Yleinen keskustelu

Huomenta!

@Syyskukka minulla oli myös pientä vuotoa toisessa raskaudessa muistaakseni juuri samoja aikoja kuin nyt sinulla. Pelästyin mutta raskaus eteni normaalisti!
@Kumpare no nyt on hyvin vahvistunut!! Eli uskon että kaikki hyvin siellä ja pikkuinen on mukana! Itse en testaa tänään, huomenna sitten taas. Vatsa oli kyllä niin pallona taas illalla että jotenkin ainakin tuntuu että olen erittäinkin raskaana 😀❤️
Minulla unet menny siihen että heräilen öisin jatkuvasti. Onneksi tulee uni sitten vielä takaisin!
 
Huomenta kaikille! Toivottavasti kaikilla menee hyvin. 🌈

Mun kuumotukset jatkuvat. Eilen piristyin jo hetkeksi, kun verenvuoto väheni ja muuttui ruskeaksi ja loppui lopulta kokonaan. Tänään aamulla on kuitenkin tullut uudestaan punaista veristä vuotoa. Määrä on aika vähäinen, ja side on pysynyt puhtaana, mutta vessakäyntien yhteydessä sitä ei voi olla huomaamatta. Toivon niin paljon, että olisi harmitonta. Epätietoisuus ja huoli tuntuvat kuitenkin raastavalta.
 
@Syyskukka ootko neuvolasta kysynyt vuodosta? Jos saisi vaikka hcg mittaukset, niin näkisi nouseeko vai ei 🤔 toivon todella, että olisi sulla harmiton! Itellä silloin keskenmenossa pari pv tiputteli juuri pyhintävuodon verran, ei tullut siteeseen asti yhtään mitään kunnes sitten alkoi vuotaa kunnolla..
 
@Syyskukka ootko neuvolasta kysynyt vuodosta? Jos saisi vaikka hcg mittaukset, niin näkisi nouseeko vai ei 🤔 toivon todella, että olisi sulla harmiton! Itellä silloin keskenmenossa pari pv tiputteli juuri pyhintävuodon verran, ei tullut siteeseen asti yhtään mitään kunnes sitten alkoi vuotaa kunnolla..
Jätin hetki sitten soittopyynnön terveyskeskukseen. Olisikohan sen sijaan pitänyt olla yhteydessä neuvolaan? En jotenkin osannut olla sinne yhteydessä, kun en ole koskaan asioinut siellä... (Toki neuvolan ensikäynti on varattu heinäkuulle.) No, katsotaan vaikka ensin mitä sanovat terveyskeskuksesta.
 
Terveyskeskuksesta sanottiin vain, että vuoto voi olla harmitonta mutta keskenmenotkin yleisiä varhaisilla viikoilla. Kehotettiin seuraamaan tilannetta ja koittamaan olla stressaamatta. 😅

Edit: Niin, ja sanoivat lisäksi, että joillain tulee läpi raskauden sellaista kuukautismaista vuotoa.
 
@Syyskukka Näin mullekin aikanaan on sanottu, vaikka raskaus oli silloin jo aika pitkällä (Nt-ulta olisi ollut muutaman päivän päästä). Mulla silloin keskenmeno käynnistyi kunnolla tunnin parin päästä. Tuollainen vähäinen vuoto, jota tulee useampana päivänä, kuulostaa kuitenkin edelleen, että ei välttämättä ole mitään huolestuttavaa.

Täällä kanssa epävarmuus jatkuu. Aamun testi oli haaleampi kuin eilen, mutta vahvempi kuin aiemmat. Edelleen kuitenkin yleensä odottaisin jo vahvempia viivoja näille päiville. Nyt siis 4+0 tai 4+1.
 
Takaisin
Top