Neuvolakäynnit

Ihan kauhea ensikontakti sinulla. Toivon mukaan sinulle löytyy parempi neuvola, jos sellaisia kotikaupungista löytyy. Minä olen vaihtanut terveydenhoitajan neuvolan sisällä kun ei yhtään tultu juttuun. Oli esikoinen kyseessä ja olisin kaivannut enemmän tukea. Tämä oli siis musta oikein viisas päätös sinulta vaihtaa neuvolaa jo heti alkuun. Laittaisin myös palautetta asiasta, jos vaan itse jaksat ja viitsit. Oli aika epäammattimaista mun korvaan, ja ihmettelen, etteikö th:ta saa vaihtaa. Ymmärrän, jos on pieni kunta ja neuvola niin ei ehkä voi valita.
Sepä, kyllä mäkin olen ymmärtänyt että saisi terveydenhoitajaa vaihtaa, mutta hän oli eri mieltä. Voi olla että laitan palautetta sitten kun liikenee energiaa muuhun tältä tämän hetken jännitykseltä. Ja totta tuo että pienessä kylässä ei voi valita, täällä on kuitenkin useampi neuvola onneksi.
 
Kauhea tyyppi 😪 jospa saisit samasta paikasta kiinni jonkun muun?
 
Sepä, kyllä mäkin olen ymmärtänyt että saisi terveydenhoitajaa vaihtaa, mutta hän oli eri mieltä. Voi olla että laitan palautetta sitten kun liikenee energiaa muuhun tältä tämän hetken jännitykseltä. Ja totta tuo että pienessä kylässä ei voi valita, täällä on kuitenkin useampi neuvola onneksi.
Apua mikä tyyppi sattunut sinne vastaamaan!😔 Ja vielä ajattelin, että tuon jälkeen haluat hänen kanssaan jatkaa neuvolassa keskustelua. Meillä päin saa kyllä vaihtaa tarkkaa jos kokee itse niin. Erikoista, että hän otti tuon henkilökohtaisesti, kun ihmisten tarpeet on niin erilaisia. Ja ei kaikkien kanssa vaan synkkaa!

Mie varasin tänään ekaan neuvolaan ajan. Se on 4 viikon päästä. Tuntuu tosi pitkältä ajalta jotenkin oottaa. Ja kun siellä sitten vasta varataan aika nt-ultraan, niin joutuu sitäkin tietoa odottamaan vielä pitkään.
 
No sepä, en tiedä mitä ajatteli.. ja eikö tuolla pitäis enemmän huolehtia tulevien vanhempien tunteista ja tarpeista, kuin terveydenhoitajan :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Mä nyt soitin sitten toisiin neuvoloihin, yhteen ei saanut aikaa, toisesta vastasi nainen joka oli periaatteessa ihan mukava mutta vähän pihalla :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: käytiin siinä mun tietoja läpi ja sanoin että niin jännittää kun se edellinen meni kesken. Hän vastasi että "niin niin juu, mennäänpäs perustietoihin, onko tämä sun ensimmäinen raskaus?" Vastasin siihen sitten että ei, niinkuin tosiaan äsken sanoin niin siitä ensimmäisestä tuli keskenmeno. Hän sitte tähän "hahaha eikä voi jestas onpa ollu pitkä päivä ku en enää ees muista mitä sanoit hehe juu on ehkä tullu liikaa puheluita jo tänään." Olin taas että voi nyt helvetti, vaikka en nyt traumatisoitunut tuosta keskenmenosta niin vähän vois olla hienotunteisuutta että ei rupea nauramaan kun unohti sen :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: sattunu kyllä ihme tyyppejä mulle.

No selvisi että se edellinen mieshoitaja oli poistanu mun kaikki tiedot ku en jatkanukaan hänen kanssa, eli jouduttiin käymään kaikki ihan alusta. Eipä siinä, ärsyttää vaan kun käyttäny puoli tuntia työaikaa turhaan.

