Ajatuksia paluusta töihin

Sinähän sen sanoit Brummelisa, yksitoikkoisuus.

Mieskin kohteliaasti aina tarjoutuu lähtemään puistoon kahdestaan pojan kanssa kun oon niin väsynyt, mutta kun ei se tajua että mä en kestä olla yksin pojan kanssa päivästä toiseen ja toistaa samaa kaavaa, vaan haluan ennemmin koko perheen voimin tehdä jotain rutiineista poikkeavaa.
 
Joo minäkin voisin avautua tästä aiheesta, vaikkei kaikki sisältö nyt ehkä kuulukaan tähän ketjuun...

Muakin ajoittain ahdistaa se että päivät on keskenään ihan samanlaisia ja sitten jos viikkoon osuu jotain erikoista kuten neuvola, vierailu jossain tai jonkun tapaaminen jne. niin sitä odottaa ihan intona monta päivää ja tavallaan elää sen tiedon varassa että on luvassa jotain "poikkeuksellista". Joskus kun ei sitten ole luvassa mitään spesiaalia, on kyllä ihan pakko napata poika messiin, hypätä autoon ja ajaa kaupunkiin ihmisten ilmoille vaikka hengailemaan muuten vaan. Keksin tavallaan väkisin jotain muutakin puuhaa kuin kotona pyörimisen.

Päivät on joskus tosi pitkiä kun odottaa miestä töistä kotiin ja sitten jos se tulee myöhemmin kuin odotan, ajattelen että missäs se taas luuhasi matkalla, varmaan poikkesi jossain kaupoilla tai kaverilla tai jotain, kyllä sen on helppo noin vaan pistäytyä työmatkalla. Meillä on nyt myös sellainen tilanne että mies on KAIKKI toukokuun viikonloput kisoissa ympäri Suomea (2-3 päivää aina, joskus yöpyy kotona, joskus ei), kuten myös kesäkuun juhannus pois lukien. On hieman pitkiä viikkoja, kun ensin on päivät pojan kanssa ja miehellä on se muutama hassu tunti illalla aikaa olla apuna ja seurana ja sitten viikonloput on kokonaan yksin. No, heinäkuussa sillä ei tällä tietoa ole yhtään kisaa joten silloin me lomaillaan yhdessä viikonloput kun minä menen sitten elokuun alussa töihin.

Tavallaan odotan töihin paluuta, tavallaan en. Sinänsä nautin kotona olosta ja olisin mielelläni pojan kanssa kotona vielä seuraavaan syksyyn mutta se ei ole taloudellisesti mahdollista. Niinpä olen asennoitunut että töihin mennään ja sillä siisti. Varmasti tekee hyvää pääkopalle, en epäile hetkeäkään. Mies jää kahdeksi kuukaudeksi lomille joten poika on sitten tasan vuoden vanha kun menee hoitoon. Mieskin saa hetken aikaa kokeilla sitä "vauva-arkea" kotona jotta tietää mitä se oikeasti on. Tosin epäilen että ei täällä sitten ole esim. tehty samaan tapaan kotitöitä kuin nyt... No, aika näyttää. Tämmöisiä ajatuksia kumminkin tällä hetkellä.
 
Tuosta yksitoikkoisuudesta. Minusta tuntuu, etta elama on nykyisin yksitoikkoisempaa kuin mita se oli mammalomalla. Nykyisin se vapaa-aika on vain vauvan hoitamista kotona ja vauvaan tai kotiin liittyvia askareita, sitten nopea suihku, iltasapuskat ja hieman nettiaikaa vauvan nukahdettua... Tuntuu, etta silloin kun olin aitiysvapaalla niin oli paljon enemman aikaa tehda kaikkia mielenkiintoisia asioita, ulkoilla vaunujen kanssa, kayda kaupungilla, istuskella puistossa ja nauttia kiireettomyydesta. Kotonakin saattoi ottaa paikkarit silloin kun vauva nukkui. Se oli niin helppoa, kun sai paivan aikana nukkua univelkojaan pois! Toissa kaydessa siihen ei juurikaan ole mahdollisuutta, silla toihin on vaan pakko menna, vaikka vauva olisikin valvottanut. Onneksi meidan poika nukkuu yleensa hyvin...

