Lumi-Maria
Vasta-alkaja
Oon käyny esikoisen aikana Merioulun neuvolassa ja meen nyt myös. Osaavalta mielestäni silloin vaikutti ja sain kuvia ultrasta muistaakseni sähköpostiin.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Kävin tänään paniikkiultrassa, kun eilen hieman vuoteli. Löytyi onneksi vahva hyvä syke ja viikkoja päivän erotuksella vastaava pieni. Mikä helpotus ja onni! Vuoto ei ole tullut kohdusta, vaan oletettavasti kohdunsuulta tai limakalvoilta. Perhe-Artessa kävin. Ensi tiistain ultran nyt sitten perun.
Mulla on neuvola joulukuun puolessa välissä kun viikkoja on about 8+6. Halutaan mennä ar-ultraan jotta jouluna olisi sitten varmempia uutisia kerrottavana. :)
Pohdin nyt kannattaisiko mennä ennen neuvolaa vai neuvolan jälkeen ar-ultraan? Olisiko hyötyä tsekata ennen neuvolaa että kaikki on ok ja varmistaa mitat, vai onko väliä? Mitä mieltä ootte?
Ite en yhtään ajatellu tota ku varailin aikoja, mutta satuin saamaan ultra-ajan ennen neuvolan ensikäyntiä ja oikeastaan hyvä niin. Ollu tosi vaikea uskoa tätä raskautta todeksi ja että kaikki on hyvin, niin nyt on helpompi mennä myös neuvolaanMulla on neuvola joulukuun puolessa välissä kun viikkoja on about 8+6. Halutaan mennä ar-ultraan jotta jouluna olisi sitten varmempia uutisia kerrottavana. :)
Pohdin nyt kannattaisiko mennä ennen neuvolaa vai neuvolan jälkeen ar-ultraan? Olisiko hyötyä tsekata ennen neuvolaa että kaikki on ok ja varmistaa mitat, vai onko väliä? Mitä mieltä ootte?