IVF/ICSI-HOIDOT 2024-2025

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Milpa2018
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Täällä ollaan siirtymässä IVF-hoitojen pariin tämän vuoden aikana.

Ehkäisyn jättämisestä tulee pian kolme vuotta. Tähän kolmeen vuoteen on mahtunut luomuraskaus, joka päättyi keskeytyneeseen keskenmenoon, tätä seurasi plussaton vuosi. Hoitoihin päästiin viime keväänä ja kolmesta inssistä jäi käteen kohdunulkoinen raskaus, nega ja kemiallinen raskaus.

Ensi viikolla olisi suunnittelukäynti Kysissä. Onko jotain vinkkejä mitä minun kannattaisi kysyä hoitavalta taholta? Täällä olen oppinut jotain hoitopolusta ja termeistä😅 Mutta jokaisen hoidot ovat varmasti tapauskohtaisia.

Tuohon miten kestää muiden raskausuutiset/vauvat niin en meinaa jaksaa. Itsellä on taustalla oman vanhemman kuolema, jonka jälkeisestä surusta olen päätynyt keskelle lapsettomuushoitoja. Voimavarat ovat siksi vähissä ja olen alkanut vetäytymään sosiaalisista suhteista. "Viimeinen niitti" oli kun miehen sisarukset ilmoittavat yllättäen että heille on tulossa jälkikasvua. Nämä vauvat syntyivät lopulta samana päivänä. Olen lähipiirissä ainut, jonka raskaudet eivät ole onnistuneet ja katsonut surullisena sivusta kun kaikilla muilla homma menee maaliin saakka kerrasta. Häpeän sitä että en pysty olemaan mukana toisten onnessa. Koen että en kuulu oikein mihinkään ryhmään. Noh, tulipahan avattua tuntemuksia tänne🥲
Olen pahoillani kaikista menetyksistä, todella raskasta! 💔 Hyvä, että avaudut! Kovin tuttuja nuo tuntemukset siitä, ettei kuulu mihinkään ja nuo häpeän tunteet ja kaikki muu. Toivottavasti helpottaa edes hieman häpeän tuskaa, että nuo samat ajatukset ja tunteet ovat varmasti tuttuja useimmille, jotka kamppailevat tahattoman lapsettomuuden kanssa. Se on niin perseestä, ettei riitä sanoja kuvaamaan! Vaikka me lopulta olemme todella onnekkaita, niin minä aloin sen reilun neljän vuoden aikana, joka meillä kesti saada esikoisen raskaus hoidoilla alulle, nähdä kaikki asiat pelkästään muiden raskauksien ja lasten kautta ja koin jatkuvasti pelkkää ulkopuolisuutta kaikkien muiden kamalien tunteiden ja ajatusten lisäksi. On hyvin tuttua myös tuo halu eristäytyä. 😔 Vaikka korona oli kamalaa aikaa, niin minulle se oli helpotus, kun sai vihdoin ”luvalla” eristäytyä koko maailmasta. Paljon voimia IVF-hoitoihin ja toivon sydämestäni, että ne tuovat myös teille (ja tietenkin myös kaikille muille tällä polulla oleville) pienen nyytin syliin. ❤️
 
Moikka!

Täällä uusi kirjoittelija ilmoittuu, ensimmäinen pitkän kaavan hoito käynnissä, sumuttelut aloitettu reilu viikko sitten ja tänään alkoi tyhjennysvuoto. Perjantaina on eka ultra ja sitten alkaa oletettavasti pistokset.

Huomasin muutaman sivun keskustelua lukeneena, että täällä on muitakin alkiodiagnostiikan läpikäyneitä, ne hoidot siis myös täällä käynnissä. Mielellään kuulisin, miten kauan teillä on kestänyt, että punktiosta on päästy alkioista testauksen jälkeen päästy siirtoon?

