Neuvola

En muista missä ketjussa oli puhetta neuvolan lomakesulkeisista, mutta nyt pääsin oikean koneen ääreen ja hakemaan sen THL:n kommentin, jossa sanottiin, että nämä pääkaupunkiseudun lomakesulkeiset eivät ole THL:n suositusten mukaiset.

https://yle.fi/uutiset/3-6907169

THL: Päihdekyselyjä ei pitäisi teettää kaikilla vanhemmilla

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa ollaan täysin yllättyneitä siitä, että osa kunnista lähettää tai pyytää tulostamaan netistä THL:n kehittämän arjen voimavarakyselyn sekä päihdekyselyt ja ottamaan ne mukaan tarkastukseen. Massakyselyt eivät ole THL:n mukaan suositusten mukaisia: perheet eivät saisi tuntea olevansa seulonnan kohteina.

Arjen voimavarakyselyä olisi tarkoitus käyttää keskustelun pohjana perheen hyvinvointia ja elämäntapoja selvitettäessä ja päihdekyselyt tulisi ottaa käyttöön vasta, jos siihen on tarvetta ja vain jos vanhemmat niin haluavat.

Kyselyt saattavat aiheuttaa tunteen kyttäämisestä ja tappaa kiinnostuksen ottaa esille perheen huolenaiheita. Lisäksi tiedetään, että päihdekyselyihin ei edes vastata rehellisesti.

- Terveystarkastuksista ei missään tapauksessa pyritä tekemään mitään lomakesulkeisia, sanoo neuvolatarkastusten suunnittelusta vastaava tutkimuspäällikkö Tuovi Hakulinen-Viitanen. Hänen mukaansa tällaisia lomakkeita ei kannattaisi ilman perusteluja lähettää, varsinkaan jos niitä tulee useita.
----------------------------------------------------
 
No täällä oli kans automaattisesti esitietokaavakkeissa päihdekysely. Ja kun pyöreät nollat raapustin lappuun alkoi tivaus et paljon meni ennen raskautta?! ..


Tuttava meni neuvolassa sanomaan että joi kun ei tiennyt olevansa vielä raskaana ja siitä sitten alkoikin tiukka seuranta että lapsi ei vaan ole fas-lapsi ....viimeiset kuusi vuotta seurattu...ja sossut käyneet kotona vaikka vanhemmat ei juurikaan edes juo! Naurettavaa....
 
kesääodotellessa :eek: Huhhuh! En yhtään ihmettele ettei kaikki halua kertoa kaikkea neuvolassa tai vastaavassa paikassa kun pelkää joutuvansa tuollaiseen syyniin vaikkei oikeasti syytä olisikaan!

Mä oon pohtinut josko terkka huomenna suostuisi kuuntelemaan sydänäääniä. Lupaan myös panikoida jos niitä ei löydy mutta mulle olis tosi tärkeetä kuulla ne, saada tietää että kaikki on vielä hyvin. Huomenna siis rv 9+2, kellään kuunneltu niin aikaisin?
 
Meillä kans oli se alkoholikysely+piti isän puolelta se täyttää myös. Ja antoi nuo voimavara laput mukaan että täyttäkää molemmat ne.. eipä se sanonut mitään siitä kun alkoholia käyttänyt ennen plussaa..
 
No niiden silmissä olet vähintään juoppo jos olet kännit vetänyt. Eihän sellainen suinkaan ole normaalia alkoholin käyttöä et ollaan perseet olalla oltu :D :D :D sen takia ei varmaan kukaan rehellisesti vastaakkaan niihin..
 
Mua ainakin kaduttaa, että kerroin neuvolassa pitäväni viinistä :D Viiniasia käytiin läpi moneen kertaan ja lopussa vielä terkka kysyi, miten oon pärjänny ilman viiniä. Hirveän hankala yrittää selittää, etten mä siitä NIIN paljon pidä, etten vois helposti olla raskausaikaa ilman.
 
Onpa hankalan kuulosta. Itselle sattunu varmaa aina hyvä tuuri aina teemaa mut ei Meil puida tollasia. Kyselyt täytettiin ja sil selvä ei sen kummempaa jääty vastauksia pohtimaan kun tajus et raskaana on nolla toleranssi itellä. :) itsellä on masennustaustaa ja siitä kysy kerran millä mielellä on nyt menny kun lääkitys jätetty pois. ( minusta ihan aiheellista kysyä) en koe kyselyitä pahoina. Meillä ainakin voin suoraan sanoa terkalle ihan kaiken( myös heikon hetket hurjat ajatukset kun on vaan loppu poikien touhuihin) ja niistäkin keskustellaan ilman sen tarkempaa syyniin joutumista..
 
