Ärsyttää, potuttaa, menee hermot!!!

Jaksamista sulle, Nanna. Todella raskas on tilanteesi ja hienosti jaksat siihen suhtautua. On todella arvokasta, että äitisi saa kokea ilon ensimmäisen lapsenlapsen odotuksesta ja että sinäkin saat jakaa raskautesi hänen kanssaan.

Oma äitini kuoli syöpään, kun olin 16, joten tiedän, millaista on seurata vierestä rakkaan heikkenemistä. Sen pahempaa ei ole. Esikoisen odotus- ja vauva-aikana surin sitä, etten voinut jakaa noita asioita äitini kanssa tai kysellä hänen kokemuksiaan ja muistojaan vastaavilta ajoilta. Koen kuitenkin myös olleeni onnekas, kun sain pitää äidin luonani niinkin pitkään.

Sinulla on kaikki oikeus olla surullinen. Yritä kuitenkin myös iloita yhteisistä hetkistänne. Toivon, että äitisi saa nähdä pikkuisen ja olla kanssanne vielä pitkään senkin jälkeen.
 
Sovitaan et tää menee hermojen menetys kategoriaan.. Oon töissä henk.koht.avustajana sokealle nuorelle miehelle. Noh. Torstaina tämä herra pudotti oikein munnon pommin erään työkeikan suhteen.. Elikkäs nyt olisi mission impossible ja iltapuvun etsintä linnan juhliin kun rakas pomoni sinne kutsun saa ja mut on avustajaksi ilmoitettu! Hermo raunio oon koko viikonlopun ollut ku oon vaan selaillu pukuja ja koittanut käsittää et miten ihmeessä mä nyt tällaiseen tilanteeseen oon onnistunut itseni saamaan. :D Pukukriisi!! Itsenäisyyspäivän aikaan on tosiaan se 2kk laskettuun niin voi olla mielenkiintoinen projekti se puvun etsiminen! :D
 
Voimia Nannalle ja äidille! Toivottavasti hän jaksaisi hetki kerrallaan tavoitella lapsenlapsen syntymää. Todella ikävä asia.. En voi edes kuvitella omalle kohdalle.

Kaisamaria: Kiva "kerran elämässä"-tilaisuus sinulla tulossa :) Muista sitten kertoa meille tuntomerkit, nii ollaan nenä kiinni ruudussa odottelee! Itse lähtisin tässä elämäntilanteessa ihan perussimppelillä puvulla, esim musta juhlava mekko. Niitähän voi löytää mamma-vaatteista tai vuokraamoista eikä teetettynäkään varmaan hirveitä maksa. Paras vielä, jos keksisi sellaisen mallin, mikä olisi helppo kaventaa myöhemmin normimittoihin. Tuli vaan mieleen, että kuka maksaa sinun puvun, kun olet menossa töihin sinne?
 
Muokattu viimeksi:
Samsam: saanko kysyä että mihin syöpään sun äiti kuoli ja paljon siitä nyt on aikaa? Omalla äitillä alko syöpä rumpa jo joku 5 vuotta sitten rinta syövällä ja oli terve siinä välissä myös.. Pahin äitillä on nyt se maksa syöpä kun se on levinny niin paljon ja on tullu lisää niitä etä pesäkkeitä.. ja kun ei maksa syövälle vielä oo keksitty mitään mikä sen kukistais.. joten maksimi elin ikä on se 5 vuotta mutta tässä tilanteessa on vaikeeta sanoo yhtään mitään kun niitä on useampia ja useissa eri paikoissa.. Tällä hetkellä äiti syö 7 eri lääkettä ja käy sädehoidoissa että sytostateissa että kovasti jaksaa kyllä yrittää tsempata.. Äitin äiti kuoli myös aikoinaan syöpään ja vasta sitten kun se on ollu 3 sukupolvessa peräkkäin niin voi vasta alkaa perinnölisyys tutkimukseen.. Mutta yks pieni ikävä fakta on kyllä se että joka toinen yli 50 vuotias imettänyt nainen sairastuu rinta syöpään joten menko yleinen sairaus valitettavasti..
 
Nanna: Rintasyöpään munkin äiti kuoli vuonna -99. Siitä on siis jo 15 vuotta. Olin neljän, kun sairaus todettiin ja 16, kun äiti kuoli, eli pitkään ehti sairastaa - itseasiassa huomattavasti pidempään, kuin mitä annettiin aikanaan odottaa.

