IVF/ICSI-HOIDOT 2021

Minä nimenomaan jo tätä kysyin lääkäriltä "auttaisiko jos syön e-pillereitä välikierrossa, onko parempi onnistumisprosentti PASille?" ja lääkäri vastasi että ei, ei vaikuta. Eli lääkärin suosituksesta olen endometrioomasta nyt täysin lääkkeetön kunnes kesäkuussa tehdään lääkkeellinen PAS.

Mielelläni kuulen jos jolekkin teille on sanottu muuta. Tuntuu että vaihtelee paljon lääkäristä riippuen.

Mulla on ollut endon hoidossa visanne, jonka myötä kivut helpottuivat, rektovaginaalinen pesäke pieneni ja samoin endometrioomat. Se oli tosin vuoden käytössä, että en sitten tiedä onko esimerkiksi muutamalla kuukaudella merkitystä. Kuitenkin oma kokemus oli se, että kivut hellittivät hyvin pian visannen aloituksen jäljeen, niin tuntuisi, että voisi olla apua edes yleiseen olotilaan. En ole vielä asiasta kysellyt, eli en tiedä mikä on lääkärin kanta asiaan. Procrenia olen myös miettinyt. Onko siitä tullut pahat sivuoireet sitä käyttäneille?

Tänään siirrettiin kolmipäiväinen ja yksi jäi vielä jatkoviljelyyn, eli jos hyvin käy, saadaan myös yksi pakkaseen. :smiley-angelic001

En osaa oikein käyttää tätä, en saa lisättyä kahta lainausta samaan viestiin.
 
Tämä tosiaan tuntuu vaihtelevan paljon lääkäristä riippuen. Tiedän molempia neuvoja ihmisten saaneen, itse sain ennen ivf:n aloitusta HUSin endopolilta ohjeen aloittaa pillerit ihan vaan muutamaksikin kuukaudeksi jonotuksen ajaksi. Tiedän myös että munasolujen keräyksen jälkeen on ns. endon kuivattelua pillereillä tai mainituilla pistoksilla neuvottu joillekin tekemään. Kai se on vähän lääkäristä ja endon tilanteesta kiinni. Itsellä pillerit on toiminut aiemmin tosi hyvin endon hallinnassa, niin hyvin, että koko taudista ei ollut mitään tietoa ennen kuin pillerit lopetin ja tovi vierähti ja oireet pamahti päälle. No, tämä on mulla listalla asiaksi jota aion ensi vkolla puhelussa lääkäriltä kysyä, saadaan taas yksi näkemys lisää ihmeteltäväksi :D
 
Mulla on ollut endon hoidossa visanne, jonka myötä kivut helpottuivat, rektovaginaalinen pesäke pieneni ja samoin endometrioomat. Se oli tosin vuoden käytössä, että en sitten tiedä onko esimerkiksi muutamalla kuukaudella merkitystä. Kuitenkin oma kokemus oli se, että kivut hellittivät hyvin pian visannen aloituksen jäljeen, niin tuntuisi, että voisi olla apua edes yleiseen olotilaan. En ole vielä asiasta kysellyt, eli en tiedä mikä on lääkärin kanta asiaan. Procrenia olen myös miettinyt. Onko siitä tullut pahat sivuoireet sitä käyttäneille?

Tänään siirrettiin kolmipäiväinen ja yksi jäi vielä jatkoviljelyyn, eli jos hyvin käy, saadaan myös yksi pakkaseen. :smiley-angelic001

En osaa oikein käyttää tätä, en saa lisättyä kahta lainausta samaan viestiin.

mahtavaa!! Nyt toivotaan onnea matkaan! Täällä jännätään edelleen mitä alkioille mahtaa kuulua, mitään päivitystä ei ole tullut tiistaiaamun omapolun merkinnän jälkeen..
 
Kiitos!

Mietin myös, että jos blastoiksi asti viljellään, niin tuleekohan tieto omapolulle vasta maanantaina...?
 
mietin tänään ihan tätä samaa, että miten tää menee kun edessä on vkl. Kun meillä huomenna siis päivä 4, ni heitetäänkö kaikki pakkaseen vai viljelläänkö niitä vklna kun sunnuntai on päivä 6 ja silloinhan ois vika päivä pakastaa. En tiedä kun tää on meillä eka rundi enkä tajunnut mitään tällaisia kysyä silloin punktiossa.
 
