Ahdistaako joku asia?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Rosita
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Pitäisköhän tehdä uusi ketju nimeltä anoppi :D Meillä asuu molemmat samalla kylällä, mutta anoppia nähdään paljon enempi kuin mun äitiä (mun vanhemmat eronneet miljoona vuotta sitten). Mun äiti on aina ollut (jo silloin kun olin pieni) etäisempi vanhempi, ei siis mikään hellyydellä kasvattanut ja nyttenkin saa monta kertaa pyytää ja pyytää, että tulis käymään. Isommat lapset ei oikein enää osaa mun äidin kanssa ees keskustella kun näkevät niin harvoin :( Anoppi sitten taas on sellanen, että nappaa heti tytön syliin ja pussaa koko ajan. Ja ohjeita tulee sen minkä kerkeää ja usein silleen, että mä olen väärässä ja hän oikeassa. Esim. viime viikolla keskustelimme pistorasioista. Meillä kotona on ehdoton ei edes lähestyä koko rasiaa, anoppi sitten oli hankkinut tulppia omiinsa ja oli nyt sitä mieltä, että nyt pitää Ilonan saada koskea niihin kun niissä on suojat. Unohtaa helpommin koko pistorasiat niin. No, entäs kun jossain muualla ei olekaan suojia ja tyttö edelleen on kiinnostunut pistorasioista? Siitä syntyi aikamoinen polemiikki kun sanoin, että pistorasioihin ei kosketa, että minä vaikka koko päivän irrotan lasta siitä, mutta niihin ei kosketa. Mä toivon, että saan ton asian sen päähän taottua ennen kuin menee joskus sinne hoitoon..sillä tyttö varmaan ois sormet pistorasiassa kaiket päivät..
 
satru toi on jotenki niin tutun kuulosta, vois olla mun kirjottama koska meil on monest just sama juttu. tosin sit mä kuulemma huolehin liikaa tytöstä tyttö tulee kuulemma vihaamaa mua myöhemmin koska mä pidän hänestä huolta. mut sit pitäs noudattaa hänen ohjeita kaikessa aina...

mut nyt sit mikä mua ahistaa on vaunuilu ukon kans. tänää käveltii anoppilaan 4,5km per suunta ja se valitti mun kävelytahdista et liian nopea, sit anto ohjeita missä kävellä millä vauhdilla jne... koko matka anoppilaa ja sit sama juttu takas. mä en kyl enää lähe ukon kans vaunuileen minnee, anoppilaa suostun meneen vaan joko vespalla tai taksilla ettei tartte kuulla ohjeit ja valitusta. lenkit mennää kyl tytön kans iha kahestaa tästä lähin.
 
Tiedättekö tunteen, kun joskus tulee sellaisia päiviä, että nyt ei jaksa. Ei vaan jaksa. Hermo pitää säilyttää ja kaksi väsynyttä lasta huutaa, kaikki hommat tekemättä, et saa lapsia nukkumaan millään ja tuntuu, että tekisi itsekin mieli mennä lattialle huutamaan.
 
Kuulostaa tutulta, Citrus. Ja vielä kun isompi kiusaa pienempää eikä suostu tekemään läksyjä ja heittelee tavaroita, silloin pää meinaa räjähtää ja tekee mieli heittää koko tyyppi pihalle. Kaikkia siis väsyttää joskus (päivittäin) tässäkin talossa. Onneksi on myös mukavia hetkiä ja rauhallista joskus......
 
Väsymystä on täälläkin havaittavissa,oon toisinaan ihan puhki :dead: 4 lasta,työt,kotihoito ja muut askareet on kyllä imaissut mun energiat..mietinkin olisiko aika pysähtyä hetkeksi ja pitää pari viikkoa lomaa töistä. Keikkatöitä kun teen niin riittää etten vaan ota vuoroja vastaan. Nyttekin mulla on 2 sukulaispoikaa hoidossa pari päivää,vaikka ovatkin ihan kilttejä niin mun lapsiluku on nyt ollut 6!!! Kun en osaa sanoa EI kun joku pyytää jotain o_O Toinen pojista kaatui eilen ja löi päänsä kylpyhuoneen lattiaan ja on nyt tänään oksennellut :eek: Hirveä huoli että onko kaikki hällä hyvin ja toisaalta helpotus kun tämä tapahtui hänen oman äitinsä läsnäollessa eikä siis ollut minun tai lasteni syytä. Ovat nyt terveysasemalla tarkistamassa lapsen vointia jos sai aivotärähdyksen tai jotain..ei kiva:sad001
Toinen asia mikä ahistaa on kun Minea sai nyt kutsun leikkaukseen ja se on jo ens viikolla!:eek: Hänellä on sellainen "roikkuluomi"oikean korvan vieressä ja kyse on täysin kosmeettinen operaatio mutta joutuvat kuitenkin nukuttamaan pikkuisen kun sen nahkalerpakkeen sisällä voi olla hermoja tai jotain. Mua pelottaa se nukutushomma. Entä jos vauva ei herääkkään enää tai on allerginen nukutusaineelle tai lääkkeille tai jos vaan joku menee pieleen :eek:
 