Syöpä oli jo toteamisvaiheessa pitkälle levinnyt ja heti oli selvää, ettei sitä voida parantaa. Niin vain äiti kuitenkin taisteli eteenpäin. Välillä oli tosi huonoja aikoja, välillä parempia.

Kun aloin odottaa esikoista, äidin kuolemasta oli kulunut 5 vuotta ja silloin suru ja ikävä olivat kyllä läsnä päivittäin. Oikeastaan se oli ensimmäinen kerta, kun annoin itseni surra. Siihen asti olin vain purrut hammasta ja lohduttanut muita. Vasta raskauden myötä suru siitä, ettei äiti koskaan tulisi näkemään lastani jotenkin avasi portit surulle ylipäätään.
 
Nanna88, hirveästi voimia sulle tässä raskaassa tilanteessa ja äidillesi myös! Toivottavasti hänen vointi ei heikkenisi enempää ja hän voisi jakaa ilon kanssanne helmikuussa. Sun raskautes auttaa varmasti häntäkin jaksamaan ja taistelemaan syöpää vastaan.
 
Mulla kuoli isä, syöpään, 3,5v sitten. Mulle on jo neuvolan puolelta luvattu että pääsen asiasta juttelemaan ammattilaiselle jos tuntuu siltä (tuli siis sen voimavarakartotuksen yhteydessä kerrottua). Ite en oo toistaseksi kokenu sellasta tarvetta vaikka näenkin yhä satunnaisesti painajaisia isästä (mm. pari kk kuolemasta näin unta että olikin heränny henkiin, mutta syöpä ei ollu menny mihinkään ja elettiin taas päivä kerrallaan).
Voimia Nanna, toivotaan että äitisi on kunnon tsemppari ja ehtii tavata vauvan.
 
Äiti on aina yrittäny ja ollut aina positiivisin mielin syövän suhteen.. alussa varsinkin, hän kävi paljon sauakävelyllä, uimassa ja pyöräili päivitäin 10km lenkkejä ihan vaan sen takii että mieli kin pysyis virkeenä.. Ja äina hän on sanonu että mielummin syöpä kun joku muu pahempi sairaus.. ja nykyään voidaan tosiaan hoitaa syöpää paljon paremmin kun 20 vuotta sitten.. aikoinaan äiti puhu sitä paljon että hanki lapsi mahdollisimman nopeesti että hänkin ehtii näkee lapsen lapsensa koska äitin kohdalla sattu niin että äitin vanhemmat ehti kuolla ennen kun minä ja pikkuveli synnytiin ja sitä se harmittelee.. sillon yhdessä vaihessa kun äitillä oli huonompi hetki ja oli sairaalassa neste tipassa niin käytiin sillon miehen kanssa siellä kertomassa raskaudesta ja han hän oli todella ilonen asiasta ja uskon myös että tää mun raskaus on sellanen asia joka tuoa paljon voimia tällä hetkellä.. Soitin tossä äitille hetki sitten mut ei oikeen saatu puhuttuu mitään kun hän vaan yski ja yksi (keuhosyövän takia kun nestettä kiertyy keuhkoon).. toivottavasti sillä olis parempi vointi huomenna kun soitan sille ultran jälkeen..

Te ootte aivan korvaamattomia ihmisiä jotka jaksatte olla tukena siinä ja kertoo omahohtasia kokemuksia asiasta.. On sellanen tunne että mun ei tarvii olla yksin tän asian kanssa vaan pystyn jakamaan huolet täällä ja se tuntuu todella hyvältä :Heartred ootte ihania :Heartred
 
kyselläänkö teiltä koko ajan kuinka voitte? Ja vastaukseksi odotetaan " kunhan tässä sinnittelen" tyyppisiä vastauksia. Mua rupes ärsyttää. Koko ajan saa kuulla kuinka se ja se ei pystynyt tekee mitään kun oli raskaana, sillä ja sillä oli koko ajan pahoinvointia. Sit kun vastaan et enimmäkseen voin hyvin, niin sanotaan et jää sit heti saikulle kun siltä tuntuu, ei tarvii jaksaa loppuun asti. Ihan niinkuin mä tässä jotain uhrautuisin!! Todellakin jään saikulle jos on aihetta!?! Yks työkaveri(mies) sanoi mun vapaapäivän jälkeisenä päivänä et "millon meinasit luovutta.." Se siis luuli et jäin pois jo. Tokaisin takas et helmikuussa on se LA, eli joudut mua vielä hetken sietää. Perkele.
 