Tämä on ensimmäinen ivf-hoitoni ikinä, luomuraskauksia on takana ja tulisin helposti raskaaksi, mutta valitettavasti myöhemmin on paljastunut geenivirhe, johon yksi lapsistani on menehtynyt ja myös geneettinen keskeytys on matkalle tullut😭 Kova toive olisi vielä yksi geenivirheetön pieni saada, joten alkiodiagnostiikan kautta kohti sitä unelmaa toivottavasti mennään💗
Varmaan sellainen realistinen veikkaus voisi olla, että maalis-huhtikuussa voisi olla alkionsiirto teillä, mikäli teille riittää yksi ivf-kierto. Huomioiden siis menkkakierrot, ja diagnostiikan vastausten odottelut.

Meille piti aikanaan tehdä kaksi ivf-hoitoa, kun ekasta ei saatu tarpeeksi alkioita jotta testituloksesta olisi oltu riittävän varmoja. Tärppäsi ekasta PASista kuitenkin, eli sekin on ihan mahdollista.
 
@pääskyläinen mulla tuli negan jälkeen itselleni poikkeuksellista tiputtelua muutama päivä. Sen jälkeen kyllä alkoi vuoto normaalisti. Tuolla PAS-ketjun puolella oon kyllä törmännyt siihen, että joillakin mennyt pitkäänkin ennen vuodon kunnollista alkamista. Oothan tehnyt vielä uusiksi testin, varmuuden vuoksi?
Kiitos vastauksesta❣️ Kunnon vuoto alkoi lopulta eilen, reilu 8 vrk viimeisen Lugesteron-Terolut satsin jälkeen. Tein joo aiemmin varmistustestejä, mut olivat niin selvää negaa, etten raskauteen uskonut. Nyt painin tässä, että pidänkö silti välikierron vai yritänkö päästä jo tässä kierrossa PAS:n, koska klinikka ehtiikin palata joulutauoltaan ennen tämän kierron h-hetkiä 🤔

Yleiseen keskusteluun: Kyllä, raskausuutiset on alkaneet täälläkin kirpaista mitä pidemmälle tätä meidän polkua käy. Huomaa, että jopa ärsyttää toista tai kolmattaan odottamaan alkavat, ikäänkuin he ahnehtis meidänkin vauvaonnen 😂 Esikoisraskauksista kuuleminen ei ole sen helpompaa. Lisäksi kohtaan vastasyntyneitä töissä ja vaikkei niissä tilanteissa ole mitään murtumisen vaaraa ni nyt huomaa, että kurjalta nekin on alkaneet tuntumaan. Edelleen kuitenkin toiveikkaana, että joskus on vielä meidän vuoro ilmoittaa uutisia ja teidän kaikkien muidenkin! 💖✨
 
Mä just näin unta, missä mä olin kylässä raskaana olevan sukulaisen luona (tää siis pitää paikkaansa), mutta en kestänyt niitä raskausjuttuja siinä unessa, niin vietin sen vierailun ajan hänen keittiössä itkien ja leipoen isot kasat erilaisia leivonnaisia. 😬 Eli juu, näköjään käsittelen tätä samaa alitajunnassa, on vaikeaa kohdata raskaana olevia ja noh, myös lapsiperheitä. Mua kanssa ärsyttää noi moniperheelliset, kun itselle riittäisi ees se yksi ja sit toiset saa useita. Kateuttahan se on. Mun pitäis huomenna soitella polille, niin pääsisi taas helmikuussa pistelemään. Mulle on koko tän ajan tehty toi hoito lyhyellä kaavalla, mietin kysyisinkö nyt sitä pitkällä kaavalla, kun on viimeinen kerta julkisella ja nää aiemmat hoidot olleet täysin tuloksettomia..
 
Tervehdys kaikille! Hyppään mukaan keskusteluun ❣️ Nimeni on Elina ja meillä alkoi juuri IVF. Stimulaatiossa piikitän Menopuria, löytyykö teillä kokemuksia sen vasteesta? Mahdollinen tuorealkionsiirto on ehkä jo viikolla 4. Lapsettomuuden syynä on pahuksen endometrioosi..

Olen hartaasti odottanut hoitojen alkamista ja hyvillä mielin lähden tähän. Vähän jännittää kun lääkäri sanoi, että mulle punktio ei kuulemma tule olemaan helppo, aristan niin paljon ultraakin.
 