Saatiin nyt aika reilun kahden viikon päähän, ja jollekin hoitajalle jonka kanssa en ole puhunut puhelimessa (onneksi koska ei tuo puhelimessa puhunut vaikuttanut myöskään mun tyypiltä :No Evil Monkey:) niin toivotaan nyt sitten että se varsinainen terkkari olisi hyvä!

Hieman jäi vaan kaivertamaan se, että puhelinhoitaja sano että ei välttämättä saada jatkaa tuolla neuvolassa. Kysyin että miksi, niin hän vastasi että koska se ei ole meidän lähineuvola. Kysyin että minne mä sitten menen ku ei oltu sinne lähineuvolaan tervetulleita, niin hän sanoi että ei tiedä, mun pitää kysyä sitten livenä tapaamisessa. Kuulemma niin vähän henkilökuntaa joka paikassa että priorisoidaan niitä ketkä asuu alueella. Saas nähdä mitä tästä meidän neuvola-urasta tulee vai tuleeko mitään :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Siis apua mikä tuuri siulla näissä tyypeissä! Toivoisi kyllä vähän sensitiivisempää vastaanottoa neuvolassa! Ja miten ees on mahdollista, että jos yhteen neuvolaan ei suostuta ottamaan vastaan, niin sitten toiseen ei mahdu välttämättä...
 
Mä nyt soitin sitten toisiin neuvoloihin, yhteen ei saanut aikaa, toisesta vastasi nainen joka oli periaatteessa ihan mukava mutta vähän pihalla :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: käytiin siinä mun tietoja läpi ja sanoin että niin jännittää kun se edellinen meni kesken. Hän vastasi että "niin niin juu, mennäänpäs perustietoihin, onko tämä sun ensimmäinen raskaus?" Vastasin siihen sitten että ei, niinkuin tosiaan äsken sanoin niin siitä ensimmäisestä tuli keskenmeno. Hän sitte tähän "hahaha eikä voi jestas onpa ollu pitkä päivä ku en enää ees muista mitä sanoit hehe juu on ehkä tullu liikaa puheluita jo tänään." Olin taas että voi nyt helvetti, vaikka en nyt traumatisoitunut tuosta keskenmenosta niin vähän vois olla hienotunteisuutta että ei rupea nauramaan kun unohti sen :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: sattunu kyllä ihme tyyppejä mulle.

No selvisi että se edellinen mieshoitaja oli poistanu mun kaikki tiedot ku en jatkanukaan hänen kanssa, eli jouduttiin käymään kaikki ihan alusta. Eipä siinä, ärsyttää vaan kun käyttäny puoli tuntia työaikaa turhaan.

Saatiin nyt aika reilun kahden viikon päähän, ja jollekin hoitajalle jonka kanssa en ole puhunut puhelimessa (onneksi koska ei tuo puhelimessa puhunut vaikuttanut myöskään mun tyypiltä :No Evil Monkey:) niin toivotaan nyt sitten että se varsinainen terkkari olisi hyvä!

Hieman jäi vaan kaivertamaan se, että puhelinhoitaja sano että ei välttämättä saada jatkaa tuolla neuvolassa. Kysyin että miksi, niin hän vastasi että koska se ei ole meidän lähineuvola. Kysyin että minne mä sitten menen ku ei oltu sinne lähineuvolaan tervetulleita, niin hän sanoi että ei tiedä, mun pitää kysyä sitten livenä tapaamisessa. Kuulemma niin vähän henkilökuntaa joka paikassa että priorisoidaan niitä ketkä asuu alueella. Saas nähdä mitä tästä meidän neuvola-urasta tulee vai tuleeko mitään :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
Tiesithän oikeuden vaihtaa/ siirtää terveydenhuolto toiseen kuntaan. Siirto on aina vuoden voimassa.
Käytännössä esim pääkaupunki alueella töissä olevat Pohjois-Suomalaiset tekevät usein niin kuten myös vastaavasti paljon kaukana kotoa mökillä aikaansa viettävät... Siirrossa kaikki myös hammaslääkäripalvelut tulevat valittuun kuntaan.
Itse, juuri tuosta tympeästä kotikunnan neuvolapuhelinpalvelun alkusuorituksesta johtuen, vaihdoin oman terveyden huollon erääseen lähikuntaan...
Samahan se on, että ajaako autolla 10 vai 20min ja nyt ilmaisia pysäköintipaikkojakin siellä riittää. Vauva kulkee alussa äitinsä terv.huoltokunnan vauvaneuvolaan. Tänä vuonna jatkoin yhäkin siellä toisessa "vieraassa" kunnassa meidän molempien asiakkuutta.
Ainut miinus vaihdosta on ollut, ettei terv.hoitaja saanut tulla kotikäynnille sairaalasta kotiuduttua kun työaikaa julkisilla liikkuessa olisi mennyt häneltä liian kauan. Eka käynti neuvolassa oli viikon kuluttua kotiin tulosta ja toinen siitä kahden viikon päästä.. Synnytyssairaala vaihtoehdotkin olivat molemmissa samat.
Tsemppiä nyt siihen ekakäyntiin, toivotaan asioinnin siellä sujuvan jouhevasti ja sinua kuunnellen!
 