Ja vaikka olen asunut kotikaupungissani jo monta vuotta, niin silloin mammalomalla vauvan kanssa ulkoillessa loysin itselleni uusia paikkoja, mika oli aika hauskaa ja jannittavaa... Vaan olisinko ma sittenkin kyllastynyt ja urautunut tuohon "puistoelamaan" ja sohvalla lekoiluun, jos sita olisi jatkunut pidempaan? Jos koitan hieman muistella taaksepain, niin kylla mua varmaan valissa ahdistikin olla vaan kotona. Kuitenkin nyt jalkeenpain muistelen niita alkukuukausia pojan kanssa haikeudella...

Toisaalta minun ei pitaisi valittaa, silla poika on varmaankin ihan helppo vauva. Ja mies osallistuu pojan hoitoon yhta paljon kuin itsekin. Se vaan risoo,etta kaikki meidan yhdessa vietetty aika miehen kanssa on just sita vauvanhoitoa kotona. Tai tilanteesta riippuen jompi kumpi antaa toiselle "omaa aikaa" ja on vauvan kanssa, jos nyt ylipaansa ollaan yhtaikaa kotona. Ja sitten kun ma saan sita ihanaa "omaa aikaa" niin kaytan sen johonkin jalkakarvojen poistoon tai vaatteiden silittamiseen. Tai nettiin. :grin Mun omat lenkkeilytkin ovat harventuneet 1-2 kertaan viikossa. Ja kavereitakin tapaan ehka kerran kuukaudessa...

Minulle tekisi varmaan hyvaa, kun poika kasvaa, alkaa liikkua ja tarvita enemman aktiviteetteja purkaakseen energiaansa. Sitten olisi vaan pakko lahtea ulos reippailemaan, potkimaan palloa ja puistoon leikkimaan. :)
 
Hehe, mä taas olen miettinyt, että haluan nukkua vähän parempia öitä ja päästä eroon tästä imetysdementiasta (tai ehkä se onkin vaan niitä valvottuja öitä, mutta mulla pätkii ihan huolella), ennen kuin menen töihin. Ja pelkään vähän myös tuota, mistä Littlered puhuu, että töihinpaluun jälkeen ei olisi enää aikaa tehdä yhtään mitään.

Mutta tunnistan myös tuon yksitoikkoisuuden, välillä on viikkoja, kun ei pysty sanomaan, mitä toissapäivänä tapahtui, koska joka päivä on tapahtunut suurin piirtein samoja asioita. Tekemisen puute ei kyllä ole, päinvastoin, ja aika paljon käydään ihmistenkin ilmoilla, sekä yksin, kaksin pojan kanssa tai koko perheen voimin. Enemmän tuntuu usein siltä, että pitää rajoittaa menoja, kun ei yhtään ehdi olla paikallaan. Jotenkin sitä tekemistä ei koskaan ole sopivasti, joko sitä nysvää vaan kotijuttuja (ok, on niissäkin tekemistä, varsinkin kun mulla on noita kirjoitus- ja ruoanlaitto"harrastuksia") tai sitten on vaan menossa. Tasapainoa etsiessä, huoh.

Mutta duuneista vielä, en olisi itselleni rehellinen, jos en myöntäisi, että ei myöskään vaan tee mieli palata nykyiseen työhön. Sen kummemmin tunnistettaviin yksityiskohtiin menemättä, mulla on aika haastava pomo (hyvässä ja pahassa), ja huomasin, että töissä toimiminen edellytti niin paljon omista periaatteista luopumista, etten oikein enää pitänyt itsestäni siellä. Huokasin helpotuksesta, kun äitiysloma alkoi. Toinen asia on sitten se, onko edes kaikille tiimissäni töitä, kun minä ja muutama muu palaamme mamma/hoitovapailta...
 
Täällä on ihan samoja ajatuksia... Oikeen ootan että jätkä täyttäs vuoden niin sais luvan kans ruveta töitä hakeen! Onhan tää silleen mukavaa, mutta.. Mutta. Toinen auto ois kiva, mun kroppa kun ei anna periksi ilman vahvaa lääkitystä lähteä käveleen välillä. Ei viittis kolmiolääkkeitäkään napsia kuin karkkeja joka päivä...
 
Tää kotona viihtyminen ym. on varmasti tosi persoonakohtaistakin, eikä siinä ole oikeita eikä vääriä tapoja. Mä olen ajatellut, että jos mahdollista, niin ennen kuin poju täyttää sen 3v, niin pitäisin vielä hoitovapaata jossain vaiheessa vähän (tai paratkoon, mistä sitä tietää vaikka mammalomallakin olis vielä parin vuoden sisällä). Isomman taaperon kanssa on kuitenkin ihan erilaista olla kuin vauvan kanssa.
 
