Ajatuksia paluusta töihin

[Brummelisa]

Suomessa ainakin pääsee päiväkotiin tutustumaan etukäteen, mikseipä muuallakin maailmalla. Eiköhän se ole vain järjestelykysymys, jos ei noin muuten ole yleisesti tapana ko. paikassa. Luulisi, että päiväkodeissa tajutaan, että vanhemmat haluaa itsekin tsekata paikan :)

Juttelin pomoni kanssa viime viikolla. 28 päivää lomaa kertynyt kuluneelta lomakaudelta, nuo lomapäivät pidän vanhempainvapaan päätteeksi. Eli töihin paluu siinä elokuun puolivälissä. JES! APUA! EIIII! Mitähän mieltä siitä nyt sitten olisi :D

 

[Latteäiti]

Littlered, ihan kauhea juttu, minäkin oisin hysteerinen vaikka se tosiaan saattoikin vilkuilla myös hoitolaukkua. Ei tää varmaan kuulu tähän ketjuun, mutta mulla kyllä on erinäisiä pelkoja, joista se, että joku varastaisi mun lapsen on ehkä pahin. Mä olen asunut lyhyen aikaa Ateenassa, jossa on tiettyjä alueita, jonne ei lapsen kanssa ole menemistä, kun ne on täynnä narkkareita, ja lapsesta, varsinkin vaaleasta, saa hyvät rahat. Ja vaikka nyt asutaan tämmöisessä ainakin näennäisessä lintukodossa, niin en mä uskalla esim, kaupassa jättää vaunuja hetkeksikään, vaan vahtaan niitä silmä kovana. Senkin takia tykkään nyt siitä Manducasta, kun siitä sitä ei vie kukaan. Ja sori, tämä ei varmaan helpottanut.

 

[Littlered]

En halua peloitella ketaan samassa tilanteessa olevaa paivakodeilla. Varmasti on olemassa ihania hoitotateja ja ihania paivakoteja, joissa lapset viihtyvat hyvin. Ehka meidankin poika viihtyy? Tama kaikki nyt on ihan spekulaatiota, silla eihan minulla ole mitaan kokemusta paivakodeista!
Ja tarkoituksenani ei ollut vahatella kenenkaan ammattitaitoa. Se vain on arveluttavaa, miten kiire ja hoidettavien paljous verrattuna henkilokunnan maaraan vaikuttaa hoidon tasoon. Vaikka hoitajalla olisikin sydan oikeassa paikassa, niin ei hankaan voi olla monessa eri paikassa yhtaikaa...

Ja nettimaailmassa on niin paljon kauhukertomuksia kamalista hoitopaikoista ja liian nuorina hoitoon viedyista pikkuisista, jotka ovat joutuneet karsijoiksi. Tahankin olisi varmaan hyva suhtautua ajatellen, etta "hyva kello kauas kuuluu, paha kello viela kauemmas."
Eli niilla, joitten lapsilla paivahoito on sujunut ongelmitta, ei ole samanaista tarvetta kuuluttaa asiaa koko maailmalle jossain vauva-palstoilla sormet syyhyten (kuin niilla, joilla on negatiivisia kokemuksia).

Mies nyt ei oikein ymmarra vouhotusta asian suhteen, vaan suhtautuu lapsipaljouteen jokseenkin positiivisesti ja muistelee omaa lapsuuttaan 6-lapsisessa perheessa, jossa lapset syntyivat n. 2 vuoden valein. Miehen mielesta pojalle tekee vain hyvaa olla toisten lasten seurassa, eika han edes huomannut sen paivakodin melutasoa (ennen kuin ma siita huomautin vierailun jalkeen). Ehka se outo olenkin sitten mina??!!

Mut joka tapauksessa me laitetaan poika hoitoon syyskuussa paivakotiin. Onhan tassa viela muutama kuukausi aikaa sulatella asiaa...

 

[Brummelisa]

Eiköhän valtaosa meistäkin ole ollut päiväkodissa/perhepäivähoitajalla. Traumoja, anyone...? :) Voi olla, mutta ei enää muisteta tai tajuta.

Päiväkotejakin on monenlaisia, yksityisissä voi olla että noudatetaan jotain tiettyä "aatetta". Onhan se selvä, jos lapsi on kovin vilkas ja liikkuvainen, niin hänen on vaikea olla päiväkodissa, jossa vaan pitäisi istua hiljaa nätisti ja askarrella. Kun taas aremmalle lapselle rauhallinen toiminta on enemmän mieleen. Ja varmasti päiväkodeissa on meteliä ja saa kyllä välillä ollakin, nehän on lapsia. Kipeitähän ne muksut on, jos ne ei välillä riehu :P Päivissä on myös ne rauhoitetut hetket, milloin ei mekkaloida.

