----45+++++ kuumeiset

[Tähti ★]

Miten paljon te mietitte omaa ikää ja sitä mahdollisuutta että tulee vielä vauva? Lähinnä sitä puolta että kuinka vanha äiti on kun lapsi on sen ja sen vuotias.

Mulle ei vauvakuume ole ajankohtainen, tuskin enää koskaan . Tai siis vauva kuume on ikuinen mutta tositoimiin tuskin lähdetään. Silti mietin että jos sen yhden vielä joskus sais niin kuinka vanha olisin ja kuinka vanha silloin kun lapsi 18v.
Ja mietin sitäkin että kuinka aikaisin saattaa vanhalla iällä saatu lapsi menettää vanhemman/vanhemmat.

Nythän olen 42v kun sain nuorimmaiseni. Eli 62v kun tämä on 20v.
Esikoiseni on jo 21, pian 22v:)

Lapsenlapsiakin on jo ”lupa”toivoa:)

Onko tälläiset mietinnät ihan hassuja?

Justmee :)

Oma näkemys on, ettei iällä ole merkitystä - nuori / keski-ikäinen... sen vuoksi, koska kukaan ei voi tietää omien päiviensä määrää! Mitä vain voi sattua. Lapsi voi koska vaan menettää vanhempansa iästä riippumatta.

Ikä on suhteellinen asia, tärkeintä on terveys :)

Iäkäs Äitikin voi olla lapselle ihan yhtä leikkisä, kuin nuori Äiti - eikä näytä uloskaanpäin vanhalta mummolta.
Nuori Äiti voi olla henkisesti kypsempi, kuin vaikka iäkkäämpi.

Tästä aiheesta riittää varmasti mielipiteitä :)

 

[Katjusha]

Samaa mieltä Tähden kanssa. Omasta tytöstä näkee, että äiti ja isi ovat hänelle tärkeimmät maailmassa ja turvan ja rakkauden lähde ja peili. Nyt kun itse on vankasti keski-ikäinen, ymmärtää että ikä ei vaikuta ihmisen henkeen, ruumis saattaa vähän raihnaistua. Sisältä moni 100-vuotias on edelleen 20-vuotias nuori neito.

 

[hannuli77]

Mä harvoin ajattelen ikääni (41), sillä koen itseni ikuiseksi kaksikymppiseksi, eikä (ilman omakehua) mua ulkonäön perusteella luulla useinkaan yli 3kymppiseksi. Mutta tokihan se realiteetti on, että fyysinen ikä on tuo mitä on eikä siitä nuorene. Mä tuskin sitä iltatähteä saan, mutta toki mietin joskus, että häpeäiskö se vanhoja vanhempia, miten ite jaksaisin, kun tässä on jo tottunut aika helpolla pääsemään noitten 13- ja 10-vuotiaiden kanssa. Ehkä parempi että antaa vaan kohtalon viedä, eikä analysoida liikaa.

ON: kp2 ja perjantaille varattu lääkäri tuon tiputtelun takia. Jospa vaikka saisin luget tai jotain muuta tukemaan keltarauhasta.

 

[Hirvi]

En viitsi miettiä ikäkysymystä koska se on asia jolle en mitään voi ja vaihtoehdot on joko lapsettomuus tai "mummoäitiys". Mummoista puheen ollen, minusta on ihan kamala ajatus että olisin mummo jo näin "nuorena", siihen en ole vielä valmis.


Minulla on vähän semmoinen "jyrkkä ehkä" -fiilis tästä kierrosta. Sellainen että mahdollisuudet on hyvät mutta en lupaa mitään.

Dpo 5

 

[Tähti ★]

Mummoista puheen ollen, minusta on ihan kamala ajatus että olisin mummo jo näin "nuorena", siihen en ole vielä valmis.

Minulla on vähän semmoinen "jyrkkä ehkä" -fiilis tästä kierrosta. Sellainen että mahdollisuudet on hyvät mutta en lupaa mitään.

Dpo 5

Hirvi :) Ihan totta!

Samaa mieltä! En tosin olisi pahoillakaan asiasta, mutta eihän näin nuorena (45v.) vielä sentään mummoksi.. joskus siellä 65-75v.... :)

 

[Hirvi]

Sitähän minäkin. Kun mietin omaa edesmennyttä mummoani, jonka muistan sellaisena valkohiuksisena huivipäänä, ja joka olisi sen aikaisen pikkutytön silmin voinut olla vaikka satavuotias, niin hui kamala. En minä ole vielä mummoiässä!

