T
Tähti ★
Vieras
Jotenkin arvasin, että sinäkin sienestät. Meilläpäin on suppiksia löytynyt vielä ihan hyvin. Kaikista kivointa se on kun pääsee yksin metsään. Edes joskus.
Vastavirran akka :) Kyllä sienestän! Ihan ehdottomasti! Nyt ihan viimeaikoina en ole päässyt metsään, kun työt nielevät voimavarat ja illalla on jo liian pimeä mennä metsään. Tänään pääsisin metsään, mutta lapsella on 38.5C kuumetta, joten en pääse.
Olen sienestänyt 3-vuotiaasta saakka, ensin isän kanssa ja sitten mummon ja sittemmin äitini kanssa. Myös sukulaisten ja sittemmin yksin. Nyt aloitin ottaa pojan mukaan sienimetsälle, 2-vuotias alkaa käsittään jo siitä jotain. Tosin suppilovahveroista hän ei aina osaa erottaa, että onko se juuri se.
Rakastan sienestystä ja toki otan marjojakin mukaan, jos osuu kohdalle!
Olen kehitränyt oman reseptin: Lasagne haaparouskuista Tarjosin kerran sitä vieraille, jotka eivät syö sieniä....eivät tienneet mitä ruoka sisältää ja olivat ihmeissään, että mitä näin hyvänmakuinen ruoka voi sisältää....
Suureksi yllätykseksi ihmettelivät, että voiko sieniruoka maistua myös hyvältä
.