Mä nyt soitin sitten toisiin neuvoloihin, yhteen ei saanut aikaa, toisesta vastasi nainen joka oli periaatteessa ihan mukava mutta vähän pihalla :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: käytiin siinä mun tietoja läpi ja sanoin että niin jännittää kun se edellinen meni kesken. Hän vastasi että "niin niin juu, mennäänpäs perustietoihin, onko tämä sun ensimmäinen raskaus?" Vastasin siihen sitten että ei, niinkuin tosiaan äsken sanoin niin siitä ensimmäisestä tuli keskenmeno. Hän sitte tähän "hahaha eikä voi jestas onpa ollu pitkä päivä ku en enää ees muista mitä sanoit hehe juu on ehkä tullu liikaa puheluita jo tänään." Olin taas että voi nyt helvetti, vaikka en nyt traumatisoitunut tuosta keskenmenosta niin vähän vois olla hienotunteisuutta että ei rupea nauramaan kun unohti sen :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: sattunu kyllä ihme tyyppejä mulle.

No selvisi että se edellinen mieshoitaja oli poistanu mun kaikki tiedot ku en jatkanukaan hänen kanssa, eli jouduttiin käymään kaikki ihan alusta. Eipä siinä, ärsyttää vaan kun käyttäny puoli tuntia työaikaa turhaan.

Saatiin nyt aika reilun kahden viikon päähän, ja jollekin hoitajalle jonka kanssa en ole puhunut puhelimessa (onneksi koska ei tuo puhelimessa puhunut vaikuttanut myöskään mun tyypiltä :No Evil Monkey:) niin toivotaan nyt sitten että se varsinainen terkkari olisi hyvä!

Hieman jäi vaan kaivertamaan se, että puhelinhoitaja sano että ei välttämättä saada jatkaa tuolla neuvolassa. Kysyin että miksi, niin hän vastasi että koska se ei ole meidän lähineuvola. Kysyin että minne mä sitten menen ku ei oltu sinne lähineuvolaan tervetulleita, niin hän sanoi että ei tiedä, mun pitää kysyä sitten livenä tapaamisessa. Kuulemma niin vähän henkilökuntaa joka paikassa että priorisoidaan niitä ketkä asuu alueella. Saas nähdä mitä tästä meidän neuvola-urasta tulee vai tuleeko mitään :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
Uskomattomia tyyppejä 🙄 miten terveydenhuoltoalalle mahtuukin näin erikoisia tyyppejä, ketkä ei ymmärrä ihmisen kohtaamisesta ja empatiasta mitään? Oon siis itekkin alalla, ja omat työkaverit on kyllä ihan huippuja työssään, samaan pyrin ite.. mutta sitten on näköjään näitä joko kiireen jalkoihin jääneitä tai muuten vaan tosi erikoisia tyyppejä, kuten se miesterkkari 🙄
 