Eiköhän tämä helpota kuhan yöt saa nukuttua kunnolla, tai poika siis nukkuu kunnolla niin iltaisin jää pari tuntia omaa aikaa ja voi silti nukkua sen 8h heräämättä. Ja vähän isompi jonka kanssa voi oikeasti tehdä muuta kun istua lattialla tai työntää vaunuissa. Voi olla että lapsen jokaisessa vaiheessa on ne hyvät ja huonot puolet. Alussa nukuttiin se pari tuntia putkeen max, mutta päikkäreitä nukuttuun pitkin päivää, sitten oli se järjetön tuttipullorumba, mutta korviketta oli helpompi kantaa mukana kun soseita, ja nyt ollaan tässä opitaan liikkumaan ja ollaan äärettömän uteliaita kaikesta, mutta ihanaa on se että pojan kanssa pystyy kommunkoimaan jotenkin ja luonne alkaa tulemaan esille.
 
Joo, pitäisikin nyt ryhdistäytyä, ja kävellä joku päivä puistoon kokeilemaan sitä vauvakeinua. Meillä on ehkä vähän rasittavaa ollut tässä se, että joku aika sitten sain esim. käydä vessassa suht rauhassa, mutta nyt tulee itku heti jos olen metrin kauempana vauvasta. Ja nyt kun muistelin, niin eikös se eroahdistus ole nyt pahimmillaan? Eli tämäkin helpottaa ehkä kohta. Ehkä tässä on sitäkin, että paljon tämmöisiä juttuja samaan aikaan: hampaiden tekoa, liikkeelle lähtöä, eroahdistusta ja viime viikolla hellettä. Ja kun kaikki vaikuttavat meidän molempien uniin, niin arki alkaa ketuttaa.
 
Se vaan kun ma lahdin pojan kanssa ekalle vaunulenkille, kun se oli 7pv vanha. Ja koko mammaloman ajan liikuin paljon ulkosalla, meilla kun on mieto talvi. Saatoin olla yhden paivan aikana jopa 5 tuntia (kaksi erillista lenkkia) raittiissa ilmassa. Ja jos aamupaivalla kavi vaunulenkilla, niin sitten vain odotteli, etta mies tulee kotiin ja lahti sitten yksikseen hikilenkille. Siis olisihan minulla nytkin mahdollisuuksia kayda ilman vauvaa lenkilla enemman kuin sen kerran viikossa, mutta jotenkin ne annetut mahdollisuudet ja omat fiilikset eivat vain kohtaa...

Ja jos nyt positiivinen haluaisi olla, niin aikaahan ei ole kulunut viela kovin paljon... Ma viela etsin omaa paikkaani tyossakayvana aitina. Varmaan sopeudun jossain vaiheessa. Niin kuin kaikki muutkin.
 
Juu, kotihoidontuen päätös tuli ja se nyt sit tarkoittaa, että mun pitää kumminkin mennä töihin.
Näillä näkymin kaikki järjestyisi tosi hyvin, anoppi pääsis sairaseläkkeelle ja pystyis hoitaan tyttöö ja vanhasta työpaikasta saisin sovittua sen verran töitä kun tarviin.. Eli oisin 3 pv viikossa. Ja se alkais elokuun alusta.
Hyviä puolia on tosi paljon, päällimmäisenä tietty taloudellisen tilanteen parantuminen, rytmin saaminen elämään yms. Mut silti.. Jättäisin 10 kk ikäisen tytön, pitäis vierottaa enemmän ja eniten miten mä jaksan?!
Kuulemma kaikki muutkin jaksaa eikä mun pitäis olettaa saavani mitään erityisjuttuja, jos oon vaan 'työtä vieroksuva'.
No en ny niinkään sanois, vaik tietty mieluummin oisin kotona. 8)
Joo mut MAHDOLLISESTI arki näyttää 3 pv viikossa tältä: mä herään klo 5, pyöräilen töihin 4-5 km, aloitan siä klo 6. Mies hoitaa tytön aamulla ja vie sen ja vaunut työmatkalla mummolaan klo 8. Kummatkin töissä.. Sit kun mä oon saanu omani tehtyä, pyöräilen mummolaan (about 14-15) 5 km, otan tytön vaunuineen, meen bussilla kotiin (kesto ehkä kaupan kautta, mies hakee mun pyörän mummolasta ja tulee kotiin klo 16 jlk. Sit ilta kotitöitä ja tytön hoitoo..
 