Tänään ilmoittauduttiin välikierron jälkeen PASiin, yöllä siis alkoivat kuukautiset. Onko teitä muuten ohjeistettu jotain seksistä PAS kierroissa? Vaikka epätodennäköistä että yhtäkkiä tärppäisi tuplana, mutta pohdinpa vain mikä on ohjeistus. Omapolulta en löytänyt mitään.
 
Heippa kaikille!
Hyppään myös mukaan foorumille, IVF tulee meille ajankohtaiseksi ihan pian.

Sairastan myös endometrioosia niinkuin moni muukin täällä, ja oletettavasti se on syy lapsettomuuden taustalla ainakin näillä tiedoilla mitä meillä on. Toki voihan jotain muutakin olla vialla, mutta ainakin tällä hetkellä ajatellaan että vika on siinä. Kuvittelin, että minulla endo on ollut oireeton, kun en ole koskaan kärsinyt sille tyypillisistä kovista kuukautiskivuista. Mutta nyt kun endoa on lääkitty jonkun aikaa, niin huomaan että onhan noita oireita ollut: vatsan turvottelua, kramppeja kuukautisten aikaan ulostamisen yhteydessä (olen yhdistänyt ne vain normi menkkaoireiksi), paineentunnetta ja erikoisia venytyskipuja alavatsalla. Nyt kun nuo kaikki loistavat poissaolollaan niin olo on aika hyvä 😊

Lapsettomuushoitoja varten perustutkimukset on nyt tehty, ja kaikki on valmista IVFää varten. Meidän kohdalla suunnitelma on siis siirtyä suoraan IVFään, sen jälkeen kun todettiin kookas endometriooma toisessa ovariossa. Aukiolotutkimukset, inssit sun muut todettiin heti turhaksi resurssien hukkaanheittämiseksi. Meille tehdään todennäköisesti IVF pitkällä kaavalla, jonka aikataulu selviää pian. Jännittää, vähän ahdistaa, pelottaakin. Tämä on meidän ainoa tie saada oma pienokainen, ja olen jo valmiiksi paniikissa siitä, että meidän lapsiunelma on 3 ivf kierroksen varassa, jonka julkinen puoli tarjoaa 🫠 Mitä jos se ei riitäkään? 😭 Tämä on niin epäreilua, että joudutaan käymään läpi hoitoja, kun raskautumisen pitäisi olla luonnollisin asia ikinä 🥺
 
@ElinaHelmi kannattaa pyytää rauhoittava esilääke ja puudutus punktioon, jos niitä ei automaattisesti tarjota. Sit myös sellaisen pyynnön voi esittää, että lääkäri odottais oikeasti muutaman minuutin että puudute vaikuttaa ennen kuin aloittaa punktion, muuten sen laittamisessa ei oo nii hirveesti järkeä. Mulla ainakin oli selkee ero siinä kun alotettiin heti muutama sekunti puudutuksen jälkeen punktoimaan toista puolta niin se sattui jonkin verran mutta sit ku siirryttiin toiselle puolelle nii se oli ehtinyt puutua kunnolla ja ei tuntunut kipua. Mulla on ollut myös Menopur ja oli parempi vaste siinä kuin Gonal-F:ssä, jolla usein aloitetaan hoidot.
 
Tänään ilmoittauduttiin välikierron jälkeen PASiin, yöllä siis alkoivat kuukautiset. Onko teitä muuten ohjeistettu jotain seksistä PAS kierroissa? Vaikka epätodennäköistä että yhtäkkiä tärppäisi tuplana, mutta pohdinpa vain mikä on ohjeistus. Omapolulta en löytänyt mitään.
Meillä ei ainakaan yhdyntäkieltoa annettu, vaikka oli 17 mm ja 14 mm follikkelit ja seuraavana päivänä Ovitrelle. Kysyin siis silloin gyneltä. Tietty on sit vähän kohonnut riski monikkoraskauteen ja heterotrooppiseen raskauteen.

