----45+++++ kuumeiset

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Tähti ★
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Että mitä että. Yksi kivulias supistus. Oho. Mulla oli taukoamattomia erittäin kipeitä supistuksia esikoisesta. Ehkä henkäyksen kerkesi vetää välissä. Epiduraali oli kyllä paras ystävä silloin.
Kyllä, 36 tuntia puhdasta tuskaa, piuhoja lähti joka kolosta ja kaikki tropit käytössä. Silloin en käsittänyt kuinka kukaan voi haluta siihen kokemukseen useamman kerran.
 
Että mitä että. Yksi kivulias supistus. Oho. Mulla oli taukoamattomia erittäin kipeitä supistuksia esikoisesta. Ehkä henkäyksen kerkesi vetää välissä. Epiduraali oli kyllä paras ystävä silloin.
Kakkosestakin silti jälkisupistukset olivat kovimpia :) Mutta ei hätää, kolmonen piti huolen, että kunnon synnytyskivut on koettuna ja epiduraali miljoonaan kertaan ja sain sen sektionkin kokea.

Niin ne synnytyksestäkin on erilaisia.

Vielä siihen kokoasiaan. Nämä kaikki kolme ovat myös rintamaidolla olleet hyvinkin pulleita, esikuvana Michelin - ukkeli. Silti siitä eteenpäin aika keskikokoisia ja - painoisia. Kahdesta ensimmäisestä jäi lyhyitä, toivottavasti kolmonen tulisi pituudessa isäänsä.

Minusta on hienoa, että vaikka kateus iskee, niin osataan iloita toisen plussasta ja saadaan siitä toivoa omaankin yritykseen eikä niin, että täytyy pysyä pois täältä, kun ei kestä toisen onnistumisen alkua.

Aamun plussatikut? Missä?
 
Motto78? Onko testivälipäivä? Vuoto poissa?

Täällä alkoi yks taas oksentaa, meni siis yö juostessa niin pihalla kun sisällä. Ei muistanut testailla. Tullee päiväpisudippi.
Vähän kauhistuttaa uusi oksennusaalto, viekö alunkin mennessään:facepalm:. Ei auta, jos ei tammenterho kestä tätä ympäristöä niin ei ole meille tarkoitettu. :sad001:smiley-angelic001
 
Voihan Yrjö! Pikaista paranemista! Kaiketi perusyrjö on ihan vaaraton Terholle. Toivottavasti et silti sitä saa.
 
Tsemppiä koko katraalle Lambi, toivottavasti säästyisit itse! Komppaan Yölentoa, Terho ei vielä hyvin suojassa omassa pussissaan eikä kuultavasti hätkähdä ihan pienistä. :)

Täällä tosiaan testivälipäivä, jos olisi tikkuja niin dippaisin kyllä! Mikäli käydään kaupungilla niin nappaan pregcheckejä mukaan, muuten seuraava testi ma kun pääsen työmatkalla kaupoille.

Tiputtelu on loppunut, onko syy sitten mahdollinen alkio vai progesteronituki, vaikea sanoa. Unohdinkin näköjään mainita että aloitin pe illalla miniannoksen progesteronia varmuuden vuoksi. Otan tällä hetkellä 1 x 100mg lugen kaksi kertaa päivässä, klinikan hoitajan mielestä tästä ei pitäisi olla haittaa. Lääkärin soittoaika siis huomenna, konsultoin prog. jatkosta ja pyydän lähetteen verikokeisiin.
 
Motto78 :) Harvinaisen optimistinen olotila, mutta oireettomuutta, kun eilen menin julistamaan, niin illalla tuli sit aivan selkeä outo päänsärky ja sitä on edelleen:eek: dpo 3/4

Toivotaan, että sinun testi vahvistuu lisää, lupaavalta näyttää:smiley-angelic003
Mitkäs olot tänään?
Kun se päänsärkykim näköjään voi olla oire:wacky:!
 
Onnea Motto78 ja lambi <3 Tarrasukkia matkaan!!

Täällä ei mitään uutta, kp22 ja dpo8, jos tikkuun luottamista. Laskurin mukaan
parhaat päivät 27.4 - 5.5 riippuen kierron pituudesta eli aika vaikea sanoa, milloin
suurin mahdollisuus olisi. Tikustakaan en ole ihan varma, mutta se on tehty, mitä
on voitu. Katselin omaa kiertohistoriaa marraskuusta lähtien (sitä edeltävältä
ajalta en ole merkannut menkkoja ylös) ja lyhin kierto on ollut 25 päivää, pisin 32.
Tuo 25 on mulla harvinainen, yleensä minimi on 28.

Puuhastelut ajoiteltiin 24.4, 26.4 ja 28.4 sekä eilen, kun oli pakko pitää taukoa.
Onneksi on nyt kenen raskautumisia seurata täällä palstalla, niin ei tartte stressata
omaa tilannetta :woot:
 
Onnea Motto78 ja lambi :Heartred Tarrasukkia matkaan!!

Koskas siellä alkaa testaus:nailbiting:?
 
Motto78, lupaavaa! Mikä kiertopäivä sulla on? Vai vaikuttaako noi luget tähän jotenkin?
Kp 24/26, dpo 13.

Luget voi isoina määrinä pitää vuodon poissa, mutta näin pieni annostus ei kuulemma blokkaa menkkoja jos ne on tullakseen. Pidetään siis lupaavana merkkinä kunnes toisin todistetaan...
 
Hmm, odottelen menkkoja saapuvaksi aikaisintaan 12.5 eli äitienpäivänä, mut mä varmaan
odottelen ainakin sinne 14.5 asti. Olis aika kiva syntymäpäivänä (16.5) saada plussa :rolleyes:

Helena80 :) Tsemppiä....mennään muuten aika samoissa! :cheers Täällä testipäivä päivää myöhemmin.
 
Nn

:Heartred on hienoa että täällä voidaan sanoa ääneen myös ne rajaseudun tunteet! Väitän että me kaikki ne tunnistetaan tässä kohtaa.
En koe että olen missään muussa elämän aiheessa ollut kateellinen muille kun tässä(siitä huolimatta että moni varmaan ei käsitä millä oikeudella ja kohtuudella) . Ja täällä me silti pyöritään :happy:.

Me niin toivotaan teille onnistumista!
Osuvasti sanottu, Lambi :Heartred

Jonkinlaisia rajatunteita täälläkin - mahdollisuuteni omilla soluilla ovat lääkärin mukaan enää 0,0x, joten prosenttikerhosta olenkin jo siirtynyt promillekerhoon :smiley-ashamed004 Ikää on jo 46, mutta silti tuntuu kieltämättä ikävältä. Kiitollisuus lapsista on tässä vaiheessa sanoinkuvaamatonta.
 
Muokattu viimeksi:
Täytän huomista varten edelleen työhöntulotarkastuslomaketta ja siellä kysytään myös
hinkuyskärokotteesta. Onkohan se kuulunut rokotusohjelmaan 80 -luvulla? Nyt näkyy olevan
rokotusohjelmassa.

Mun neuvolakortti on siis hukassa eikä tietenkään lapsuusajan tietoja sähköisesti missään.
Anoppi just valitteli, että kun neuvolatiedot on kaikki tallessa, mut kouluajan rokotuksista ei
hänellä itsellään merkintöjä missään omista lapsista siis.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top