Ai niin, työ on muuten 4 - 5 krs hissittömien talojen rappusiivousta. :wink
Rappuja 12-20, katsotaan kuinka sovitaan.

Jos tuo toteutuu, niin mä tulen ylläpitämään tota mutsit kuntoilee -ketjua.
 
Muokattu viimeksi:
Nyt kun töihin paluu lähenee voi jo oikeasti kokoilla ajatuksia siihen liittyen. Mun vanhempainraha-aika on jo ohi ja musta on tullut ihan tavallinen kesälomalainen :p Mies puolestaan on nyt isyyslomalla.

Kuukauden päästä painan töissä jo täyttä häkää. Töihin paluu ei ainakaan vielä ahdista, tuntuu mukavalta saada joku säännöllinen rytmi omaan elämään. Äitiysloma ja vanhempainvapaa toki ovat aikaa jolloin ei paljon aikataulut paina ja on tietynlainen vapaus tehdä mitä vaan milloin vaan, vauvan ehdoilla tietty :grin Mutta ehkä kuitenkin olen sen tyyppinen, että kaipaan tekemistä ja rutiinia päiviin. Sitä kotoiluakin osaan varmaan arvostaa enemmän kun käyn töissä.

Palkkakuitti on myös asia joka rauhoittaa mieltä, tuntuu että oma talous on paremmin omissa käsissä. Taloudellisesti pärjäsimme kyllä arkisissa asioissa hyvin, mutta isommat kuluerät kyllä tekivät loven säästöihin. Mulla meni esim. pari tonnia niinkin hyvään kohteeseen kuin auton huoltoon ja korjaukseen... o_O Tietsikka hajosi, poika tarvitsee säännöllisesti uusia(kirppis) vaatteita, uuden turvaistuimen ym ja optikkoreissukin olisi kohta ajankohtainen... Rahareikiä piisaa vaikka miten.

Ja pääseehän sitä sitten taas aikuiseen seuraan. Menee varmaan piiiitkä aika kyllä ennen kuin osaan puhua muustakin kuin "poika sitä ja tätä, kakkavaipa semmoinen ja semmonen" :grin
 
Meikäläisellä alkaa vika viikko kotona, viikon päästä maanantaina töihin. Mies aloitti nyt loman joten lomaillaan tuleva viikko yhdessä ja miesväki on sitten vielä pari kuukautta kotona. Todella ristiriitaiset fiilikset tällä hetkellä kun se normi työarki onkin yhtäkkiä niin lähellä. Apuva!
 
Mä muistelen, että joku jossain ketjussa puhui päiväraha+kotihoidontukiasiaa.. Tekeekö kukaan osa-aikatyötä ja sit on päivärahalla loppuajan? Mun tuttu, joka on töissä Kelassa meinas, että päivärahaa voi saada sittenkin, jos on jo osa-aikatyö, vaikkei siis ois ees työn hakija. Mut oliko se niin, että se kotihoidontuki vähennettäisiin peruspäivärahasta?
Äh, vaikeeks menee. :S
No anyway, mun työt alkaa perjantaina. Sikäli järjestyi kivasti, että anoppi tulee meille, eli mä lähen aamulla töihin kuudeks, mies kaheksaks, anoppi tulee ennen sitä. Sit ku mä tuun töistä, anoppi lähtee omiin menoihinsa. Se oli sen idea, ite oltiin valmiita kuskaankin tyttöö. :)
 
Ainakin osa-aika työtä tekevä voi saada soviteltua päivärahaa palkkansa lisäksi, mutta siitä mulla ei oo tietoa saako sitten vielä kotihoidontukea...

Mun työt alkaa 2 vko päästä :) Kohta on jo elokuu! Kyllä kesä meni taas nopeesti. Tietty :p
 
Minä valitin siitä ansiosidonnaisesta. En tiedä miten kelalla menee, mutta multa tosiaan ansiosidonnaisesta vähennetään kotihoidon tuki, luulisin että samoin kelalla. Ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa voi tosiaan saada soviteltuna, eli jos tekee osa-aikatyötä. Itse olen aikaisemmin ollut kaksi kertaa kuukauden työttömänä, ja kävin molemmilla kerroilla tekemässä pari opesijaisuutta. Silloin toimi niin, etten hakenut päivärahaa niiltä päiviltä, päivärahoja hakiessa piti vaan ilmoittaa monta tuntia on ollut töissä.
 
juu kelan rahoista vähennetään kotihoidon tuki.