Onnea PAS-kiertoon, meillä kans pitäis tammikuussa alkaa kunhan terolut-kuuri loppuu😊
 
@ElinaHelmi kannattaa pyytää rauhoittava esilääke ja puudutus punktioon, jos niitä ei automaattisesti tarjota. Sit myös sellaisen pyynnön voi esittää, että lääkäri odottais oikeasti muutaman minuutin että puudute vaikuttaa ennen kuin aloittaa punktion, muuten sen laittamisessa ei oo nii hirveesti järkeä. Mulla ainakin oli selkee ero siinä kun alotettiin heti muutama sekunti puudutuksen jälkeen punktoimaan toista puolta niin se sattui jonkin verran mutta sit ku siirryttiin toiselle puolelle nii se oli ehtinyt puutua kunnolla ja ei tuntunut kipua. Mulla on ollut myös Menopur ja oli parempi vaste siinä kuin Gonal-F:ssä, jolla usein aloitetaan hoidot.
Tää odotus hyvä vinkki! Mulla punktio oli oikeastaan aika kivuton mutta tunsin miten ekan puolen punktion aikana kipulääke alkoi yhtäkkiä vaikuttaa. Tuli sellainen pieni rento aalto😅 Lääkäri sanoi kipulääkkeistä, että nämä on niitä joita narkkarit varastavat syöpäpotilailta... Eli tehoa niissä on!
 
@ElinaHelmi kannattaa pyytää rauhoittava esilääke ja puudutus punktioon, jos niitä ei automaattisesti tarjota. Sit myös sellaisen pyynnön voi esittää, että lääkäri odottais oikeasti muutaman minuutin että puudute vaikuttaa ennen kuin aloittaa punktion, muuten sen laittamisessa ei oo nii hirveesti järkeä. Mulla ainakin oli selkee ero siinä kun alotettiin heti muutama sekunti puudutuksen jälkeen punktoimaan toista puolta niin se sattui jonkin verran mutta sit ku siirryttiin toiselle puolelle nii se oli ehtinyt puutua kunnolla ja ei tuntunut kipua. Mulla on ollut myös Menopur ja oli parempi vaste siinä kuin Gonal-F:ssä, jolla usein aloitetaan hoidot.
Mulla on kerätty nyt 6 kertaa ja oon ollu todella onnellisessa asemassa kun ei ole kertaakaa ollu kunnolla kipeä.. jos oon sanonut että tuntuu epämukavalta niin on laitettu heti lisää lääkettä..
 
Tervehdys kaikille! Hyppään mukaan keskusteluun ❣️ Nimeni on Elina ja meillä alkoi juuri IVF. Stimulaatiossa piikitän Menopuria, löytyykö teillä kokemuksia sen vasteesta? Mahdollinen tuorealkionsiirto on ehkä jo viikolla 4. Lapsettomuuden syynä on pahuksen endometrioosi..

Olen hartaasti odottanut hoitojen alkamista ja hyvillä mielin lähden tähän. Vähän jännittää kun lääkäri sanoi, että mulle punktio ei kuulemma tule olemaan helppo, aristan niin paljon ultraakin.
Tervetuloa! Kuulostaa aika ikävältä, että lääkäri "pelotellut" noin. Toki kaikkien tuntemukset yksilöllisiä, mutta ne kipulääkkeet on kyllä stydiä tavaraa. Normaalissa ultrassa kuitenkin kikkailaan ilman mitään lääkkeitä. Endopotilaille laitetaan kai usein ensin menemän kanyylin kautta antibiootti odottelun ajaksi (itsellä ainakin sanottiin, että endo oli syynä.) Sen jälkeen pyysin rauhoittavan lääkkeen. Itse toimenpiteessä kipulääkettä lähdetään tiputtamaan heti, ja ainakin HUSissa odotettiin, että puudutus lähti vaikuttamaan. Kipulääkkeenä HUSissa on alfentaniili, se ainakin itseltä vei kaikki tuntemukset pois :D Jälkikäteen saa vielä tarvittaessa pahoinvointilääkkeen, jos menee pää turhan sekaisin. Etukäteen ei kannata turhia pelätä tai googletella kauhutarinoita. Lääkkeitä saa kyllä lisää, jos tuntuu pahalta! Tsemppiä ekaan punktioon ❤️
 
Tervehdys kaikille! Hyppään mukaan keskusteluun ❣️ Nimeni on Elina ja meillä alkoi juuri IVF. Stimulaatiossa piikitän Menopuria, löytyykö teillä kokemuksia sen vasteesta? Mahdollinen tuorealkionsiirto on ehkä jo viikolla 4. Lapsettomuuden syynä on pahuksen endometrioosi..