Tänään oli tosiaankin nyt toisen hoitokierroksen punktio ja oikein hyvillä mielillä ollaan! Aamun yllätys oli se, että meitä oli vain muutama tänä päivänä toimenpiteessä. Mutta tosiaankin, muniksien kasvattelutilanteet voivat aiheuttaa joskus tällaisiakin tilanteita, ja ilmeisesti alkuviikko on ollut hyvin kiireinen.

Otin kyllä kaiken tarjotun lääkityksen, ja hyvä niin. Toimenpide sujui todella hyvin, en kyllä tuntenut kipua missään vaiheessa. Jossain välissä tuntui pieni tunne, mutta en sitä kyllä kivuksi laskisi. Toimenpiteen jälkeen tosin aika nopeasti alavatsaa alkoikin vähän juilia, ja sain särkylääkettä. Se ei tosin vaikuttanut vaan kipu päinvastoin yltyi, ja sainkin sitten seuraavaksi astetta tehokkaamman kipulääkkeen, josta ei onneksi tullut haittavaikutuksia! Edellisellä kerralla alavatsan kipuilu alkoi kotimatkalla, nyt ei tuntunut missään. Toki aika tokkurassa olin pitkälle iltaan, mutta toisaalta eipä se minua haitannut. Tulipahan ainakin kunnolla levättyä! Tosiaankin edellisellä kerralla jouduin vessaan raahautumaan kaksinkerroin kävellen, nyt on voinut liikkua selkä suorana.

Ja mitä parasta, viime kerralla saatiin lopulta 5 munasolua (jotka olivat kaikki kypsiä) ja nyt niitä tuli 12 (folleja kerättiin 15)!! Tosin sitä en vielä tiedä, moniko niistä on kypsä. Huomenna varmaan saadaan sitten tietoa siitä sekä se, moniko hedelmöityi. Mutta nyt ainakin olen superhyvillä fiiliksillä, katsotaan sitten mitkä ovat huomenna fiilikset. Mutta niin toivon, että saataisiin tällä kertaa pakkaseenkin jotain :smiley-angelic001 Viimeksi kun lopulta hedelmöittyi vain 1, meillä siis ICSI hoitomuotona.
 
En muista onko tästä ollut mainintaa, mutta vaihtuiko teillä lääkkeet ja annostukset tähän kierrokseen kun tuli noin paljon enemmän munasouja?

Toivottavasti hedelmöittyy hyvin ja saatte myös pakkaseen! Se helpottaa kun tietää, ettei tarvitse koko hoitokierrosta käydä heti läpi uudestaan jos ei tuoresiirtosta tärppää. Toivotaan parasta!

Ja kiitos elo!
 
Muuten lääkkeet ja kaava (pitkä kaava) säilyivät samana, eli Synarela - Gonal-F -Ovitrelle, mutta Gonalin annostusta muutettiin 150-->225. Meillä on mies koko hoitojen alusta asti syönyt letroja, mutta on nyt loka, marraskuusta asti syönyt Sermatop Alfaa. Mies on myös panostanut ulkoilemiseen ja itse harrastin hikiliikuntaa (joka jäi tauolle kun hoidot alkoivat). Kävin myös viime vuoden puolella ja muutaman kerran tänä vuonna akupunktiossa (jätin sen kuitenkin hyvissä ajoin ennen hoitojen alkamista tauolle, ihan vain varmuuden vuoksi).

Tänään olikin aamulla tullut tieto, että kaikki 12 olivat kypsää ja 9 on hedelmöittynyt normaalisti! :love017 Seuraavaksi sitten saakin jännätä sitä, moniko selviää tiistaihin asti, jolloin olisi tarkoitus tehdä tuoresiirto. Jos vaikka parikin saisi pakkaseen, niin olisi huippu juttu! Mutta tosi hyvillä fiiliksillä, ja yllättävän rauhallisella sekä luottavaisella mielellä olen. Murehditaan vasta sitten, jos tulee huonoja uutisia. Ja kiitos tsempeistä! Pidän peukut pystyssä, että teilläkin pieni tarraisi tiukasti matkaan mukaan!
 
Mahtavia uutisia Vilja teillä siellä tähän saakka, nyt vaan peukut pystyssä että useampi alkio selviää!! Täällä on hermot koetuksella kun alkioista ei ole kuulunut mitään... Meneekö tämä aina näin, että niistä ei kerrota ennen kuin on kaikille jotakin tapahtunut, tippunut matkasta tai päätynyt pakkaseen? Pitkä viikonloppu edessä jos vasta maanantaina eli viikon päästä punktiosta kuulee ensimmäiset kuulumiset :dead: Ja siis koska emme ole kuulleet mitään, oletan, että viljelyä jatketaan myös vklna julkisella puolella eikä se ns. määritä milloin alkiot pakastetaan?? Jos niitä nyt edes on yhtään hengissä :eek: Pahoittelut jos kyselen itsestään selvyyksiä, ensikertalaisen tuskaa täällä.

