Yritystä keskenmenon jälkeen
- Ketjun aloittaja j.n
- Aloituspäivämäärä
Mielestäni ei mitään odotteluja tarvita, kroppa kyllä toimii sen mukaan, mikä on hyväksi, eli uuteen nousuun vain titem :)
Ja etk, mun mielestä tuo digitesti ei ole paras mahdollinen ensitestiksi, eli testaa nyt vielä sellasella perinteisemmällä, toivon kovasti että siellä olisi pikkuinen kasvamassa <3
Ja etk, mun mielestä tuo digitesti ei ole paras mahdollinen ensitestiksi, eli testaa nyt vielä sellasella perinteisemmällä, toivon kovasti että siellä olisi pikkuinen kasvamassa <3
JMH kyl täälä on jo kp 44 menossa :/ ja tasan 2 viikkoo sitten oli ovis (kivut ja testi sen kerto) menkkoja ei vielä näy,JESS!! :D ja titem mulla on just takana km joulukuussa eikä sen jälkeen ole menkkoja vielä tullut, itse olin sitä mieltä ettei mitään odotella, terkkari suositteli odottamaan yhet menkat vain sen takia että se la olis sitten helpompi laskea mut tosin niinku mun tapauksessa se kierto voi venyä :/ joo tuntu kyllä että se ei raskaana sano kolautti,toivo lopahti täysin mutta kiitos teille kannustuksesta,ilmottelen huomen mitä testit näyttää.
Angiella
Oman äänensä löytänyt
etk: olen samaa mieltä Jomaelin kanssa tosta digistä. muistaaksee se on 20 tai 25 herkkä.. eli kannattaa testata perinteisel tai sit voit käyä verikokees, siin sitte selviää! 2 viikkoo oviksest ei välttämättä vielä testis näy
titem: toisille neuvotaan oottaa ne yhet menkat, toisille annetaa lupa yrittää heti.. mun mielestä tee niin kuin sinust itestäs tuntuu!
Täälä ei vielä mitään kummosempaa uutisoitavaa.. lugesteronilla vielä ens pe asti.
titem: toisille neuvotaan oottaa ne yhet menkat, toisille annetaa lupa yrittää heti.. mun mielestä tee niin kuin sinust itestäs tuntuu!
Täälä ei vielä mitään kummosempaa uutisoitavaa.. lugesteronilla vielä ens pe asti.
JMH
Vauhtiin päässyt keskustelija
titem mulla varhainen keskenmeno 10.1. ja kyllä kaikkemme tehtiin jo nyt heti perään... Aikasemmin oon jo täällä sanonutkin, että on oman pään kannalta parempi vaan jatkaa yritystä heti, eikä jäädä märehtiin... Kyllä se gyne (jos ei oma kroppa/pää) sit sanoo, kun on aika pitää taukoo =P.
etk ai se on jo niin pitkällä. mut älä silti menetä toivoo vielä! Ei se nyt niiiiin pitkällä kuitenkaan ole.
Mä kävin äiteen synttäreillä tänään. Tunnin ajomatkalla takasin tullessa iski joku ihme surkeuskohtaus. Voihan hormoonit! Kunpa se ukkokulta olis kotona :/.
etk ai se on jo niin pitkällä. mut älä silti menetä toivoo vielä! Ei se nyt niiiiin pitkällä kuitenkaan ole.
Mä kävin äiteen synttäreillä tänään. Tunnin ajomatkalla takasin tullessa iski joku ihme surkeuskohtaus. Voihan hormoonit! Kunpa se ukkokulta olis kotona :/.
Tää on kyllä mainio ketju. Oon kans, Jomael ja kaikki te muut, vertaistuesta niin iloinen.