Mä nyt soitin sitten toisiin neuvoloihin, yhteen ei saanut aikaa, toisesta vastasi nainen joka oli periaatteessa ihan mukava mutta vähän pihalla :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: käytiin siinä mun tietoja läpi ja sanoin että niin jännittää kun se edellinen meni kesken. Hän vastasi että "niin niin juu, mennäänpäs perustietoihin, onko tämä sun ensimmäinen raskaus?" Vastasin siihen sitten että ei, niinkuin tosiaan äsken sanoin niin siitä ensimmäisestä tuli keskenmeno. Hän sitte tähän "hahaha eikä voi jestas onpa ollu pitkä päivä ku en enää ees muista mitä sanoit hehe juu on ehkä tullu liikaa puheluita jo tänään." Olin taas että voi nyt helvetti, vaikka en nyt traumatisoitunut tuosta keskenmenosta niin vähän vois olla hienotunteisuutta että ei rupea nauramaan kun unohti sen :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: sattunu kyllä ihme tyyppejä mulle.

No selvisi että se edellinen mieshoitaja oli poistanu mun kaikki tiedot ku en jatkanukaan hänen kanssa, eli jouduttiin käymään kaikki ihan alusta. Eipä siinä, ärsyttää vaan kun käyttäny puoli tuntia työaikaa turhaan.

Saatiin nyt aika reilun kahden viikon päähän, ja jollekin hoitajalle jonka kanssa en ole puhunut puhelimessa (onneksi koska ei tuo puhelimessa puhunut vaikuttanut myöskään mun tyypiltä :No Evil Monkey:) niin toivotaan nyt sitten että se varsinainen terkkari olisi hyvä!

Hieman jäi vaan kaivertamaan se, että puhelinhoitaja sano että ei välttämättä saada jatkaa tuolla neuvolassa. Kysyin että miksi, niin hän vastasi että koska se ei ole meidän lähineuvola. Kysyin että minne mä sitten menen ku ei oltu sinne lähineuvolaan tervetulleita, niin hän sanoi että ei tiedä, mun pitää kysyä sitten livenä tapaamisessa. Kuulemma niin vähän henkilökuntaa joka paikassa että priorisoidaan niitä ketkä asuu alueella. Saas nähdä mitä tästä meidän neuvola-urasta tulee vai tuleeko mitään :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
Voi ei. Toivon mukaan tämä olisi nyt kivempi paikka, vaikka vastaanotto toki kumma. Pystyisikö sieltä toisesta, kauempana olevasta neuvolasta saamaan siirron lähineuvolaan ja pyytää, ettei saisi sitä miesterkkaria epämiellyttävän kokemuksen takia? Tai vaihtoehtoisesti soittamaan tämän lähineuvolan osastonhoitajalle/vastaavalle, joka voisi ottaa kantaa asiaan? Meillä ainakin th:n vaihto tapahtui jälkimmäisellä tavalla, niin ei tarvinnut puhua sille aikaisemmalle Th:lle, että haluaa vaihtaa.
 
Last edited by a moderator:

Tää voiskin ehkä toimia! hyvä vinkki kiitos
 
Huomenna olisi tarkoitus soittaa ekaa neuvola-aikaa ja ihan meinaa jännittää 😅 tuntuu, että se tekee tästä sitten niin virallista jo, vaikka kaikki voi vielä mennä pieleen!😱

Varhaisultra varattu jo parin viikon päähän, mutta malttamattomana jo odottelen sitäkin. Olis kiva tietää, että kaikki masussa ok, kun nää vatsakivut yhä huolettaa...
 
Mulla oli esikoisesta aika kovia menkkakipuja tosiaan alusta saakka jo ennen plussaa. Olin joka päivä varma että nyt ne alkaa🤭 kai ne jotain kohdun kasvukipuja tai jotain ovat. Tässä raskaudessa noita kipuja ja suht lievinä on ollut ihan muutaman kerran vaan.
 
Mulla ihan sama juttu. Esikoisesta noita kipuja tosiaan oli ja olin aivan varma, että nyt ne menkat alkaa. Ei ne alkaneet :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Nyt on hyvin kivutonta kun raskauksia on alla useampia.

