Millaisia raskausoireita sinulla on?

Itse ostin Medela -merkkisen "tuubin" ja kokeilin eilen. Oli ihan kiva. Alkuun vähän tuntui selässä kun ei ollut tottunut, mutta vähän ajan jälkeen ei olisi halunnut enää riisua :grin Kumartelukaan ei tuottanut enää ongelmia. Maha on kuitenkin vielä suhteellisen pieni, kun vertailee muihin samoilla viikoilla oleviin, mutta kumartelu on ollut vähän ikävää jonkun aikaa. Ei tuo varmaan ihan loppuun ison mahan kanssa enää auta, mutta nyt tuollainen halvempi on ihan riittävä kokeiluversiona.
 
Mulle tuli kamalia mustia NAPAkarvoja esikoisen odotusaikana. Ja ne tuli jäädäkseen. Aina vetäsen lyhyeksi kun säärikarvatkin.

Nyt multa puuttuu Linea Negra kokonaan. Pojista oli, tästä tytöstä ei ainakaan vielä.

mulla vähän hengästyttää ja maha alkaa tutulla tavalla painaa. Yritän pitää ryhdin hyvänä ettei selkä pääse notkolle mutta alkaa olla aina vain hankalampaa.
Braxton hicksejä on alkanut tulla rasituksessa. Ne on ärsyttäviä. Esim. Joulua ennen joutui paljon touhuamaan niin hidasta oli.
 
kauheita vatsakipuja eilen :sad001 meillä vieraili joku influessapöpö, maanantaina nosti korkean kuumeen eikä mikään syöty pysynyt sisällä kun kaikki tuli samon tein ulos :yuck: eikä juuri ruokaakaan tehnyt mielikään.. onneksi olo on jo helpottamaan päin ja jouluruokakin on maistunut. mutta ne älyttömät mahakivun oireet, jos vähänkin kauemmin oli ylhäällä, kouristeli kipeästi mahaa ja piti palata takaisin maate. Toivottavasti masuasukilla on kaikki hyvin :Heartred:Heartred tammikuun 7. päivä rakenneultra, häätynee sinne asti odottaa epätietoisuudessa.. onneksi kipuja ei ole juurikaan tänään tullut ja joululoma nyt hyvään saumaan kun saa levätä. tuntuisipa edes liikkeet niin tietäisi kaiken olevan hyvin:sorry:
 
Voithan sä neuvolassa käydä kuuntelee sydän äänet :)
 
Mullakaan ei muuten ole linea negraa! Hämmentävää, kun esikoisesta oli selkeä linea negra napaan asti, mutta nyt ei näy yhtään mitään. Samaten on kovasti finnejä ja punoitusta poskipäissä, mitä ei esikoisen aikana esiintynyt kuin ihan vähän alussa. No, kaipa nää raskaudet vaan on erilaisia.

Kumartelu aiheuttaa närästystä, nousee helposti suuhun asti jotain. Täytyy alkaa kehitellä luovia tapoja pukea kengät...
 
Mulla tuli parkkikiekon kurottelusta aivan järkyttävä oikeen puolinen vatsakipu ja ei ole tässä helpottanu se kipu ollenkaan :/ soitin synnytyspäivystykseen eivät ota vastaan ja kehotti soittaa normaali päivystykseen soitin sinne ja nyt matkalla sitten sinne..
 
Miä meinasin ostaa rebozon. Sillä voi tukea mahaa ja toki synnytykseen apu, voi käyttää pikakantoliinanakin (rengasliinamaisesti). Alkaa nimittäin maha painamaan...
 