Sellaista kaipaisin taas, rakkaat ystävät... Ekat menkat km:n jälkeen hiipumaan päin ja samaan tahtiin laskee mieliala. En tajua tätä. Olin keskiviikkona onneni kukkuloilla kun menkat alkoi. Nyt kun viikon päästä pääsisi uuteen yritykseen, olo on jotenkin pelonsekainen. Kuulostaako kellekään tutuilta fiiliksiltä? Tähän asti km:n toteamisen jälkeen oon vaan kärsimättömästi odottanut kropan toipumista ja mahista aloittaa yritys uudelleen. Surrut olen tietysti kovasti alkuun ja parin viikon joululoma meni aivan sumussa. Ollaan mielestäni juteltu miehen kanssa tapahtuneesta ihan riittämiin ja täällä keskusteluissa ja parin läheisen ystävän kanssa puinut asiaa. Kuvittelin, että henkinen prosessikin alkaisi jo olla hyväksymisen asteella. Nyt kun olis aika ns. nousta satulaan taas niin kantti pettää!
Mulle raskaaksi tulo oli aivan massiivinen identiteettikriisi ja olin jo neuvolassa sopinutkin, että menen perhepsykologin juttusille. Ironista, että se tyyppi soitti ja sopi tapaamisajan juuri samana päivänä, jolloin pari tuntia myöhemmin todettiin ultrassa kkm. Ei tuntunut hirveän hyvältä soittaa samana päivänä takaisin sille ihmiselle ja perua aamulla sovittu tapaaminen... Vaikka lapsi olisi ollut enemmän kuin toivottu, olin ensimmäiset raskausviikot tosi vaikeissa tunnelmissa, itkeskelin paljon ja nukuin huonosti. Totta puhuen olin aivan hysteerisessä paniikissa suurimman osan aikaa.
Haluan yrittää uudelleen, mutta nyt mua alkoi pelottaa tuleva. Mitä jos reagoin mahdolliseen tulevaan plussaan yhtä pimeesti kuin ekaan? Miten mä jaksan sen saman uudelleen? Mä en ole ikinä kokenut vastaavaa pelkoa ja ahdistusta - ensin varhaisultran odotus, jossa kaikki hyvin, sen jälkeen vähän tuhruvuotoja ja piinaavaa nt-ultran odottelua. Ja sitten kävi niinkuin kävi. Jos kerran pelkkä raskaaksi tulo sai mut aivan mielenterveyteni äärirajoille, mitä se nyt tulee olemaan kun tod.näk. pelkään kokoajan, että saan taas keskenmenon. Ja se mun km oli niin käsittämätön ruljanssi päivystyskeikkoineen ja sitkeesti tyhjentymästä kieltäytyvine kohtuineen päivineen et mitä jos mulle käy taas niin?! Ei hemmetti, miten voi pääkoppa olla näin sekaisin eikä edes olla vielä yritetty uudelleen... Ei kyl huvittaisi hirveesti odotellakaan viitaten edellisessä viestissäni mainittuun ikäjuttuun...
Sori tää angstinen vuodatus keskellä seesteistä sunnuntaipäivää... Terv. omannavankaivelija.
Sellaista kaipaisin taas, rakkaat ystävät... Ekat menkat km:n jälkeen hiipumaan päin ja samaan tahtiin laskee mieliala. En tajua tätä. Olin keskiviikkona onneni kukkuloilla kun menkat alkoi. Nyt kun viikon päästä pääsisi uuteen yritykseen, olo on jotenkin pelonsekainen. Kuulostaako kellekään tutuilta fiiliksiltä? Tähän asti km:n toteamisen jälkeen oon vaan kärsimättömästi odottanut kropan toipumista ja mahista aloittaa yritys uudelleen. Surrut olen tietysti kovasti alkuun ja parin viikon joululoma meni aivan sumussa. Ollaan mielestäni juteltu miehen kanssa tapahtuneesta ihan riittämiin ja täällä keskusteluissa ja parin läheisen ystävän kanssa puinut asiaa. Kuvittelin, että henkinen prosessikin alkaisi jo olla hyväksymisen asteella. Nyt kun olis aika ns. nousta satulaan taas niin kantti pettää!
Mulle raskaaksi tulo oli aivan massiivinen identiteettikriisi ja olin jo neuvolassa sopinutkin, että menen perhepsykologin juttusille. Ironista, että se tyyppi soitti ja sopi tapaamisajan juuri samana päivänä, jolloin pari tuntia myöhemmin todettiin ultrassa kkm. Ei tuntunut hirveän hyvältä soittaa samana päivänä takaisin sille ihmiselle ja perua aamulla sovittu tapaaminen... Vaikka lapsi olisi ollut enemmän kuin toivottu, olin ensimmäiset raskausviikot tosi vaikeissa tunnelmissa, itkeskelin paljon ja nukuin huonosti. Totta puhuen olin aivan hysteerisessä paniikissa suurimman osan aikaa.