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app
 
Minusta tuntui ekaksi ihan hirveelta palata toihin. Koko ajan oli sellainen fiilis, etta mita ma taalla teen, mun pitaisi olla vauvan kanssa. Nyttemmin tuntuu silta, niin kuin en olisi koskaan millaan mammalomalla ollutkaan.

Paluu toihin ei kuitenkaan ollut mitenkaan ylivoimaisen vaikea. Loppujen lopuksi vanhoista, tutuista rutiineista olikin ihan helppo saada kiinni. Tyokaverit ja pomo toivottivat tervetulleiksi. Ainoa vain, etta ma en saanut minkaanlaista perehdytysta mihinkaan ja muutama juttu olikin muuttunut niin, ettei niista edes kerrottu mulle mitaan. Ne asiat vain tulivat vastaan ja ihmettelin niita aikani. Mutta ei mitaan ylivoimaista.

Ma olen aika pikkutarkka luonne monien asioiden suhteen ja monesti mua arsyttaa mun tyokavereiden ja koko firman toiminnan levaperaisyys ja summittaisuus. Ma olin ennen vauvaa pitanyt siella jo pidemman aikaa yhta excell-taulukkoa parista sellaisesta asiasta, joitten tilastoimattomuus olisi silkkaa hulluutta ja ihan taysin jarjetonta. Kaikki aina nyokyttelivat mun taulukoille. Ma opetin joillekin, miten excelia kaytetaan ja muutkin alkoivat taydentaa mun taulukkoa omilla vuoroillaan. Ma luulin, etta tilastointia jatketaan mun ollessa poissa, mutta sitten kun tulin takaisin, niin EI KUKAAN ollut niin tehnyt. o_O Oli pikkasen loukkaantunut olo... :sad001 Sitten ma paatin, et v***t minakaan ala naita enaa tayttamaan. :mad: Sitten meni monta kuukautta ja kesan kynnyksella pomokin herasi ja oli ihan tohkeissaan, etta miksi kukaan ei enaa tee niita mun kehittelemia taulukoita???!!!
Nyt me sitten taas teemme niita. :grin

Silti sellainen levaperaisyys ja huolettomuus on arsyttavaa. Se on joillekin vaan niin ylivoimaisen vaikeaa laittaa tietoa eteenpain jostain todella tarkeasta asiasta seuraavaksi vuoroon tulevalle tyokaverille. Ja sitten kaikki asiat vain tulevat nurkan takaa yllatyksena, vaikka ne asiat olisi voinut hoitaa paremminkin...

Oikeastaan kaikista pahinta on se, ettei voi ottaa edes pienia paikkareita tai valttamatta edes kunnolla levata, kun tulee kotiin. Vauvanhoito on kuitenkin tosi intensiivista puuhaa ja monesti joutuu menemaan ihan suorilta jaloin nukkumaan, ilman omaa aikaa koko paivana!
 
Eka työpäivä tänään, oli aika rankka.. :angry1' Mut äkkiä siihen 'juoksemiseen' taas tottuu.
Tytön kans kaikki meni tosi hyvin, syötin sen vähän ennen kuutta ku lähin ja jätin maitoo, se oli herännyt (vasten tapojaan) jo 6.30. Mä oisin ehkä saanu sen viä nukkuun, mutta isänsä ei ja nousivat sit silloin. Mummo oli tullu 7.30 aikaan ja mies lähteny töihin. Päikkäreille saaminen ilman äitiä oli ollu vähän työn takana, muuten oli menny hienosti.
Tulin kotiin vähän ennen 14. Nuo olivat juuri täyttämässä tytön pulikointiallasta ja tyttö vaan vilkas muhun ja sit mummoonsa sillei 'katos ku mutsikin ilmesty. Mut hei eiks meillä ollu jotain kesken'..!
Kävin suihkussa, juotiin kahvit ja mummo lähti. Sit tyttö nukahtikin käytännössä mun syliin päikkäreille ja vein sen sänkyyn ja menin ite päikkäreille. Sit tuli isi töistä.
Eli kaikin puolin turvallisin mielin voin lähtee taas maanantaina. :Heartred
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top