Voithan sä neuvolassa käydä kuuntelee sydän äänet :)

onneksi on tuo doppler niin rauhoittaa ensi hätään kun äkkiä äänet sillä löytyy :)

jäätävä närästys jatkuu edelleen..:confused:yöunia on onneksi helpottanut tyynyjen lisääminen jotta saa päätä korkeammalle, ja närästykseen kokeilin ruokasoodaveden juomista, helpotti joksikin aikaa:shy:
 
Toi sooda on vähän huono varsinkin raskaana kun siinä on tosi runsaasti suolaa. Jos löytyy niin kokeile manteleita. Ne kuulemma auttaa mut ei ihan niin nopeasti. Toisilla auttaa myös lasillinen piimää, jos pystyy sitä juomaan. Jos närästys on jatkuva ongelma niin hae resepti lääkäriltä happosalpaajiin. Niistä oon saanu apua kolmessa raskaudessa, mut viimeks ei auttanu nekää. Tosin epäilen et silloin kärsin vähähappoisuudesta, se aiheuttaa samanlaiset oireet kuin liikahappoisuuskin. Nyt mulla on auttanu apteekin käsikauppavalikoimasta Galieve mint, se vaa aiheuttaa imeskellessä sellasen jännän kalvomaisen tunteen suuhun.
 
kiitos hyvistä vinkeistä, kokeilen seuraavaksi piimää ja jos ei auta niin marssin apteekkiin:)
 
Mulla taas sattuu tonne oikeelle alas :/ ja nyt eilis illasta asti ollu paineen tunnetta alapäässä.. tänään ois rakenne ultra,mut ois kiva tietää miks kipuilen :/
 
Kiva soitin sitte pissa tuloksia ja samalla selvis et on ollu verta virtsassa,mutta hoitajan mukaan ei kuulemmä merkittävä määrä ja mä tietenkin täällä paniikissa itken ja googlailen,kun sanoi keskustelevansa lääkärin kanssa ja soittavansa takas :sour::sad001
 
Tuntuu et mahassa on joku kasvuspurtti meneillään. Vatsanahkaa kiristelee iltaisin, häpyluuta vihloo ja kohtu pistelee milloin mistäkin kohtaa. Rintakehäkin on laajentunut, vaikka kiloja on tullut vasta 2. Selällään makoilu ei tunnu enää hyvälle ja tuntuu että kyljelläänkin tuota mahaa pitäisi tukea joka puolelta. Onneksi on vartalotyyny:Heartred. Liikkeitä oon tosin tuntenut vasta muutaman hipaisun. Vatsalihaksista saa urheillessa hakea tukea aika pitkään, niin luulen että ovat nyt lähteneet erkaantumaan. Suunnitelmissa oli pitää tää vielä salaisuutena töissä tammikuun puoliväliin, mutta hankalaksi menee vatsan peittely etenkin iltaisin.
 
Kiva soitin sitte pissa tuloksia ja samalla selvis et on ollu verta virtsassa,mutta hoitajan mukaan ei kuulemmä merkittävä määrä ja mä tietenkin täällä paniikissa itken ja googlailen,kun sanoi keskustelevansa lääkärin kanssa ja soittavansa takas :sour::sad001

Älä turhaan stressaa itseäsi etsimällä tietoja, kun tarkka tilasi on varmasti vain hoitajan ja lääkärin tiedossa. :) Mutta käsittääkseni pienet määrät verta ei ole huolestuttavaa (ja saattaa olla jopa yleistä), mutta jos veren esiintyvyys pissassa jatkuu useammalla kerralla, se on syy lisätutkimusten tekoon. Eli tuskin on nyt mitään hätää.
 
Joo normaaliarvo 10 mulla 11 eli todella pieni ja lääkäri sanoi voi olla ettei oo edes ollut,mutta varmuuden vuoks katsotaan virtsa viljely..
 
Mulla taas sattuu tonne oikeelle alas :/ ja nyt eilis illasta asti ollu paineen tunnetta alapäässä.. tänään ois rakenne ultra,mut ois kiva tietää miks kipuilen :/

tsemppiä sinne, varmastikin kaikki hyvin ja normaali vuoto kyseessä :Heartred kerrohan sitten miten rakenneultra meni :Heartred
 
Takaisin
Top