----45+++++ kuumeiset

[Tähti ★]

Yhteiskunta olemme me. Meidän asenteemme ratkaisevat. Jos perheellinen sanoo, että ei voi saada lapsia ja uraa, niin nuori perheetön saattaa jopa uskoa sen.

Yölento :)
Omasta kokemuksesta, ei vaan voi....

Voi saada joko lapsia, tai puolet uraa! Tai toisinpäin! Harvoin menee tasan. Useimmiten vain toinen näistä onnistuu.

Oman kokemuksen mukaan, kyse on myös tukiverkoista. Mikäli tukiverkkoja on riittävästi, niin sitä helpompi on yhdistää ura ja perhe. Tämä ei kaikille ole mahdollista.

Itse tuskailen apuverkkojen kanssa, koska ei ole ketään avuksi...kaikki asuvat kaukana ja osa jo niin vanhoja 75-100v. etteivät kykene enää auttamaan..

Kun lapsi tulee kipeeksi, niin mitä tehdä? Ei ole ketään mummoa lähellä, ei muita sukulaisia...eikä hoitoon saa viedä. Töistäkään ei voi olla poissa, koska työt kärsii poissaoloista Mitä tehdä? (??)

 

[Vastavirran akka]

Yölento :)
Omasta kokemuksesta, ei vaan voi....

Voi saada joko lapsia, tai puolet uraa! Tai toisinpäin! Harvoin menee tasan. Useimmiten vain toinen näistä onnistuu.

Oman kokemuksen mukaan, kyse on myös tukiverkoista. Mikäli tukiverkkoja on riittävästi, niin sitä helpompi on yhdistää ura ja perhe. Tämä ei kaikille ole mahdollista.

Itse tuskailen apuverkkojen kanssa, koska ei ole ketään avuksi...kaikki asuvat kaukana ja osa jo niin vanhoja 75-100v. etteivät kykene enää auttamaan..

Kun lapsi tulee kipeeksi, niin mitä tehdä? Ei ole ketään mummoa lähellä, ei muita sukulaisia...eikä hoitoon saa viedä. Töistäkään ei voi olla poissa, koska työt kärsii poissaoloista Mitä tehdä? (??)

Kyllä voi saada molemmat, mutta tässä uraohjuksilla tarkoitetaan niitä, ketkä eivät oikeastaan muuta elämäänsä kaipaakaan. Esimerkiksi minä pystyn tekemään töitä ihan normaalisti, mutta en voi tehdä sellaista työtä mikä vaatii vaikka viikkojen poissaoloa kotoa, koska minulla on lapset. Niin voisin tehdä, jos ukkoni olisi kotona.

Totta, että tukiverkoista on todella paljon apua. Esikoisen ollessa pieni, tukiverkot olivat hyvät, nykyään hyvin minimaaliset.

 

[Vastavirran akka]

Kyllä voi saada molemmat, mutta tässä uraohjuksilla tarkoitetaan niitä, ketkä eivät oikeastaan muuta elämäänsä kaipaakaan. Esimerkiksi minä pystyn tekemään töitä ihan normaalisti, mutta en voi tehdä sellaista työtä mikä vaatii vaikka viikkojen poissaoloa kotoa, koska minulla on lapset. Niin voisin tehdä, jos ukkoni olisi kotona.

Totta, että tukiverkoista on todella paljon apua. Esikoisen ollessa pieni, tukiverkot olivat hyvät, nykyään hyvin minimaaliset.

 

[Vastavirran akka]

Jaa taas. Sorry.

 

[Yölento]

Yölento :)
Omasta kokemuksesta, ei vaan voi....

Voi saada joko lapsia, tai puolet uraa! Tai toisinpäin! Harvoin menee tasan. Useimmiten vain toinen näistä onnistuu.

Oman kokemuksen mukaan, kyse on myös tukiverkoista. Mikäli tukiverkkoja on riittävästi, niin sitä helpompi on yhdistää ura ja perhe. Tämä ei kaikille ole mahdollista.