Huomenna olisi tarkoitus soittaa ekaa neuvola-aikaa ja ihan meinaa jännittää 😅 tuntuu, että se tekee tästä sitten niin virallista jo, vaikka kaikki voi vielä mennä pieleen!😱

Varhaisultra varattu jo parin viikon päähän, mutta malttamattomana jo odottelen sitäkin. Olis kiva tietää, että kaikki masussa ok, kun nää vatsakivut yhä huolettaa...

Tietenkään tätä kautta ei voi antaa mitään tarkkaa arviota kivuista, mutta mulle sanottiin esikoisen odotuksessa, että pääsääntöisesti kaikki kivut jotka tulee ja menee ovat normaaleja. Sitten jos kipu voimistuu huomattavasti tai ei mene ollenkaan pois niin voi olla aiheellista kysyä asiasta. Sekin voi tosin olla normaalia. Mullakin ollut erilaisia, enemmän ja vähemmän voimakkaita kipuja raskauksissa kasvukivuista lihaskipuihin ja jumeihin, eikä noista aina ota selvää. Jossain alkuraskaudessa piti ottaa Panadolia kipuihin, mutta syytä kivulle ei löytynyt. Ei ollut siis keskenmeno. Jos itsellä on kova huoli niin aina voi soittaa ja yrittää kysyä apua esimerkiksi neuvolasta ennen ensikäyntiäkin, jos se keventää omaa mieltä :Smiling Face With Smiling Eyes:
 
Last edited by a moderator:
Mullakin on ensimmäinen käynti tulossa, ja vähän jännittää, kun olen sairastanut vaikean masennuksen muutama vuosi sitten, että miten minuun suhtaudutaan. En tosin ole oireillut enää kolmeen vuoteen mitenkään ja hyvin menee kaikin puolin. Mutta silti jännittää, ehkä vähän pelkään leimaamista. Terveydenhoitaja kuulosti kyllä puhelimessa oikein ihanalta ihmiseltä, toivottavasti jännitän turhaan siis.
 
Tuskinpa masennuksen takia leimataan, se on nykyään niin yleistä ja varsinkin jos siitä on parantunut pääosin😇 toisaalta varmaan tarkkailevat paremmin sitten mm synnytyksen jälkeisen masennuksen merkkejä yms. Kannattaa vaan rohkeasti kertoa neuvolaan, jos tuntuu et omat voimavarat ei riitä tai alkaa ahdistaa joku asia. Neuvolassa osataan hyvin sitten auttaa.
 
Mullakin on ensimmäinen käynti tulossa, ja vähän jännittää, kun olen sairastanut vaikean masennuksen muutama vuosi sitten, että miten minuun suhtaudutaan. En tosin ole oireillut enää kolmeen vuoteen mitenkään ja hyvin menee kaikin puolin. Mutta silti jännittää, ehkä vähän pelkään leimaamista. Terveydenhoitaja kuulosti kyllä puhelimessa oikein ihanalta ihmiseltä, toivottavasti jännitän turhaan siis.
Ei ole syytä huoleen :red-heart: Lähinnä terveystietoja ja vanhoja diagnooseja kartoitetaan sen takia, että tietää, jos neuvolalääkärillä on aihetta katsoa esimerkiksi mahdollisia lääkityksiä raskausaikana tai jos odottajalla on tuen tarvetta. Niistä keskustellaan mahdollisesti neuvolassa, mutta jos on vanhemmat jutut kyseessä niin en usko, että nousevat ensimmäisen kerran jälkeen puheeksi, ellet itse halua puhua niistä. Ainakin näin mulla ollut noiden terveystietojen kohdalla.
 
Mitäs kokemuksia konkareilla, onko teiän ensikäynneillä kuunneltu sydänääniä tai ultrattu? Ihan vaan ilman varhaisultraa hapuilevana kyselen, kun tuntuu edelleen niin ihmeelliseltä se että tuolla jonkun sydän jo sykkisi 🥹
 
Takaisin
Top