Haluan yrittää uudelleen, mutta nyt mua alkoi pelottaa tuleva. Mitä jos reagoin mahdolliseen tulevaan plussaan yhtä pimeesti kuin ekaan? Miten mä jaksan sen saman uudelleen? Mä en ole ikinä kokenut vastaavaa pelkoa ja ahdistusta - ensin varhaisultran odotus, jossa kaikki hyvin, sen jälkeen vähän tuhruvuotoja ja piinaavaa nt-ultran odottelua. Ja sitten kävi niinkuin kävi. Jos kerran pelkkä raskaaksi tulo sai mut aivan mielenterveyteni äärirajoille, mitä se nyt tulee olemaan kun tod.näk. pelkään kokoajan, että saan taas keskenmenon. Ja se mun km oli niin käsittämätön ruljanssi päivystyskeikkoineen ja sitkeesti tyhjentymästä kieltäytyvine kohtuineen päivineen et mitä jos mulle käy taas niin?! Ei hemmetti, miten voi pääkoppa olla näin sekaisin eikä edes olla vielä yritetty uudelleen... Ei kyl huvittaisi hirveesti odotellakaan viitaten edellisessä viestissäni mainittuun ikäjuttuun...
Sori tää angstinen vuodatus keskellä seesteistä sunnuntaipäivää... Terv. omannavankaivelija.
Seuraavan mahdollisen raskauden tullessa eteen sulla saattaa olla ihan eri fiilikset, tietysti se on luonnollista pelätä sitä keskenmenoa, mutta muuten siis, olethan kuitenkin jo käynyt läpi sitä raskautumista ja mahdollista äidiksi tuloa. Älä pelkää, rohkeasti vaan eteenpäin <3
Heips kaikille!
Oon jo jonkun aikaa lukenut tätä palstaa ja ajattelin nyt liittyä seuraan. Jätin pillerit pois reilun 10 vuoden käytön jälkeen ja 3 yk sitten tärppäsi. Ikinä en ollut lapsia halunnut, enkä vauvakuumeessa ollut, jotenkin vain tuntui siltä et nyt tehdään tai sit ei ollenkaan, kaipa sitä omaa lastaan rakastaa kun semmoisen saa. Miehen kanssa täytetään 29v ja yhdessä ollaan oltu reilu 12 vuotta. Mutta...
Huomenna tulee kaksi viikkoa siitä kun sain varhaisen keskenmenon rv.7. Yhtään en tiedä oliko tuulimunasta kyse vai mistä, tuosta kunnon vuodosta varmaan viikko ennen alko pieni ruskea tuhruttelu, johon riitti pikkuhousunsuoja. Sitten maanantaina alkoi menkkamainen jomottelu, nosti kuumeen 38 asteeseen ja kunnon vuoto. Seuraavana päivänä kävin gynellä varmistamassa ettei matkassa ole enää ketään ja sain suun kautta otettavaksi 2 x 2 cytotecit. Vuotoa kesti viikon, ei sen enempää kuin normaaleissa menkoissakaan, eikä kipuja ollut. Kaksi kertaa kävin antamassa verikokeet, tulehdusarvosta ja hcg:stä. Niin joo, ja söin viikon antibioottikuurin. Katsottiin myös kilpirauhaskokeet ja b12-vitamiinit. Niissä ei mitään selittävää.
Mitään ohjeita seuraavaan raskautumiseen ei se gyne antanut, neuvolaterkkari suositteli 1-3 menkat pitämään ennen uutta raskautumista. Noh, olin siinä vuotoineni sitä mieltä että paskat, heti uudestaan vaan, mitään odotella. Tuossa tämän viikon alussa himot sitten yllätti, parina iltana peittoja heiluteltiin vaikka ovislaskurin mukaan tänään olisi paras päivä pupuilla. En sitten tiedä, oliko tuo tuhruttelu jo sillei alkuja, että mittari sen vuoksi "valehtelee"? Koska aiemmin ennen raskautumista ovispäivät huomasi todella selkeästi juurikin haluissa..