Itse tuskailen apuverkkojen kanssa, koska ei ole ketään avuksi...kaikki asuvat kaukana ja osa jo niin vanhoja 75-100v. etteivät kykene enää auttamaan..

Kun lapsi tulee kipeeksi, niin mitä tehdä? Ei ole ketään mummoa lähellä, ei muita sukulaisia...eikä hoitoon saa viedä. Töistäkään ei voi olla poissa, koska työt kärsii poissaoloista Mitä tehdä? (??)

Nuorena on todennäköisempää, että tukiverkot ovat kunnossa. Esimerkiksi omat vanhempani ja ensimmäisten lasten toiset isovanhemmat olivat myös melko nuoria, kun lapset syntyivät ja heistä oli paljon apua. Äitini oli nuorempi, mitä minä nyt! Tämän kolmannen hoidossa käytän äitiä apuna vain lyhyitä aikoja, muutaman tunnin. Ensimmäisten lasten isovanhemmille en iän ja heidän terveytensä vuoksi enää vie hoitoon, vaikka muuten ovatkin isovanhempina myös tälle nuorimmalle, joka ei heille sukua olekaan.

Minulla on myös ystävissä niitäkin, joilla on ihan kokonainen ura ja nuorena saatuja lapsia. Jopa sellaisia perheitä, joilla molemmilla vanhemmilla on ura. Paras esimerkki on lapsuudenystävä, joka sai esikoisen kesken opiskelun. Hän opiskeli loppuun äitiysloman jälkeen, mies vasta aloitti opiskelun. Kävi töissä ja sai toisen lapsen, mieskin valmistui. Molemmat ovat käyneet sen jälkeen töissä, opiskelleet lisää ja edenneet uralla, miehellä on kansainvälinen ura, nainen on edennyt saman työnantajan palveluksessa koko ajan . Lapset ovat ihan menestyneitä myös.

Lapset joskus sairastavat. Suomessa on oikeus jäädä hoitamaan sairasta lasta tai voi palkata hoitajan kotiin sairaalle lapselle, jos kokee, ettei itse jostain syystä voi jäädä.

Asioista voi tehdä vaikeita, jos haluaa. Lapset voi kokea taakkana tai hankaluutena. Minusta on outoa, jos olen ainoa, joka kokee, ettei lasten saaminen estä työuraa. Onhan monella ministerilläkin lapsia, naisillakin.

 

[Tähti ★]

Mä tapasin mieheni, kun täytin 19v. Vauvakuume iski 23 -vuotiaana, mutta miestä piti lämmitellä 4,5 vuotta. Yritys aloitettiin 2007 syyskuussa ja plussasin 2008 maaliskuussa. Esikoinen syntyi sitten marraskuussa. Toisaalta hyvä oli odottaa, että kerkesin valmistua 2006 ja aloittaa sijaisuudet. Ensimmäisen äippäloman jälkeen pääsin lukuvuodeksi töihin, kun oli jo kokemusta.

Helena :) Asiat ottaa aikansa ja onneksi saitte lapsia!

Mä oon sata varmasti rajatapaus, koska mies lyötyi jo 16-vuotiaana ja vauvantekoon ryhdyttiin 42-vuotiaana... olihan siinä suostutteluja moneen kertaan välissä. Elettiin, kuin "paita ja peppu", ettei lapsi ehkä olisi mahtunutkaan silloin mukaan.

Nyt miehellä on vauvakuume kovempi, kuin nuorena ja tosiaan on jo 50v. Me juhlittiin 30-vuotis "hääpäivää" viime keväänä :) Mentiin virallisesti naimisiin 3-vuotta sitten, kun aloin odotramaan esikoista. Kihloissa oltiin ennen sitä 27-vuotta.

