Esittelyt

[Hyle-Emo]

Jes, nyt on aikaa kirjoitella tähänkin ketjuun!

Elikkä itse olen 26v. (ennen kuutin syntymää täytän 27) ja mies 34v. Yhteiseloa on takana 5v. ja viime syksynä mentiin naimisiin. Sen jäliltä jäikin sitten ehkäisykin pois. Asutaan täällä Etelä- Savossa maalla omakotitalossa aika ihanalla paikalla. Aikaisemmin oli myös vuokrakämppä toisella paikkakunnalla miehen töiden takia, mutta hermostuttiin kahden asunnon loukkuun ja muutimme nyt ennen vappua kokonaan tähän omakotitaloon. Huhtikuu on sitten mennytkin näitä vauva asioita miettiessä ja muuttoa tehdessä.

Tällä hetkellä opiskelen hierojaksi ja alunperin oli tarkoitus valmistua marraskuun lopussa, mutta pitääkin nyt vähän aikaistaa. :) Kerkesin jo hyväksyä ajatuksen siitä, että voihan sitä tulla raskaaksi muutamaa kuukautta myöhemminkin, niin kerkeän hyvin opiskella koulut loppuun. Tottakai se sitten tärppäsi näiden aatosten myötä. Aikaisemmalta koulutukseltani vaatetusalan artesaani ja työ elämää on ollut lähinnä kesätöissä.

Huolen aiheena on nyt tulevaisuus tässä talossa. Ennen paikan ostamista talo (rakennettu -54) kerkesi olla yli kymmenen vuotta asumatta, minkä seurauksena olisi monta isoa ja kallista remonttia tehtävä. "Keittiö" ja muut vesijärjestelmät ovat jostain 70-80 luvulta ja pesupaikkana toimii pihasauna (joka on aika huonossa kunnossa, mutta hoitaa asiansa tähän hätään). Koska olen opiskellut pääasiassa tähän asti elämässäni, niin tulot ovat aina olleet pienet. Nyt en myöskään kerkeä töihin opiskelujenkaan jälkeen. Miehellä oli onneksi sen verran säästöjä, että talon ostoon ei lainaa tarvinnut ottaa, mutta ei me saada täällä remontoitua näillä rahavaroilla tähän hätään. Se mitä tässä yritän sanoa on se, että harmittaa hirveesti kun en pysty olemaan taloudellisesti apuna ja jos joku remontti tehdään ennen kuutin syntymää, niin en tiedä kuinka paljon voin olla pölyisissä ja raskaissa remonttihommissa apuna. Henkisesti jo varautunut käsikanto vesillä pärjäämään synnytyksen jälkeen, koska haluan uskoa pystyväni siinä asiassa hoitamaan vauvan kuten esiäidit ikään, vaikka kermaperse sukupolvea olenkin.

Mut joo, tulipahan purettua jonnekkin näitäkin huolia. Kauhulla odotan sitä hössötystä sukulaisilta, kun saavat suvunjatkumis uutiset kuulla. Juurikin näihin asumisasioihin liittyen. Ja tiedä sitten mitä kaikkea muuta sieltä vielä tuleekaan.

Mut silti, onneks on ihana kuutin alku.

 

[pookkana]

Hylje-Emo, harvemmalla se elämäntilanne on just täydellinen lapsen syntymään. Etenkin kun ne lapset tuppaavat tulemaan miten sattuu eikä juuri silloin kun on ajateltu ja vaikka tulisi juuri silloin, niin elämä on saattanut jo muuttua siinä välissä. Kieltämättä käsikannolla oleva vesi tuo varmaan haastetta elämään, mutta varmasti te selviätte! Ja onhan tässä vielä kuukausia aikaa rempata ja tehdä kotia teille :)

 

[Hyle-Emo]

Kiitos pookkana! :) Niinhän tämä elämä menee ja odotellessa myös tuppaa vuodet kulumaan ja sen myötä ikää tulemaan lisää. Et eiköhän ne muksut siinä jotenkin mene, vaikkei puitteet ole "parhaat" mahdolliset.