Nyt olenkin veivannut mielessäni että onko tämä raskautuminen kuitenkaan se juttu, olisiko minusta kuitenkaan äidiksi jne. Eli sen varmuuden kadotin täysin minkä kerkesin itselleni kehittämään noiden raskausviikkojen aikana.. Eri asia olisi jos potisin niinkuin normaalit naiset kunnollista vauvakuumetta..huoh!
Anteeksi tämä piiiiiiiiiiiikä jaarittellu, kiitos jos jaksoit lukea. Onnea kaikille tärppeihin!!
Oon jo jonkun aikaa lukenut tätä palstaa ja ajattelin nyt liittyä seuraan. Jätin pillerit pois reilun 10 vuoden käytön jälkeen ja 3 yk sitten tärppäsi. Ikinä en ollut lapsia halunnut, enkä vauvakuumeessa ollut, jotenkin vain tuntui siltä et nyt tehdään tai sit ei ollenkaan, kaipa sitä omaa lastaan rakastaa kun semmoisen saa. Miehen kanssa täytetään 29v ja yhdessä ollaan oltu reilu 12 vuotta. Mutta...
Huomenna tulee kaksi viikkoa siitä kun sain varhaisen keskenmenon rv.7. Yhtään en tiedä oliko tuulimunasta kyse vai mistä, tuosta kunnon vuodosta varmaan viikko ennen alko pieni ruskea tuhruttelu, johon riitti pikkuhousunsuoja. Sitten maanantaina alkoi menkkamainen jomottelu, nosti kuumeen 38 asteeseen ja kunnon vuoto. Seuraavana päivänä kävin gynellä varmistamassa ettei matkassa ole enää ketään ja sain suun kautta otettavaksi 2 x 2 cytotecit. Vuotoa kesti viikon, ei sen enempää kuin normaaleissa menkoissakaan, eikä kipuja ollut. Kaksi kertaa kävin antamassa verikokeet, tulehdusarvosta ja hcg:stä. Niin joo, ja söin viikon antibioottikuurin. Katsottiin myös kilpirauhaskokeet ja b12-vitamiinit. Niissä ei mitään selittävää.
Mitään ohjeita seuraavaan raskautumiseen ei se gyne antanut, neuvolaterkkari suositteli 1-3 menkat pitämään ennen uutta raskautumista. Noh, olin siinä vuotoineni sitä mieltä että paskat, heti uudestaan vaan, mitään odotella. Tuossa tämän viikon alussa himot sitten yllätti, parina iltana peittoja heiluteltiin vaikka ovislaskurin mukaan tänään olisi paras päivä pupuilla. En sitten tiedä, oliko tuo tuhruttelu jo sillei alkuja, että mittari sen vuoksi "valehtelee"? Koska aiemmin ennen raskautumista ovispäivät huomasi todella selkeästi juurikin haluissa..
Nyt olenkin veivannut mielessäni että onko tämä raskautuminen kuitenkaan se juttu, olisiko minusta kuitenkaan äidiksi jne. Eli sen varmuuden kadotin täysin minkä kerkesin itselleni kehittämään noiden raskausviikkojen aikana.. Eri asia olisi jos potisin niinkuin normaalit naiset kunnollista vauvakuumetta..huoh!
Anteeksi tämä piiiiiiiiiiiikä jaarittellu, kiitos jos jaksoit lukea. Onnea kaikille tärppeihin!!
Jade 84: I feel you! Mä odottelin vauvakuumetta 36 vuotta, mutta kun ei niin ei. Luotan siihen, että luonto kyllä hoitaa niin, että omaa lastaan rakastaa ja odotusaika on pitkä siksi, että ehtii totuttautua ajatukseen äitiydestä (ainakin jollain tasolla, vaikka onhan se ihan totaalinen hyppy tuntemattomaan).
