vatukka
Vauhtiin päässyt keskustelija
MarinaMelina: Isot pahoittelut! Kuulosti oireet niin lupaavilta. Ilmeisesti katse on kuitenkin jo eteenpäin ja uudessa kierrossa. Aurinkoinen ilma ja uusi tukka piristää aina. :) Kiitos plussatoivotuksista. Vielä joutuu odottelemaan yli viikon tämän kierron lopputulosta.
Maddela: Kyllähän se loppukierrossa menee oireiden tarkkailuksi, vaikka kuinka yrittää olla huomioimatta sellaisia. Onneksi olen tähän asti säästynyt enemmiltä oireilta, kun ei ole toivottua tulostakaan tullut. Mulla on myös ollut periaatteena, etten testaa ennen kuin tädin olisi jo pitänyt tulla kylään. Paitsi viimekierrossa lipsuin, kun oli muka hyvä syy. Mutta peukut pystyyn ettei täti enää eksy sinne ja pääset testailemaan plussaa sitten torstaina! :)
elenna: Onnittelut oviksen löytämisestä! Mietein tuota rokotusasiaa itsekin kun oltiin aloittamassa yritystä ja lähdettiin matkalle. Päätin itse lykätä yritystä kuukaudella eteenpäin, mutta se olikin helppoa silloin kun yritystä ei oltu aloitettukaan. Mietein juurikin tuota samaa, että tuskin rokotus vaikuttaa rykelmään soluja ja että haitta on teoreettinen. Tekisin kuten Maddela jo kirjoittikin, että mainitset hoitajalle ja hän tekee päätöksen.
Täällä on menossa kp 21 / n.30 ja dpo 5, jos osaan laskea sen oikein ja ovis olisi ollut tiistaina. Ensimmäistä kertaa mulla on olevinaan oire, eli jonkinlaista huonovointisuutta ajoittain. Mutta ajattelen asioita järjellä ja ymmärrän, ettei raskausoireet ala tässä vaiheessa ja jo ennen kiinnittymistä. Varmaan raittiinilmanmyrkytys, kun on tullut ulkoiltua niin paljon normaalia enemmän. :) Ihana auringonpaiste tosiaan!