Vuoden päästä nää meidänkin mukelot jo juoksee ja puhelee pari sanaa. Näitä päiväkotivalintoja saa varmaan miettiä vielä uudestaan taaperoiässä, kun selviää millainen persoona se oma lapsi todella on.

 

[Littlered]

Niin totta Brummelisa! Olen itse ollut paivakodissa 1,5v--> aina kouluikaan saakka ja minulla ei ole ainoatakaan negatiivista muistoa paivakodista, hoitajista tai muista lapsista siella. :)
Jotenkin vain omissa silmissa meidan poika on niin arka, herkka ja avuton, ja muut lapset siella paivakodissa kamalia meluavia pentuja, jotka saattavat kiusata meidan pikkuista... Mutta ehka meidan pikkuinen onkin sitten taaperona se, joka meluaa kaikista eniten ja terrorisoi muita? eihan sita koskaan tieda...

 

[Kyfi86]

-

 

[Brummelisa]

Mulla olis mahdollisuus nyt kesällä jo tehdä vähän viikonloppuisin töitä (pitää vähän selvitellä miten vaikuttaa vanhempainrahaan, miten sitten kannattaa/voi tehdä) :)

Pitänee toki selvitellä sitäkin, miten halukas mies on pojan kanssa silloin tällöin lauantaipäiviä viettämään kesällä (kala-aikaa, kehtaankin varmaan ehdottaa !!)... Olis kyllä hyvää harjoitusta niille molemmille, mies on nimittäin meinannut nyt viettää pojan kanssa 2kk syksyllä kaksin kotona..!
Lycka till! Ihan kiva kyllä, niin hoidon aloitus menis sinne 1v. pintaan.

Surkeahko kyllä tuo kodinhoidontuki! Kuntalisää saa sentään ymmärtääkseni täällä 200 €. Hoitolisään sitten vaikuttaa tietysti (pienetkin) tulot, eli se on ehkä pari kymppiä... (Eihän tuo päivähoitokaan tietty ilmaista ole, ei tartte kummoset olla yhteenlasketut tulot, kun maksu menee jo yli 200 €.)

 

[Salme]

Huokaus. Katselin tuossa Kelan sivuilta noita kotihoitojuttuja ja pitäisi tässä pikapuoliin ilmoittaa työnantajalle, etten ole tulossa vielä heinäkuussa töihin. Mielessäni olen miettinyt, että jos olisi kesäloma heti vanhempainvapaan jälkeen ja sitten jäisi hoitovapaalle tuonne vuoden loppuun, mutta kaipa tässä olisi tosiaan otettava yhteyttä työnantajaan, onnistuuko se noin. Periaatteessa ei luulisi olevan mitään estettä, minun kesälomani ei olisi kenenkään toisen loman esteenä (näin maalaisjärjellä ajatellen), mutta jotenkin pistää huokailuttamaan... Äitiyslomalle jäädessä kyllä kovasti kannustettiin olemaan kotona, lapsi on pieni vain vähän aikaa ja töitä kerkiää tekemään.

 

[Alisa]

Minä ilmoitin juuri, etten ole tulossa töihin yli vuoteen. Taloudellisesti tulee olemaan haastavaa, mutta eiköhän selvitä. Mukava elämänvaihe kaikkien työvuosien jälkeen.

 

[herne]

^ Voi, mulla tämä sama pähkäily (kuten toki melkein kaikilla meistä tässä kohtaa). Alustavasti ajattelin ilmoittaa, että olen pois helmikuuhun saakka, mutta jos talous antaa myöten, niin jatkan sitten vielä ensi vuoden syksyyn. Uskon, että pärjätään, mutta meillä on asuntosäästöprojektia sun muuta, mikä tietysti vähän hankaloituu tuon vapaan myötä...

Mikään kiire ei kyllä töihin ole, vaikka periaatteessa freelance-pohjalta voisi jotain pientä puuhata näin kotoakin :)

 

[Latteäiti]

Minäkin rupesin tässä vähän stressaamaan, kun heinäkuu ja vanhempainrahakauden loppu on yllättävän lähellä. Mä olen kyllä koko ajan katsellut töitä, mutta mitään sellaista ei ole tullut vastaan, mitä oikeasti voisi hakea. Ensi kuussa aion ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi, kun sen voi tehdä jo etukäteen. Sitten avoimia työhakemuksia, ja jos jotain oman alan taikka muuten sopivaa duunia olisi tarjolla, niin tietysti haen. Mutta varsinaisesti mulla on tarkoitus aloitella väitöskirjan tekoa vuoden vaihteen jälkeen, taloudellisesti siinä ei ole mitään järkeä, mutta se on mun haave ja keksin hyvän aiheen tuossa lasketunajan hujakoilla... Ja mies sanoi, että jos haluat väitellä, niin väittelet, hän elättää perheen. :)