EDIT on: täällä olotila on edelleen ihan syvältä, vatsa niin turvonnut että en osaa edes kuvitella & jatkuvia kipuja ympäri vatsaa ja kohdun seutua. Pistää mielen matalaksi kun tuntuu, että tilanne ei yhtään parane.
 
Vilja, mahtavaa! Ihan huikea määrä! :smiley-bounce012

Oon itsekin miettinyt akupunktiota, jos joudutaan kolmannelle kierrokselle niin sitä voisin kokeilla.

Aamuvirkku, toivottavasti olo helpottaa pian! Ja todellakin on piinallista odottaa, kun ei mitään kuulu! Luulisi, että tänään klo 16 mennessä tulisi joku tieto jos on ennen viikonloppua pakastettu.
 
Muista juoda paaaaljon nesteitä! Voi helpottaa oloa. :Heartred Toivottavasti saatte jotain tietoa omakantaan vielä tänään ettei jää ihan viikonlopun yli jännittämiseksi.

Vilja! Huikee tulos :gen014
 
Muokattu viimeksi:
Mahtavia uutisia Vilja teillä siellä tähän saakka, nyt vaan peukut pystyssä että useampi alkio selviää!! Täällä on hermot koetuksella kun alkioista ei ole kuulunut mitään... Meneekö tämä aina näin, että niistä ei kerrota ennen kuin on kaikille jotakin tapahtunut, tippunut matkasta tai päätynyt pakkaseen? Pitkä viikonloppu edessä jos vasta maanantaina eli viikon päästä punktiosta kuulee ensimmäiset kuulumiset :dead: Ja siis koska emme ole kuulleet mitään, oletan, että viljelyä jatketaan myös vklna julkisella puolella eikä se ns. määritä milloin alkiot pakastetaan?? Jos niitä nyt edes on yhtään hengissä :eek: Pahoittelut jos kyselen itsestään selvyyksiä, ensikertalaisen tuskaa täällä.

EDIT on: täällä olotila on edelleen ihan syvältä, vatsa niin turvonnut että en osaa edes kuvitella & jatkuvia kipuja ympäri vatsaa ja kohdun seutua. Pistää mielen matalaksi kun tuntuu, että tilanne ei yhtään parane.

Hyviä kysymyksiä nuo ovat, eikä yhtään itsestäänselvyyksiä: Kävin tutkimassa Omapolulla, mutta sielläkään ei oikein selkeästi missään tunnuttu selittävän tätä. Tuoresiirron ajoitukset kyllä kerrottiin rautalangasta vääntäen, mutta ei tästä alkioiden pakastuslogiikasta, tai rajoituksista siihen liittyen. Mulla oli punktio HUS:lla aikanaan keskiviikkona, seuraavana päivänä näkyi omapolulla tieto hedelmöittyneistä, ja tuoresiirrossa perjantaina sai sitten kuulla senhetkisen jakautumistilanteen. Mutta vasta tiistaina (eli 6.pv punktiosta) tuli Omapolulle lopullinen tieto siitä, miten kävi. Eli joo: ilmoittavat vasta sitten, kun koko alkioparven tilanne on selvä (ellei sitten ole tuoresiirtoa, josta saa vähän lisätiedonmurusia). Mutta en tiedä miten menee nyt tuossa maanantaipunktion tilanteessa, kun päivät 5-6 osuvat kummatkin viikonlopulle. Jos jollain on tästä parempi tieto, niin olisi kyllä mielenkiintoista kuulla! Mutta muistelisin myös, että sanoivat, että jos alkioita tulee paljon, niin yrittävät pakastaa niitä vähän eri päivinä, jotta PAS:ssien ajoituksen suhteen olisi vähän enemmän pelivaraa.
 
TIlkassa ilmoittavat vasta lopullisen tuloksen, eivät anna väliaikatietoja. Viikonlopun yli toimii myös labra, eli eivät pakasta vaan sen takia että viikonloppu tulisi väliin. Eli vasta 6-7 päivää punktiosta saa päivityksen alkiotilanteesta.
 
