Yritystä keskenmenon jälkeen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja j.n
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
sabetti, kiva kuulla sinustakin :Heartred itsekin pidin kuukauden tauon ja piti palata linjoille vasta vuoden vaihteen jälkeen mutten malttanut pysyä poissa :grin

suvetar, seuraavat menkat kkm jälkeen olivat itsellä aivan kamalat. Ikinä ollut niin kivuliaat. Särkylääkkeitä meni todella paljon että pystyi edes pystyssä pysymään.

Jospa sitä itsekin aktivoituisi tällä puolen. Täällä moni kuitenkin käy läpi aivan samoja ajatuksia. Täällä ollut myös todella raskas vuosi. Turhauttaa kun miettii että tasan kuukauden päästä olisi ollut la :sad001

Tsemppiä kaikille tasapuolisesti ja pysyviä plussatuulia :Heartred
 
starling, sinulle toivoisin kyllä kovasti sitä positiivista testiä ja loppuun asti kestänyttä raskautta. Itse tulin foorumille jokseenkin keskenmenon runtelemana ja vaikka monelta sain lohduttavia viestejä, sinun kirjoittamat sanat iskivät vähän syvemmälle. Tuli silloin sellainen olo, että olet sympaattinen ja olet oman kokemuksesi kanssa käynyt kovan koulun läpi ja olet siksi tukemassa muita.

Muillekin toki toivon sydämeni pohjasta onnistunutta raskautta. Tämä kuitenkin on aika raskas ketju eikä tänne ihan kaikki eksy/joudu, onneksi. Ehkä me onnistutaan ensi vuonna?
 
Kiitos Sabetti ja starling <3 Hyvinä päivinä tiedostan kyllä, että kyllä se vauva on mahdollista vähän isommillakin numeroilla :) Mulla vaan ottaa välillä tosi koville nää vauva-asiat.

Mä kyllä niin toivon meille kaikille sitä uutta plussaa ja, että kaikki menisi loppuun saakka hyvin!

Ja hyvät Timben kp:lle. Siitä se lähtee :)
 
Miten te muuten olette miehen kanssa käyneet läpi nämä ikävät asiat? Huomaa usein että mies ei hirveästi näistä km-jutuista halua puhua. Siksi on niin mahtavaa että täältä saa vertaistukea ja saa purkaa sydäntään :Heartred nainen tietysti käy sen henkisen kivun lisäksi myös fyysisen kivun ja sen epäonnistumisen tunteen kerta toisensa jälkeen.
 
Meillä puhumme miehen kanssa kaikista asioista, ja ehkä liikaakin. Tämä lapsettomuus asiakin meillä puhuttiin läpi, ja tässä matkan varrella kun minä oon epäillyt yrittämisen jatkamista, niin mies on nostanut pääni pystyyn ja halunnut ehdottomasti jatkaa. Vaikka tämä onkin hänelle varmasti tosi rankkaa kun hänessähän se "vika" on.
Meillä keskenmeno tuli molemmille, ja surimme yhdessä. Yritimme ajatella että tämä km oli vain "harjoituskappale" ja seuraavalla kertaa onnistumme kunnolla ja saamme maailman ihanimman lapsen :)

Täällä ihan törkeät menkkakivut, ja vuoto runsasta.. Lauantaina aloitan clomit, ja aloitan sitten taas oviksen metsästämisen :) ovis taitaa olla juuri sopivasti kun olen lomalla.
Nyt on jotenkin hyvä fiilis!
 
Anskunen meillä mies ei ylipäätään ole kova puhumaan asioista. Ja tuntuu että hän ei niin raskaasti tätä ottanut kuin minä. Kovasti hän on yrittänyt tsempata ja muistuttaa miten yleistä on jne.

Mutta eniten vertaistukea saa täältä. Kaveteistakaan ei kukaan ole kokenut samaa, joten ei heillekkään viitsi hirmuisesti tästä puhua.
 
Sama homma minulla sabetti, tänne minä koko ajan vuodatan. Kyllä tietyt kaverini tietää keskenmenosta, jotkut niistä ovat sen myötä vain menneet kauemmaksi, ja eivät edes kysele kuulumisia.
Se on ihmeellistä kun on sellaisia "ystäviä", ketkä ovat lähelläsi silloin kun kaikki on hyvin, mutta sitten kun tulee suruja niin heitä ei enää tippaakaan kiinnosta ja eivät tue milläänlailla. Tämä asia ärsyttää minua suunnattomasti.
 
