Moikka,
täältä ilmoittautuisi uusi mukaan! Kovasti olen tätä ketjua seuraillut jo taustalta viikon verran, eli siitä asti kun testi näytti kahta viivaa. Nyt uskalsin mukaan.
Tänään siis viimeisistä kuukautisista laskien mennään rv 4+6, jolloin lasketuksiajaksi tulee 15.12.
Toive omasta vauvasta on ollut minulla suuri jo vuosikaudet, mutta äskettäin pääsimme miehen kanssa samalle aaltopituudelle asiasta ja yk2 nappasi, eli ensimmäisten ns.luomukuukautisten jälkeen. Aiemmin käytin minipillereitä vuosia.
Olo on sanoinkuvaamattoman uskomaton, eikä tätä meinaa millään uskoa todeksi.

Se että vuosikausia odottaa mahdollisuutta, sitten pelkää kuinka kauan tarvitsisi yrittää ja tämän jälkeen toivoo yli kaiken,että kaikki menisi hyvin...eikä tämä huoli tästä tule helpottamaan varmasti missään vaiheessa...:angelic::angelic:
Aikomus on mennä varhaisraskauden ultraan, koska sovittiin läheisen gyneni kanssa helmikuussa (joka tietää kaikki ns.kiemurat tässä vuosien varrella), että tulen sitten näyttämään, kun tärppää, mutta juuri työvuorolistaa ja hänen vastaanottoja selaillessani huomasin, ettei olekaan ihan helposti järkättävissä... neuvolaan ajattelin olla yhteydessä ensi viikolla. Toivottavasti ajat sinnr mahdollisuus sopia joustavasti, kun tuntuu että töissä olen aina... enkä aio tästä töissä mainita vielä pitkään aikaan.
Kenellekään läheisistäkään emme ole vielä kertoneet, todella monet kyllä tietävät oman vauvankaipuuni, mutta toivoisin tämän onnen pysyvän vielä minun ja mieheni välisenä salaisuutena ainakin ensimmäiseen julkisenpuolen ultraan asti, mutta saa nähdä, miten onnistun tai maltan olla kertomatta. Jännittävää!
Oireita mulla oli niin, että viikko sitten tajusin, mitä se tarkoittaa, kun olen kuullut aiemmin kerrottavan, että "sen raskauden vaan tietää". Ennen kuin lähdin kauppaan testiostoksille olin jo aikalailla varma plussasta ja olin negan tehnyt aimmin, jota en kuitenkaan uskonut. Oli huimausta ja menkkamaisiakipuja ilman vuotoa, sekä uudenlaista nännienarkuutta.
Menkkamaisetkivut ovatkin nyt aikalailla kokoaikaisia, raapivia... hetkittäin viiltävän repivää, niin että sitä saa ihan tosissaan pelätä ja luulla, että vessaan mennessä olisivat housut verestäpunaiset.... mutta se ei, luojan kiitos ole pitänyt paikkaansa.. haluan vaan uskoa, että niin suuria asioita siellä kohdussa tapahtuu, että ihmehän se olisi jos ei mitään missään tuntuisi.

Mukavaa viikonloppua jokaiselle!


