----45+++++ kuumeiset

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Tähti ★
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Silloin ku raskauduin tästä ylläristä oli meillä muutto ja illalla nautittiin punaviinilasi varmaan joka ilta viikon ajan, siinä oletetusti oviksen nurkilla. Tosta viikon päästä tein haalean plussan. Mut joo. Järki käteen ja silleen. Eiköhän se oo se tärkein.

Sharmander :) Näin se voi mennä...punkulla voi olla ihan positiivinen vaikutus.

Baareissa en ole käynyt sitten jälkeen vuoden 1997....ei vaan houkuta. Silloin työ ja ura alkoi olla niin voimakkaasti esillä, että ei mikään baarit/rellestys enää kiinnostanut. Mutta työnpuolesta on kyllä biletetty ja paljon....siltä ei voi nykyäänkään täysin välttyä:laughing002
 
Alaikäinen olen minäkin riippuen tietty mitä rajana pidetään.
Olen nyt 36v. Mutta silti olen minusta hyvin sopeutunut ja sopinut joukkoon.

Täällä vuodettu kohta 4vk putkeen.
Muistelisin, että mulle opetettiin biologian tunnilla, että raskaana menkat jää pois. Nyt kyllä olen eri mieltä :grin
Joo oli huono läppä. Vuodot eivät ole mitään pahaa tehneet mutta kyllähän se ärsyttää kulkea rätti pöksyissä koko ajan.
No ehkä loppuu vielä ennen synnytystä. Tasan kaksi viikkoa rakenneultraan.
Et ole alaikäinen. Kuulut ihan vakikalustoon kyllä. Samaa minäkin raskausaikoina ajattelin, että mikä on se 9kk menkaton aika. Onko ollut kohtuullinen vuotelu?
 
Mulla on ja harmaantuminen hyvässä vauhdissa. Alkuun yritin värjätä, mutta sitten mietin, että antaa olla. Onneksi en ole talomme ainut,vaan sävy sävyyn ukon kanssa mennään. Inhoan meikkailuja ja laittamisia. Luomuna mennään.
 
Ensivaikutelma saattaa ratkaista sen, tuleeko asiakkaan kanssa sopimusta vai ei, ja kaikki psykologiset edut kannattaa aina hyödyntää. Välillä tulee ikävä töitä, joissa ei ole mitään osuutta myyntiin, jotta ei tarvitsisi ulkonäöllä edustaa.

Suski75 :) Vaikutelma työmaailmassa on tärkeä. Mulla on sellainen mielikuva, että pitäisi esiintyä tietyllä tavalla, mutta töissä sitä ei vaadita.

Tosin siistit hiukset ja luonnollisuus on aika hyvä valtti jo sinänsä :)
 
Last edited by a moderator:
Alaikäinen olen minäkin riippuen tietty mitä rajana pidetään.
Olen nyt 36v. Mutta silti olen minusta hyvin sopeutunut ja sopinut joukkoon.

Täällä vuodettu kohta 4vk putkeen.
Muistelisin, että mulle opetettiin biologian tunnilla, että raskaana menkat jää pois. Nyt kyllä olen eri mieltä :grin
Joo oli huono läppä. Vuodot eivät ole mitään pahaa tehneet mutta kyllähän se ärsyttää kulkea rätti pöksyissä koko ajan.
No ehkä loppuu vielä ennen synnytystä. Tasan kaksi viikkoa rakenneultraan.
Näimpä näin. Mullekin on jääny aina mieleen toitotus ettei veri ja raskaus kuulu yhteen ja ei tiedä koskaan mitään hyvää. No, esikoisesta vuodin rv12 asti ja yhdessä luomussakin. Toki osallahan se tietysti meinaa keskenmenoa mutta tässä matkan varrella tuli opittua että aika yleistähän se on enemmän tai vähemmän. Paljon peukkuja ja tsemppiä. Jospa se nyt loppuis pikkuhiljaa mokoma riesa.
 
Kaveri plussasi hoidoista. Kolmekymppinen. Mietin tässä taas, että mikä se pistää ihmisen uskomaan (toivomaan) luomuraskautta näillä spekseillä jos nuoremmatkaan ei raskaudu ilman hoitoja. Hyvähän se on olla optimisti, mutta joskus tulee mieleen et ehkä sitä on pikemminkin vähä-älyinen :laughing021
 
Mulla on ja harmaantuminen hyvässä vauhdissa. Alkuun yritin värjätä, mutta sitten mietin, että antaa olla. Onneksi en ole talomme ainut,vaan sävy sävyyn ukon kanssa mennään. Inhoan meikkailuja ja laittamisia. Luomuna mennään.