Kyllä tässä vuosien varrella on ollut aikamoiset prosessoinnit itsensä kanssa ja uskon että omilla ajattelemattomilla kommenteillani "lapsivihastani" olen loukannut useita, koko sydämestään lapsista haaveilevia ihmisiä. Olen tuntenut itseni niiiiin epänormaaliksi, kun edes lapsena en voinut sietää lapsia. Olin kai 8v kun ilmoitin etten koskaan halua äidiksi. Olen kyllä itsekin saanut osakseni vaikka minkälaisia kommentteja. Yksikin puolituttu tuumasi, että "nainen haluaa synnyttää sen lapsen miehelleen, jos sä et halua lasta, sulla on väärä mies". Ja oli muuten silloin ja on edelleen ihan se sama mies... Olisi yksinkertaisempaa, jos ihan selkeästi olisi tullut vauvakuume. Jotenkin puolittain hävettää tällainen "järkipäätös", mutta olen kuitenkin päätökseen tyytyväinen (kuten miehenikin) ja pidän siitä kiinni.
Keskenmenon jälkeen mulla on ollut ihan samoja ajatuksia kuin sulla Jade84. Että ehkä mua ei sitten ole tarkoitettu äidiksi. Ja mikä pahinta; onko tää joku universumin tapa rankaista/ näpäyttää mua kaikista järkyistä lapsivihapuheistani, joita olen koko ikäni toitottanut. Aivan järjetön ajatushan tuo on, mutta heikkona hetkenä kaikenlaista vatvoo. Mutta nyt vaan täytyy uskaltaa päästää käsijarru irti ja antaa pulkan kulkea. Tuli mitä tuli. Ymmärrän tosi hyvin sun tuntemukset Jade84. Pitää vaan luottaa siihen, että jos ja kun tärppää, sitä taas saa jutun juonesta kiinni. Tsemppiä kovasti!
Kiitos Jomael rohkaisusta, kyllä se tästä lähtee uuteen nousukiitoon :).
Kyllä tässä vuosien varrella on ollut aikamoiset prosessoinnit itsensä kanssa ja uskon että omilla ajattelemattomilla kommenteillani "lapsivihastani" olen loukannut useita, koko sydämestään lapsista haaveilevia ihmisiä. Olen tuntenut itseni niiiiin epänormaaliksi, kun edes lapsena en voinut sietää lapsia. Olin kai 8v kun ilmoitin etten koskaan halua äidiksi. Olen kyllä itsekin saanut osakseni vaikka minkälaisia kommentteja. Yksikin puolituttu tuumasi, että "nainen haluaa synnyttää sen lapsen miehelleen, jos sä et halua lasta, sulla on väärä mies". Ja oli muuten silloin ja on edelleen ihan se sama mies... Olisi yksinkertaisempaa, jos ihan selkeästi olisi tullut vauvakuume. Jotenkin puolittain hävettää tällainen "järkipäätös", mutta olen kuitenkin päätökseen tyytyväinen (kuten miehenikin) ja pidän siitä kiinni.
Keskenmenon jälkeen mulla on ollut ihan samoja ajatuksia kuin sulla Jade84. Että ehkä mua ei sitten ole tarkoitettu äidiksi. Ja mikä pahinta; onko tää joku universumin tapa rankaista/ näpäyttää mua kaikista järkyistä lapsivihapuheistani, joita olen koko ikäni toitottanut. Aivan järjetön ajatushan tuo on, mutta heikkona hetkenä kaikenlaista vatvoo. Mutta nyt vaan täytyy uskaltaa päästää käsijarru irti ja antaa pulkan kulkea. Tuli mitä tuli. Ymmärrän tosi hyvin sun tuntemukset Jade84. Pitää vaan luottaa siihen, että jos ja kun tärppää, sitä taas saa jutun juonesta kiinni. Tsemppiä kovasti!
Kiitos Jomael rohkaisusta, kyllä se tästä lähtee uuteen nousukiitoon :).
JMH
Vauhtiin päässyt keskustelija
Voi tylsyys etk :(. Mutta ei muuta kun uutta putkeen! :)
Jade84 & Metris Mä elelin melkein 32 vuotiaaks sillä mielellä, että en halua lasta. Tästä ajasta olin entisen mieheni kanssa lähes 15 vuotta. Hänen kanssaa en siis todellakaan lasta halunnut. Mutta mutta... heti kun aloin oleen nykyisen mieheni kanssa vuosien tauon jälkeen yhteyksissä, niin tuli tunne, että tän kanssa mä haluan lapsen!