 

[Helena80]

Nuorena on todennäköisempää, että tukiverkot ovat kunnossa. Esimerkiksi omat vanhempani ja ensimmäisten lasten toiset isovanhemmat olivat myös melko nuoria, kun lapset syntyivät ja heistä oli paljon apua. Äitini oli nuorempi, mitä minä nyt! Tämän kolmannen hoidossa käytän äitiä apuna vain lyhyitä aikoja, muutaman tunnin. Ensimmäisten lasten isovanhemmille en iän ja heidän terveytensä vuoksi enää vie hoitoon, vaikka muuten ovatkin isovanhempina myös tälle nuorimmalle, joka ei heille sukua olekaan.

Minulla on myös ystävissä niitäkin, joilla on ihan kokonainen ura ja nuorena saatuja lapsia. Jopa sellaisia perheitä, joilla molemmilla vanhemmilla on ura. Paras esimerkki on lapsuudenystävä, joka sai esikoisen kesken opiskelun. Hän opiskeli loppuun äitiysloman jälkeen, mies vasta aloitti opiskelun. Kävi töissä ja sai toisen lapsen, mieskin valmistui. Molemmat ovat käyneet sen jälkeen töissä, opiskelleet lisää ja edenneet uralla, miehellä on kansainvälinen ura, nainen on edennyt saman työnantajan palveluksessa koko ajan . Lapset ovat ihan menestyneitä myös.

Lapset joskus sairastavat. Suomessa on oikeus jäädä hoitamaan sairasta lasta tai voi palkata hoitajan kotiin sairaalle lapselle, jos kokee, ettei itse jostain syystä voi jäädä.

Asioista voi tehdä vaikeita, jos haluaa. Lapset voi kokea taakkana tai hankaluutena. Minusta on outoa, jos olen ainoa, joka kokee, ettei lasten saaminen estä työuraa. Onhan monella ministerilläkin lapsia, naisillakin.

Ei ole lapset minunkaan uraa estäneet! Olen jo 8v kerennyt opettaa monessa eri koulussa. Ja omien lasten myötä minusta on tullut parempi opettaja, koska ymmärrän oppilaita paremmin ja myös heitä, joilla on haasteita, koska omilla lapsilla on. Molemmat voi siis saada, uran ja perheen :)

 

[Tähti ★]

Minusta on outoa, jos olen ainoa, joka kokee, ettei lasten saaminen estä työuraa. Onhan monella ministerilläkin lapsia, naisillakin.

Yölento :) Et millään voi olla ainoa, mutta kyllä se on valitettavasti vaan vallitseva trendi. Ei hankita lapsia, syntyvys laskenut.

Ministereillä on paljon vapaata, pitkät kesälomat ja talvilomat. Myös niin iso palkka, että voi hankkia vaikka oman yksityisen lapsenhoitajan kotiin. Jospa kaikki voisimme olla ministereitä ja lisääntyä ilman sen suurempia murheita :)

 

[Tähti ★]

Ei ole lapset minunkaan uraa estäneet! Olen jo 8v kerennyt opettaa monessa eri koulussa. Ja omien lasten myötä minusta on tullut parempi opettaja, koska ymmärrän oppilaita paremmin ja myös heitä, joilla on haasteita, koska omilla lapsilla on. Molemmat voi siis saada, uran ja perheen :)

Helena80 :) Totta, täytyy ymmärtää varsinkin näitä lapsia, joilla on haastetta oppimisen suhteen. Onneksi he ovat saaneet sinut opettajakseen

Teillä on opetusalla myös ihanan pitkät lomat kesä- ja talvilomat, sekä syysloma (?) ja hiihtoloma (?)). Ne auttavat varmasti jaksamaan. Harvalla allalla on tällaisia lomailu etuuksia.

 

[Tähti ★]

Esimerkiksi minä pystyn tekemään töitä ihan normaalisti, mutta en voi tehdä sellaista työtä mikä vaatii vaikka viikkojen poissaoloa kotoa, koska minulla on lapset. Niin voisin tehdä, jos ukkoni olisi kotona.

Totta, että tukiverkoista on todella paljon apua. Esikoisen ollessa pieni, tukiverkot olivat hyvät, nykyään hyvin minimaaliset.

Vastavirran akka :) Tavallinen työ; aamulla töihin ja töistä kotiin :)
Eipä meistä monikaan voi kotoaan pois lähteä pidemmäksi aikaa.