Jep: kuinka voit, onko maha kasvanut (+hiplailua), onko isot hankinnat jo tehty, joko näkyy liikkeet ulospäin jne jne. Ja vastaukseksi odoetaan juurikin valitusta ja neuvoja pukkaa vaikkei niitä todellakaan ole pyytänyt. On jääny vähemmälle tietyt vierailut näiden takia ja kaikki ei onneks edes asiasta tiedä. Ugh :P
 
Mua kävi ekan kerran tällä viikolla kyrsiin miesp. Kollegoitten kyselyt kun ne kysyi miten menee vastasin että hyvin väsyä ja selkäsärkyä lukuunottamatta niin johan se stana sieltä tuli että no kunhan et vaan oksenna niin kaikki on hyvin.
Mit vit.. Joo laattaaminen ei oo mukavaa mutta tietääkseni siihen komplikaatioon harva on kuollut (ehkä välillä toivonut sitä) meinasin panna niiltä ruokahalun hyllylle episiotomia gone bad ja muilla tarinoilla :/ okei vähän iivöl, myönnetään


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Multa ei kukaan pahemmin muista kysyä vointia ku en näytä siltä, että edes olen raskaana. Parempi niin.
 
Miss T: Juu, kuulostaa todella tutulle! Sain myös tuossa joku kerta sääliä työkaverilta ku oli työpaikka kekkerit ja kun en voinut ottaa alkoholia ni se sai porukalle sit kauheen murheen aikaseks... Ei ollut yks tai kaks kerta ku mul sanottiin et: voi sua raukkaa ku et pääse nyt ihan meininkiin mukaan :D Enhän mä siitä millään taval kärsinyt... mähän oon huippu onnellinen tästä odotus tilasta! :D Ja voi mul silti olla kivaa vaikka en mitään otakkaan...ihmisten aattelu on outoa :)
 
Miss T: Sama homma etenkin töissä... Kaikki vaan hössöttää ja voivottelee, puhuvat niin ku jollekin vammaselle, joka ei pysty enää mihinkään. Vaikka kuinka sanon, että oon ihan elämäni kunnossa eikä mihinkään satu, niin ei se vaan perille mene! Tekis vaan niin mieli sanoo, että saan paljon enemmän aikaiseksi edelleenkin kuin ne ikinä :D

Sit on vielä nää äitiyslomatietäjät erikseen. Ensin kysyvät milloin alkaa äitiysloma ja sit läpisevät, että en varmaan siihen asti oo enää (kun oon ilmeisesti niin vaivainen).. Ärsyttäviä!
 
Mä taas yllätyin siitä kun yks perusnegatiivinen kahden lapsen yh kertoi kuinka sit synnytyksen jälkeen tulee (oletettavasti sen mielestä kaikille) baby Blues ja on vaan hirveetä se alku, niin toinen suht negatiivinen hiljensi sen tomerasti ja sanoi et älä nyt tollasia piruja maalaa seinille ihan turhaan. Tuntuu et kaikki on superonnellisia mun puolesta ja joo, kyselee vointia mut ovat ennemmin tyytyväisiä kun sanon et hyvä on olo. Ne on ku huolehtivia kanaemoja mulle. Eikä kukaan oo vielä tullut hiplaan mahaakaan, vaikka yks nuorempi äiti nauroikin et hänen on vaikee pitää näppinsä erossa kun pn niin söpö. Näin meillä :D
 
Mua ärsyttää ihan suunnattomasti toinen mun tiimikavereista. Se koittaa lääppiä mun mahaa ja lässyttää sille ihan joka ikinen päivä. Mä en todellakaan tykkää että vieraat ihmiset koskee mun mahaan (mies saa koskea mutta anoppikin kokeili kerran eikä varmasti kokeile toiste, tajusi kerrasta) ja olen tämän ilmaissut joka kerta tälle työkaverille, mutta hän tekee sen "vitsillä" ja ihan tahallaan. :angry5 Varsinkin se ärsyttää kun meillä ei asiakkaat vielä tiedä tästä vauvasta ja tämä työkaveri ei yhtään edes katso onko paikalla asiakkaita vai ei. En vaan enää keksi miten saisi asian menemään perille että prkl ne näpit irti.
 
Yök, Elya... Voin kuvitella, miten vastenmielistä toi on. Mä en myöskään voi sietää mahan taputtelijoita. Niin, ja mikä siinä on, että myös tuleville äideille aletaan lässyttää??? En oikein ymmärrä lapsillekaan lässyttämistä, mutta että se aloitetaan jo ennen lapsen syntymää, sitä en käsitä lainkaan.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top