 

[Tähti ★]

Sitähän minäkin. Kun mietin omaa edesmennyttä mummoani, jonka muistan sellaisena valkohiuksisena huivipäänä, ja joka olisi sen aikaisen pikkutytön silmin voinut olla vaikka satavuotias, niin hui kamala. En minä ole vielä mummoiässä!

Hirvi :) Jotkut ovat mummoja jo 30-vuotiaina ja istuvat kiikkustuolissa, sukkaa kutoen...

 

[Hirvi]

Joo mutta ei minun suvussani niin en osaa eläytyä tähän ollenkaan :-D :-D :-D

 

[Tähti ★]

Joo mutta ei minun suvussani niin en osaa eläytyä tähän ollenkaan :-D :-D :-D

Ei meilläkään....
mummot on vanhoja ihan oikeasti

 

[Tyyppä]

Mäkin tulen toisesta ketjusta kommentoimaan ikäasiaa.
Itse oon vielä tovin 40 ja odotan kolmatta lastani. Esikoisen sain 34-vuotiaana, toisen vuotta myöhemmin ja kolmatta kuumeilin siitä lähtien, kun olin vielä synnärillä nuoremman kanssa. Kun mies reilu vuosi sitten lopulta lämpeni ajatukselle kolmannesta, aloin itse epäröidä ja pitkälti juuri iän takia ja riskit tiedostaen.

Lopulta asetin henkisen takarajan raskaaksi tulemiselle viime vuoden loppuun - ja viimeisessä "luvallisessa" kierrossa tärppäsi vastoin kaikkia todennäköisyyksiä. Vaikka nt-&rakenneultrissa ei mitään poikkeavaa löytynytkään, pelkään välillä edelleen, että oma lapsenkaipuuni (itsekkyyteni?) on mennyt järjen ja riskien edelle. En nimittäin lainkaan osaa ennakoida, miten suhtautuisin vakavasti sairaaseen lapseen. Lisäksi mietin omaa jaksamistani yövalvomisineen, imetyksen sitovuutta, tarvetta suunnitella kotoa lähtemiset, vauva-ajan aikataulut... Viime vuodet kun elämä on ollut niin helppoa isompien lasten kasvettua jo "puheohjautuviksi".

Toisaalta neljänkympin aiheuttama identiteetti-/ikäkriisi loppuivat raskauden myötä. En näytä, enkä todellakaan koe olevani 40-vuotias, keski-ikäinen. Siitä huolimatta (vai sen takia?) ikäkysymys onkin ollut jossain määrin arka paikka. Melko vähän kuitenkaan olen saanut osakseni ikään liittyvää kauhistelua tai edes hämmästelyä raskauden tultua ilmi. Tässäkin asiassa taitaa olla niin, että "äiti on äidille susi"...

Ja mitä mummouteen tulee, niin meidän suvussa naiset ovat lisääntyneet nuorena - mä taidan olla suvun vanhin ensisynnyttäjä. Äidinäitini sai äitini 17-vuotiaana ja tuli mummoksi mun syntyessä eli ollessaan 38. Omasta äidistäni puolestaan tuli mummo pian 44 täytettyään, veljeni tuli isäksi 20-vuotiaana. Nuoret mummot (ja papat) ovat meillä olleet aina aktiivisessa ja läheisessä osassa lastenlastensa elämää. Työelämässäkin ollessaan ovat pyytäneet pieniä yökyläilemään ja tarjonneet vanhemmille vapaa-aikaa, pyytämättä. Ja musta on aivan ihanaa, että omat lapseni ovat saaneet tavata myös isoisovanhempansa ja ovat voineet luoda muistoja heistä. En näe siis nuorena mummoksi tulemista missään määrin huonona vaihtoehtona. Kaikelle on aikansa, ja meillä jokaisella se juuri itselle paras aikataulu, jonka soisin toteutuvan.

 

[Tähti ★]

toki mietin joskus, että häpeäiskö se vanhoja vanhempia, miten ite jaksaisin, kun tässä on jo tottunut aika helpolla pääsemään noitten 13- ja 10-vuotiaiden kanssa. Ehkä parempi että antaa vaan kohtalon viedä, eikä analysoida liikaa.