 

[Motto78]

Mulla on kaveripiirissä monia uraihmisiä, joilla lapset ei ole olleet este vaativille asiantuntija- tai johtotehtäville. Ovat olleet kotona vuoden tai kaksi per lapsi, ja palanneet töihin - joko samaan tai askelta vaativampaan rooliin.

En ole itse kokenut että ihmisen pitäisi aina valita joko tai, etenkin jos kumppani ottaa myös osavastuuta perheestä. Oon onnellisessa asemassa sen suhteen, että mullekin on vilauteltu mahdollisuutta palata äitiyslomalta pykälää ylemmäs halutessani. Meillä perhe-elämä ja ura ei siis ole toistensa poissulkevia - etätöitä voi tehdä niin paljon kuin sielu sietää, ja jos projekti on firmalle tärkeä, on mahdollista saada lastenhoitaja kotiin.

 

[Suski75]

Minulla meni täysin hukkaan ikävuodet 20-35, koska ne olivat vain perheen perustamisen odottelua. Töissä kävin, jotta cv:ssäni ei olisi liian pitkiä aukkoja, ja oli tosissaan vaikea keksiä tapoja saada aika kulumaan. Kaikki mielenkiintoinen ja vähemmän mielenkiintoinen harrastus tuli kokeiltua.

Jos olisin saanut lapset nuorempana, olisin todennäköisesti nyt ihan eri alalla, koska lasten saamisen jälkeen on tullut tunne, että haluaisi tehdä töitä, jolla on merkitystä. Iso osa IT:stä on vähemmän merkityksellistä. IT-hommat valitsin aikanaan siksi, että se on helppoa ja hauskaa ja siitä maksetaan hyvin. Toki tuo hyvä palkkaus auttoi siinä, että kutsumusammatissa ei välttämättä olisi ollut varaa käydä lapsettomuushoidoissa.

 

[Vastavirran akka]

Ei lapset estä mielestäni mitään, mutta rajoittavat kyllä. Jos vaikka minua ei olisi, niin ei ukkonikaan voisi jatkaa mitenkään omaa työtään. Tai ainakin aika erikoista se mielestäni olisi, koska ei hänen palkkansa ole ministerien tasoa ja poissaoloa aivan kohtuuttomasti. Puhutaan sadoista vuorokausista/vuosi. Itse minäkin olen valintani siitä huolimatta tehnyt.

 

[Sharmander]

Kaikilla on hyviä pointteja. Se vaikuttaako lapset uraan ja toisinpäin riippuu nimenomaan myös työstä ja siitä mitä tavallaan lapsilleen haluaa. Esim omassa työssä voin olla töissä ihan normi ”kasista neljään” ja saada palkan ja pyörittää perheen. Jos taas haluaisin edetä sinne minne yleensä mun koulutuksella edetään se tarkoittaisi sitä että lapset olis pantu viimestään 9kk kohdalla hoitoon, Mulla tulisi todella paljon ja pitkiä poissaoloa ja todella pitkiä päiviä jne. Miehen työ taas on sellainen että jos mua ei olisi (mut lapset olisi) pystyi kyllä Varmaan tekee töitä mutta pelkkä perustaso vaatisi hitonmoiset järjestelyt, lapsille pitkä tai ylivuorokauden hoitopäivät useasti viikkossa jne. Tukiverkko meillä on aika pitkälti nolla. Eli jos me molemmat tähdättäis omaan urahuippuun lapset olisi todella paljon hoidossa ja isommat yksin kotona. Ja kyllä, ihmisiä heistäkin kasvais ja varmasti hyviä, mut rohkenen silti väittää että nämä ratkaisut kantaa hedelmää sitten joskus. Mitä nyt olen perhetuttuja seurannut niin joko ollaan erottu ja/tai lapset on suht ”hunnigolla” pitkien yksinäisten päivien kanssa. Räikeä yleistys tottakai mutta on noita ny kuitenkin muutama meidänkin lähipiirissä.
Et sikäli ihan samaa mieltä kuin @Tähti ★ ihan täysin molempia ei saa. Tai no, voihan sitä tehdä vaikka 10 lasta ja sitli uran mut väkisin siinä jompikumpi kärsii tai vähintään parisuhde.