Vastavirran akka :) Minkähän takia en ole kohdannut yhtään harmaita hiuksia..?
Eikö niitä pitäisi jo olla 46-vuotiaana...:scratch
:dontknow

En tunne olevani 46-vuotias, ehkäpä 20+ vuotias:laughing002

Me ollaa kai nuoria sentään.
Pikaista plussaa sinne!!:cheers :cheers :cheers
 
Miksi joidenkin ihmisten tukka harmaantuu muita aiemmin?
Ilmiö on perinnöllinen. Jos vanhempasi tai sisaruksesi ovat harmaantuneet myöhäisessä vaiheessa, saat todennäköisesti itsekin odotella hiusvärisi muuttumista.

Karkea, tumma tukka harmaantuu nopeiten ja varhaisimmin.
 
Vuodot eivät ole mitään pahaa tehneet mutta kyllähän se ärsyttää kulkea rätti pöksyissä koko ajan.
No ehkä loppuu vielä ennen synnytystä.
Tuo ärsytti minuakin. Ensimmäinen kolmannes meni rätti housuissa valuvan tukilääkityksen takia, ja sitten puolesta välistä eteenpäin rätti housuissa sen vuoksi, että sikiö painoi rakkoa, ja synnytyksen jälkeen rätti housuissa 6 viikkoa jälkivuodon takia. :meh:
Toivottavasti nyt pysyy kuukautiset poissa mahdollisimman pitkään, kun noista muista on selvitty. Esikoisen jälkeen sai olla rauhassa yli vuoden.
 
Yölento askosta kotimainen Emilia petari ja joustinpatjat ja sängyksi vuodelaatikollinen (koska vihaan päiväpeittoa lattialla) Nordli ja sängynpääty samaa sarjaa Ikeasta. Testataan nyt vielä jääkö meille kuitenkin käyttöön tuo futon petari vai otetaanko tuo Emilian petari. Toinen menee vierashuoneeseen sitten.

Pöytää mietitään vielä ja sohva kanssa Ikeasta.

Seuraavaksi pitää metsästää mattoja ja päiväpeittoja ja verhoja..
 
Joo perinnöllistähän se pitkälti ja mitä lie kuun asennosta riippuvaa loput. Miehen suvussa naisetkin on harmaantuneet reilusti alle 50v vaikkeivat ole tumma- eikä paksutukkaisia. Mun yhdellä siskolla on harmaita jo reilu 40v, yhdellä ei juurikaan vielä vaikka jo 50v. Samoin tällaisessa maantien värisessä ne ei edes näy kovin herkästi ennenkuin on oikeasti hopeisia täynnä.
 
D508FE97-3881-41D0-9956-74C5DBE760B2.jpeg Kyllähän tällanen on tuhat kertaa tyylikkäämpi kuin semmonen 60v joka yrittää olla Maisa the Torppa kakkonen :hilarious: (saati tollanen old lady)
 
Mullakin on aika maantien värinen tukka. Hienosti hopeiset kimaltaa. Koko suku on harmaantunut aikaiseen. Ja pitää vaan ajatella, että on niin maan muodikas väri nykyään, vaikken ole muodista kiinnostunut.

Kuinkas Sharmanderin tippastelu, onko loppunut suttaaminen? Mulla alkaa olla ohi. Nyt mahtiovista odottamaan, eikös vaan.
 
Joo tippastelu loppui luojan kiitos. Hiljaista on alakerrassa kerrankin..tosin hyvässä ja huonossa. Kp11 menossa. Tilataan kimppapizza tässä TheOviksen odottelun lomassa, täällä voi tulla piiiitkä odotus :dance011
 
Sen mä tosiaan haluan nähdä. Tai ylipäätään mille näyttää nykyiset 20 vuotiaat nelikymppisinä kun naamaa on leikelty jo vaikka ja kuinka elämän alkumetreillä. Tai täytetty kaikilla fillereillä.
Mitenkähän tämän ilmaisisi? Mieleen tulee Johanna Tukiainen.
 
Takaisin
Top