Yritä olla eevis stressaamatta nukutuksesta, kyllä ne siellä on aina varautunu allergisiin reaktioihin sun muihin ja varmasti ovat kokeneita :)
 
Tiedän, että kaikilla äideillä on joskus "vaikeita päiviä", mutta harva niistä haluaa sitä ääneen sanoa. Onneksi on tämä foorumi :)

Voih. Meidän toisella tytöllä ilmaantui parin kuukauden iässä patti takaraivoon ja siellä se vieläkin on. Tytöllä myös mustelmaherkkyys todettu. Pitänee mainita huomenna neuvolassa tuosta patista ennenkuin kerkeän pelätä "pahimpaa". En ole muistanut tuosta patista aiemmin mainita yhtään missään. Eikä ole pehmeä patti vaan kivikova.
 
Täällä väsymys ja "loppuun palaminen" vaivas kuukausia, sit oli muutama kuukaus helpompaa ja taas ollu päivittäistä...
 
Mulla oli myös reilu kolmen kuukauden jakso yöheräilyjen takia, että olin aivan loppu. Ja tosiaan vain tuo yksi lapsi. Monta kertaa oli vaan pakko anta itkun tulla ja oli sellainen olo, että jätän tytön miehelle ja lähden lopullisesti pois. En tietenkään olisi lähtenyt varsinkaan ilman tyttöä, mutta silloin helpotti jotenkin ajatella että tilanteesta olis ollut edes joku ulospääsy. Ja kauhee kierre oli, kun tein tai jätin tekemättä mitä vaan,tunsin itseni huonoksi äidiksi.
Onneks nyt on yöt vähän helpottaneet enkä oo aikoihin tuntenut enää noin. Mutta edelleen on välilä niitä päiviä, kun koko päivän painat tukkaputkella etkä siltikään oo sasnut mitään aikaiseksi,tyttö hutaa ja kaikki kaatuu niskaan. Mutta onneksi se kuuluu asiaan vaikkei kivaa ookkaan :)
 
Muistan esikoisen vauva-ajalta sellaisen episodin, että seisoin meidän olohuoneessa ja itkin niin että kyyneleet valui pitkin poskia. Mies istui sohvalla ja katseli mua ihmeissään. Minä vaan itkin ja toistin kovalla äänellä, että määäää oooon niiiin väsynyt, määää oooon niiin väsynyt. Se oli joku ilta, kun taas kauhulla odotin yötä ja sitä miten monta kertaa poika herättää mut yön aikana. Ja voin sanoa, että esikoinen heräili normaalisti ainakin 10 kertaa yössä. Tämä nuorempi on siihen verrattuna hyvä nukkuja, vaikkei kyllä mikään ihan ihanne. Myöhemmin on mun purkaus naurattanut, mutta nykyään pystyn taas niin hyvin samaistumaan siihen tilanteeseen ja tunteeseen, enkä enää yhtään ihmettele tätä väsymystä. Silloin se oli ihan totaalinen shokki.
 
Mä oon ollu synnytyksestä asti loppu ensin baby blues ja sitten synnytyksen jälkeinen masennus.. Oon käynyt 2krt/vk aluksi terapiassa ja nyt 2viikon välein. Väsymys johti siihen etten muista vauvan ekaa 4kk en mitä on tapahtunut en muuta kuin itkua ja unettomia öitä. Ollaan käyty 4kk iästä 2krt/vk fysioterapiassa toispuoleisuuden takia saadaan ehkä tammikuussa lopettaa ne.. Sanoin kokoajan että lapsessa jotain vialla ja hoettiin että tuntuu vaan siltä kun eka lapsi ja olen väsynyt vauvat nyt vaan itkee no nyt heinäkuussa todettiin yksityisellä puolella maitoallergia ja itkut loppui kuin seinään maidottomalla korvikkeella. Minulla on uusi lapsi mikä iloitsee kanssani päivistä ja vaikka olen vieläkin loppu ja eroakin kai tässä tekemässä (oltu 11v yhdessä) niin on tuo rakas niin tämän kaiken arvoinen.
Kaikki hokee että toista putkeen mutta tämäpä rakas on varmasti minun ainoa rakkaani en voisi kuvitellakkaan hankkivani toista lasta.
Eli kyllä on huonoja päiviä :D
Täällä ehkä vähän useammin...
 