 

[Eclipse]

Ura, lapset ja niiden yhdistämisen vaikeus on vaan meille syötettyä propagandaa. Ensin siksi että haluttiin pitää naiset kotona ja sitten ihan muista syistä. Itsekin siihen uskoin aikani. Mulla on ihan ok työ, mutta oikeasti haluaisin tehdä ihan muuta. Kieltämättä lapsi tällä hetkellä haittaa uraa niin, että multa puuttuu uskallusta hypätä tyhjän päälle. Joten jatkan nykyisessä työssä niin kauan kun ei pihalle potkaista. Vielä kyllä mietin lisäopiskelua nyt kun vihdoin alan olla kunnossa synnytyksen jäljiltä. Joten eihän sitä koskaan tiedä vaikka rohkaistuisin vaihtamaan alaakin :)
Mutta mulla on monia ystäviä jotka on loistavia esimerkkejä siitä että uran ja lapset voi yhdistää. Pikkulapsi aikana se toki on haastavaa , mutta kaikki on hengissä ja ystävät tällä hetkellä työskentelee ylemmissä johtotehtävissä. Ja on nykyinen omankin yksikön uusi johtaja alle kouluikäisen lapsen äiti. Kukaan heistä ei toki ole tehnyt lapsiaan parikymppisenä, mutta siihen on vaikuttanut enemmän se, että ovat tavanneet puolisonsa myöhemmin.

 

[Suski75]

Minusta uran ja perheen yhdistämisen vaikeus johtuu siitä, että harvalla työpaikalla oikeasti ei ole mitään väliä, onko vanhempi kotona sairaan lapsen kanssa puolet ajasta, tai häviääkö työpaikalta kolmeksi vuodeksi.

Silloin kun esikoinen aloitti päiväkodin, hän oli 3-4 päivää tarhassa ja sen jälkeen loppuviikon ja koko seuraavan viikon sairaana. Sitten taas 3-4 päivää tarhassa ja sitten taas loppuviikon ja koko seuraavan viikon sairaana. Tätä kahden viikon sykliä jatkui vuoden, jonka jälkeen lapsi ei enää sairastellut juuri lainkaan.
Minulla ensimmäinen puolikas tuosta vuodesta oli vielä kotona oleilua (en uskaltanut edes hakea töitä tuon jatkuvan sairastelun takia), sen jälkeen aloitin työt (koska yksi vanha kiva esimies kävi käytännössä rekrytoimassa minut kotoani), mutta isovanhemmat hoitivat lasta suurimman osan tuosta toisen vuodenpuolikkaan sairasteluajasta.

Aika harvan ura säilyy tuossa kohtaa missään nousukiidossa. Myöskään parin vuoden vanhempainvapaa ei innosta työnantajaa laittamaan vanhempaa mihinkään tärkeään projektiin tai tehtävään, koska paluusta ei ole tietoa, ja joku muu sen joutuu joka tapauksessa tekemään. Ura on aika lailla pysähdyksissä äitiyslomien ja vanhempainvapaiden ajan, ja sen jälkeen pitää perehdyttää uudestaan, koska kaikki on jo ehtinyt muuttua.

 

[Vastavirran akka]

Täältä puuttuu tosiaan näitä mielipide nappuloita. Hyvin moneen tarinaan voi olla niin montaa mieltä, ettei oikeasti tiedä mitä mieltä onkaan. Puutteena vaikka osittain samaa mieltä, olet oikeassa ja tiedän mitä tarkoitat ja arvostan. Hauskaa, kun vaikka facessa rupeaa etsimään noita samoja nappuloita, kun täällä.

 

[Eclipse]

Ei kai nyt kovinkaan moni pysty joka vuosi etenemään urallaan kyllähän se niin menee usealla ilman lapsiakin, että välillä on useamman vuoden samassa työssä, välillä kouluttautuu lisää ja sitten taas etenee uralla. Kyllä esim 20 vuodessa ehtii tapahtua paljon.

