Varpahat ei kannata tuntea olevansa huono äiti, sitä et ole. Lapsi kasvaa myös korvikkeella, pääasia että lapsi saa ruokaa. Ekat 6vkoa varsinkin on aika raskaat sillä vauva haluaa olla rinnalla koko ajan. Vauvat hakevat rinnalta läheisyyttä ja turvaa, joten vauva saattaa roikkua rinnalla koko ajan. Vauva ei voi koskaan olla liikaa rinnalla ja ei ole mitään sääntöjä kauanko vauvan pitäisi olla rinnalla ja kuinka monen tunnin välein. Vauvat ovat yksilöitä ja jokaisen äidin maidontuotanto on erilainen, toinen saa masunsa täytteen muutamalla imulla kun toinen vaatii sen tunnin imetyksen siihen. Rintakumi ei takaa sitä että vauva saisi sitä takamaitoa vaan se kuinka monta kertaa imetyksen aikana vaihtaa rintaa.
Meillä poika 2kk asuu edelleen koko ajan rinnalla. Imetän melkein koko ajan päivisin, pisin tauko imetyksessä on noin 1h jonka ajan vauva nukkuu tai sitten on isänsä kanssa vaunuttelemassa. Kerralla vauva syö aktiivisesti noin 20-30min jonka jälkeen ottaa pienet tirsat kunnes jatkaa.

llä meillä esim kotona tehdään nii et jos mä lähden johonki käymäån (kauppaan plus salille tms et tiedän aikaan vierähtävän reissulla) nii pumppaan maitoa pulloon valmiiksi. Ja yätä mies tarjoo noin 3 h ajan sit tarvittaessa nii et ei nosta maitoo missään välissä jäkaappiin. Eli ko maito on se 3 h pumppauksesta monesti huoneenlämmössä ja aivan tarjotaan vielä. Eikä sitä välttämättä aina lämmitetä vaan saattaa otta huoneenlämpöistä kun juotetaan. Eihän näin tietenkään sais tehdä mut kyl meillä on joskus tehty enkä pode huonoa omaatuntoa siit 