 

[Kardulla]

"Henkisesti jo varautunut käsikanto vesillä pärjäämään synnytyksen jälkeen, koska haluan uskoa pystyväni siinä asiassa hoitamaan vauvan kuten esiäidit ikään, vaikka kermaperse sukupolvea olenkin." Hyle-Emo ARVOSTAN! :) toi se jos mikä kasvattaa ja opettaa lapselle ja sinulle tärkeitä ja hyviä arvoja sekä kunnioitusta! :)

Itse harmittelen sitä kuinka haluisin jo asua maalla omakotitalossa isolla pihalla, mutta pikku kaupungissa luhtirivarissa ollaan ja aspille säästellää. Itse kasvoin maalla ja arvostan niin äitiäni joka nuorena kasvatti kaksi lasta ja siinä päälle hevoset, koirat, kissat kanat ym. Ja vielä -90luvun lama kosketti pahasti, mutta eteenpäin vain mentiin. Toivoisin itse saavani kasvatettua näitä hyviä arvoja tuleville lapsille :')

 

[Hyle-Emo]

Voi ihana teidän kanssa. Teidän kommentit lämmittää tosi paljon mieltä. :)

 

[Edams]

Nyt löysin tämän ketjun vasta joten pieni esittely ehkä paikallaan olisi jo.

Olen siis 26-vuotias ensi kuun puolessa välissä jo 27, mieheni on 27-vuotias. Olemme seurustelleet vuoden, mutta naimisiin mentiin viime Syyskuussa. Asumme tällä hetkellä Turkin Alanyassa ja miehelläni on täällä oma kauppa, mutta kun pieni syntyy niin muutto ehkä Suomeen hetkeksi.

Ajattelin pitkään, että raskaaksi tuleminen kestää ja minulla on mahdollisuus täällä mennä töihin tänä vuonna ja koittaa sitten lapsen tekoa ensi vuonna,mutta lapsi päättikin tulla meille siunaatuksi aikaisemmin. Tein plussa testin viime kuun 19 päivä, jolloin tuli hieman shokki ja pelko, että miten hoidan niin pientä lasta. Mutta pikku hiljaa olen alkanut hyväksymään asian ja tajuamaan että meistä tulee oikea perhe. :)

Nyt raskautta on kestäny vasta vähän aikaa, mutta viimeisemmässä ultrassa kuulimme jopa sydänäänet, vaikka olin silloin rv 7. Joten nyt 8+0 viikolla mennään ja toivotaan, että kaikki tulee menemään loppuun asti hyvin.

 

[Muumimamma^]

Heippa! Täällä on 31v kahden pojan (4v ja 2v) äiti. Turussa asutaan aviomiehen kanssa. Itse opiskelen sairaanhoitajaksi ja kätilöksi. Mies on rakennusmestari. Kolmas lapsi oli itsellä kovasti toiveissa, mut mies ei halunnut enää lapsia. Kohtalo puuttu peliin ja yllätti meijät molemmat.

 

[Liulil]

Moikka! Mä voisin kanssa avata sanaisen arkkuni. 25-vuotias opiskeleva helsinkiläistyttö täällä kirjoittelee. Mies on 29-vuotias ja ollaan oltu yhdessä reilu neljä vuotta josta naimisissa reilu kaksi vuotta. Odotetaan ensimmäistä lastamme joka on tosi toivottu, joskin yllätyimme miten nopeasti tulin raskaaksi. Lopetin pillerit Tammikuussa. Eka neuvola-aika 23.5 ja nyt oon viidennellä viikolla laskujeni mukaan, eli joulukuun lopussa olisi LA. Kaipaan vertaistukea, sillä omasta kaveripiiristäni tosi harva on tällaisessa elämäntilanteessa. :)

Täällä hyvin samanlainen tilanne kuin teillä. Mä oon 26 vuotta ja mies on 28. Minä opiskelen toista korkeakoulututkintoani Helsingin yliopistossa. Mies on kokoaika työssä. Eka neuvola ylihuomenna ja LA joulukuun lopulla.

Tätä tulevaa esikoistamme yritettiin 1,5 v ja siinä alkoi jo usko loppumaan. Mut sit hassusti just lapsettomuustutkimusten päätyttyä plussasin. Sukulaisten tukiverkko on kaukana meistä, joten se vähän jännittää. Kellän lähimmistä (opiskelevista) ystävistäni ei ole vielä lapsia, joten myös täällä vertaistukea kaivataan. Muutoin ollaan kyllä iloisia ja onnellisia tästä tulevasta perheenlisästä

 

[niniska]

Täällä hyvin samanlainen tilanne kuin teillä. Mä oon 26 vuotta ja mies on 28. Minä opiskelen toista korkeakoulututkintoani Helsingin yliopistossa. Mies on kokoaika työssä. Eka neuvola ylihuomenna ja LA joulukuun lopulla.