Kiitos noora92,luin ton jutun ja itkuhan siitä tuli,mutta nyt osaan varautua siihen että se on sekunti kun tyttö on jo unessa!

Voimia siitzu,lurua ja odottaja 97, hienoa ja rohkeaa kirjoittaa vaikeistakin asioista. Elämä ei aina ole ruusuilla tanssimista vaikka tää nykypäivän sometus joskus niin antaa ymmärtää.
 
Liiankin tuttua tu0 Citrus! Ja mulla ei ole kuin yksi vauva..tosin sitten on murkku ja teini siinä rinnalla :grin Olen huomannut, että varsinkin silloin tuntuu kaikki ärsyttävän ja kaatuvan päälle jos jostain syystä ei olla käyty ulkona niinkuin joka päivä käydään. Sisällä koko päivä, yksin lapsen kanssa ja sitten iltapäivällä kaikki tulee kotiin ja vaatii sitä tätä ja tota ja mä huomaan edelleen hoitavani sitä vauvaa siinä sivussa. Itkeminen oli hyvinkin tuttua likan syntymän jälkeen. Itkin tosi usein vähän kaikesta, nyt se on ehkä vähän harventunut, mutta kyllä itkettää ja suututtaa joskus oma saamattomuus, tai se kun ei voi tehdä jotain omaa juttua sillä hetkellä (esim. käydä vessassa niin, ettei toinen joko roiku jalassa kiinni tai sitten tuhoa muuten kylppäriä kun äiti istuu pöntön vankina :grin
 
Niin siis mullakin yks laps vaan ja kaiken lisäks helppo, rupes nukkuu täysii öitä 2kk ikäisenä. Mutta silti oon vaan välillä loppu. Ensin vaikea raskaus ja yksinäisyys, ja nyt helpon lapsen kanssa kotona ja yksinäisyys on johtanu siihen juuri että itku tulee joka asiasta, oli hyvä tai huono asia, itsetunto nollassa ja huono äiti fiilis jatkuvasti... Ja mullahan mies hoitanu yöheräilyt aina, joten oon saanu nukkuu yötkin, mut silti aamulla herätessä luulen etten ois nukkunut ollenkaan kun on niin kauhee väsymys.. Vähän alan epäillä että väsymys onkin henkistä..
 
masennuksen ensioireita voi olla jatkuva väsymys,itkuisuus ja saamattomuus.Jos vähänkin tuntuu että kyseessä on masennus kannattaa olla yhteydessä neuvolaan. Olen itse läpikäynyt keskivaikean masennuksen kun sairastin samalla anoreksiaa. Onneksi silloin (2007) tajusin itse hakeutua työterveyshuollon kautta hoitoon. Olin 2 lapsen yh siihen aikaan ja elämä oli kovin raskasta,liian kauan yritin selviytyä yksin ilman kenenkään apuja ja noin hullusti siinä kävi! Onneksi vertaistukiryhmän ja terapian jälkeen tervehdyin reilun vuoden sairastelun jälkeen. Lapsen parasta ajatellen olisi hyvä kun äitikin voi hyvin,jos äidillä on paha olla se yleensä heijastuu koko perheeseen. Pienikin lapsi vaistoaa jos äidillä ei oo kaikki hyvin.
 
Odottaja97: Kannattaa varmaankin neuvolassa ottaa puheeksi ja pyytää apua. Kuulostaa juurikin masennuksen kuuloiselta kuvaukselta.
 
Joo, niin olen itsekkin tajunnut ja mieskin, ei ole kuin alle viikko tytön neuvolaan ja mies tulee mukaan, jotta asia tulee varmasti sanottua ja sais apua.. Itselläni vaikea asiaa sanoa tai myöntää, kun tulee itku... Mut onneks en ole yksin, mies on asiasta paljon etsinyt tietoa ja nyt apuna kotona ja valmis jäämään sivariin jos asia niin vaatii..
 
Takaisin
Top