuttinen arvo tai totuus, josta voisi kaikkea päätellä, mulla sama juttu että AMH:n perusteella vaikutti kai huonommalta kuin sen perusteella mitä ultrassa näkyi.
 
Minulla oli AMH 4,12 (ikä 34v) , folliikkeleja 9+9, ja yritystä takana melkein 2,5v ilman yhtäkään plussaa tai haamun poikastakaan. Miehessä ei siis mitään vikaa, eli minun päässä on ongelmat. Tahdoin jättää tänne tälläisenkin jäljen, että ei ne hyvätkään arvot mitään takaa. Jotkut plussailee luomuna alhaisemmilla arvoilla kun toiset jatkaa vuodesta toiseen "hyvillä" arvoilla.
 
Kysytään nyt täällä kun alkoi ahdistamaan :tears: Lueskelin IVF ketjua, ja siellä puhutaan "hiipuvista" munasarjoista, tai alhaisesta AMH:sta vielä paljon suuremmilla arvoilla kuin omani :Weary Cat Face: Ikää on siis 31 ja AMH 1,39. Naistenklinikalla päädyttiin aloittamaan hoidot insseillä ja monella muulla "huono-AMH:lla" suoraan IVF. Lääkäri ei sanonut tuosta arvosta yhtään mitään! Ultrassa munasarjat näytti ok:lta, kummassakin 8 antraalifollikkelia. Ovulaatiot ovat säännöllisiä, mutta onko niiden munasolujen laatu sitten kuitenkin ihan kuraa ja insseillä tuhlataan vaan arvokasta aikaa :Crying Cat Face:

Mulla amh oli n. 1,0 (mitattu pariin kertaan ja eka arvo vähän alle ja toinen vähän yli) ja antraaleja näkyy aina n. 5+5 ja silti lääkärit oli sitä mieltä että follimäärä on parempi kuin mitä amh antaisi ymmärtää, ja kyllä meidätkin laitettiin ensin kolmeen inssiin, eli ilmeisesti mahdollisuudet olisi voinut olla niissäkin! Sitten toki ekassa ivf:ssä kävi ilmi että munasolujen laatu on se mistä kiikastaa, mutta siltikin saatiin kolmannesta ivf:stä (ainakin toistaiseksi hyvin jatkunut) raskaus aikaan! Nämä taitaa olla niin yksilöllisiä asioita, ettei yhdestä arvosta voi paljoa päätellä, en siis olisi liikaa huolissani! :smiling-eyes:
 
Kiitokset tästä! Ensi kuussa alkaa inssit (tosin tammikuussa jäädään varmaan rannalle kun ovis tulee olemaan la-su), ja sittenhän sen näkee miten homma lähtee etenemään. Miehellä on ollut myös siittiöiden määrässä häikkää, joten voi olla, että jos sinne pesun jälkeen jää vaan pari kaveria pyörimään, niin inssit vaihtuvat jo aika nopeasti IVF jonoon :tears:
 
Mulla on ikää 39 ja AMH 9,6 ilman viitteitä PCOS:sta. Silti ollaan jo IVF-hoidoissa, munasolukeräyksestä tuli kahdeksan, joista lopulta yksi tuoresiirrolla ja kaksi on pakkasessa. Eli ei tämä toiseenkaan suuntaan tuo onnea.
Suosittelen tarttumaan IVF mahdollisuuteen varsin nopeasti, se on kuitenkin todennäköisyyksien puolesta tehokkain hoito.
Kyllä tuolla arvolla pakko olla PCOS. Itsellä AMH 6,3 ja follikkeleja molemmilla puolilla 20-25. Mitä sinulta on tutkittu? Ultra voi joskus olla ns. väärä negatiivinen, mutta hormonit kertovat muuta. Ja itselläni on muuten normaali testosteroni, se on myös mahdollista. Googlaa H-PCOS tai "high AMH low or normal testosterone".
 
Kävin myös silkasta mielenkiinnosta mittauttamassa AMH-arvoni keväällä muiden verikokeiden lomassa kun esikoisen yritystä oli n. 4kk. Järkytyshän se oli kun lukema vain 0.73 ja ikää 32vuotta... Seuraavasta kierrosta marssin gynelle ja tulokseksi hiljaiset munasarjat joista toista ei saanut edes näkyviin ja afc 4. Gyneltä oltais saanu aikaistettu lähete hoitoihin jo 9kk kohdalla mutta niin vaan luomusti onnistuttiin raskautumaan 8kk:n sinnikkään yrityksen jälkeen. Eipähän kannata liikaa lukuja tuijotella mutta tavallaan hyvä tietää ettei viitti turhaa aikailla pikkusisarusten kanssa 🙈
 
Takaisin
Top