Kyllä tosi oudolta kuulostaa, Tiada. Ei se nyt noin voi mennä. Toivottavasti asia selviää nopeasti.
Meillä taas anopin neuvot on ihan päinvastaisia kuin Pikku_Myyllä. Anopin mielestä isän pitää osallistua siinä missä äidinkin, mutta lisäksi hän on sitä mieltä, että lapset pitää jättää hoitoon aina kun mahdollista ja niin pian kuin mahdollista.
Mä saan edelleen kuulla todella ivalliseen sävyyn valinnoista, joita teimme esikoisen vauva-aikana. Minä olin kuulemma ihan liian kiinni lapsessa ja se, ettei tyttö koskaan oppinut syömään pullosta oli tietysti minun syyni. Myös kestovaippailu oli ällöttävää ja kantoliinailukin ihan typerää. Joopa-joo...