vatukka
Vauhtiin päässyt keskustelija
Nega tuli, tarkalleen ottaen kaksi. Tässä käyttökokemuksena, jos jotakuta kiinnostaa: Testi oli kotitestistä tilattu Sofi One step liuskatesti. Aluksi koko testialue värjääntyi punaiseksi, sitten piirtyi kontrolliviiva. Testiviiva jäi puhtaan valkoiseksi punertavaa taustaa vasten. Tein siis heti perään toisen, kun vaikutti niin oudolta, mutta seuraava testi käyttäytyi samoin. Ilmeisesti testin kuuluukin sitten toimia näin. Täytyy vielä googlailla. Voi olla että kerron tässä muille itsestäänselvyyksiä, mutta jos joku säästyy kahden testin tärväämiseltä ja hämmennykseltä... :)
Nyt päivemmällä tuli vähän verensekaista limaa, joten joko kuukautiset on alkamassa ennätys ajoissa tai sitten on taas tiputtelua. Ensikiertoon olen onneksi aseistautunut ovulaatiotestein, mutta nyt en tiedä koska pitäisi alkaa testaamaan, kun ei ole vielä ollut kahta samanpituista kiertoa peräkkäin. Onnittelut teille, joilla kierrot on heti tasoittuneet! :) Mä en silti odotakaan kellontarkkaa kiertoa, muutaman päivän vaihtelua oli ajoittain ennen pillereitäkin.
Pahoittelut omanapaisuudesta, näissä kierroissa tuntuu riittävän ihmeteltävää...