Mulla on ollut vauvakuume pojan syntymästä lähtien, ikää nyt 44v. Kuitenkin ikä, järki ja rahatalous määräsi, että poika jää ainoaksi lapseksi, koska omat soluni eivät enää toimi, ja vaikka sattuisivatkin toimimaan, en halua ottaa riskiä vakaviin vaurioihin, jotka erääntyneistä munasoluista voisi mahdollisesti seurata.
Joskus vaan mietin näin jälkiviisaana, että olisi todellakin ollut helpompaa jäädä kokonaan lapsettomaksi kuin tämä, että on tämä yksi lapsi, ja tiedän, etten koskaan saa niitä lisää. Jos olisin jäänyt lapsettomaksi, en olisi mitenkään voinut tietää, mitä siinä kaiken kaikkiaan menetän. Kaikki tunnepuolen asiat raskauden ja lapsen saamisen tiimoilta olisi jäänyt oikeasti kokematta, eikä niitä tunteita voi mitenkään kuvitella, niin vahvoja ne ovat. Näin jälkikäteen harmittaa aivan vietävästi, etten lähtenyt tähän vauvahommaan vaikka sitten itsellisenä jo esim. 10v sitten, mutta nyt eletään näin, ja rakastetaan ruttuun tuo yksi hermosaha, joka meille on suotu