Tätä tulevaa esikoistamme yritettiin 1,5 v ja siinä alkoi jo usko loppumaan. Mut sit hassusti just lapsettomuustutkimusten päätyttyä plussasin. Sukulaisten tukiverkko on kaukana meistä, joten se vähän jännittää. Kellän lähimmistä (opiskelevista) ystävistäni ei ole vielä lapsia, joten myös täällä vertaistukea kaivataan. Muutoin ollaan kyllä iloisia ja onnellisia tästä tulevasta perheenlisästä

Jos on mahdollista nii katso asuinpaikkakunnaltanne jotain vauvaryhmiä tms. siellä saattaa olla muita samassa tilanteessa olijoita ja usein sieltä saattaisi löytyä treffailuseuraa, jos ei ole lähellä tukiverkkoa kenen kanssa jakaa sitä odotus- ja lapsiarkea :)

 

[Snifu]

Hei,
Nyt pari viikkoa foorumia seuranneena uskaltaudun varovasti mukaan. Täällä kirjotteilee muutaman kuukauden päästä 29-v täyttävä nainen. Miehen kanssa lasta yritetty viime vuoden toukokuusta lähtien ja takana yksi keskeytynyt keskenmeno viime vuoden lopulla. Nyt laskettu aika osuu 30.12. eli ihan alussa vielä ollaan (nyt 6+2), hurja jännitys ja ensimmäistä ultraa ootellaan kuin kuuta nousevaa, siihen vielä 1,5vk aikaa.

 

[Tiutti]

Hei!
Ihana lukea teidän tarinoita. Minulla vähän erilainen. Asun Helsingissä kaksin 2-vuotiaan tyttäreni kanssa. Tämän toisenkin lapsen saan varmaankin yksin kasvattaa. Tai vielä tilanne on vähän sekava tämän uuden tulokkaan isän kanssa. Mutta jokatapauksessa olen super onnellinen molemmista lapsistani ja pärjännyt tähän mennessä hyvin ja ollut tyytyväinen tilanteeseeni! En malta odottaa joulukuuta❤

Minulla hieman samanlainen tilanne. Olen 32vuotias, ensimmäistä kertaa raskaana. Positiivinen tulos maaliskuussa yllätti minut sekä isän. Suhde on suhteellisen tuore, emme asu yhdessä eikä suhde ole ollut vielä ns vakavalla pohjalla. Lapsista olemme kyllä puhuneet ja perhe on ollut molempien haave, joskus tulevaisuudessa. Hieman sekavissa ja vaihtelevissa fiiliksissä menty viimeinen kuukausi..luonnollisesti tilanne on vaatinut hieman sulattelua molemmilta. Tiesin kumminkin heti alussa, että raskaus on ihana asia ja jos vain kaikki hyvin menee, joulukuussa minusta tulee äiti. Aika näyttää, miten asiat löytää paikkansa ja ¨jalat maassa¨ kumminin ultraan saakka mennään. Ystävät on olleet kultaakin tärkeämpiä viime kuukausina ja raskaus on sujunut suhteellisen hyvin oirein osalta.

 

[mam1]

Minulla hieman samanlainen tilanne. Olen 32vuotias, ensimmäistä kertaa raskaana. Positiivinen tulos maaliskuussa yllätti minut sekä isän. Suhde on suhteellisen tuore, emme asu yhdessä eikä suhde ole ollut vielä ns vakavalla pohjalla. Lapsista olemme kyllä puhuneet ja perhe on ollut molempien haave, joskus tulevaisuudessa. Hieman sekavissa ja vaihtelevissa fiiliksissä menty viimeinen kuukausi..luonnollisesti tilanne on vaatinut hieman sulattelua molemmilta. Tiesin kumminkin heti alussa, että raskaus on ihana asia ja jos vain kaikki hyvin menee, joulukuussa minusta tulee äiti. Aika näyttää, miten asiat löytää paikkansa ja ¨jalat maassa¨ kumminin ultraan saakka mennään. Ystävät on olleet kultaakin tärkeämpiä viime kuukausina ja raskaus on sujunut suhteellisen hyvin oirein osalta.

Ihanaa kuulla sinun vähän samantyylinen tarina! Uskon, että kaikki menee hyvin teillä kun lapsen parasta ajattelette. Muutatte sitten yhteen tai päätätte kasvattaa lapsen kahdessa eri kodissa Tsemppiä raskauteen ja tulevaan!

