Kerron tässä viimeisimmästä raskaudestani.
Raskauteni alku oli ongelmallinen. Kolme ekaa kuukautta minulla oli vuotoja, pelkäsin keskenmenoa. Jatkuvasti jouduin käymään lääkärissä ja neuvolassa, jopa sairaalassa. Olimme lähdössä keaälomalle, mökille, mutta minun piti pyytää lupa sairaalan lääkäriltä.
Sain luvan. Lähdimme siis mökille mutta parin päivän mökillä olon jälkeen aloin vuotamaan ja tuli hyytymiä. Eihän siinä auttanut kuin lähteä sairaalaan. Siellä minut otettiin vastaan ja vietiin ultraan. Lääkäri tutki ja pitkän hiljaisuuden jälkeen hän sanoi tylysti, että ei täällä ole elämää. Tulihan siinä tippa silmään ja mieleni täyttyi kaikenlaisilla asioilla. Järkytyksestä huolimatta tajusin, onneksi, vaatia, että tutkikaa nyt vielä lisää. Meni hetki, lääkäri tutki ja tutki, ja lopulta hän sanoi, hänkin oli ihmeissään, täällähän on kuin onkin elämää. Emme siis teekään kaavintaa. Mieleni rauhoittui. Sitten lääkäri sanoi, että olin juuri menettänyt toisen kaksosista.
Tämä tapahtui vuonna -98.
Lisääkin lapsia olisin halunnut, mutta.