@Aamuvirkku
EDIT on: täällä olotila on edelleen ihan syvältä, vatsa niin turvonnut että en osaa edes kuvitella & jatkuvia kipuja ympäri vatsaa ja kohdun seutua. Pistää mielen matalaksi kun tuntuu, että tilanne ei yhtään parane.[/QUOTE]

oletko mitannut paljon on turvonnut cm tai katsonut paljonko tullut lisäkiloja? Jos tulee tukala olo ja ei pysty olemaan kotona niin soittaisin päivystykseen tai kävisin jo aikaisemmin yksityisellä katsomassa tilanteen, että onko kertynyt nestettä paljon. Itselläni todettiin hyperi/päädyin lääkäriin kun oli tullut noin 10cm ja 2kg mutta osastolle päädyin kun oli 20cm ja 5kg koska silloin oli jo vaikea olla kotona
 
TIlkassa ilmoittavat vasta lopullisen tuloksen, eivät anna väliaikatietoja. Viikonlopun yli toimii myös labra, eli eivät pakasta vaan sen takia että viikonloppu tulisi väliin. Eli vasta 6-7 päivää punktiosta saa päivityksen alkiotilanteesta.
Kiitos, tämä labran vkl-toiminta oli hyvä tieto, joka tosiaan oli mennyt itseltäkin ohi!

4+3, p-hcg 6 U
Se taisi olla sitten siinä :sorry:
Voi Ulpu, pahoitteluni! :sad001:Heartred
 
Mahtavia uutisia Vilja teillä siellä tähän saakka, nyt vaan peukut pystyssä että useampi alkio selviää!! Täällä on hermot koetuksella kun alkioista ei ole kuulunut mitään... Meneekö tämä aina näin, että niistä ei kerrota ennen kuin on kaikille jotakin tapahtunut, tippunut matkasta tai päätynyt pakkaseen? Pitkä viikonloppu edessä jos vasta maanantaina eli viikon päästä punktiosta kuulee ensimmäiset kuulumiset :dead: Ja siis koska emme ole kuulleet mitään, oletan, että viljelyä jatketaan myös vklna julkisella puolella eikä se ns. määritä milloin alkiot pakastetaan?? Jos niitä nyt edes on yhtään hengissä :eek: Pahoittelut jos kyselen itsestään selvyyksiä, ensikertalaisen tuskaa täällä.

EDIT on: täällä olotila on edelleen ihan syvältä, vatsa niin turvonnut että en osaa edes kuvitella & jatkuvia kipuja ympäri vatsaa ja kohdun seutua. Pistää mielen matalaksi kun tuntuu, että tilanne ei yhtään parane.

Kiitos :smiley-angelic003 Kannattaa kyllä omaa oloaan kuunnella hyvin herkästi, ja mielummin ottaa yhteyttä hoitotahoon kuin kotona miettiä, ottaako yhteyttä vai ei. Nyt kannattaa juoda paljon nestettä ja toki kiinnittää huomiota siihen, että saa sitten nestetasapainon kannalta oleellisia asioita. Itsellä oli tänään iltapäivällä vähän olotiloja alavatsalla, mutta todella paljon vähemmällä olen selvinnyt nyt kuin aiemmalla kerralla. Kannattaa myös muuten, jos makoilee sohvalla tai sängyllä, liikutella jalkoja jotta saa veren kiertämään. Tsemppiä toipumiseen!
Vilja, mahtavaa! Ihan huikea määrä! :smiley-bounce012

Oon itsekin miettinyt akupunktiota, jos joudutaan kolmannelle kierrokselle niin sitä voisin kokeilla.

Aamuvirkku, toivottavasti olo helpottaa pian! Ja todellakin on piinallista odottaa, kun ei mitään kuulu! Luulisi, että tänään klo 16 mennessä tulisi joku tieto jos on ennen viikonloppua pakastettu.

Itsekin kyllä hämmennyin ja riemastuin, kun aamulla tuon tuloksen bongasin. Mutta niin se on, ekassa hoidossa nähdään vaste jne., mitä sitten pystytään hyödyntämään toiselle kerralle. Ja sen verran realisti olen, että ihan varmasti kato käy tuosta hedelmöittyneiden määrästä.

Akupunktio oli ainakin itselleni silmiä avartava kokemus, sain hyviä ravintovinkkejä jne. Jos päätät joskus sitä kokeilla, kannattaa sitten valita hoitaja joka on erikoistunut tiettyjen vaivojen hoitoon :) Kävin myös kerran osteopaatilla, akupunktiohoitajan suosituksesta.
 
Takaisin
Top