 

[enkelilapsi]

Täällä 23 vuotias ja mies 30 pohjois-pohjanmaalla eletään. Meidän perheeseen kuuluu enkelityttö (synt. - 15) ja tyttö (synt. 8.-16). Täänään kävin yksityisellä varmistamassa keskeytyneen keskenmenon vuoksi ja yllätys oli suuri kun siellä mahassa löllikin pikkuinen viikoilla 8+4. Tästä se tressaus aika lähtee mun kohdalla. Toivottavasti saan pienokaisen hengissä tähän maailmaan

 

[Bettie]

Moikka! Varovasti liityn joukkoon, olen tästä raskaudesta jotenkin paljon pessimistisempi kuin edellisistä, mietin et onko siellä ketään ja onko elossa. En vielä oo osannu asennoitua että meille tulis joulukuussa vauva. Täytän tänä vuonna 30, mies 31. Perheeseen kuuluu kolme lasta; tytöt syntyneet 07/2010 ja 08/2013 ja poika 01/2016. Tämä neljäskin on toivottu, mutta yllätti kun tärppäsi huomattavasti nopeammin kuin edelliset. Tyttöjä yritettiin molempia melkein kaks vuotta ja poikaa reilu vuosi. Poikaa vielä imetän ja ekat menkat alkoi viime loka(tai marras)kuussa.

Musta Lampaan kanssa ollaanki kirjoteltu tuolla tammimammoissa 2016 :) Eka neuvola on ensi viikon torstaina ja neuvolalääkäri 23.5. Neuvolassa on käytössä ikivanha ultra, jota lääkäri käyttää. Osa terveydenhoitajistakin osaisi mutta eivät saa.

 

[ellikki85]

Minulla hieman samanlainen tilanne. Olen 32vuotias, ensimmäistä kertaa raskaana. Positiivinen tulos maaliskuussa yllätti minut sekä isän. Suhde on suhteellisen tuore, emme asu yhdessä eikä suhde ole ollut vielä ns vakavalla pohjalla. Lapsista olemme kyllä puhuneet ja perhe on ollut molempien haave, joskus tulevaisuudessa. Hieman sekavissa ja vaihtelevissa fiiliksissä menty viimeinen kuukausi..luonnollisesti tilanne on vaatinut hieman sulattelua molemmilta. Tiesin kumminkin heti alussa, että raskaus on ihana asia ja jos vain kaikki hyvin menee, joulukuussa minusta tulee äiti. Aika näyttää, miten asiat löytää paikkansa ja ¨jalat maassa¨ kumminin ultraan saakka mennään. Ystävät on olleet kultaakin tärkeämpiä viime kuukausina ja raskaus on sujunut suhteellisen hyvin oirein osalta.

Mun kaverille kävi noin että tuli yllättäen raskaaks ajatuksella että oli just lopettanu pillerit ja eihän se voi tärpätä yhdestä kerrasta :D Olivat siis vasta tapailleet muutaman kuukauden, mutta hyvin tuleva isä oli ottanu uutisen ja on ollu neuvoloissa ja ultrissa mukana, heillä oli down epäily mut oli väärähälytys :) Nyt ovat seurustelleet 3 viikkoa ja asuvat erillään toistaseks. Kaveri on ollu kovasti sitoutumiskammoinen ja asia vaati kyllä häneltä sulattelua mut opettelevat nyt tulemaan toimeen perheenä, la on hänellä 9.10.

 

[musicbox]

Hei !
Olen 25-vuotias kahden lapsen äippä, mies on 27.v
Asustellaan omakotitalossa Etelä-Pohjanmaalla. :)
Tyttö, 5v, on edellisestä suhteesta, jolloin jäin heti raskauden selvittyä yksinodottajaksi ja yksinhuoltajaksi.
Nykyisen miehen kanssa ollaan nyt sitten oltu kolmisen vuotta yhdessä ja meillä on yksi yhteinen poitsu, 2v. :)
Ja toinen yhteinen lapsukainen siis tulossa

 

[Tiutti]

Mun kaverille kävi noin että tuli yllättäen raskaaks ajatuksella että oli just lopettanu pillerit ja eihän se voi tärpätä yhdestä kerrasta :D Olivat siis vasta tapailleet muutaman kuukauden, mutta hyvin tuleva isä oli ottanu uutisen ja on ollu neuvoloissa ja ultrissa mukana, heillä oli down epäily mut oli väärähälytys :) Nyt ovat seurustelleet 3 viikkoa ja asuvat erillään toistaseks. Kaveri on ollu kovasti sitoutumiskammoinen ja asia vaati kyllä häneltä sulattelua mut opettelevat nyt tulemaan toimeen perheenä, la on hänellä 9.10.

Kaikkea hyvää ystävällesi :) Toivottavasti täälläkin asiat sujuu hyvin, olipa suunta mikä tahansa. Ultraan ainakin on nyt tulossa mukaan. Toisaalta neuvolassa käynnit on tuntunut hyvältä käydä yksin, kun tilanne on ollut stressaava ( mies ei ole ollut halukas tulemaan mukaan). Mutta olen antanut mahdollisuuden osallistua käynneille.

 

[sarggu84]

Moikka!