Salme, yrittäjän tyttärenä sanoisin, että työnantaja luultavasti arvostaa sitä, että ilmoittaa aikeistaan hyvissä ajoin, silloin kerkeää rauhassa järjestellä sijaisuudet yms. Hyvä olisi ilmoitella nyt toukokuussa, ensi kuussa on kesälomat jo päällä, ja noita juttuja on paljon vaikeampi veivata. En mä näe mitään syytä, miksi toi sun järjestely ei kävisi, hyvä vaan, ettei jää edellisvuosien lomia roikkumaan. Go for it! :)

 

[Salme]

Kaksi kuukautta etukäteen täytyy ilmoittaa, onhan tässä reilu viikko aikaa.. :) Sijainenhan siellä on ollutkin siitä lähtien, kun jäin äitiyslomalle. Pitää kyllä tässä ihan lähipäivinä ilmoittaa.
Tämä nyt ei niin liity aiheeseen, mutta olen ihan fiiliksissä siitä, että tänä keväänä pääsen seuraamaan miten puihin kasvaa lehdet. :)

 

[santra86]

Ehdin jo töihin epävirallisesti ilmoittaa, että oon hoitovapaalla tämän vuoden loppuun. Saan kuulemma pitää lomat heti vanhempainrahakauden päätteeksi, niin vähän taloutta korjaa. Mies jää kotiin tammikuussa lasten kanssa ja minä menen täyttä päivää tekemään töihin ja sitten maaliskuussa jään toisen kerran hoitovapaalle. Tavoite, että lapset hoidetaan kotona kaksivuotiaiksi käy kyllä kukkaron päälle, ei voi muuta sanoa. Meillä ei saa edes kuntalisää enää kodinhoidontuen jatkeeksi.

 

[Salme]

Ei täälläkään makseta kuntalisää. Eikä sivumennen sanoen välttämättä hirveästi kannusta hankkimaan lapsia, kun päiväkoteja pistetään kiinni ja koulut homehtuu käsiin...

Minä menen huomenna hakemaan hoitovapaata.

 

[Salme]

Homma hoidossa. Tammikuussa töihin. :)

 

[herne]

Me käytiin miehen kanssa lauantaina pitkät keskustelut töihinpaluuaiheesta, ja vahvistettiin nyt aiempi alustava suunnitelma, että ilmoitan töihin olevani helmikuun alkuun hoitovapaalla ja katsotaan sitten loppuvuodesta vielä erikseen, onko taloudellisesti mahdollista/järkevää jatkaa vapaata.

Mutta ei tuo työpohdinta kyllä helppoa ole Tämä tammikuuhun kestävä hoitovapaa oli helpohko päättää, mutta mietittiin jo jatkoakin, ja se on mutkikkaampi. Me tultiin sellaiseen tulokseen, että jokapäiväinen elämä onnistuu yhdenkin hengen palkkatuloilla + kotihoidon tuella, mutta ongelmakohta on asuntosäästämisemme. Toisaalta aikaisempi töihinmeno mahdollistaisi nopeamman säästämisen; vaikka mahdummekin joten kuten nykyiseen isoon vuokrakaksioomme, poika kasvaa ja jossain kohtaa tarvitsee lisää tilaa, puhumattakaan vanhempien tarvitsemasta tilasta tai siitä, että toinenkin lapsi voisi tulla. Ja sitten toisaalta taas, nyt ei tunnu vielä yhtään siltä, että raaskisin olla edes osa-aikaisesti töissä, kun poika on vielä niin pieni. Tiedostan, että jossain kohtaa on varmasti hyvä, että hän pääsee hoitoon ja enemmän ikäistensä seuraan, mutta vielä ei meikäläisen vauvakupla ole puhjennut, ja tosi vaikea ennustaa pojankaan tarpeiden kehitystä. Ja sitten on vielä nämä itsekkäät syyt, eli en vain haluaisi mennä vanhoihin töihini takaisin, enkä kuitenkaan ihan tiedä, mitä haluaisin tehdä niiden sijaan. Lisäksi on tämä koko kuvio mahdolliseen toiseen lapseen liittyen, varmasti oman palkkakehityksen (ja mahdollisen tulevan äippärirahan) kannalta kannattaisi käydä välissä tekemässä töitä (eikä duuninvaihtokaan ole siinä yhtälössä kovin järkevää), mutta kuten sanottu, en yhtään haluaisi palata vanhaan työhöni, ja olisi toisaalta mukavaa, jos voisi suoraan jäädä tokalle äippärille. Mutta sitäkään ei voi ennustaa, voihan se olla, etten tulekaan uudestaan raskaaksi ja jotain on pakko keksiä jossain kohtaa... Äh ja plääh. Pitäisi nyt varmaan olla tyytyväinen siitä, että vaihtoehtoja ylipäänsä on, mulla on duuni, mihin palata, ja mies, joka tekee kaikkensa sen eteen, että pystyy omilla tuloillaan perheen elättämään, jos haluan jäädä kotiäidiksi pidemmäksi aikaa.