Vieläkään en juurikaan muiden lapsista välitä. Ja olenpa minäkin paheksuntaa mielipiteitteni takia vuosien varrella saanut... Aika avoimesti kun olen itseeni ilmaissut. Omat kummilapset on tietty ihania, mutta naapurin muksut kyllä katoaa tosta ikkunan alta kiljumasta jos se musta on kiinni. Tiedän, että tästäkin joku ehkä närkästyy.
Vaikka asiat on näin, niin oon varma, että omaani, jos sellanen meille vielä suodaan, rakastan koko sydämestäni.
Metris kirjoitti: Että ehkä mua ei sitten ole tarkoitettu äidiksi. Ja mikä pahinta; onko tää joku universumin tapa rankaista/ näpäyttää mua kaikista järkyistä lapsivihapuheistani, joita olen koko ikäni toitottanut. Aivan järjetön ajatushan tuo on, mutta heikkona hetkenä kaikenlaista vatvoo.
Nää on tasan mun ajatuksia myös. I feel you!
No, mulla se vauvakuume on ollut kohta 2 vuotta, eli 34v lähestyy uhkaavasti. Saa nähdä kuinka ämmän käy...
Tsemppiä meille :)!
Jade84 & Metris Mä elelin melkein 32 vuotiaaks sillä mielellä, että en halua lasta. Tästä ajasta olin entisen mieheni kanssa lähes 15 vuotta. Hänen kanssaa en siis todellakaan lasta halunnut. Mutta mutta... heti kun aloin oleen nykyisen mieheni kanssa vuosien tauon jälkeen yhteyksissä, niin tuli tunne, että tän kanssa mä haluan lapsen!
Vieläkään en juurikaan muiden lapsista välitä. Ja olenpa minäkin paheksuntaa mielipiteitteni takia vuosien varrella saanut... Aika avoimesti kun olen itseeni ilmaissut. Omat kummilapset on tietty ihania, mutta naapurin muksut kyllä katoaa tosta ikkunan alta kiljumasta jos se musta on kiinni. Tiedän, että tästäkin joku ehkä närkästyy.
Vaikka asiat on näin, niin oon varma, että omaani, jos sellanen meille vielä suodaan, rakastan koko sydämestäni.
Metris kirjoitti: Että ehkä mua ei sitten ole tarkoitettu äidiksi. Ja mikä pahinta; onko tää joku universumin tapa rankaista/ näpäyttää mua kaikista järkyistä lapsivihapuheistani, joita olen koko ikäni toitottanut. Aivan järjetön ajatushan tuo on, mutta heikkona hetkenä kaikenlaista vatvoo.
Nää on tasan mun ajatuksia myös. I feel you!
No, mulla se vauvakuume on ollut kohta 2 vuotta, eli 34v lähestyy uhkaavasti. Saa nähdä kuinka ämmän käy...
Tsemppiä meille :)!
Huh! Kiitos Metris ja JMH vastauksistanne!
En olekaan aivan yksin sekopäisine ajatuksineni, haluan todellakin uskoa että ne 9kk kypsyttää minutkin tulevaan äitiyteen sitten joskus, kunhan tärppää.
Muutenkin varmaan aivan normaalia tämmöinen vatvominen, varsinkin keskenmenon jälkeen...
Eilen sitten pupuiltiin tuon ovislaskurin tärppipäivän kunniaksi, saas nähdä kuinka tänä iltana käy. Ois kyllä kiva tietää milloin mahdollisesti menkat alkaisi, onko keskenmeno kuinka saanut sekoitettua kierron.. Noh, maltilla vaan eteenpäin, nyt jos jättäisi ne r-testit paljon myöhemmälle (niin varmaan :D ) mitä edellisessä raskaudessa, testasin tuolloin heti kp 28/27, tosin vahva viiva tuolloin tuli..
Toivon myös tsemppiä meille kaikille, jospa päästäisiin siirtymään ihan porukalla tuonne lokakuisiin!! :)
En olekaan aivan yksin sekopäisine ajatuksineni, haluan todellakin uskoa että ne 9kk kypsyttää minutkin tulevaan äitiyteen sitten joskus, kunhan tärppää.