Olen 32 vuotias ja perheeseen kuuluu mies, 10v poika ja 7v tyttö sekä 3v cockerspaniel.
Sain lapset tosi nuorena ja kolmattakin yritettiin noin vuoden ajan. Ajoin itseni piippuun siinä tikuttamisessa ja pettymyksissä, joten lopetettiin vuoden jälkeen. Jätimme ehkäisyn pois siis 2010. Sen jälkeen ei olla ehkäisyä käytetty. Olin AIVAN varma ettei meille kolmatta tule. Tyttö syntyi sektiolla ja olin ajatellut että kohtuun on tullut arpia tms. niin ettei munasolu enää kiinnity. Olin hyväksynyt ajatuksen kahdesta lapsesta.
Olen lukenut itselleni kolmessa vuodessa kaksi tutkintoa ja nyt opiskelen ammattikorkeakoulussa toista vuotta. Käyn myös töissä samalla ja kuljetan lapsia harrastuksiin jne. Todella hektistä elämää siis.
Olin eräänä maanantaina koulussa kun olo oli jotenkin outo. Ja kuitenkin kovin tuttu. En siltikään voinut kuvitellakaan että olisin raskaana. Taisin tehdä testin vasta torstaina koska olo vain vahvistui. Oli SHOKKI nähdä plussa testissä. Elämä meni aivan päälaelleen samalla sekunnilla.
Vauva on kovin toivottu mutta kaiken toivon menettämisen (ja seitsemän vuoden!) jälkeen tunne plussauksen jälkeen oli jotain aivan epätodellista.
Lapset ovat jo niin isoja että olimme tottuneet yhdessä jo touhuamaan kaikenlaista ja elo oli vapaampaa kaikin puolin. Ostettiin lasketteluvehkeet kaikille tänä talvena ja oltiin paljon mäessä. Surua tunsin lasteni puolesta että kaikki tämä nyt väkisinkin muuttuu. Esikoinen kuitenkin on kohta murkkuikäinen eikä yhteistä aikaa ole enää niin paljon.
Onneksi on mummut lähellä niin voi viedä hoitoon hetkeksi että pääsee isompien kanssa vielä harrastamaan. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Psykologiajan kyllä itselleni jo varasin tämän takia

 

[sarggu84]

Ja pookkana: se on kyllä niin että ne vauvat tulee kun on tullakseen Mutta kokemuksella voin sanoa että kaikki kyllä järjestyy!

 

[Merihelmi]

Moikka! Mä voisin kanssa avata sanaisen arkkuni. 25-vuotias opiskeleva helsinkiläistyttö täällä kirjoittelee. Mies on 29-vuotias ja ollaan oltu yhdessä reilu neljä vuotta josta naimisissa reilu kaksi vuotta. Odotetaan ensimmäistä lastamme joka on tosi toivottu, joskin yllätyimme miten nopeasti tulin raskaaksi. Lopetin pillerit Tammikuussa. Eka neuvola-aika 23.5 ja nyt oon viidennellä viikolla laskujeni mukaan, eli joulukuun lopussa olisi LA. Kaipaan vertaistukea, sillä omasta kaveripiiristäni tosi harva on tällaisessa elämäntilanteessa. :)

Hei! Ehkä minun vuoro vihdoin myös esittäytyä. Elämäntilanteeni on hyvin samanlainen kuin sinulla. Olen 23-vuotias ja mieheni 26. Molemmat opiskellaan ja työskennellään Helsingissä: itse olen melkein valmis teologian maisteri sekä psykologian kandi ja mies valmistuu myös pian yliopistosta. Mun ystäväpiiristä ykskään ei ole vielä naimisissa, just just ehkä parisuhteessa, eikä kukaan todellakaan suunnittele perheen perustamista vielä vuosiin. Vertaistukea minäkin siis kaipaan!

Naimisiin mentiin viime kesänä neljän yhdessäolovuoden jälkeen ja häämatkalla loppuvuodesta päätettiin, että nyt voi esikoinen tulla. Ei kuitenkaan heti (=muutamaan kuukauteen) tärpännyt ja menetin jo toivoni vauvakuumeissani ja hankittiinkin meille ihana koiranpentu, nyt reilu 13-viikkonen. Heti kun saatiin pentu kotiin, testi näyttikin plussaa, vaikka ei pitänyt. Joulukuu-vauvaa en nimittäin halunnut ;D

Asutaan tällä hetkellä isossa kaksiossa, mutta muutto on varmaan edessä pian, koska haluaisin kasvattaa lapset omistusasunnossa ja lapselle oman huoneen. Saas nähdä, miten tän unelman kanssa käy...