Tiedän myös tuon tunteen kun olet kertonut jollekin ystävälle niin hän ottaa takapakkia eikä kysy edes kuulumisia enää, ikäänkuin peläten"meinaakohan se alkaa avautua näistä keskenmenoistaan.."
Mutta onneksi on myös niitä ystäviä jotka seisovat tukena! :)

Täällä alkoi tänään kp1. Pääsen vihdoin huomenna käymään näissä lapsettomuuspuolen verikokeissa. En edes muista mitä kaikkea testattiin. Lista oli hirmuinen! Sanottiin että pitää osua kp 2-5 väliin! Hirveän vaikea on ollut työssäkäyvän ihmisen löytää aikaa iskeä juuri tuohon ajankohtaan. Varsinkin kun verikokeisiin pitää varata hyvissä ajoin aika että pääsee ja kun kierrot km jälkeen heittänyt ihan härän pyllyä niin yritäpä arpoa oikea päivä. Mutta nyt vihdoin ja viimein kaikki onnistui natsaamaan! :)
 
Me on puhuttu miehen kanssa ihan hirveästi keskenmenosta. Hän on ollut vielä parempi tuki, kuin olisin edes uskaltanut toivoa. Mie on myös vannottanut mua puhumaan aina, kun siltä tuntuu, mulls kun on pahana tapana padota asioita sisälleni. Alkuun mulla oli sellanen olo, että km ei hetkauttanut miestä niin pahasti - kunnes näin miehen itkevän. Km on parisuhteelle äärettömän rankka paikka, en ihmettele jos se repii erilleen. Pelkäsin, että meille käy niin, mutta onneksi parisuhde voi paremmin ku koskaan.
 
Minä olen aika avoimesti kertonut kaikille ystäville, mutta oikeastaan kukaan ei kysynyt jälkeenpäin miten menee. Mutta toisaalta ystävällä on oma lapsi todella vakavasti sairas, joten omat murheet tuntuu pieniltä siinä rinnalla
 
Meilläkin nämä koettelemukset ovat vain vahvistaneet suhdetta. Meillä kuitenkin takana jo kolme km. Toinen taisi olla kummallekin se raskain. Silloin oli ero lähellä, kumpikin otti toisiinsa etäisyyttä ja kun asioista ei puhuttu, niin ne jäi muhimaan ja yks kaks sitten olikin niin iso riita käsillä ettei tiedetty mitä tää on. Mutta selvittiin siitäkin kun opittiin puhumaan tunteista. Ensimmäinen oli lähinnä ihmettelyä eikä ollut ehtinyt oikeastaan edes tiedostamaan raskautta ja kolmas meni ajatusmaailmalla että tää ei voi olla enää todellista, vaan meille voi käydä näin. Seuraava raskaus toki jännittää kun ajattelee heti että millä todennäköisyydellä se onnistuu kun muutkaan ei ole onnistunut. Mutta silti yritän etsiä toivoa ja luotan siihen että seuraava raskaus sitten onnistuu :)
 
Olin yllättynyt miten raskaasti mies otti keskenmenon. Siis siihen nähden, että ei raskauden aikana lähtenyt mun hössötyksiin mukaan (piti pari kertaa kysyäkin, että onhan se nyt ymmärtänyt mun olevan raskaana). Sano ihan suoraan, että tuntuu pahalta (yleensä patoo kaiken sisälleen, kunnes riidellen saa kaiken ulos) ja pohti olisko hän voinut tehdä toisin. Mies tarvitsi enemmän aikaa keskusteluja ennenku oli valmis sanomaan, että jatketaan yritystä.

Heräsin viime yönä tolkuttomaan alavatsakipuun. Lopulta unenpöpperössä paikansin kivun häpyluun seutuun, ja nytkin selkää jomottelee ihan hirveästi. Tää on nyt sitten ilmeisesti tätä; kipuilua koko kierron ajan! :eek:Tekis mieli ottaa särkylääkettä, ettei koko ajan olis kuulostelenassa tuntemuksiaan... :sad001
 
Me puhuttiin miehen kanssa heti km:n jälkeen tosi paljon. Mies moneen otteeseen käskikin puhumaan, kun mullakin on tapana padota asioita. Lähinnä hän oli kuitenkin huolissaan musta ja ettei mulle tapahdu mitään. Nyt kun aikaa on kulunut niin mies on jo "päässyt yli" ja siirtynyt eteenpäin. Tänne mä siis mun ajatuksia puran. Mun kaveritkaan ei juuri kysele kuulumisia.

Kp 9 ja eilen oli ekaa kertaa selkeää vauvan-teko-seksiä :) Eilen oli myös vähän limoja, joten näinköhän se kroppa heräilisi sittenkin. Tänään jomottellut vähän molempia muniksia ja äsken uitin just tikkua. Haalea viiva mutta selkeä, joten jospa siis sittenkin. Näin aikaisesta oviksesta ei tokikaan ole mitään iloa, joten hyvä vaan jos vähän antaa odotuttaa.

Pauveli, jos ovis on vasta tulossa niin kannattaa himmata lääkkeiden kanssa. Ikävää kylläkin tommonen kipuilu.
 