 

[Tähti ★]

Silloin kun esikoinen aloitti päiväkodin, hän oli 3-4 päivää tarhassa ja sen jälkeen loppuviikon ja koko seuraavan viikon sairaana. Sitten taas 3-4 päivää tarhassa ja sitten taas loppuviikon ja koko seuraavan viikon sairaana. Tätä kahden viikon sykliä jatkui vuoden, jonka jälkeen lapsi ei enää sairastellut juuri lainkaan.
Minulla ensimmäinen puolikas tuosta vuodesta oli vielä kotona oleilua (en uskaltanut edes hakea töitä tuon jatkuvan sairastelun takia), sen jälkeen aloitin työt (koska yksi vanha kiva esimies kävi käytännössä rekrytoimassa minut kotoani), mutta isovanhemmat hoitivat lasta suurimman osan tuosta toisen vuodenpuolikkaan sairasteluajasta.

Aika harvan ura säilyy tuossa kohtaa missään nousukiidossa. Myöskään parin vuoden vanhempainvapaa ei innosta työnantajaa laittamaan vanhempaa mihinkään tärkeään projektiin tai tehtävään, koska paluusta ei ole tietoa, ja joku muu sen joutuu joka tapauksessa tekemään. Ura on aika lailla pysähdyksissä äitiyslomien ja vanhempainvapaiden ajan, ja sen jälkeen pitää perehdyttää uudestaan, koska kaikki on jo ehtinyt muuttua.

Suski75 :) Sairastelu on syvältä...täälläkin poissaoloja tullut sen takia....ihan liikaa! Alkoi, kun vaihdettiin päiväkodin puolelle.

Työnantaja ei katso hyvällä ja varoituslappu lienee siitä syystä tullut.
Projektit polkee paikallaan, eikä tosiaan toiveita, että ura voisi kehittyä tässä menossa, joten nousukiidosta ei tietoakaan

 

[Tähti ★]

Oon onnellisessa asemassa sen suhteen, että mullekin on vilauteltu mahdollisuutta palata äitiyslomalta pykälää ylemmäs halutessani. Meillä perhe-elämä ja ura ei siis ole toistensa poissulkevia - etätöitä voi tehdä niin paljon kuin sielu sietää, ja jos projekti on firmalle tärkeä, on mahdollista saada lastenhoitaja kotiin.

Motto78 :) Tässä vaiheessa sinusta tuntuu tältä, täysin ymmärrettävää.

Mutta sitten, kun se pienokainen syliin tupsahtaa, niin asioiden tärkeysjärjestys usein menee uusiksi, kun on vastuussa toisen ihmisen elämästä, siitä omasta pienokaisesta.

Mä en olisi jaksanut ajatella uranousua, kun vielä yöllä piti syöttää vauvaa ja päivät puurtaa töissä. Jatkuva väsymys ja vähäiset yöunet. Sen päälle flunssat ja kuumeet...itkua ja valvomista, poissaoloja... Töistä sitten kotiin suoraan samaa rumbaa, tai sitten sekä että ja lapsen kanssa leikkimistä jne... ei omaa aikaa, edes hetken rauhassa tv:tä katsellen.

Parisuhde on myös kovilla ja sekin muuttuu, halusi sitä tai ei.

Työn merkitys jäi siinä vaiheessa kakkoseksi ja niin kauan, kuin lapsi on yhä pieni, niin se vie oman vapaaajan täysin. Ne ketkä saavat edes joskus omaa aikaa, että lasta voi hoitaa sairastuessa, vaikka mummo, niin kyllä heillä on enemmän voimavaroja työelämässäkin pärjäämiseen ja etenemiseen.

Myös monet kiinnostuksen kohteet muuttuivat, kun lapsi tuli ja aina mietin, että mitä oikeasti haluan...ja siis taapero menee automatic kaiken edelle :) Äidin vaisto tms...