Varmasti on moneenlähtöön terkkareita. Meillä oli mielenkiintoinen keskustelu siitä voiko lapselle antaa alkoholitonta olutta tai viiniä :D me kuitenkin itse nautimme usein viiniä tai olutta ruoan kanssa.
 
Embo, ei oo todellista. Ihme kuulusteluita nämä neuvolakäynnit. Ja tuntuu siltä, että tartutaan ihan epäolennaisiin asioihin. Ihan kun se, että pitää viinistä tarkoittaisi sitä, ettei pysty olemaan ilman :banghead:. Älytöntä meininkiä, itsellä vähän vastaava kokemus. Tulee vaan sellanen olo, ettei siellä neuvolassa oikein uskalla puhua mistään, ettei vaan tulisi ongelmia. Luotto ja rehellisyys kostautuvat heti saman tien, ja mitätön asia saa hetkessä valtavat mittasuhteet.
 
Neuvolassahan ei ole pakko puhua semmoista mitä ei halua, siellä käyntihän on vapaaehtoista. :)
 
Neuvolassahan ei ole pakko puhua semmoista mitä ei halua, siellä käyntihän on vapaaehtoista. :)
Samaa mieltä. Mulle on muutenkin jäänyt näillä palstoilla aika negatiivinen kuva neuvoloista ja lääkäreistä. Kyllä sitä itekin mietti kun ekaa kertaa sinne meni ja oli lukenut tälläisiä kokemuksia ja kertomuksia, että mihin ihmeeseen oon menossa. Mutta todella rentoa eikä yhtään holhoava meininki. Terkkareita ja lääkäreitäkin on niin monenlaista, että ei voi yleistää kaikkia yhden taikka kahdenkaan tyypin perusteella :)
 
Samaa mieltä. Mulle on muutenkin jäänyt näillä palstoilla aika negatiivinen kuva neuvoloista ja lääkäreistä. Kyllä sitä itekin mietti kun ekaa kertaa sinne meni ja oli lukenut tälläisiä kokemuksia ja kertomuksia, että mihin ihmeeseen oon menossa. Mutta todella rentoa eikä yhtään holhoava meininki. Terkkareita ja lääkäreitäkin on niin monenlaista, että ei voi yleistää kaikkia yhden taikka kahdenkaan tyypin perusteella :)

Täysin samaa mieltä :) Mun mielestä on mukava käydä juttelemassa neuvolassa ja aina siellä menee 45min vaikka ei mulla mitään mielenpäällä olekaan. :D Terkkarit ja lääkäritkin on kaikki omia persooniaan ja arvostettavia ammatteja kumpainenkin!
 
Mää oon kans tykänny käydä neuvolassa, vaikka ei oo kummempia murheita oo ollukaan. Ja en oo missään vaiheessa ahdistunut kyselyistä, ei mitään syytä ahdistua :) varmaan riippuu myös paljo että miten synkkaa terkkarin kans..
 
Riippuu tosi paljon terkkarista. Mun edellinen terkkari oli rento ja mukava, ja neuvolassa käyminen oli kivaa viime raskaudessa. Samat kyselyt käytiin silloin läpi, mutta ilman mitään turhia pilkunviilaamisia tai tarttumista epäolennaisuuksiin. Nyt oli terkkari vaihtunut, eikä käynyt yhtä hyvä tuuri.
 
Mulla ei oo kun hyvää sanottavaa omasta terkkätädistä. Jos sitä nyt tädiks voi sanoo kun on mua kaks vuotta vanhempi.
On kyllä rento eikä niuhota pienistä. Neuvolassa on kiva käydä ja ihan mielellään kerron kaikki mikä painaa.
 
Kuinkahan tarkkaa se on käydä just rv 10 labrassa?
Mulla menee justiinsa se rv 10 sellaisena arkiviikkona kun olen jumissa autotta 1v.n kanssa. Jalathan kantaa, vaan on tuo aika rupeama kävellä n.6-7km suuntaansa terveysasemalle :/
Eka neuvola ensi viikolla, kun miehen iltavuoro viikoilla helppo hoitaa asiat.
Ja juu ei julkista liikennettä tässä ihan just silleesti ja bussit mitkä tuolta 2km päästä mene ei oo matalalattia versioita ni alapa sinne rattaita ja lasta roudaamaan. Kyllähän sitä kävelylenkkiä heitetään harva se päivä mut nyt tuntuu vähän raskaalta talsia "kylälle" :/

Ei oo tätä ongelmaa ennen ollu kun asuttiin vielä muutama kk sitten kaupungissa. Oli helppoa.
 
Mie meen ens ke 10+2 verikokeisii.. mulle neuvolatäti suositteli just tota 10-viikkoa et VARMASTI ehtii siihe nt-ultraa joka mul on 12+0..
 
Takaisin
Top