Hannuli77 :) Kun teille tulee lapsi, niin en missään nimessä usko hänen häpeävän vanhempiaan??!!?

Et ole vanha ollenkaan! Mistä tulleet oudot käsitteet vanhemmuudesta!:banghead:

Etkä siis ole missään tapauksessa yhtään mitenkään vanha, vaikka olisit nyt ensisynnyttäjähappy119


Meitä ----45+++++ varten tämä palsta on olemassa!!

Aina vaan luullaan, ettei pian 30+ ikäinen enää ole edes hedelmällinen ja mummoksi pitäisi viimeistään päästä 40+ ---55v. ikäisenä

 

[Tähti ★]

Vaikka nt-&rakenneultrissa ei mitään poikkeavaa löytynytkään, pelkään välillä edelleen, että oma lapsenkaipuuni (itsekkyyteni?) on mennyt järjen ja riskien edelle. En nimittäin lainkaan osaa ennakoida, miten suhtautuisin vakavasti sairaaseen lapseen. Lisäksi mietin omaa jaksamistani yövalvomisineen, imetyksen sitovuutta, tarvetta suunnitella kotoa lähtemiset, vauva-ajan aikataulut... Viime vuodet kun elämä on ollut niin helppoa isompien lasten kasvettua jo "puheohjautuviksi".

Toisaalta neljänkympin aiheuttama identiteetti-/ikäkriisi loppuivat raskauden myötä. En näytä, enkä todellakaan koe olevani 40-vuotias, keski-ikäinen. Siitä huolimatta (vai sen takia?) ikäkysymys onkin ollut jossain määrin arka paikka. Melko vähän kuitenkaan olen saanut osakseni ikään liittyvää kauhistelua tai edes hämmästelyä raskauden tultua ilmi. Tässäkin asiassa taitaa olla niin, että "äiti on äidille susi"...

Ja mitä mummouteen tulee, niin meidän suvussa naiset ovat lisääntyneet nuorena - mä taidan olla suvun vanhin ensisynnyttäjä. Äidinäitini sai äitini 17-vuotiaana ja tuli mummoksi mun syntyessä eli ollessaan 38. Omasta äidistäni puolestaan tuli mummo pian 44 täytettyään, veljeni tuli isäksi 20-vuotiaana. Nuoret mummot (ja papat) ovat meillä olleet aina aktiivisessa ja läheisessä osassa lastenlastensa elämää. Työelämässäkin ollessaan ovat pyytäneet pieniä yökyläilemään ja tarjonneet vanhemmille vapaa-aikaa, pyytämättä. Ja musta on aivan ihanaa, että omat lapseni ovat saaneet tavata myös isoisovanhempansa ja ovat voineet luoda muistoja heistä. En näe siis nuorena mummoksi tulemista missään määrin huonona vaihtoehtona. Kaikelle on aikansa, ja meillä jokaisella se juuri itselle paras aikataulu, jonka soisin toteutuvan.

Tyyppä :) Kiitos näkökulmasta! Näitä tarvitaan! :)

Asiasta ihan samaa mieltä, että terveys on tärkein asia. Itselläni sama huoli, toista lasta ajatellen, että miten kaikki menee. Joa syntyisi sairas lapsi, niin miten voisi/osaisi/kykenisi jaksamaan sairaan lapsen kanssa

Kuitenkin luultavasti sairaaksi syntyvä lapsi ei tule vain siitä, että vanhemmat on vähän iäkkäämpiä??

Meillä on ainakin nyt tuossa yksi tehopakkaus, jonka sain 43-vuotiaana. Älykäs ja perinyt iso-isovanhemmilta menestyvän ihmisen geenit!

Kriisistä : joillekkin 40-v.. voi aiheuttaa identiteettikriisin. Sitä on miehen kanssa pelätty, mutta eipä näkynyt Kummatkin ohitti sen iän ilman sen suurempia kriisejä.

Kohti 50v....
Suurin kriisi taisi olla siellä 25-vuotiaana.

 

[Yölento]

Kyllä minä mielelläni olisin myös mummu. Ei se tee minusta yhtään vanhempaa. Sukkia olen kutonut teinistä asti ja nuttura käyttänyt aina, kun tekee mieli. En silti vieläkään näytä vanhalta, mutta koen olevani vanhana syntynyt. Nuoresta mummulta on se ilo, että jaksaa telmiä lastenlasten kanssa. Mutta vanha käy yhtä hyvin. Pääasia, että on lasta varten, kuuntelee ja on kiinnostunut, puuhastelee yhdessä. Ei tarvitse tehdä kärrynpyörä eikä voltteja. Tosin osaan ne opettaa, vaikka en niitä itse teekään.