Olen hartaasti odottanut hoitojen alkamista ja hyvillä mielin lähden tähän. Vähän jännittää kun lääkäri sanoi, että mulle punktio ei kuulemma tule olemaan helppo, aristan niin paljon ultraakin.
Moikka!
Täällä kans endon kanssa painija. Halusin tulla vaan rohkaisemaan sen verran, että itsellekin ultraamiset on ollu kivuliaita mutta kaksi punktiota on menneet suht kivuttomasti. Lääkettä saa tosiaan toimenpiteen aikana suoraan suoneen ja se on tujua tavaraa se. He on mulle antanut sitä aina lisää kun olen pyytänyt.
Suosittelen myös esilääkettä, se vie pahimman jännityksen.
Ja ainiin mua yksi lääkäri kerran pelotteli ettei välttämättä päästä punktoimaan endometrioomien takia mutta kummallakaan kerralla tämä ei ole ollut ongelma vaikka molemmissa ovarioissa sellaisia löytyy.
Paljon onnea hoitoihin! ⭐
 
Kiitos @tässäkötääoli @Lehtineva @Mariamimi @iLa @pikkupandanen @GilmoreGirl ihanasta rohkaisusta ja hyvästä vinkistä, että odottelee hetken. :Relieved Face: Rauhoittaa kuulla, että muillakin ultraa aristavilla kipu on ollut kuitenkin kohtuullista. Joka tapauksessa aion ottaa kaikki mahdolliset kipulääkkeet ja rauhoittavat, joita on tarjolla. Nyt aloinkin jo melkein odottaa, että pääsee kokemaan sen "pienen rennon aallon". :Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes:

En kyllä tosiaan ymmärrä, että mikä pointti lääkärillä oli sanoa, että "punktio ei tule olemaan sulle helppo"? Miksi pelotella etukäteen? En vaan käsitä. Hän sanoi myös, että minulla on kuulemma hyperin riski kun ultrassa näkyy niin paljon rakkuloita jo valmiiksi. Ei kuitenkaan neuvonut, että mitkä ovat oireet ja juomisesta jne. Kysyin vielä hoitajalta erikseen asiasta ja hän sanoi, että hyperiä ei voi kuulemma tulla ennen punktiota, onko se niin?
 
Punktiosta tyhmää pelottelua lääkäriltä, mutta hyperin riskistä hyvä mainita etukäteen, sillä se usein tarkoittaa, ettei pääse tuoresiirtoon. Saitko hoitajalta kuitenkin tiedon mahdollisista oireista?

Mun ymmärtääkseni hyper tulee nimenomaan vasta punktion jälkeen, kun punktoidut rakkulat täyttyvät uudelleen nesteellä. Hyperille altistavia tekijöitä voi kuitenkin näkyä jo ennen, esim juuri tuo follien suuri määrä ja vatsaonteloon voi kertyä nestettä jo ennen punktiota. Itselläni oli vatsaontelossa nestettä ultrassa, missä sovittiin punktion ajankohta, ja silloin lääkäri varoitteli mahdollisesta hyperistä. Toki folleja oli myös ~50. Punktioon mennessä neste vatsaontelosta oli kuitenkin poistunut eikä sitten hyperiäkään onneksi tullut.
 
Tervehdys kaikille! Hyppään mukaan keskusteluun ❣️ Nimeni on Elina ja meillä alkoi juuri IVF. Stimulaatiossa piikitän Menopuria, löytyykö teillä kokemuksia sen vasteesta? Mahdollinen tuorealkionsiirto on ehkä jo viikolla 4. Lapsettomuuden syynä on pahuksen endometrioosi..