Muutenkin varmaan aivan normaalia tämmöinen vatvominen, varsinkin keskenmenon jälkeen...
Eilen sitten pupuiltiin tuon ovislaskurin tärppipäivän kunniaksi, saas nähdä kuinka tänä iltana käy. Ois kyllä kiva tietää milloin mahdollisesti menkat alkaisi, onko keskenmeno kuinka saanut sekoitettua kierron.. Noh, maltilla vaan eteenpäin, nyt jos jättäisi ne r-testit paljon myöhemmälle (niin varmaan :D ) mitä edellisessä raskaudessa, testasin tuolloin heti kp 28/27, tosin vahva viiva tuolloin tuli..
Toivon myös tsemppiä meille kaikille, jospa päästäisiin siirtymään ihan porukalla tuonne lokakuisiin!! :)
hellou.... enpäs jaksanu lukea kaikkia mutta mutta.... mitäs tänne kuuluu? en oo aikoihin käyny ees selaamas tekstei. kuukauden pääst varmaa tulee olee vaikeet ajat kun ois ollu pikkasen aika tulla maailmaan.... yritys on ollut jäissä ja uudet lääketestit tehty ja ennen niiden tuloksien kuulemista sain plussan :) jospas nyt sit menis jo kaikki hyvin.... ja olipa ne mun arvotkin jo suht hyvällä mallilla... perjantaina lääkäri soittaa ja katotaan sitten taas uutta annostusta :)
Angiella
Oman äänensä löytänyt
Metris: juu, ei muuta kun rohkeasti vaan eteenpäin! kaikilla on omat pelot ja varsinkin km jälkeen, pakko vaan uskoa että ensi kerralla kaikki menee loppuun asti hyvin. :)
etk: voi ei :((( onnea seur kiertoon!!)
Jade84: kerta oot täälä kuumeilijoiden kanssa niin etköhän sinäkin kuumeile.) joka tapauksessa km mullistaa tunteita sekä positiivisiä että negatiivisiä.. uskon että nautit sitten raskaudestasi ja kaikesta tulevasta vauvan kanssa.
sontsa: mulla maaliskuussa oli laskettu.. kyl on varmasti tunteet pinnalla silloin...noh, ei pidä ajatetella
Plussatuulia kaikille! :)
etk: voi ei :((( onnea seur kiertoon!!)
Jade84: kerta oot täälä kuumeilijoiden kanssa niin etköhän sinäkin kuumeile.) joka tapauksessa km mullistaa tunteita sekä positiivisiä että negatiivisiä.. uskon että nautit sitten raskaudestasi ja kaikesta tulevasta vauvan kanssa.
sontsa: mulla maaliskuussa oli laskettu.. kyl on varmasti tunteet pinnalla silloin...noh, ei pidä ajatetella
Plussatuulia kaikille! :)
Niian
Vauhtiin päässyt keskustelija
Nyt on jälkimmäisestä keskenmenon alusta tasan kuukaisi tänään. ja kas, menkat alkoi. Inottavinta tässä on ne raskausoireet ennen menkkoi, hajut ottaa nenään, etoo koko aika, tuumasin oksentaa suklaankin ulos.
No ei auta, apteekin kautta tänään kotiin ja clomti ja lugesteronit käyttöön sitten....
No ei auta, apteekin kautta tänään kotiin ja clomti ja lugesteronit käyttöön sitten....
Niian
Vauhtiin päässyt keskustelija
clomit ollut kahdesti, viime keväänä kaksi kiertoa joista toisesta tärppäs -->kkm. Sitten nyt syksyllä josta toisesta tärppäs --> kkm.
Nyt sit clomit tuplana ja luget siihen päälle. sillä reseptillä nyt koetetaan mennä :D katotaan millanen hormoonihirviö tällä coctaililla saadaan aikaseksi
Nyt sit clomit tuplana ja luget siihen päälle. sillä reseptillä nyt koetetaan mennä :D katotaan millanen hormoonihirviö tällä coctaililla saadaan aikaseksi