Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari

tai sit vaan joku muu syy
selkääkin särki kyllä.
Ihanaa Muumimuki!
Voimia pikkis hirmuisesti
Täällä edelleen haamuilee. Mies ei suostu edelleenkään mitään näkemään![]()
Hei pakko muuten kysyä.Tuntuu, että nyt on tosi monella ollut juilimista ja esimerkiksi alaselkäsärkyjä, menkkamaista kipua piinapäivien aikana. Kiinnostaisi kuulla kokemuksia, että se kipuilu on ollut jotenkin tavallisesta poikkeavaa, uusia oireita?
Itse oon huomannut, että juilimista ja pistelyä on minulla ihan jokaisessa kierrossa. Mutta tuntuu, että kun raskausjuttuja lukee täältä netistä, niin on paljon ihmisiä, keillä:
A. Oireet ennen plussaa on ihan uudenlaisia, ja niistä on tullut jo se aavistus, että nyt on tärpännyt, mutta
B. Toisaalta on myös niitä, keillä ei ole ollut mitään ihmeellisempiä oireita ennen plussaa, mutta
C. Toisaalta on myös niitä, kenellä oireet ovat olleet samanlaisia, kuin aiemmissakin kierroissa, eikä ole siksi osannut niitä välttämättä yhdistää raskauteen.
Eli kokemukset on tosi vaihtelevia, mutta niinhän me kaikki yksilöitä ollaankin. Miten teillä nuo tuntemukset?
Itse jotenkin odotan jotakin tuon A-vaihtoehdon kaltaisia tuntemuksia.Ja jotenkin tulee heti sellainen olo, ettei ole tärpännyt, koska juiliminen on samanlaista kuin aiemminkin. Odottaa jotenkin jotain tosi uudenlaisia oireita.
Huomenta
Jaksatteko te mua? Kyllä voi ihmistä pissattaa koko yö jo pelkkä ajatus siitä että aamulla saa testata
Tältä se nyt näyttää!toivotaan kaikkein parasta lopputulosta
Miltä muiden viivat näyttää? Vauvaliimaa!![]()

Hyvä kysymys! itellä vasta yk2 pillereiden lopetuksen jälkeen joten kaikki oireet on uudenlaisia siihen aikaan nähdenHei pakko muuten kysyä.Tuntuu, että nyt on tosi monella ollut juilimista ja esimerkiksi alaselkäsärkyjä, menkkamaista kipua piinapäivien aikana. Kiinnostaisi kuulla kokemuksia, että onko se kipuilu ollut jotenkin tavallisesta poikkeavaa, uusia oireita?
Itse oon huomannut, että juilimista ja pistelyä on minulla ihan jokaisessa kierrossa. Mutta tuntuu, että kun raskausjuttuja lukee täältä netistä, niin on paljon ihmisiä, keillä:
A. Oireet ennen plussaa on ihan uudenlaisia, ja niistä on tullut jo se aavistus, että nyt on tärpännyt, mutta
B. Toisaalta on myös niitä, keillä ei ole ollut mitään ihmeellisempiä oireita ennen plussaa, mutta
C. Toisaalta on myös niitä, kenellä oireet ovat olleet samanlaisia, kuin aiemmissakin kierroissa, eikä ole siksi osannut niitä välttämättä yhdistää raskauteen.
Eli kokemukset on tosi vaihtelevia, mutta niinhän me kaikki yksilöitä ollaankin. Miten teillä nuo tuntemukset?
Itse jotenkin odotan jotakin tuon A-vaihtoehdon kaltaisia tuntemuksia.Ja jotenkin tulee heti sellainen olo, ettei ole tärpännyt, koska juiliminen on samanlaista kuin aiemminkin. Odottaa jotenkin jotain tosi uudenlaisia oireita.
Hyvä kysymys! itellä vasta yk2 pillereiden lopetuksen jälkeen joten kaikki oireet on uudenlaisia siihen aikaan nähdenekassa kierrossa varmaan erilaiset oireet johtui hormonitasapainon muuttumisesta ja nyt tokassa on siihenkin nähden erilaiset, mut mahoton sanoa onko nää normaalia vai ei - aika näyttää jos ei tärpännyt nyt
mutta ekassa raskaudessa oireet oli selkeästi erilaiset plussakierrossa, koko kroppa tuntui jotenkin "ei omalta", ja isoimmat muutokset tapahtui rinnoissa.

Mä näen! Tää on nyt sellainen viiva jonka vaan naiset näkeeIhanaa Muumimuki!
Voimia pikkis hirmuisesti
Täällä edelleen haamuilee. Mies ei suostu edelleenkään mitään näkemään![]()
Mutta eiköhän se miehillekin ala kohta näkymään.Spämmin nyt täällä kun sain lapsen vietyä päiväkotiin ja pitäisi tehdä väikkäriäOnnea Muumimuki!!!!
ON: kp25 (dpo7/dpo10?) sairaan huonosti nukuttu yö takana. mulla oli viimeksi alkuraskaudessa tosi pieni unentarve öisin, voisko tää olla sitä, ku ei uni meinaa millään tullatai sit vaan joku muu syy
selkääkin särki kyllä.
Mutta mulla on kans nyt ollut pari yötä sellaisia etten saa unta illalla, vaikka yleensä nukahda tosi nopeasti. Tosin luin että voi olla PMS-oirekin
Niinhän se melkein kaikissa oireista taitaa kyllä olla, saattaapi olla raskaus tai saattaapi olla olematta.

Spämmin nyt täällä kun sain lapsen vietyä päiväkotiin ja pitäisi tehdä väikkäriäMutta mulla on kans nyt ollut pari yötä sellaisia etten saa unta illalla, vaikka yleensä nukahda tosi nopeasti. Tosin luin että voi olla PMS-oirekin
Niinhän se melkein kaikissa oireista taitaa kyllä olla, saattaapi olla raskaus tai saattaapi olla olematta.
Sit ne rintojen pysyvämmät muutokset ja vatsan isot nippasut vahvisti epäilystä kuitenkin ja huono-olo,ja lopunhan te jo tiedätte 

Ihania nuo sun miehen kommentit, kuulostaa ihan semmoiseita, mitä munki mies sanois 