 

[Tähti ★]

Kyllä minä mielelläni olisin myös mummu. Ei se tee minusta yhtään vanhempaa. Sukkia olen kutonut teinistä asti ja nuttura käyttänyt aina, kun tekee mieli. En silti vieläkään näytä vanhalta, mutta koen olevani vanhana syntynyt. Nuoresta mummulta on se ilo, että jaksaa telmiä lastenlasten kanssa. Mutta vanha käy yhtä hyvin. Pääasia, että on lasta varten, kuuntelee ja on kiinnostunut, puuhastelee yhdessä. Ei tarvitse tehdä kärrynpyörä eikä voltteja. Tosin osaan ne opettaa, vaikka en niitä itse teekään.

Yölento :) Sinulla on kuitenkin mahdollisuus mummuudesta, koska sinulla on lapsia entuudestaan :)

Ensisynnyttäjänä 40+++ ei ajattele samoin, koska asia ei voi olla edes mahdollinen. Mutta ihan hienoa, jos olisit mummu, kun siitä pitäisit! Ehkä voit hoputtaa asiassa...

Omakohtaisesti koen samoin, kuin Hirvi. En haluaisi olla vielä mummu ja esimerkiksi meilläkin on suvussa neljäs sukupolvi elossa yhtaikaa, tuo 2-vuotias ja iso-iso-isomummu, joka käy kohti 100-vuotta....tulevat juttuun ihan verrattoman mainiosti. Sitä varten ei tarvitse hankkia lapsia 20-vuotiaana, että olisi kiire.
Kukaan ei tiedä päiviensä määrää etukäteen.

Nuori mummu toki aina jaksaa telmiä, sekä auttaa paremmin, kuin esim. 100-vuotias, mutta henkinen yhteys on myös tärkeä. Joskus sitä ei synny ollenkaan ja välit jäävät etäisiksi.

Omalla kohdalla en osaa arvioida tulenko mummuksi koskaan. Tuskin ainakaan siinä tapauksessa, jos oma lapsi päättää jatkaa sukua vasta 40++++++ Tai ehkä saisin nähdä sen pienokaisen vilaukselta viimehetkillä. Siksi ehkä tämä oma pieni ainokainen on niin tärkeä, koska muita lapsia ei välttämättä tule, eikä koskaan sitä mummuutta omassa elämänkaaressa...

 

[Tähti ★]

Nythän olen 42v kun sain nuorimmaiseni. Eli 62v kun tämä on 20v.
Esikoiseni on jo 21, pian 22v:)

Lapsenlapsiakin on jo ”lupa”toivoa:)

Onko tälläiset mietinnät ihan hassuja?

JustMee :)
Sinusta saattaa tulla tupla-tripla-tupla- mummu! Ainakin mahikset siihen :)

Miltä se kuullostaa?
Onko sinusta miten helppo selviytyä ~ n. 20-50:sta lapsen lapsesta ja olla tasavertoinen mummu kaikille, jopa korkealla iällä?
Miten koet

Itse en selviytyisi, mutta en hankkisi kovin monta lastakaan.

Tuleeko muutoin koskaan huolta lapsien tulevaisuudesta? Omalla kohdalla miettii kaikkea, kun maailmaan mahtuu, vaikka on tosiaan vasta tuo ainokainen... huolettaa sekin, miten pärjää...
Please - älä kasva isommaksi, sillä 2-vuotta on ihan paras ikä

 

[Yölento]

Tähti, joka ikä on paras! Huoli äidillä on lapsistaan siitä lähtien kun plussa pärähtää tikkuun.

 

[Hirvi]

Minä olen sellainen murehtija että murehdin jo hyvissä ajoin ennen plussaamista. Joskus mietin jopa että tällä murehtijaluonteella on ehkä parempikin ettei niitä lapsia ole siunaantunut.

Dpo 6 ja vatsakipuja ollut eilisaamusta asti, johtunee vain suoliston reistailusta.

 

[MiuMau79]

Tähti, joka ikä on paras! Huoli äidillä on lapsistaan siitä lähtien kun plussa pärähtää tikkuun.

