----45+++++ kuumeiset

Olihan se. Itselläni on lapsettomuudesta kärsiviä ystäviä, jotka kuitenkin iloitsivat puolestani, ainakin tietääkseni. On se varmaan ollut heillekin kova paikka, mutta ottivat silti uutisen ihailtavan hyvin vastaan. Siksikin tuntemattoman puolelta tuleva vihamielisyys tuntui kylmäävältä.

Mun maha ei piiloutunut takin alle, se tuli aina ensimmäisenä vastaan kun tulin nurkan takaa. :hilarious: Puoliväliin asti onnistuin piilottelemaan, mutta sen jälkeen se pullahti ihan mahdottomaksi.
Minulla työkaverit huomasivat vatsan viikolla 8! Onneksi kukaan ei heti sanonut mitään. Asiakkaat alkoivat onnitella jo neljä viikkoa ennen rakenneultraa, vaikka tietenkään en ollut mainostanut asiaa.
Sain kannustavia ja innostuneita onnitteluja usealta ikäiseltäni, jotka eivät enää olleet onnistuneet yrityksissään. Kukaan ei ollut kateellisen tai vihaisen oloinen. Olin todella yllättynyt erityisesti eräästä 50 ylittäneestä kaverista, joka iloitsi kanssani vaikka hän oli jäänyt ilman iltatähteä ja hänen nuori uusi aviomiehensä jäi lapsettomaksi.
 
Viikolla 8, jotkut on ihan velkoja noissa asioissa! Vatsastako huomasivat vai yleisestä olemuksesta?

Mä salasin raskauden työkavereilta rakenneultraan asti. Hassua, kun jotkut asiakkaat huomasivat mahan jo tiskin takaa ja onnittelivat. Jouduin hyssyttelemään heitä, etteivät kollegat olisi kuulleet. :grin Jotkut olivat kyllä jo arvanneet, toiset luulivat että olin vain lipittänyt vähän reilummin siideriä. :joyful: Vieläköhän tässä pääsee vielä kerran taapertamaan mahan jatkona?
 
Vatsasta ! Olen lyhyt ja vatsa on kaikissa raskauksissa tullut suoraan eteenpäin. Tässä viimeisimmässä vauva olisi kasvanut vielä suuremmaksi kuin edelliset vauvat ja hekin olivat isoja. Lisäksi lapsivettä oli runsaasti.
 
Tähti mä täytän heinäkuussa 43 eli Kela laittaa hanat kiinni sillon. Mulla on siis 2 tyttöä. Mies on 28 ja vielä lapseton. Kela taitaa laskea mun iän vaan vai saisimmeko pidempään hoitoja jos miehessä vikaa kun se on noin nuori ja lapseton?

Mies saa korvauksen, mutta sinun osuus loppuu tuohon 43v. ikään.

Toivottavasti onnistutte ennen sitä :)
 
Ei se oikein ole kellekään vihoitella raskaudesta vaikka oma kokemus olisi mikä. Sinäkin niin kauan odotit. Kuinka ihmeessä jaksoit?

Vastavirran akka :) En tiedä. Lopetin jo toivon, ennen yrittämistä, koska ajattelin, että lapsia ei vaan tule kohdalleni ja synnytys pelotti paljon. Toisin vaan kävi ja synnytys ei edes sattunut. Raskaus alkoi alle vuoden sisään ja syntyi 43-v.:nä.

Hukutin lapsettomuus tuskan työntekoon ja matkailuun, sekä parisuhteeseen.
Ajattelin, ettei ihminen kaikkea voi saada.
 
Siiderillä mahaa kasvatellut. :laughing021 Vahva tunne, että pääset vielä. Paljonko sulla on ikää? Varmaan ollut puhetta, mutta nyt en muista.

Tästä tulee 41. jouluni. Että en sikäli ole vanha, mutta edelliseen raskautumiseen meni 20 vuotta. :smiley-ashamed005 Ehkä se vain vaati oikean miehen, kuka tietää. Nykyisellä on todettu olevan korkeat testosteroniarvot. :wink
 
Joo-o... meillä on etäiset suhteet täällä maalla oleviin lähinaapureihin. MIeheni oli nähnyt vauvamasun naapurin hoikalla rouvalla. Näin heitä Prismassa, ja nyt mahaa ei ollut, hyvin litteä vatsa. Vanhemmat olivat kahdestaan, eikä heidän 6-vuotiasta esikoistakaan näkynyt shoppailureissulla. Ehkä lapset olivat mummolassa, mutta koska en nähnyt pienokaista en vaan voinut ängetä onnittelemaan, tervehdimme vain lyhyesti. He vaikuttivat olevan kiireisiä ja omassa prosessissaan. Asia ei tietenkään meille kuulu, että miten heillä menee. Jotenkin vain tuli sellainen, ettei voi mennä onnittelemaan, kun ei tiedä, onko heillä vauvaa vai ei. Ehkä aika kertoo sen. En ole nähnyt vaunulenkkeilijää tiellä tmv.
Me saatiin kierto korkattua eilen, jes!
Katjusha kp 9
 
Täällä kanssa yksi pätkä 159cm :-D
Primolutit menossa viidettä päivää. Puolet jäljellä vielä. Dpo 7 vasta. Nyt on ollut jostain syystä oviksesta asti kovat menkkakivut. Ihan kun koko ajan alkaisi menkat. Outoa. No aika näyttää kuis käy. Ensi viikolla pääsee testaamaan ja varmasti uuteen kiertoon.
Plussatuulia kaikille :-)
 
Mulla oli esikoisesta (poika) tosi pieni maha. Olin jo yliajalla, kun naapuri tuli anteeksipyydellen, että onkohan meille tulossa vauva, kun on vähän katsellut, mutta ei ole ollut ihan varma :grin Miehen työkavereille, joita siis itsekkin välillä näin, selvisi vasta kun (nykyinen ex- siis) mies jäi isyyslomalle. Tytöstä sitten kasvoi ja levisi joka suuntaan :rolleyes:

Mä huomaan itsestäni tietyn katkeruuden nopeille plussaajille, siksi en hirveästi käy tuota plussa vai ei-ketjua lukemassakaan. "Yk1 ja hups, kaks viivaa!" Eihän se multa pois ole, mutta en voi olla ajattelematta, että tajuaako ne edes olla kiitollisia, kun hyvin monille tää raskautuminen on helvetin rankkaa työtä. Häpeän.

Dpo10 eikä vieläkään kuvattavaa. RFSU:n herkässä puikossa ehkä tihrustamalla viivanpaikka, mutta mitä ei paljaalla silmällä näe, sitä ei ole. Ainoa oire on, että perinteistä menkkafinniä ei ole vielä puhjennut :p

Mites HumptyD???
 
Takaisin
Top