Jeilei, kiitos kauniista sanoista. Ehkä mulla vain oli se oma keskenmenokokemus vielä niin tuore ja tuntemukset niin tuoreessa muistissa, mutta silti olin päässyt jo yli siitä ensishokista, että osasin jotenkin samaistua.

Timbe, positiivisen kautta yritän minäkin kovasti ajatella ja tänään taas jo paljon paremmalla mielellä. Eilen se nega tuntui niin suurelta pettymykseltä, kun odotin kuitenkin uutta raskautta ekoista kierroista keskenmenon jälkeen, varsinkin kun ensimmäinen raskaus alkoi yk 1. Oli eilen tosi vaikeaa saada itseään kasaan ennen iltavuoroon lähtöä, pettymys iski niin lujaa. Nyt miettiessäni eilinen oli ehkä synkin päivä tässä yrityksessä sitten keskenmenon toteamisen ja sitä seuranneiden päivien jälkeen. Tänään olen kuitenkin jo paremmalla mielellä. Kyllä mekin se oma täydellinen pieni saadaan.

Keskenmenon käsittelystä miehen kanssa on ollut puhetta. Meillä asiasta pystyttiin puhumaan heti silloin tuoreeltaan. Ensimmäisen viikon aikana tuli asiasta ja sen herättämistä tunteista puhuttua paljon. Seuraavinakin viikkoina silloin tällöin. Missään vaiheessa keskenmeno ei ole onneksi ollut sellainen asia, mistä ei voisi puhua. Nykyään asia nousee välillä puheeksi, ei niinkään että se olisi enää keskustelun keskiössä, mutta jos muuten näistä vauva-asioista jutellaan, niin keskenmeno saattaa vilahtaa keskustelussa. Mies on ollut mun suurin tukeni keskenmenon käsittelyssä. Suru on ollut yhteinen, vaikka mulla ehkä omalla tavallaan kuitenkin syvempi. Minä koin olevani jo äiti ja menettäneeni lapsen silloin, kun keskenmeno tapahtui. Mies on kertonut, ettei hän vielä tuntenut itseään isäksi eikä ollut samalla tavalla kiintynyt vielä, vaikka oli toki todella onnellinen ja innoissaan raskaudesta. Mies on kannatellut mua ja rohkaissut jatkamaan yritystä, kun itse olen halunnut luovuttaa. Myös meillä on keskenmeno tiivistänyt suhdetta.

Ystävien tuestakin ollut puhetta. Minulla on sisko ja yksi ystävä, jotka ovat pystyneet olemaan tukena asiassa. Silti heillä on omat elämäntilanteet molemmilla sellaiset, etten ole hirveästi viitsinyt heitä kuormittaa asialla. Muutama muukin ystävä tietää keskenmenosta. He eivät ole kysyneet kertaakaan, kuinka voin, asiasta kertomisen jälkeen.

Toivon ihan jokaiselle meistä, että vuosi 2015 tuo raskauden, joka jatkuu loppuun asti.
 
Hei, ihana kuulla että Miuk sinulla hyvä olo Onnin suhteen, se antaa toivoa meille muillekin! Pelottaa kyllä raskautuminen, jos sitten taas menee kesken. Itse olen päättänyt, että yritän vielä kerran ja sitten luovutan ja päättelen ettei luonto ajatellut minun tarvitsevan enempää lapsia. Mutta ei mennä asioiden edelle, viimeksi ajattelen, vähän samoin. Minulla todellakin alkoivat kuukautiset KP 23 tyhjennysvuodon ekasta päivästä laskettuna ! (Normaalisti kierto on minulla 27-28 pvää) Lauantaina tuli aika vähäistä vuotoa ja se iltaan mennen loppui, niin ajattelin, että se oli sitä nestettä mitä siellä oli, mutta sunnuntai aamuna ne sitten alkoivat eikä loppua näy. Minulla on muutenkin runsaat kuukautiset mutta nämä ovat aivan omaa luokkaansa. Toivottavasti loppuvat ennen perjantaita kun lähdetään matkalle miehen kanssa kahdestaan. Mutta tästä päättelen että kroppa on valmis uuteen raskauteen jo näin pian. (Ehkä se tietää että aika kuluu… yritän olla miettimättä sitä, mut väkisinkin ehdin täyttämään 42v ennekuin synnyttäisin) Kuinka vanha Mimmu olet?
 
Rosann, mä täytän ens kesänä 40. Mä luulen, että km:n jälkeen on normaalia, että vuoto on runsasta. Myös mulla oli vaikka ultrassa näytti, että limis on aika olematon.

Mä myös luulen, että iloitsin tulevasta oviksesta liian ajoissa :( Nyt kp 10 ja kuivaa on kuin Saharassa. No tammikuun lopussa sitten gynelle uudestaan. En halua odotella kauhean kauan, että saadaan kroppa toimimaan. Clomeilla niitä muniksia vois kait herätellä.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top