Tuo on niin totta. Huolet ei lopu vaan muuttaa vain muotoaan vuisien varrella.
Täältä sivusta huhuilee alle nelikymppinen mummu joka kaikkien ihmetykseksi on jopa raskaana odottaen kesävauvaa. Meillä on suvussa aloitettu ajoissa ja päivääkään en vaihtaisi pois. Elämäntäyteisiä vuosia on ollut, tuilla emme ole eläneet vaan töissä käyty ja opiskeltu. Hyvässä virassa olen ja korkeasti koulutettu. Silti aikaa jää lapsenlapsille jotka molemmat ovat hyvin rakkaita ja läheisiä ja paljon meidän elämässä mukana. Ja nyt kesällä toivottavasti saamme syliin paljon odotetun ivf-hoitojen tuloksen, monen monen keskenmenon jälkeen :)
Itse pidän siitä että oma äitini on nuorena mummuna jaksanut touhuta lasteni kanssa ja minä vastaavasti omien lastenlapsieni kanssa. Vaikken stereotypia harmaasta mummusta olekaan! Meillä on tosi läheinen piiri ja uskon että se kantaa pitkälle elämässä. Ja viidessä sukupolvessa ollaan.
Eikä tässä härdellissä pienistä hätkähdetä kun ei missään pumpulissa olla eletty. Suurimpia kauhistelijoita tuntuvat olevan he, jotka omissa lokeroissaan ovat tiiviisti eläneet eikä omalle kohdalle ole vielä sattunut sellaisia elämäntapahtumia jotka vetävät ihmisen nöyräksi ja miettimään mikä tässä elämässä on oleellisinta. Eivätkä ole vielä joutuneet toteamaan sitä elämän tosiasiaa, ettei kaikki mene miten suunnitellaan.
Rakkautta kaikille

 

[Emery13]

Tarkoitukseni ei siis ollut arvostella kenenkään valintoja missä iässä tulla vanhemmaksi vaan ihan pohdintaa ja kysymys että ajatteleeko moisia kukaan muu kuin minä:) ei 42 tai 45 tai 47 ole vielä vanha mutta itse joskus pohdin näitä asioita .
En ole itse stereotypia suurperheenäidistä.miten kukakin 12 lapsen äidin mieltää:)
Nuorena aloittanut ja nälkä kasvanut syödessä.
Enkä ole lestadiolainen mikä yleensä aina kysytään kun lapsiluku kuullaan.

Jokainen on paras äiti lapselleen /lapsilleen juuri sellaisena ja sen ikäisenä kun on.

Joskus vaan tulee pohdittua syntyjä syviä

 

[Tähti ★]

Tarkoitukseni ei siis ollut arvostella kenenkään valintoja missä iässä tulla vanhemmaksi vaan ihan pohdintaa ja kysymys että ajatteleeko moisia kukaan muu kuin minä:) ei 42 tai 45 tai 47 ole vielä vanha mutta itse joskus pohdin näitä asioita .
En ole itse stereotypia suurperheenäidistä.miten kukakin 12 lapsen äidin mieltää:)
Nuorena aloittanut ja nälkä kasvanut syödessä.
Enkä ole lestadiolainen mikä yleensä aina kysytään kun lapsiluku kuullaan.

Jokainen on paras äiti lapselleen /lapsilleen juuri sellaisena ja sen ikäisenä kun on.

Joskus vaan tulee pohdittua syntyjä syviä

Justmee :) Aina ei itse voi valita ikää, että koska edes yhden lapsen vanhemmaksi tulee/pääsee. Vaikka sen päättäisi, niin asiat menee toisella tavalla. Joskus ei onnistu, kun taas joskus onnistuu. Joskus tietty ajoitus voi onnistuakin :) Elämä on yhtä.sattumaa :)

Nykyään kukaan harvempi nuori ryhtyy edes yrittämään 20++ iässä, saati kovassa uranousussa 30++ iässä. Yleenä uran huipennus on siellä 40+++++ ja silloin on viimeiset mahikset alkaa hankkimaan lapsia.

Meillä mies pitää lapsista ja rakastaa äärettömästi omaa pientä poikaa, mutta hän ei halunnut lapsia, silloin, kun olisi ollut "mun" hedelmällisin ikä. Vaan vasta nyt myöhemmällä iällä, sillä hän on itsekin kovin urasuuntautunut.

Lapsien sovittaminen uraan on aina haastavaa!