 

[Latteäiti]

En tiedä onko kyse "vauvakuplan" puhkeamisesta vai siitä, että viime viikko helteinen oli poikkeuksellisen vaikea, mutta mä olen alkanut todella kaivata takaisin töihin. Rehellisesti sanoen kotona oleminen kyrsii aika pahasti, vaikka vauva on ihana ja vieläpä suhteellisen helppo. Mä olin tosin varautunut, että tässä käy näin, ja tähän asti on mennyt yllättävän hyvin. Mulla on ihan kiitettävästi sosiaalista elämää ja suhteellisen selkeä päivärytmi, että en oikein voi valittaa mistään. Ja onhan tässä hyviäkin puolia ja vapautta, ja neidille on varmaan parasta olla vielä kotona, mutta en voi mitään sille, että kaipaan takaisin aikuisten maailmaan. Ja kunnon palkkaa. Tarvitseeko sanoa, että tunnen myös todella pahaa syyllisyyttä siitä, että ajattelen näin?

 

[Sophie82]

Mä oon paininut samojen ajatusten kanssa jo pidempään. Oon aina ollut sitä mieltä että musta ei ole kotiäidiksi, mutta kaikki sanoivat että kyllä se mieli muuttuu kun on se oma vauva (kun mietin raskaana ollessani että jos olisin kotona vain puoli vuotta, ja mies voisi sitten ottaa vapaata ja olla kotona kun hän sitä enemmän haluaa). No eipä ole mieli muuttunut, mua ei todellakaan ole tehty koti-äidiksi! Mulla on myös ihan kauhea morkkis kun mietin kaikki päivät mun töitä ja projekteja, ja mua ahdistaa kun ei ole aikaa viedä niitä eteenpäin ja sitten ahdistaa vielä enemmän kun totuus iskee että mulla on ihana poika ja mahdollisuus olla hänen kanssaan 24/7 koko ensimmäinen vuosi, ja mä vaan haluaisin töihin. Ja tätä asiaa pahentaa se ettei mulla ole mitään sosiaalista elämää täällä. Oon kaikki päivät yksin kotona pojan kanssa. Viime ajat ovat olleet tosi rankkoja henkisesti ja yksi päivä tässä romahdinkin ja itkin ja tärisin, ja meinasin oksentaa kun oli vain sellainen olo etten pysty tähän enää. Hermot on ollut tosi kireällä ja kun kerran kaksistaan ollaan niin purkaan sitten pahaa mieltä pojalle, tekee varmaan tosi hyvää hänelle Onneksi toi ei ymmärrä vielä milloin olen iloinen, surullinen, vihainen jne, vastaus on aina nauru ja hymy. Puh, kohta tullaan onneksi suomeen perheen ja kavereiden luokse, ja elämä tulee näyttämään huomattavasti helpommalta!

Noniin, tarkoitus oli kirjoittaa tästä johonkin toiseen ketjuun, mutta tuli nyt tähän Latteäidin innoittamana.

 

[Latteäiti]

Joo mullakin olisi se jatko-opintoprojekti mistä olisin ihan hirmu innoissani, mutta eihän se näin etene. Miehen loman aikana olisi sitten tarkoitus järjestää mulle työtunteja. Mulla se mieli muuttui vähän yli puoleksi vuodeksi, mutta vuosi pitäisi olla... Riippuen siitä miten töitä löytyy.

 

[Brummelisa]

Mun on ainakin varmasti paljon helpompi kestää näitä katkonaisia öitä ja kaikkea muutakin, sitten kun kohta aamulla voi vaan kiskaista kupin kahvia naamaan ja painua töihin. Eli tarkoitan sitä, että esim. univelka on yksi, mikä välillä väsyttää, mutta se mikä väsyttää vielä enemmän on tää kotona olo. Joka päivälle pitäis olla melkein keksittynä jotain erikoista; menemistä, tekemistä, ohjelmaa, että ei tarttis vain näitä samoja rutiineja päivästä päivään hoidella. Tää väsyttää mua ihan hirveästi. Yksitoikkoisuus.