Olen hartaasti odottanut hoitojen alkamista ja hyvillä mielin lähden tähän. Vähän jännittää kun lääkäri sanoi, että mulle punktio ei kuulemma tule olemaan helppo, aristan niin paljon ultraakin.
Tervetuloa mukaan, ja muillekin uusille. Mulla on myös aina ollut Menopur lääkkeenä, alkuun vaste oli aika huono ja soluja saatiin vähän. Mutta laatu ilmeisesti ainakin ok. Nyttemmin vaste ollut hyvä ja saatu sitä tavoiteltua 12-15 solua kerättyä. Menopurilla on tosiaan tutkimusten mukaan (ainakin joidenkin) saatu parempilaatuista soluja (vs Gonal F). Toivottavasti punktio menee kuitenkin ok, kipulääkkeet toimenpiteen aikana on ainakin mulla toimineet aina hyvin. En sitä kivaksi sanoisi, mutta ei mahdotonkaan. Kipukynnys, lääkevaste ja totta kai esim endo voi kuitenkin vaikuttaa siihen isosti.

@Mariamimi joko siellä alkoi zumenon kuuri? Noita viestejä kun kurkin niin taitaa kyllä olla. Ja meidän hoitojakso taitaa olla pari viikkoa jäljessä, kun zumenonin alkuun on vielä viikko. Onko sullakin yksi tabletti aamulla ja yksi illalla?

@pääskyläinen sait kyllä odotella sitä vuotoa oikein urakalla.

Miten @Sarsabutt , @Betta, @ritukookoo teillä menee siellä? Onko seuraavat stepit jo selvillä?

Ja jos @Ellisvm84 ja @LunarShade käytte vielä kurkkimassa niin mitä teille kuuluu? Onko kaikki mennyt hyvin? (Saako sitä kysyä täällä.)
 
@ElinaHelmi Mulla ei ole ollut stimulaation aikana varsinaisesti kipuja, ainakaan niin että olisi mielen jäänyt (edellinen oli syksyllä ja tuntuu kyllä jo nyt unohtuneen että miltä se tuntuu). Mutta kyllä se useamman folkin kasvaminen tuo epämukavan olon, ja ehkä sitä voisi tuollaisella paineen tunteella kuvailla. Vihlontaa en ainakaan muista..

Tuntemukset voi tietysti olla myös tosi yksilöllisiä, mutta jos joku mietityttää niin hoitotaholta voi aivan varmasti kysellä jos vaateultra meni jo. Ymmärsinkö oikein, että sulla on stimulaatio (piikkiin pistäminen) jo käynnissä?
 
Oon pahoillani kaikkien menetystä kokeneiden puolesta. :red-heart:

Täälä myös raskausuutiset kirpaisee edelleen. Mutta mä toivon ja koitan uskoa että tää olis kaikkien meidän vuosi päästä itse jakamaan onnenuutisia.:Two-hearts::Sparkles: Vuoden vaihtuminen tuntu monen vuoden tauon jälkeen toiveikkaalta ja tuntu hyvältä päästää kipeästä vuodesta irti. Tunnistan myös hyvin ajatukset "jos nyt tähän kiertoon kuitenkin tärppäis", vaikka takaraivossa tietää että ei, ei ja ei se ole mahdollista.

Mulla on huomenna punktion ajoitusultra. Jännittää ja hermostuttaa ihan hirmuna. :disappointed-face: Menopurin pistelyä takana siis reilu viikko ja eipä oikein tunnu missään. Ajatuksia on ihan laidasta laitaan. Vaikka punktio oli mulla melko helppo niin toimenpiteenä se jännittää taas tosi paljon. Ja siis ylipäänsä oispa sielä nyt sit priimaluokan soluja kerättäväks ja aktiivisia siittiöitä riittäis! Koitan pysyy positiivisena, mutta pelottaa niin pirusti tää touhu taas! :crying-face:
 
Takaisin
Top